Kuusi kesäkuvaa

Harmaassa arjessa ja monessa muussakin blogissa on liikkunut niin kiva haaste menneen kesän kuvista, että nappasin minäkin sen. Ensimmäiset kolme kuvaa ovat ihan kesän alusta, jolloin meloimme katsomaan norppia Haukivedelle ja yövyimme riipumatoissa. Näkyikö norppia? Ei. Oliko hyvä nukkua riippumatossa? EI! Pylly meinas paleltua.

Tarttukaahan haasteeseen :)

Kuvia arjesta

Käykääpäs kurkkaamassa mielenkiintoista valokuvahaastetta täältä. Minäkin osallistuin siihen tällä avokin ottamalla kuvalla

joka kylläkin näytti menevän omiin nimiini. Mutta jospa se kuittautuisi sillä, että korjaan tuossa kuvassakin näkyvän takin. Joten eikun ompelemaan.

PS. Haaste on muuten voimassa vain tämän päivän.

Mitä on tullut touhuttua

Sain jokunen aika sitten MiEiViltä tunnustuksen josta lämmin kiitos hänelle. Olen tässä vuosien varrella kertonut haasteiden tiimoilta jo vaikka vallanmitä itsestäni, mutta katsotaanpa vieläkö keksisin seitsemän asiaa. Ajattelin pitäytyä tällä kertaa harrastuksissa, tosin olen voinut haastella niistäkin jo aiemmin.

1. Valokuvaus
Sain ylioppilaslahjaksi järkkärin ja siitä lähtien olen kuvannut. Jossain vaiheessa sain myös koneen, jolla pysytyin kehittämään valokuvia. Se oli ihan hauskaa puuhaa, vaikka kone olikin vanhaa venäläistä tekoa eikä ihan moderneimmasta päästä. Tästä mustavalkokuvasta pidän oikein erityisesti, vaikka se saakin minut hieman haikeaksi.

2. Tanssiminen
Olen tykännyt tanssimisesta pienen ikäni. En muista ihan tarkkaan, mutta eiköhän sitä tullut tanssittua jo Helkatytöissä silloin aikanaan 60-luvulla. No, ainakin runoja lausuttiin :) Rockia ja jytää sheikattiin 70-luvulla, discoa 80-luvulla ja vaikka mitä sen jälkeen. Olen tanssinut rivitanssia, itämaista ja bollywoodia kursseilla. Humpat, polkat, valssit ja jenkatkin sujuu muuten vaan. Kuva on reilu vuosi sitten olleilta synttäreiltäni ja siinä me tanssitaan kansantanssia, intialaista elokuvakansantanssia nimittäin.

Tuo pistää vieläkin hymyilyttämään :)

3. Pelaaminen
Ai että minusta on kiva pelata lautapelejä ja olen ilmeisesti tartuttanut lapsiinkin tämän ominaisuuden. Nytkin pääsiäisenä pelattiin melkein aamusta iltaan 7 wondersia, skippoa, yatsia ja trivial pursuittia. Yksi varma keväänmerkki on se kun päästään takakuistille pelaamaan Alfabetiä. Meillä on kyseisestä pelistä myös matkaversio, jota pelaan kuvassa äitini kanssa.

4. Melominen
Vesillä olemisesta olen tykännyt pienestä pitäen. Aikanaan olin joka kesä Inarilla serkusten luona ja suvun kesäpaikkaan mentiin aina putputmoottorilla. Olen soudellut myös kainuun mökkivesillä, Kiiminkijoella ja näillä savonvesillä. Avokki osti kanootin vuonna 2005 ja sen jälkeen ollaan koluttu vaikka missä paitsi ei merellä. Meillä ei ole mitään hirmu tavoitteita melontamatkoissa vaan vesille lähdetään kun on hyvät ilmat ja melotaan just sen verran kuin hyvältä tuntuu. Vielä ei tauti ole rajoittanut harrastusta, mutta voihan se olla että sekin aika tulee. Mutta mitäpä noita tulevia murehtimaan. Kuvassa ollaan Koloveden kansallispuistossa.

5. Luonnossa liikkuminen
Oikeastaan tämä sisältyy jo tuohon edelliseen, mutta saakoot nyt oman mainintansa. Lauletaanko jossain laulussa että metsä on mun kirkkoni tai jotain sellaista? No, minulla on joskus sellainen olo metsässä. Kuvan metsä on Linnasaaressa.

6. Kuvanveisto
Tänä vuonna olin kansalaisopiston kuvanveistokurssilla. Olin veistellytv jo aiemmin Kuopion koulussa joten en ollut ensikertaa sormet savessa, mutta voi kun se olikin taas mukavaa. Toivottavasti jatkuu ensivuonna.

