Kansallispukuraitaa

Tilasin jokunen aika sitten Soja Murrolta ihanaista Eppu-joustocollegea, jonka raidat ovat Etelä-Pohjanmaan kansallispuvun hameesta. Odottelin malttamattomana sopivaa ompelupäivää ja sitten kun se vihdoin koitti, annoin saumurin ja ompelukoneen laulaa.

Malliksi olin ajatellut Mekkotehdas aikuisille -kirjasta Ingrid-mekkoa, mutta tuumin jottei rintalaskokset ole välttämättömät näin joustavassa kankaassa ja päädyin sittenkin Ottobreestä 5/13 löytyneeseen yksinkertaiseen tunikan kaavaan.

Linssi käski poserata. Tässäpä 60-luvun tyyliin :)

Hihojen ja miehustan raidoitusta en edes älynnyt innoissani satutella kohdilleen. Ehkä moinen sattuu ompelijan silmään, vaan ei minun. Sivusaumat sentään yritin kohdistaa, mutta ei nekään nyt ihan millilleen menneet. Tykkään tunikasta ihan mahottomasti, sillä se on niiiiin miellyttävän tuntuinen päällä ja sopii oikein hyvin farkkujen kaveriksi.

Toinen mekko on perinteisempää tyyliä. Miehusta on samaisesta kaavasta kuin edellinen tunika. Takakappaleet leikkasin vinoon, jotta sain tuollaisen kansallispukuliivin v-kuvion. Tässä asettelin raidat ihan millilleen kohilleen ja nyt kun jälkikäteen katsoo niin olisipa pitänyt mallata hihojenkin raidoitus siten, että takakappaleen raidat olisivat jatkuneet siinä.

 Vyön ompelin kankaan suikaleesta, mutta kyllä nahkainenkin vyö sopii mekon kanssa.

Koska kangasta jäi vielä vähän, ompelin myös pipon. Mietin kuinka selviäisin mahdollisimman vähin saumoin ja ajattelin kokeilla tuubimallia.

Puolivälistä tuubia harsin napakalla langalla pipon ympäri ja kiristin kankaan yhteen ja tein solmut. Käänsin nurjat puolet vastakkain ja ompelin reunan yhteen. Yllätyin itsekin kuinka hyvä piposta tuli.

Kaikkiaan näihin ompeluksiin kului kolme metriä kangasta ja jos saa sanoa, olen ylen tyytyväinen lopputuloksiin. Tuolla odottelee vielä jokapoika- ja feresikangas ompelijaa. Ikkunatkin pitäisi pestä, mutta ei sen tiiä jos ompeluinnostus taas yllättää :)

Herra Linssi tilasi Leppävirta-aiheisen taustakankaan jokunen aika sitten. Virittelimme sen ja salamavalot takapihalle koekuvauksia varten. Osa kuvista on otettu ihan luonnonvalossa, osassa on käytetty myös salamaa. Taustakankaan metallireunan peittona kokeilimme eri kankaita kunnes muistimme, että meillähän on just melkein sopivan värinen villakangasmatto varastossa ja se näkyy tuossa yllä olevassa kuvassa.

Minäkin halusin kuvata. Muistin, että olen joskus kauan sitten neulonut Linssille puuvillapaidan, jota ei ole dokumentoitu. 

No nyt tuli hänellekin oiva tilaisuus kokeilla neulemallina oloa.

Sunnuntaiehtoota sukkalasta

Voikohan tätä kutsua jo sukkaputkeksi kun niitä vaan pukkaa? No, enköhän tuota kohta asetu, sillä ehkäpä seuraavaksi neulon muutamat lapaset ja mahdollisesti sormikkaat. Niiden jälkeen onkin sitten vuorossa jotain muuta, mutta sitä ennen sukkapostaus.

Kävimme viime sunnuntaina kuvailemassa Konnuksen koskella työkaverille läksiäislahjaksi neulomiani sukkia. Oli niin kaunista ja huisin tai paremminkin hyisen kylymää.

Malli on muutoin sama kuin kuopuksen joululahjaissa paittis että näissä on peräti kaksi väriä. Tuo punainen raita näyttää minusta kivalta ja se tuo sukiin vähän niinkuin ripauksen palokärkeä tai metsoa, tuumii neuloja, jonka sukat ovat melkein aina yksivärisiä.

Nämon neulottu Pirkanmaan Roosa nauha langalla, kakspuolosilla ja kokoon 38-39 meni lankaa noin 60 grammaa. Viiraan mallia vielä pikkusen ja kirjotan ohjeen jahka saan aikaiseksi.

