Karkauspäivän hamepostaus

Olin nuorena likkana Helka-tytöissä ja niinpä minulle hommattiin kansallispuku. Siihen maailman aikaan eli 60-70-luvun vaihteessa melkein kaikilla pikkutytöillä oli Munsalan puku, mutta minulle ja parhaalle ystävälleni ostettiin keski-Suomen puvut. En muista tuliko sitä miten ahkerasti käytettyä, tuskinpa kovinkaan paljon. Kuvamuistojakaan ei ole kuin tämä yksi, joka on otettu vuonna 1972 tädin häissä Rovaniemellä.

Kiitos tädille kuvasta :)

Tuossa kuvassa helma näyttää kovin lyhyeltä yksitoista vuotiaan päällä. Helmakäänne on ollut varmaan hirmu suuri. Alemmassa kuvassa puku siinä pituudessa missä se on uinunut vaatekaapissa kymmeniä vuosia. Nyt kun mietin niin ei tainneet minunkaan pikkutytöt pukua käyttää eli ihan on ollut hyljättynä ja unohdettuna koko puku. Silloin tällöin olen miettinyt sen myymistä, mutta onpahan jäänyt tekemättä ja hyvä niin.

Tässä on nyt havaittavissa hienoista kansallispukuinnostusta ja kun harrastuksen myötä on tullut hieman osaamista, niin uskaltauduin muokkaamaan pienestä puvusta hametta itselleni. Purin helmakäänteen, ratkoin liivin irti ja aukaisin hameen laskokset, pesin kankaan, pienensin laskoksia ja harsin ne, ompelin vyötärönauhan harrastuskaverilta saamallani sinisellä kankaalla, ompelin helmaan pellavaisen käännösvaran ja kiinnitin sen, tein nappirenksut pellavalangasta, ompelin napit ja siinäpä se, uusi uljas hamonen :)

 Alunperin oli tarkoitus tehdä sellainen Karkauspäivän hameen tyylinen hame, mutten raskinutkaan lyhentää helmaa. Kankaasta tulee jännästi mieleen lapinpuvun värit ja se vain passaa tämmöselle puoliveriselle :)

Vanha niisivyö

Mulla on tuossa piirongin päällä vanha, sympaattinen lapinpukuun kuuluva niisi- eli lankavyö.

Sympaatiseksi sen tekee ei niin viimeistelty ulkonäkö. Taitaa olla arkivyö kun reunanauhatkaan eivät ole ihan symmetriset ja hups, lopussa toisessa reunassa se vaihtuu vallan toiseen nauhaan. Mutta ei sen niin väliä, ihan tolkun vyö se on tämäkin :)

Vyö ei taida kuitenkaan olla sama kuin kuvan nuorella neidolla eli mummollani.

Tämmöinen Wiikon Wanha tällä kertaa.

Joko on yö puolessa, nälkä suolessa?

kysyy karhu Heikinpäivänä eli tänään Kesälahtelaisten mukaan. Ympäri maata on uskottu, että Heikki talven selän katkaisee ja sehän sopii. Joten tämä olis niinku Wiikon Wanha pitkästä aikaa ja kun kerta Heikistä on puhe, niin Heikistä tieten kuvakin.

Ensimmäinen kuva(t) on vuodelta 1986. Olemme tulleet muutama päivä sitten poikavauvan kans synnytyssairaalasta kotiin. Rupesin ottamaan kuvaa vauvasta ja isosisko toimi innokkaana assarina. Hän järjesteli viltille pikkuveljen viereen väriin sopivia pehmoleluja ja kun homma näytti hyvältä aloin näpsimään kuvia, mutta siskopa nosti viltin reunat ylös ja ikäänkuin paketoi pikkuveljen :)

Mitähän lie ollut mielessä. Ehkä hieman mustasukkaisuutta mutta ei kyllä kovin, sillä heistä tuli oikein sopuisia sisaruksia. Kuvassa näkyy uusi matto, jonka kudoin Heikkiä odottaessani. Asunto on vaihtunut nuista ajoista muutaman kerran, mutta kuten eilispäivänä otetusta kuvasta näkyy, matto on edelleen meidän lattialla.

Kuvista voisi päätellä, että värit on vaalenneet (harmaat ja haalenneet) mutta se on vain harhaa tai sanottasko kuvaajan taitamattomuutta. En siis saanut säädettyä kuvan värejä kohdilleen. Matto on kudottu mummovainaan ja äidin leikkaamista räsykuteista ja mahdollisesti myös omaleikkaamista. Minulta se homma ei kyllä käynyt niin näpsäkästi kuin tuolta tehokaksikolta.

Hyvää Heikinpäivää kaikille ja eritoten Heikeille, sille omalle varsinkin!

Huoneentauluista

Muutama vuosi sitten pidin kuva-arvoituksen, jonka takaa paljastui isotätini 1920-luvulla tekemä huoneentaulu.

Ilmeisesti noiden postausten perusteella sain yhteydenoton taiteilija Mirka Hokkaselta. Hänellä on meneillään mielenkiintoinen huoneentauluprojekti, josta enemmän tietoa täällä.

Käykää ihmeessä vastaamassa kyselyyn, jos omistatte huoneentauluja tai jos olette nähneet niitä jossain tai jos niihin liittyy omakohtaisia muistoja tai jos muuten vaan olette kiinnostuneita. Minäkin kävin :)