Takki-pusero-takki

Pari vuotta sitten neuloin takin, josta tulikin pusero. Olenkohan minä pulskistunut vai pusero kutistunut (veikkaisin vahvasti jälkimmästä :) kun se tuntui niin kittanalta eilissä päivänä. No minäpä päätin palata alkuperäissuunnitelmaan, sauma auki keskeltä ja muutama kerros virkkausta reunaan ja takkihan siitä tuli, kas näin tadaa:

ja sama takaa:

ja vielä istualtaan:

Voipi olla, että napit menee jossain vaiheessa vaihtoon, mutta puseroa tästä ei enää tule, senverran hyvin toimii takkina. Olen tyytyväinen :)

Ja olipas ihanan aurinkoinen viikonloppu. Tällaista lisää kiitos!

Aika rientää

ja sen huomaa varsinkin lapsista. Tämän kertainen Wiikon Wanha ei ole oikeastaan vanha ollenkaan, päinvastoin aika nuori. Tasan 25 vuotta sitten syntyi esikoiseni.


Ja nainen joka piteli lasta rintaansa vasten, sanoi: Puhu meille Lapsista.
Ja hän sanoi:
Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne.
He ovat Elämän kaipuun tyttäriä ja poikia.
He tulevat kauttanne mutta eivät teistä itsestänne.
Ja vaikka he asuvat luonanne, eivät he sittenkään kuulu teille.

Antakaa heille teidän rakkautenne, mutta älkää ajatuksianne.
Sillä heillä on omat ajatuksensa.
Voitte hoivata heidän ruumistaan vaan ette heidän sielujaan.
Sillä heidän sielunsa asuvat huomenkoiton asunnossa, minne te ette voi mennä, ette edes unelmissanne.
Te voitte yrittää tulla heidän kaltaisikseen, mutta älkää yrittäkö tehdä heitä itsenne kaltaisiksi.
Sillä elämä ei mene taaksepäin eikä viivy menneessä päivässä....

Profeetta, Kahil Gibran

Niinpä.

Esikoinen oli kova piirtämään jo lapsen. Piirrustusvihkoista löytyy monta kouluaiheista juttua, mm. tämä viisvuotiaana piirretty ja saneltu (klikkaa isommaksi):


Arvatkaapa mikä hänestä tulee isona :)

Onnea rakas Tyttöni!

Ihan pihalla

En ihmettele yhtään, että muinaiset kansat palvoivat aurinkoa. Lämpö ja valo houkuttelivat minutkin ulos neulomaan ensimmäistä kertaa tänä keväänä.

Käsissä ja pöydällä velipojan villatakin etukappaleet. Mulla on tapana neuloa kaikki sellaiset neuleet, joissa on kaksi samanlaista osaa yhtäaikaan. Tuntuu, että siten saa muka nopeammin valmista ja tulee varmasti samankokoista. Kuvassa on vielä villatakki päällä, tosin myöhemmin sen sai riisua kun oli niin ihanan lämmintä. Tuo on muuten pätevä vaatekappale neuloessa, saa nimittäin apupuikon kätevästi rinnuksiin kiinni, kuten kuvassa. Enää en sujauttele puikkoja tuolin tai sohvan reunaan, yks kunnon rokotus riitti :)

Kesän Lapsi ilahdutti minua tällaisella tunnustuksella:

Lämmin, sydämellinen kiitos :)

Aina se vain on yhtä vaikeaa valita muutama yksilö, kun täällä on niin suuri joukko taitavia, ihania ihmisiä. Mutta laitetaanpas tämä vaikka Solveigille, Sanille ja Helenalle. Sitten kiittäisin vielä neulovia Lyylejä eilisiltaisesta, olipas taas mukavaa ja virkistävää :)

Ja tavoilleni uskollisena muistelen taas menneitä. Joskus teinivuosina kuuntelin Americaa ja varsinkin tämä biisi toi aina kevään mieleen, vaikkei sen sanoitus siihen viittaakkaan, tosin onhan siellä se sunshine. Ja entäs tämä. Jaa jaa, vähän lässyä mutta sillain mukavalla tavalla :)

Kansanopistossa

Tämän kertainen Wiikon Wanha on aikamatka Pohjois-Savon kansanopistoon. On vuosi 1925 ja isoenoni Veikko (alarivissä toinen oikealta) on asettunut ryhmäkuvaan opistotovereidensa kanssa.

Voi miten kauniita kauluksia on ollut tuon ajan naisten talvitakeissa ja katsokaa noita päähineitä (kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla). On siellä näköjään neulottujakin myssyjä oikeiden hattujen lisäksi ja melkein kaikilla pojilla on kunnon karvahatut joita ei parane karvareuhkoiksi nimitellä. Ovatkohan opistolaiset lähdössä kaupunkiin kun ovat niin tällingissään?

Opistokuviin on taltioitu myös arjen aherrusta:

Siellä ovat pojatkin päässet keittiöpuuhiin, mikä on kyllä hienoa ja edistyksellistä kun ajatellaan että eletään sentään vasta 20-lukua. Nuorten ilmeistä voisi päätellä että kyökissä on ollut tosi mukavaa.