Tänäänkin olis ollut todella kaunis kuvauskeli ulkona, mutta jäin viettämään tupapäivää. No tulihan tuota onneksi eilen ulkoiltua oikein kunnolla, kun oltiin potkuttelemassa järven jäällä. 

Oli mukava päivä, mutta jossain vaiheessa eli nuotiolla evästellessä alkoi käsiä ja jalkoja nipistelemään oikein kunnolla. Pitänee ostaa lämpimämmät talvikengät vaan ei sentään sukkia, sillä niitä on jo ihan tarpeeksi. Käsissä oli villasormikkaiden päälle vedetyt huovutetut lapaset, joka kyllä yleensä pitää näpit lämpiminä, mutta ei näköjään ikuisesti. Jos alle laitettavat sormikkaat neulois vaikka reumavillasta niin vois olla lämpimämpi yhdistelmä. Olisin jo tänään aloittanut moiset, mutten löytänytkään reumalankaa laatikoistani, sen sijaan löysin hahtuvalankaa ja aloitin siitä sitten lapaset.

Ennen joulua höyrähdin Arnen ja Carloksen sukkalankaan ja sitähän piti päästä kokeilemaan. Tällä kertaa kirjolanka yllätti positiivisesti ja tuli ihan mieleiset sukat. Niin että ei täällä nyt ihan pelkkiä yksivärisiä sukkia nelota. 

Tiiä vaikka miten riehaantusin näiden värien kanssa :)

Pieniä kesälomaneuleita

Kun tuo sukkien neulominen on jotensakin arkipäiväistä (varsinkin kun neuloo niin heleppoja malleja), niin pitää edes kuviin yrittää saada sitä jotain. Onneksi avokkia ei tarvitse hirveästi houkutella kuvauskeikoille, sillä siellähän tuo juoksee vapaa-aikanaan kamerakaulassa pitkin mettiä muutenkin. No tässä reilu viikko sitten sain valmiiksi kanervanväriset sukat ja kysäisin josko hän tietäisi jonkun paikan jossa kasvaa kanervaa. Kyllä tiesi ja eikun auton kyytiin. Huristeltiin kymmenisen kilometriä kuuluisan paikallisen nähtävyyden Orinoron lähitienoille ja voi miten ihana loppukesän iltavalo valaisi kaunista kanervaista metsämaisemaa.

Sukat on neulottu samalla mallilla kuin edellisen postauksen punaiset sukat paitsi että näihin tein hollantilaisen kantapään koska ajattelin, että siinä tuo kantalapun reunojen ainaoikeinneule näyttää kivemmalta kuin ranskalaisessa kantapäässä. Niin näyttääkin.

Kakspuolosilla neuloen Pirkanmaan Roosa Nauha sukkalankaa meni 55 g kokoon 38. Koska kirjolanka ei olisi riittänyt koko sukkiin, neuloin varren alut, kantapäät ja sukan kärjet yksivärisellä langalla. On niin samansävyinen lanka ettei sitä oikein huomaakkaan.

Kotimatka vei läpi maalaismaiseman, jossa kurjet ruokailivat viljapellossa. Minä en saanut niitä osumaan kameraani eikä tainnut saada avokkikaan. Mutta olipa kyllä kaunista.

Nyt on sitten loma lopussa ja huomenna töihin. Ihan tuntuu mukavalta palata sorvin ääreen, sillä onpa tullut virkistyttyä ja levättyä oikein kunnolla. Tervetuloa syksy!

Ei sukkaa suurempaa

Vähäiset ovat olleet tämän kesän neulomukset. Nyt on ollut sellainen välitila ettei mikään suurempi neule ole puhutellut, vaan kun ei neulomatta osaa olla, niin sukat ovat just hyviä väliaikapuuhasteluja; parit vauvasukat ja yhdet miestensukat (jotka jäivät kuvaamatta ennen maailmalle lähtöä) sekä kahdet naistensukat. Mitään suunnitelmiakaan ei ole ollut muhimassa, ei ennen kuin kävimme Äänekoskella kuuntelemassa Mari Boinea. Inspiroiduin niin tästä mahtavasta artistista, että perästä kuullaan :)

Pitänee tunnustaa, että olen minä vähän muutakin neulonut kuin sukkia, mutten mitään uutta, vanhoja vaan viiraillut. Pidensin harmaan Valpurin helmaa ja tämän Gaufresin hihoja. Eipä uskoisi, että tällainen paksu neuletakki toimii parhaiten juuri kesäneuleena, vallankin tämmöisenä kesänä. No, onneksi aurinko on näyttäytynyt kiitettävän usein viime aikoina ja sehän sopii meikälle eli lomalaiselle. Lomareissulta on tämäkin kuva otettu ja ei liene vaikea arvata mistä :)