7. Lukeminen
Luen kirjaa joka ilta nukkumaan mennessä ellen ole aivan poikki. Luen minä muulloinkin varsinkin jos kirja on oikein koukuttava, mutta sitä kadehdittavaa taitoa en osaa että lukisi ja neuloisi yhtä aikaa, harmi. No mitä minä sitten luen? Kaikenlaista voisi sanoa. Viime aikoina luetuista olen pitänyt erityisesti Katja Ketun Kätilöstä, Hannu Mäkelän Eetusta, Eduard Uspenskin Fedja-sedästä ja minulle uutena tuttavuutena Camilla Läckbergin kirjoista. Pitäiskin laittaa tuonne sivupalkkiin kohta Yöpöydällä oleva kirja. Viime vuonna meidän piti lukea opiskelujen yhteydessä joku maailmankirjallisuuden klassikko ja meidän ryhmä luki Goethen Nuoren Wertherin kärsimykset. Minä luin sen Volter Kilven suomentamana ja voi pojat, että oli erikoinen lukukokemus :) Kokeilkaapa vasiten.

Tylsänä tyyppinä en taaskaan jatka haastetta, mutta ken haluaa saa napata tämän mukaansa. Hyvää sunnuntaita kaikelle.

Kaksi kärpästä

yhdellä postauksella. Päivikki haastoi avaamaan neljännen kansion ja näyttämään sieltä neljännen kuvan.

Ja koska kansiossa sattui olemaan vanhoja kuvia niin tästähän tulee tietty Wiikon Wanha.

Tämä on kai ensimmäinen kuva minusta mutta epäilemättä olen hieman vanhempi kuin wiikon wanha :) Meillä on ylipäätään hyvin vähän valokuvia lapsuusajoilta. Kameraa useammin isän tai äidin käsissä oli kaitafilmikamera. Pitäiskin siirtää ne sähköiseen muotoon jahka sais jostain kaitafilmiprojektorin ja tiedon ynnä taidon siitä kuinka siirtohomma toteutetaan.

Ei kahta ilman kolmatta

Muutama haaste on tupsahtanut tänne meille, osa jo syyskuun puolella. Olen ollut hieman alavireinen ja saamaton, mutta nytpä olen reipas ja otan kaikki käsittelyyn.

Lämmin kiitos Harmaalle arjelle, jolta sain tällaisen hauskan tunnustuksen ja haasteen. 

eli ehkäpä ei ole tullut vielä kerrottua, että

1. Olen hyvin tunteellinen. Sopiva elokuva, musiikki, kirja, tunnelma tms. saa minut kyyneliin ja viimeaikoina on ollut hyvin kosteaa. 
2. Minulla on dosetti ja siellä paljon popsittavaa.
3. Olen tanssinut Kauko Röyhkän kans Oulussa Rattorissa.
4. Teen joka aamu sudokun aamukahvia juodessa.
5. Inhoan kiirettä. 
6. Se mikä on olutta, on mennyttä.
   
7. Luen iltaisin kirjaa. Tänä iltana: Seitsämännen portaan enkeli, Frank McCourt.

Ja ovelana tyttönä jatkan sujuvasti Villa Lankalalta saamani haasteen. Lämmin kiitos myös tästä :)

Tässä pitää kertoa  peräti kymmenen totuuta itsestään. No tuossahan tulikin jo sopivasti  7 mainittua, eli jatketaan :

8.  Mulla on suruja ja murheita. Tarttis saada jostain vähän peppipitkätossu- tai airasamulinenergiaa.

9.  Tykkään dokumenteista. Kohta alkaakin se miten maapallo asutettiin.

10. En pidä tositeeveestä. En viitsi edes vaahdota asiasta, jätän vain katsomatta. No, täytyy kyllä tunnustaa, että muodin huipulle sarjaa on tullut seurattua. Eli kohtuudella kaikkea (pätee myös kohtaan 6).

Ja sitten vielä Kesän Lapselta tullut aistihaaste. Ja tästäkin Lämmin kiitos :)

Näkö: Talvinen tähtitaivas revontulineen.

Haju: Puhtaat valkeat lakanat, ulkona kuivatut

Tuntu: ks. edellinen

Kuulo: Hiljaisuus kauneita musiikkii on

Maku: Wiener nougat

Ja nyt se vaikein osuus eli tässähän tarttis haastaa peräti parikymmentä ihmistä, mutta kun oon muutenkin niin huono jatkamaan näitä, niin tyydytään vähempään periaatteella "ei se määrä, vaan se laatu"

Helena : Hauska, haasteita pelkäämätön kädentaitaja.

