Kesäpäivä vesillä

Neulerintamalla edetään niin verkkaiseen tahtiin ettei niihin liittyviä postauksia ole odotettavissa piiiiiiiiiiitkään aikaan, joten laitetaanpa jotain muuta.

Kävimme viime kesänä meloskelemassa Haukivedellä siinä toivossa että näkisimme norpan. No ei nähty ja niinpä lähdimme sinne sunnuntaina sama toive mielessä. Ei olisi voinut olla parempi ilma; oli ihanan lämmintä ja tuuli hyväili lempeästi pientä ihmistä suurella selällä.

Missään ei eväs maistu niin hyvältä kuin luonnonhelmassa, vallakin jos hoksaa valita sellaisen paikan missä kusiaiset ei heti hyökkää kimppuun. Tällä luodolla niitä ei ollut ja sekin näissä alkukesän retkissä on hyvä ettei itikoista, paarmoista ja muista pörriäisistä ole vielä mitään kiusaa.

Ja nähtiinhän me se norppakin. Etsi kuvasta :)

Se oli raukka vähän rähjääntyneen näköinen, ei ollenkaan sellainen söpöliini kuin Erik Bruunin norppajulisteessa, ennemminkin tuli mieleen se laulun viiksekäs vanhapoika (parempia kuvia täällä). Mutta tätä otusta oli huomattavasti hauskempi katsella kanootista kuin niitä karhuja. Oli kyllä hieno kesäpäivä.

Kohtaamisia isolla KOOLLA

Olimme avokin kanssa alkuviikosta lomailemassa kainuussa minun lapsuusmaisemissa. Tiistaina laskettiin kanootti ihan itärajan pinnassa oleville Karttimojärville ja lähdettiin meloskelemaan.

Ilma oli mainio, maisemat kauniita ja voi sitä hiljaisuutta.

Reitti koostui useammasta pienestä järvestä, jotka olivat yhteydessä toisiinsa kapeiden suoreunasten uomien välityksellä. Viimeisin, mielenkiintoisimman oloinen järvistä oli jo rajavyöhykkeellä, mutta eipä päästy sinne asti, sillä juuri kun olimme kääntymässä kapeaan uomaan, näin vedessä jotakin outoa. Mitä kummaa, monta karvaista pyöreää korvaa uiskenteli uoman mutkassa sadan metrin päässä meistä. KARHUJA, perkele!!!! Tarkemmin laskettuna KOLME KARHUA!!!

Herra jee, että minä säikähdin ja ihan tosissaan. Yritin heti kääntää kanootin ja lähteä melomaan pakoon, kun avokki vaan aneli, että elähän nyt, kuvataan niitä ensin.

No hän antoi kameransa laulaa (onneksi siinä on pitkä putki, jolla zoomata) ja minä likka käänsin kanoottia vimmatusti. Välillä uskaltauduin katsomaan nallukoiden rantaleikkejä, mutta kyllä hirvitti.

Vaikka eipä kai meillä mitään hätää ollut. Vaikutti siltä etteivät nämä köllykät edes huomanneet meitä, tulimme nääs tuulen alapuolelta ja kaipa se tuuli vei niin äänet kuin hajutkin mukanaan. Olin kyllä laulellut koko ajan meloessa, sillä lähellä olevan erämatkailuyrittäjän mukaan saattaisimme nähdä karhuja näissä maisemissa. Ja minä kun luulin, että hän vain juksasi meitä, höh.

Kaikki karhut olivat isoja, mutta jotenkin vaikutti, että tuo vaalea olisi ollut emo ja nuo tummat poikasia. Ainakin sillä oli hyvin äidilliset otteet :)

Tässä kuvassa heinikko alkaa jo peittää näkyvyyttä, mutta kyllä siitä karhun erottaa.

Olimme jo meloneet muutama sata metriä poispäin, kun avokki sai houkuteltua minut vielä palaamaan näyttämölle tosin sillä ehdolla, ettei menty niin lähelle kuin alussa.

Kuvista ei tullut kovin kummoisia kun etäisyyttä oli jo aika paljon, mutta verkkokalvolle taltioitui huikean hieno näkymä; kaksi vekkulia veteli karhunpainia ihan rauhassa suon laidalla vaikka kuinka kauan.

Ja tässä tämä kylmähermoinen valokuvaaja, jota ei ainakaan hätähousuksi voi mainita (niinkuin ehkä erästä toista :)

Vaan olipa se kyllä hieno kokemus. Näin jälkikäteen pistää hymyilyttämään koko seikkailu ja voihan se olla, että tämä oli niitä once in the lifetime kokemuksia, joita ei tule enää toista kertaa minun kohdalle. Ja ehkä hyvä niin :)