Ja sitten ne sukat. Ei mitään uutta ja ihmeellistä näissäkään, mutta pitipähän ikuistaa ihan kuvaamisen ilosta. Mallina se Iso Gnun pitsisukan pohjalta viirattu oma ohje, johon tein mm. sellaiset muutokset, että jätin neulomatta nurjat silmukat ennen reikäkerrosta ja aloitin kavennukset reikä- eli lisäyskerroksella. Taidanpa tehdä tästäkin ohjeen, vaikkei nämä nyt niin erilaiset ole kuin ne aiemmat pitsisukat. Ehkä eron huomaisi parhaiten jos kuvaisi molemmat versiot rinnakkain.

Sukat on neulottu kakspuolosilla Opal langasta. Kokoon 37-38 kului lankaa 50 grammaa.

Saimaan punertavahiekkaisella rannalla kuvattiin Regia 4-fädig langasta kakspuolosilla neulotut sukat. Mallia olen vähän muunnellut alkuperäisestä ohjeesta ja hieman myös edellisestä omasta versiosta.

Langanmenekki kokoon 38-39 oli 55 grammaa.

Jaahas, ulkona paistaa aurinko, joten jokohan lähtisi takakuistille neulomaan. Laiskanlaisesti on neulotuttanut, vaikka puikoille on viritetty jo jokin aika sitten yksi versio noista ruissukista, vaan mikäpä kiire tässä lomalaisella :)

Miltä lapsenlapsi näyttää

Arvaatte varmaan millaisia ylisanoja meinaa mummolta tulvahdella kun omaa lastenlastaan kuvailee. Hän on vaan niin kertakaikkisen suloinen että ihan meinaa mykistyä.

Nuori herra oli ensivisiitillä mummolassa ja tuntui viihtyvän. Ilmatkin oli just hyvät mm. neulekuvaukseen, ei nimittäin tullut hiki poseeratessa :) Helmikuussa neulomani takki oli vielä reilun kokoinen, mutta varmaan ensi talveksi just hyvä, sillä vauveli kasvaa kovaa kyytiä. No eipäs tullut kuvattua settiin kuuluvia housuja, mutta kai nekin vielä mahtuvat. Ovat olleet jo kovassa käytössä.

Maalis-huhtikuussa neulottu puuvillasetti oli just sopiva. Nuttu varmaan joustaa sen verran että mahtuu vielä pitkää, samoin pöksyt, tosin lahkeet ja hihat jäävät jossain vaiheessa lyhyiksi kun nyt jo olivat aika naftit. Tuumattiin, jotta tuolla housumallilla voisi tehdä villahousut tulevaksi talveksi. Pitää koettaa neuloa siihen malliin että sais mahdollisesti ohjeen kirjoitettua. Mulla on vähän se vika, että kun neulon omasta päästä niin en välttämättä malta tehdä kunnon muistiinpanoja, jonku silmukkaluvun vaan pistän vihkonlaitaan ja joitain summittaisia mittoja. Tarttis kai olla sihteeri siinä vieressä :)

Pääsin minä vähän mummonvirkaakin toimittamaan vaikka piti ehtiä töissäkin käydä. On tämä vaan ihmeellistä. Näissä tunnelmissa on hyvä toivotella suloista juhannusta itse kullekin ja vienosti toivoa edes vähän auringonpaistetta ja edes vähän vähemmän vettä :)

Kuortaneen puku

Sain muutama vuosi sitten tädiltäni Kuortaneen kansallispuvun, jonka hän taas oli saanut omalta tädiltään eli minun isotädiltä. Puvusta huolimatta meillä ei ole mitään juuria Kuortaneelle, sillä savolaisia tässä ollaan, tädit vielä enemmän kuin minä.

Mustavalkokuvassa kansallispukuinen isotätini oletettavasti 30-luvun loppupuolella ja alakuvassa seisomassa oleva tätini 80-luvun alussa samassa puvussa. Äidilläni on kuvassa Perä-Pohjolan puku.

Etsiessäni tietoa puvun historiasta törmäsin säveltäjä Heikki Klemetin vaimoon Armi Klemettiin. Klemettimuseon sivuilla sanotaan hänen olleen puvun suunnittelija mutta tuskinpa hän ihan yksin on sitä suunnitellut. Armi Klemetti oli Kuortaneen laulajien kuoronjohtaja ja puku on suunniteltu lähinnä kuoropuvuksi samoin kuin Alavuden puku. Se voisi selittää puvun pelkistettyä ulkoasua, sillä varmaan on haluttu pitää hankintahinta kohtuullisena kuorolaisille. Puvun kauneusarvoa nämä seikat eivät kuitenkaan vähennä. Puvun yksinkertaisuudessa on jotain vaatimattoman viehättävää. Näin ihana kuva löytyi Museoviraston kuvakokoelmista.