Tess: Taitava, analyyttinen neuloja.

Matleena: Ahkera, osaava lämminhenkinen tsemppaaja.

KesänLapsi: Kotoinen, taitava perheenäiti.

Olkaa hyvä, ottakaa yksi, kaksi tai vaikka kaikki kolme haastetta tai jättääkää ottamatta jos siltä tuntuu :)

Huhhuh, olipas siinä haastetta kerrakseen.

Neljäs neljännestä

eli Kanerva haastoi aukaisemaan kuva-albumin ja niitähän minulla on, pikaisesti laskettuna 26 kpl(siis sellaisia ihan oikeita eikä sähköisiä). Olen ollut innokas kuvaaja jo silloin paperikuvien aikaan ja laiskasta luonteestani huolimatta tykkäsin liimat kuvat albumeihin ja ihan ajallaan. Monesti onkin albumeista tarkastettu mitä milloinkin tapahtui jne. Tosin eron aikaan tuli kuvattua hyvin vähän, ei ehkä halunnutkaan ja sittenhän sitä kohta siirryttiinkin tähän digiaikaan.

Säännöt menee näin:

1. avaa neljäs kansio jossa säilytät valokuviasi

2.valitse neljäs kuva kansiossa ja julkaise se blogissasi

3.selitä kuva

4.haasta neljä bloggaajaa tekemään sama

On kesä 1980 ja istun kalatehtaan laiturilla jossain jumalanseläntakana pohjois-Norjassa. Kaverini sisko oli siellä kesätöissä ja me kävimme häntä katsomassa. Tuo kuva näyttää aika idylliseltä, mutta olihan se jotenkin hyvin ankea paikka. Työntekijät eli nuoret suomalaiset asuivat surkeissa puisissa parakeissa, jotka olivat saksalaisten peruja sodan ajalta. Harmi ettei niitä tullut kuvatua. Muistan ajatelleeni, että olispahan aikamoinen rangaistus jos tänne joutuis jäämään. En muista olisko siellä tienannut hyvin, tosin Norja oli jo silloin hirmu kallis maa ja kai sitä nyt edes ruokaa olisi pitänyt ostaa. Muistankin, että tuolla reissulla tais vatsa kurnia aika usein :)

Haastan Heidin, Helenan, Christinan ja Sarin.

Mä oon mikä oon

ja muuksi en muutu....No, toivottavasti kehitystä ja kasvua sentään tapahtuu, mielummin psyykkistä kuin fyysistä, kiitos.

Matleena haastoi minut jo jokin aika sitten kertomaan itsestäni kuusi asiaa. Ihan on pitänyt miettiä, että millainen sitä oikein onkaan ja mitkä olisivat ne oleellisimmat asiat. Vaikkapa tällaiset:

1. Neulon lapaset, sormikkaat, hihat ja sukat stereona (ei siis monosukkia, hehheh) eli molempia yhtäaikaa. Tuollaviisiin valmistuvat muka joutuisammin ja tulevat varmasti samankokoisiksi.

2. Mulla on korkeintaan kaksi, maksimissaan kolme neuletyötä keskeneräisenä. Joskus nuorempana olin niin tiukkis etten aloittanut uutta työtä ennenkuin edellinen oli valmis. Ei ole ufoja näkynyt meillä, paitsi kerran näin taivaalla sellaisen.

3. Minulla on hyvät unenlahjat. Parasta unilääketä on kun saa illalla lueskella niin pitkään kunnes silmät lupsaa, sitten Fludentti suuhun ja höyhensaarille. Niin ja tietysti villasukat jalkaan.

4. Olen kotikissa. Viihdyn kotona ja olen vähän laiska kyläilemään.

5. Olen tunteellinen. Viimeksi eilen illalla itkin lukiessani yhtä kirjaa. Siinä oli kuvattu isän kuolema niin koskettavasti ettei voinut mitään. Tais siinä tulla vähän surtua omaakin isää, joka kuoli yli 20 vuotta sitten ja näiden omien lasten onnetonta isää.

6. Rakastan kirjoja. Jos sais valita jonkun taidon, niin haluaisin kirjoittamisen lahjan.

Että tämmöistä. En taaskaan haasta ketään, mutta jos joku haluaa napata haasteen, niin ollos hyvä vaan.

Ja ettei postaus olisi vallan kuvaton, laitan eilen otetun otoksen tähän loppuun.