Vanhojen tavaroiden joukosta löytyi pieni mustakantinen vihko, johon Veikko on kerännyt muistokirjoituksia tovereiltaan. Ensimmäiselle sivulla on itseoikeutetusti opiston rehtorin toivotus:

Hän muuten sattuu olemaan lasteni isänpuoleinen isoisoisoisä.

Kaikki ovat kirjoittaneet mustekynällä ja toivotuksissa on ylevää nuoruuden uskoa, uhrimieltä ja ihanteita.


Eräällä sivulla lukee näin:

Veikolle

Sun tielläsi ruusuja kukkikoon, joita halla ei kaataa voi.
Sä maatasi puolla, sen puolesta taistele,
kunnes kuolo sun viimein korjaa.

Pohjois-Savon kansanopisto 22.4-25
Matti Savolainen

Kiitos toveruudesta, huone toveri!
Eläköön muistot!

Veikko kaatui sodassa vuonna 1941.

Kevättä ilmassa

Meillä kuulkaas koivut jo vihertää:

Tosin vasta sisällä, hehheh. Toin oksat maljakkoon palmusunnuntaina ja lehdet puhkes seitsemässä päivässä eli onkohan kesäntuloon 7 viikkoa? Ihan niinku oisin jostain joskus kuullut, että sen vois muka noin laskea. No ehkäpä se on jo kesä toukokuun viimeisellä viikolla.

Limeadinelta sain kivan nirppanokkatunnustuksen. Sepä ilahdutti kovin eli lämmin kiitos vielä kerran :)

Hyvähän se on jos onnistuu jollekin tuomaan hyvää mieltä, tosin minusta tuntuu, että viimeaikojen alakulo paistaa juttujeni läpi. Mutta sellaistahan se elämä on, ainakin minun ja toivoa sopii että tämä tästä vielä iloksi muuttuis.

Jopas oli haasteellista miettiä kenelle tämän jakais, kun tuntuu että kaikki ovat jo sen saaneet. Mutta niinhän se on, ettei kannustusta ja kiitosta tule koskaan liikaa eli laitetaan hyvämieli seuraaville blogeille, jotka ihan oikeasti ilahduttavat minua:

Jaana Maa
Frosty Lily
Liinan villat

Ja lopuksi kiitos myös Miellitylle.

No nyt on millä pistellä :)

Ja vihoviimeiseksi vielä neulekuulumisia; veljen villatakki edistyy, hitaasti mutta varmasti. Saas nähdä milloin valmistuu. Ihan tässä nolottaa, kun on muka neuleblogi olevinaan eikä neuleita näy maillahalmeilla, vanhoja valokuvia vaan. No, jospa minä vaan muuttaisin blogin kuvausta hieman uuteen uskoon, vaikkapa että; muinaismuistoja kaappien kätköistä ja aika-ajoin neuleita. Sitten ei tarttis nolostella :)

Pääsiästä

Mitä saa suklaamunien käärepapereista? No vaikkapa näin tyylikkäitä uimahattuja.

Aurinkoista pääsiäistä!

Muistojen monogrammit

Koska ei ole valmiita neuleita, esitellään muinaisia kättentöitä. Tällä kertaa Wiikon Wanhat ovat vanhoja liinavaatteita sekä pyyhkeitä ja pääosassa ovat monogrammit.

Nämä kauniit tyynyliinat ovat isotätini merkkaamia, varmaankin 20-30-luvulta. Silkkisen tuntuisiksi kuluneet puuvillaliinat ovat n. 50 x 45 cm kun taas käsinkudotut pellavaliinat ovat n. 60 x 70 cm.


Minun pojalla on sattumoisin samat nimikirjaimet. Pitäisköhän jättää nämä hänelle perinnöksi :)


Alla olevassa kuvassa takimmaisena näkyy pellavainen taalainsidosraidalla koristeltu iso tyynyliina. Etummaisena taas avokin mummon vanhasta lakanasta ompelemani tyynyliina. Heilläkin näyttää olevan samat nimikirjaimet.


Avokin isotädin aluslakanaan on kirjottu koko sukunimi ja oikein punaisella:


Meille opetettiin vielä 80-luvulla nimikoimista kotiteollisuuskoulussa. Minun pussilakana, joka on muuten vieläkin käytössä ja ehjä on merkattu näin:


Minulla on puolitusinaa mummon merkkaamia ja kutomia puuvillapyyhkeitä vai sanotaanko näitä virallisesti leivinliinoiksi? Mummo on mennyt naimisiin 1925 eli nämä on kirjottu silloin tai sen jälkeen tai ehkä häitä odotellessa. Pyyhkeet ovat edelleen käytössä. On jotenkin niin tunnelmallista laittaa tuollainen liina taikinakulhon tai kohoavien sämpylöiden päälle, viimeksi eilen.


Sitten on vielä isotädin kutomia ja merkkaamia pieniä pyyhkeitä, jotka myös ovat käytössä. Mitä niitä nyt pelkästään hyllyntäytteenä pitämään kun ovat kelpo tavaraa.

Hyvää viikonloppua ja palmusunnuntaita.