Näissä vanhoissa valokuvissakin taitaa olla kuorolaisia. En tunne henkilöitä, mutta oletettavasti kuvaajana on ollut sodassa kaatunut isoenoni.

Puku on säilynyt ikäisekseen hyvin ja pieni kuluminen tekee siitä vain persoonallisen. Värin haalistumisen huomaa tuosta liivin etuosan alta ja helmasta. Isotätini oli lyhyt ja tätini pitkä, joten hameosaa on lyhennetty ja pidennetty ja sehän jättää pienoiset jäljet.

Liiviosaakin on pienennetty ja suurennettu sekä sivu- että olkasaumoista. Nyt se on suurimmillaan mutta kaipaisi ehkä taas pienennystä. Liivin nurjapuoli on jotenkin niin sympaattinen vanhoine hakasineet ja neppareineen.

Tähän pukuun ei varmaan kuulukkaan nauhoja kummempaa päähinettä. Nekin minulla on, mutta ilkiääkö sitä rouvaimmeinen niitä käyttää.

En ole varma onko pusero alkuperäinen. Siinä on halkio takana mutta vaatteen istuvuudesta päätellen sen pitäisi olla edessä. En edes hoksannut ajatella asiaa kun puin puvun päälleni kuvauskeikkaa varten viime viikolla. Puku oli ollut lainassa äidilläni ja koru oli valmiiksi kiinnitetty puseroon, siis sille halkiottomalle puolelle. Kiireesä puin puvun ja ihmettelin kun pusero kirraa kaulasta ja sitä sai nykiä helmasta vähän väliä alemmaksi jotta istuis paremmin. Keikan jälkeen katseltiin kuvia ja silloin vasta ylipäätään hoksasin että puserossa on halkio. Niin että nuttu nurin, onni oikein.

Pannaanpa sitten kiireen piikkiin tuo toinenkin moka. Olin ihan varma että mulla on valkoiset sukkikset vaan eipä ollutkaan. Kauppaan ei kerinny joten punaset sukat jalkaan vaikkei sävy mennytkään ihan kohilleen. Pikaisesti selasin yhtä kansallispuku kirjaa varmistaakseni että kyllä vain punaisia sukkiakin vilahtaa. Mutta summa summarum, ihan on hyvä puku minulle ja kiva ajatella että niin on ollut tädeillenikin.

Ihan vaan semmonen simppeli

Tämä oli kuopuksen joululahjahuivitoive ja koska se ensimmäinen toteutus ei ollu tarpeeksi simppeli, tein uuden ja nyt kuulemma kelpaa.

En ilenny ihan pelkkää ainaoikeeta tehdä, joten neuloin pystyraitoja oikeilla silmukoilla. Olipa kuulkaa mainio telkkuneule.

Lanka on ihanainen Malabrigo sukkalanka, väri terracotta. Neulepinnasta tuli mukavan löysää kun neuloin kaksinkertaista lankaa 5,5 mm puikoilla, ehkä ois voinu neuloa vieläkin paksummilla. Huivin leveydeksi 62 silmukalla neulottuna tuli noin 35 cm. Pituudeksi  tuli 180 cm 260 grammasta lankaa.

Hurautimme kuvaamaan huivia kirkonkylän korkeimmalle mäellä ja ai ihme miten auringonlasku sai huivin värin hehkumaan.

Ja ei postausta ilman vauvaneuleita. Tämä ei menny ihan niinku strömssöössä. Piti tulla jonkunsortin toukkapussi, mutta tulikin villainen sarkofagi niinkuin yks koiranleuka totesi. Mutta ehkä tästä vielä joskus jotain tulee niinku vaikka pipo, pohjalliset tahi pers'alunen. Sitä ennen saa hautua laatikossa.

Nyt onkin sitten sellainen tilanne ettei ole mikään neule kesken. Outoa.

Kalevalanpäivän kuvaterveiset

Tällainen kuva todennäköisesti vuodelta 1939 löytyi isotätivainaan albumista. Sopii hyvin päivän suomalaiseen teemaan.

Ja juhlapäivän kunniaksi muutama kaunis sananen Kalevalan kahdeksannesta runosta:

Suihki sukkula piossa, käämi käessä kääperöitsi,
niiet vaskiset vatisi, hope'inen pirta piukki
neien kangasta kutoissa, hope'ista huolittaissa.