Sain Sarilta hienon kortin ja tornikankaanpalan. Tein kankaasta kirjanmerkin ja tällä hetkellä se seikkailee Kutturassa, ensi viikolla ehkä Kabulissa tai Visbyssä. Kiitos Sari :)

Mitä ämmästä irtoaa

Sain Tessiltä M-kirjaimen. Tässä muutamia ajatuksia, joita ämmä kirvoitti mieleen.

Menneet

En tiedä johtuuko iästä vai elämäntilanteesta, että sitä olevien ja tulevien lisäksi miettii ja muistelee menneitä. Ehkä sitä yrittää ymmärtää elämäänsä ja tekemisiään, viimeaikoina oikein kovastikin.

Semmonen möykky minun menneisyydessä on epäonnistunut avioliitto hyvin, hyvin hankalan ihmisen kanssa. Erosta on jo 7 vuotta mutten vieläkään ole osannut antaa itselleni kokonaan anteeksi omaa naiviutta, sinisilmäisyyttä ja hyväuskoisuutta enkä sitä, etten ymmärtänyt lähteä tarpeeksi ajoissa. Meiltä meni maat ja mannut ja elämä piti rakentaa ihan pienistä rippeistä.

Ja lasten taakkaa olen surrut, tosin on heillä yllättävät voimavarat; reippaita, ihania ihmisiä ovat kaikki kolme. Pitäisköhän paikkaansa sanonta: mikä ei tapa, se vahvistaa. Ehkä sitä joskus oppii olemaan armollinen myös itselleen, sillä tehtyähän ei saa tekemättömäksi.

Muksut

Vaikka olin pienenä kova leikkimään nukeilla, en sen kummemmin haaveillut omista lapsista. Tosin murrosikäisenä mietittiin serkkutyttöjen kans kovasti nimivaihtoehtoja mahdollisille lapsille, kaiken varalta. Ivalon hautausmaalla oli kiva kuljeskella ja katsella vanhoja erikoisia nimiä, oli Selinaa, Aslakkia, Jeminaa ja Sammelia jne. No niinhän siinä sitten kävi, että sain kolme lasta ja nuo kaks jälkimmäistä nimeä on nyt kirjoissa ja kansissa.

Riippumatolla sai niin hyvät vauhdit, että nuorimmainen lensi keveimpänä kyydistä.

Pidän muksuista. Minusta pikkuihmisissä on jotain viehättävää, se uteliaisuus, uskallus ja ihmettelemisen ja innostumisen taito on joskus kadehdittavaa. Samaa vois sanoa kyllä koirista ja kissoistakin. Mukavia nekin :)

Maaseutu

Olen asunut kirkonkylissä ja kaupungissa, mutta maaseutukin on aika tuttu. Lapsena kyläilimme joka kesä heinäntekoaikaan isän sukulaisissa täällä savossa. On tullut eräänkin kerran pompittua heinäladossa heinien päällä ja ihan luvan perästä. Että osasi työnteko olla hauskaa, tosin kuumeen tais pukata joka kerta, allergiaa nimittäin.

Tulipa tuota itsekin asuttua maalla kymmenkunta vuotta silloin kun lapset olivat pieniä. Olihan se aikaa, paljon oli hyvääkin. Ehkä sitä joskus osaa muistella niitä aikoja hämmentymättä.

Meillä ei ollut elikoita ja viljaakin viljeltiin vain muutamana vuonna. Oli siinä kyllä jotain ikiaikaista kun seurasi viljan kypsymistä.

On jotenkin surullista, kuinka maaseutu on muuttunut lyhyessä ajassa. Ennen saattoi mummolla ja vaarilla olla navetassa pari kantturaa ja silläkin tultiin toimeen, maanviljelys oli enemmänkin elämäntapa. Nykyään siihen ei ole mahdollisuutta, kun kaiken pitää olla niin tehokasta. Mummot ja vaarit vaan kylille asumaan.

Metsä

Olen viihtynyt pienen ikäni metsässä. Vanhemmat olivat kovia marjastamaan ja pienenä me pyörittiin tietenkin mukana. Kun ei marjastus enää maistunut, touhuttiin jotain muuta. Eväät ainakin maistuivat joka kerta.

Nykyäänkin marjastan tai sienestän muttei se ole läheskään niin tehokasta kuin vanhemmilla oli. Osaan nautiskella myös pelkästä metsässä olosta. Parhaiten viihdyn kuivissa kangasmetsissä, sellaisissa, joita on kainuussa ja lapissa. Ne ovat minun sielunmaisemia. Joskus näen unia, joissa olen metsässä eivätkä ne koskaan ole painajaisia.

Kuvassa on luonnollisesti metsittymään alkanut vanha heinäpelto.

