Saamaton saa aikaan

Ihan aluksi pitää todeta, että kyllä on luonto kaunis näin keskikesän kynnyksellä. Jaksan ihailla joka aamu tätä kukkahunnuilla reunustettua kuntopolkua jota pitkin pyöräilen töihin.

Tunnustan että olen vähän saamaton tyyppi tai sanottasko niin, että harkitsen joskus turhankin pitkään ennenkuin teen aikomani. Saattaa mennä hyvinkin kymmenen vuotta ennenkuin aikeet toteutuu niinkuin esim. näiden olkkarin verhojen kans.

Ostin joskus 2000-luvun alussa hirmu halvalla muutaman metrin luonnonvalkoista kangasta. En ole ihan varma elettiinkö vielä markka-aikaa, mutta hinta oli joko yksi markka tai yksi euro per metri eli siis hirmu halpa. Värjäsin kankaan ja koska tulos oli hyvä, menin ja ostin kymmenen metriä lisää. Kyselin myyjältä, jotta mitähän materiaalia kangas on mutta hän ei tiennyt. Lienee ostanut sen armeijan ylijäämävarastosta tai jostain sellaisesta kun arveli, että kangasta on käytetty ruutipussien tekoon. Koostumuksesta en ole ihan varma, mutta epäilen, että siinä on viskoosia.

Värjäsin aikanaan verhot Nitorin väreillä ja väri on säilynyt ihan älyttömän hyvin vaikka kangas on altistunut auringonvalolle yli kymmenen vuotta. Kuvan vasemmassa reunassa on verhon nurja puoli, jonka väri on haalistunut aikalailla, mutta koska kangas on niin paksu, se ei ole vaikuttanut oikean puolen väriin. Nuo vaaleat kuviot syntyivät kun rullasin kankaan ja sidoin pötkylän sieltä täältä narulla ennen värjäystä.

Aluksi olin ihan tyytyväinen verhoihin, mutta sitten tuo röntgenmäinen kuvionti ja väritys alkoivat kyllästyttää. Tietenkin olisi voinut ostaa uudet verhot, mutta koska nuo ovat niin hyvää materiaalia ja paksuutensa vuoksi suojaavat päivänvalolta, päätin värjätä ne sinisiksi. Mutta siinäpä se menikin muutama vuosi, että löydettiin sitä Nitorin mariinin sinistä, mutta eläs mitä; Kuopion Prisma oli yllättäen ottanut senkin värin valikoimiinsa ja männä viikolla Linssi teki löydön ja osti heti kerralla useamman paketin. Ja tämmöistä jälkeä tuli. Vasemmalla verhot ennen värjyytä ja oikealla sen jälkeen.

Verhot näyttävät aika tummilta vastavaloon vaikka todellisuudessa väri on lähempänä tuon oikean puoleisen kuvan tyynyn väriä, joka sekin oli samassa liemessä verhojen kanssa. Kuvio erottuu sopivan himmeästi valon käydessä verhon läpi. Värjäsin myös kirkkaanpunaisen intianpuuvillaisen paksun pöytäliinan ja tyynynpälliset bordeaun punaisella ja niistäkin tuli oikein hyvät. Ei ole meillä nyt sellaista sisustuslehtien valoisaa ja värikästä yleisilmettä, mutta ei haittaa. Olen oikein tyytyväinen näihin väreihin ja tunnelmaan.

Toinen muutaman vuoden muhinut tarttistehrä juttu on tämän räsymaton purkautuneen pään korjaaminen. Nyt kun matto oli pesty (kiitos pojalleni) ja oli sopivasti aikaa ja aurinkoa, tartuin tuumasta toimeen.

Purin mattoa sen verran, että sain tarpeeksi pitkät loimet solmimista varten. Tein ensin kankurin- ja sitten hevosenhäntäsolmut ja nyt on jatkettu maton ikää taas monta vuotta.

Reunasta olis saanut vieläkin kestävämmän jos olis viitsinyt tehdä kierretyt hapsut, mutta hyvä näinkin.

Että tämmöstä täällä. Lopuksi toivottelen kaikille aurinkoista, lämmintä juhannusta näiden sävelten myötä. Nauttikaamme kesästä.

Joko on yö puolessa, nälkä suolessa?

kysyy karhu Heikinpäivänä eli tänään Kesälahtelaisten mukaan. Ympäri maata on uskottu, että Heikki talven selän katkaisee ja sehän sopii. Joten tämä olis niinku Wiikon Wanha pitkästä aikaa ja kun kerta Heikistä on puhe, niin Heikistä tieten kuvakin.

Ensimmäinen kuva(t) on vuodelta 1986. Olemme tulleet muutama päivä sitten poikavauvan kans synnytyssairaalasta kotiin. Rupesin ottamaan kuvaa vauvasta ja isosisko toimi innokkaana assarina. Hän järjesteli viltille pikkuveljen viereen väriin sopivia pehmoleluja ja kun homma näytti hyvältä aloin näpsimään kuvia, mutta siskopa nosti viltin reunat ylös ja ikäänkuin paketoi pikkuveljen :)

Mitähän lie ollut mielessä. Ehkä hieman mustasukkaisuutta mutta ei kyllä kovin, sillä heistä tuli oikein sopuisia sisaruksia. Kuvassa näkyy uusi matto, jonka kudoin Heikkiä odottaessani. Asunto on vaihtunut nuista ajoista muutaman kerran, mutta kuten eilispäivänä otetusta kuvasta näkyy, matto on edelleen meidän lattialla.

Kuvista voisi päätellä, että värit on vaalenneet (harmaat ja haalenneet) mutta se on vain harhaa tai sanottasko kuvaajan taitamattomuutta. En siis saanut säädettyä kuvan värejä kohdilleen. Matto on kudottu mummovainaan ja äidin leikkaamista räsykuteista ja mahdollisesti myös omaleikkaamista. Minulta se homma ei kyllä käynyt niin näpsäkästi kuin tuolta tehokaksikolta.

Hyvää Heikinpäivää kaikille ja eritoten Heikeille, sille omalle varsinkin!