Syksyn väreissä

Täällä oli viikolla todella kauniita usva-aamuja pakkasöiden jälkeen ja niin oli onneksi tänäänkin. Heti seitsemän jälkeen suunnistimme Unnukan rantaan kuvailemaan ja voi miten olikin aivan ihana valo (ja kylymä). Innostuttiin vähän, niin että suokaa anteeksi tämä kuvapaljous :)

 

Aloitin tämän neuleen noin kuukausi sitten. Tein aluksi ihan mallitilkun ja kokeilin samalla miltä mallineule näyttää. No minä ihmettelemään kun ei näyttänyt oikein miltään vaikka kuin tein ohjeen mukaan. Sitten jossain vaiheessa älysin lukea ohjetta tarkemmin ja kun kerta olin jättänyt yhden pienen sanan (odd) huomioimatta niin eihän se pelittänyt vaan sittenpä rupes lyyti kirjoittamaan tai siis tässä tapauksesessa neulomaan.

Ohje on kirjoitettu puserolle, joka neulotaan ylhäältä alas ja se mikä erityisesti kiinnosti minua tässä mallissa oli kivan simppelin ulkonäön lisäksi kaarrokkeen yläosassa lyhennetyillä kerroksilla aikaansaatu istuvuus.

Halusin muuntaa puseron takiksi ja kun en saanut muuten niin mainiosti kirjoitetusta ohjeesta selvää mistä ohjeen kerros alkaa, otin yhteyttä suunnittelijaan ja sain pikapikaa vastauksen, jonka avulla oli helppo muuntaa ohje tasona neulottavaksi. Tein joitakin muokkauksia ohjeeseen kuten esim. lisäsin istuvuutta lyhennetyillä kerroksilla rinnan kohdalle.

Hihoista olikin juttua jo tuolla aiemmin. Purin sen ensimmäisen ohjeen mukaan neulotun hihan, koska siitä tuli liian leveä ja neuloin sen uudelleen kaventaen sitä reilusti enemmän ja hyvä niin. Pituutta olisi näköjään saanut olla sentti pari enemmän, jotta tuo mallineule olisi alkanut samalta kohtaa helman kans. Vaan eipä haittaa.

Mallineulettakin muokkasin hieman. Ohjeen mukaan neulottuna siitä olisi tullut hiukan muhkeamman oloinen, mutta tykästyin tähän omaan viritelmään.

 

Ohjeessa oli todella hauskasti tehty kaulus, jota voi muuntaa kiinnittämällä siihen nappien avulla pystykauluksen. Tuumin ettei se välttämättä toimisi villatakissa ja niinpä neuloin pelkästään pystykauluksen ja jottei siitä olisi tullut liian avara, vähensin kauluksen silmukoita ohjeeseen verrattuna.

Tein nappilistat virkkaamalla ja just sopivat napit löytyivät Kuopion Napista ja nauhasta kaverin avustuksella.

Malli Gaufres by Annamaria Ötvös (omilla muokkauksilla)
Lanka Louhittaren luolan Pohjan Akka (Vilja)
Menekki n. 660 g
Koko m
Puikot  4 ja 4,5 mm pyöröpuikot ja 4,5 mm sukkapuikot

Kotipihalla otetussa kuvassa näkyy kuinka mallineuletta voisi  käyttää kuinpäin vaan.

No mikäpä on tunnelma? Kaikesta tuskasta huolimatta olen todella tyytväväinen lopputulokseen. Tuskaa tuotti yhdistelmä kipeät kädet ja paksu lanka sekä mallineule, jossa ranteita joutui pyörittämään hiukan enemmän kuin tavallisesti. Takki istuu kuin nakutettu eikä se ole liian nafti niinkuin täällä yleensä ruukaa olla. Tuo väri ajattelutti aluksi, mutta alan tykästyä siihen enemmän ja enemmän. Ja tuosta simppelistä mallista tykkään. Tekisin ehkä toisenkin, mutta saas nähdä kestäiskö kädet sitä. Ei ainakaan vähään aikaan.

Kun tuota Pohjan Akkaa jäi niin neuloinpa siitä vielä sukatkin tai siis sukan suut. Siinä on tuota samaista mallineuletta yksinkertaistettuna eli kolme kerrosta 1o, 1n ja yksi kerros nurjaa kolmepuolosilla puikoilla neulottuna. Muu osa sukkasta on neulottu kolmosilla Regian stripemania colorilla. Langanmenekki 30 g plus 70 g.

Vaan kyllä on hämähäkillä kadehdittavat kudontataidot