Nämä savolaismetsät ovat erilaisia kuin pohjoisessa, reheviä ja ryteikköisiä, mutta omalla tavallaan viehättäviä. Monet itkut olen itkenyt metsänsiimeksessä ja on siellä iloisella mielellä lauleskeltukin.

Murre

Minua viehättää yksilöllisyys ja oikeanlainen itsevarmuus. Jostakin kuulin, että esim. hollannissa murteella puhuminen ei ole ollenkaan hävettävä asia, vaan se yksinkertaisesti kertoo mistä puhuja on kotoisin. Onkohan meidän kulttuuri vielä niin nuori, että täällä hävetään maalaisia juuria, jotka paljastuvat nimenomaan puhetavasta. Juu, ja nämä stereotypiat; savolaiset ovat tyhmiä jullikoita, pohojalaaset ylpeitä uhoojia, lappilaiset nöyriä ja ovelia. Voihan noissa jotain perää ollakin, mutta kaikenlainen leimaaminen on ikävää. Yksilöitähän tässä ollaan, jokaikinen.

Minulle tutuimpia ovat pohjoisen ja savon murteet, juuristani johtuen. Kumpikin sujuu. Kerran luin jonkun Orvokki Aution kirjan ja olipas outoa kun oli aivan outo murre, yritti arvailla kuinka sitä puhutaan. Savonmurre on muuten aivan kamalaa kirjotettuna, ihan junttia etten sanois.

Asuin 12 ensimmäistä vuottani kainuussa ja minusta sikäläinen murre ei ollut kaunista. Luulin ettei se ollut tarttunut minuun, mutta totuus paljastui kun muutimme Ouluun. Eka koulupäivänä luokkakaverit tulivat uteliaina kysymään että mistä sinä tulet, kun puhut niin oudosti. Höh! Kysymys esitettiin kyllä ihan ystävällisessä hengessä ja pelkästään uteliaisuudesta. Eli niin se vaan tarttuu jos on tarttuakseen. Tosin minun muksuista kukaan ei viännä savvoo vaikka ovatkin täällä kasvaneet ja varmasti altistuneet murteelle.

Melu

En viihdy paikoissa, joissa koko ajan kuuluu jostakin jotakin, vallankin jos se kuuluu kovalla. Voin istua ja neuloa hiljaisuudessa vaikka kuinka kauan (jos ois aikaa) tai ajaa autoa enkä välttämättä kuuntele mitään, sillä hiljaisuus ei ahdista minua. Telkkari tai radio ovat kiinni jos niitä ei kerran katsota tai kuunnella. En kaipaa taustameteliä. Toisaalta sekään ei haittaa jos mökissä on meteliä ja pystyn nukkumaan vaikkei oiskaan hiirenhiljaista.

Musiikki

Musiikkia olen kuunnellut pienen ikäni mutten osaa soittaa mitään instrumenttia. Riitti kun velipoika osasi (hänestä tulikin isona muusikko). Lapsena me kuunneltiin isän lännenlevyjä, joita hän oli tuonut 50-luvulla rapakon takaa. Tämmösen tahtiin taas sheikattiin 11-12 vuotiaana tyttösenä. Olinkohan minä vähän erilainen nuori, kun en koskaan hurahtanut Bay City Rollersseihin tai Abbaan tai mitä niitä nyt olikaan, enkä edes tuntenut tarvetta moiseen käyttäytymiseen. En yleensäkään pidä lokeroimisesta. Musiikimakuni onkin kirjavahko, tosin semmonen hömppäiskelmä ei kiinnosta eikä huutohevi.

Musiikki jotenkin vain kuulu elämääni. Se sitoo muistoja, lohduttaa, ilahduttaa, rentouttaa, luo yhteenkuuluvuutta, tanssituttaa, laulatuttaa jne. Esimerkiksi tämä Miksi on ollut ajankohtainen viime aikoina, puhuttelevat sanat.

Matot

Pidän yksinkertaisista arkisista asioista. Matot ja vallankin räsymatot ovat sydäntä lähellä. Ne ovat niin kotoisia, tarpeellisia, mutkattomia ja ekologisiakin. Niissä voi olla arjen estetiikkaa parhaimmillaan:

Tosin tämä ei ole aivan tavallinen räsymatto, vaan paikallisen tekstiilitaiteilija Maija Kansasen tuotantoa noin 1930-40 luvulta.

Vielähän tuota ois muutama m-sana; melankolia, matkat, minuus, miehet, museot jne mutta annetaan nyt olla. Nostanpa hattua, jos joku tänne asti jaksoi raahautua.

Tämä on vähän huono paikka mainostaa (uupuneita lukijoita, onko niitä edes enää), mutta täällä kannattais käydä ihailemassa meidän kaunista kylää.