Parhautta on taskut

Etsiskelin pitkään taskullisen mekon kaavaa ja kas, sellainen löytyi PaaPiin kaavakirja lapsille -kirjasta. Klara-mekko on yksinkertaisen kaunis ja mikä parasta, siinä on isot taskut. Siis eikun ompelemaan.

Ensimmäisen version ompelin ostamastani vaaleasta joustotrikoosta. Kangas aiheutti epäilyksiä (miksihän ylipäätään olin ostanut sen?), mutta ajattelin, että testaan sillä mekkomallin toimivuutta. Ja hyvä oli, että testasin.

Muokkasin ohjetta sen verran, että laitoin helmaan ja hihoihin lisää pituutta. Muutaman päivän yritin tulla sinuiksi mekon värityksen kanssa vaan kun en tullut, pistin koltun väriliemeen. Onneksi jostain aiemmista värjäyksistä oli jäänyt punaista (en muista tarkalleen värin nimeä). Lopputuloksesta voi olla monta mieltä, mutta itsestäni se on parempi kuin alkuperäinen.

Tuo trikoo on aika ohutta ja sen sisältämä elastaania tekee siitä hyvin joustavaa. Mekoon tuo väljyyttä taskulliset sivukappaleet suorareunaisten etu- ja takakappaleiden välissä. Koko olisi voinut ehkä olla hieman isompi, sillä nyt juurikin etu- ja takakappaleet nuolivat vartalon (kumpuilevia) muotoja. Ai armotonta miten pömppömaha tuli selkeästi esille. Vyön avulla tilannetta voi hieman parantaa :)

Vaikka olenkin pitkäkätinen, taskut tuntuivat olevan hieman liian alhaalla. Mietinkin josko olisin parantanut tilannetta tekemällä vyötärösauman eli siis olisin leikannut mekon vyötärön kohdalta poikki, leikannut muutaman sentin pois ja ommellut osat jälleen yhteen. Mutta en ole ainakaan vielä tehnyt sitä sillä luulen, että tämä mekko jää vain kotikäyttöön. Hyvä kuitenkin että tein mekon, sillä nytpä tietäisin miten tekisin seuraavan version.

Muokkasin kaavoja siten, että nostin sivukappaleet alkamaan noin 10 cm ylempää kuin ensimmäisessä versiossa. Tämä tarkoitti, että jouduin piirtämään sivukappaleiden kaavat uudelleen, sillä  kappaleiden jyrkkyyskulma muuttui hieman (onkohan tämä nyt ymmärrettävää tekstiä ollenkaan). Muokkasin etu- ja takakappaleita siten, että viistosin reunoja jotta sain helmaan noin viisi senttiä lisäleveyttä eli yhteensä helma leveni 20 cm. Lisäsin nytkin helman pituutta, sillä näillä polvilla en viitsi kovin lyhyttä mekkoa käyttää.

Pallotrikoon ostin Marimekon myymälästä. Kangas on ryhdikästä puuvillatrikoota, joka ei paljon veny ja sitä oli helppo leikata sekä ommella ja voi miten kauniisti se laskeutuu.

Pääntiekaitaleen ompelin vinoon leikatusta kaitaleesta, joka venytyksestä huolimatta nousee hieman "pystyyn". Tämän jos oisin arvannut, niin eipä olisi tarvinnut leikata vinokaitaletta vaan kauluksen olisi voinut tarkoituksella tehdä pystyversiona. Ihan hyvä tuosta kauluksesta tuli näinkin. Koska minulla ei ollut pallopäistä ompelukoneen neulaa, ompelin helman ja hihansuut käsin.

Mietin kyllä, tulisiko mekosta yöpaitamainen ja ehkä se sitä vähän on, mutta kun laittaa vyön, niin ilme muuttuu kummasti.

Ja kun nostaa vyötä vielä hiukan ylemmäksi, ilme eikun paranee. Vyönä on pelkkä kangassuikale, mutta pitänee se ehkä huolitella.

Tuuli oli tänään kuvausapuna ja sai helmat heilumaan oikein veitikkamaisesti.

Olen hyvin tyytyväinen mekkooni ja voisin tehdä kolmannenkin version, vaikkapa sellaisen tunikamittaisen jos vaan löytäisin kivaa kangasta. Tai no, jäihän tätä pallokangasta vielä eli joskopa siitä tekis vielä yhden version.

Isäntä innostui vanhoista autoista ja hommasi itselleen Plymouth Valiantin vuodelta 1964 ja hups, kuinka hauskasti maastoudun auton ihanan punaiseen syliin näissä tamineissa :)

Villasukkaa aina tarvitaan

Aurinkoa ja lämpöä on piisannut sopivasti tänä kesänä, vaan onpahan nuita villasukkiakin tarvinnut. Nämä pitsiset, joita täällä on ennenkin nähty, ovat olleet tekeillä jo jonkin aikaa. Lankana tällä kertaa Katia Laine Nylon. Sain ne parahiksi valmiiksi viime viikonloppuna kun olimme kuuntelemassa mm. Q.Stonea Pieksämäellä ja heti piti jalkaan kiskaista, sillä ei ollut kesäilta sittenkään kovin lämmin. Pujautin päättelemättömät langanpäät sukan sisäpuolelle ja lakkaspahan palelemasta varpaita. Tosin olihan se villasukka/sandaali yhdistelmä aika hupaisa.

Ja värjännytkin olen taas, tällä kertaa pari valkoista mekkoa. Ostin muutama vuosi sitten eli silloin hirmuhellekesänä ihanan vilpoisan pellavamekon. Olen tykännyt siitä kovasti, mutta tuo valkoinen väri on vähän arka ja ajattelin, jotta tulis ehkä enemmän käyttöä jos värjäis sen. Tältä se näytti

ja tällaiseksi se tuli Nitorin Bordeauxilla värjättynä. Kuvassa väri on vähän hailumman näköinen kuin luonnossa. Tikkauslangat eivät värjäytyneet, mutta ei haittaa, nyt siinä on vähän sellainen farkkumeininki. Vaihdoin napitkin kun kerran sattui varastosta sopivat löytymään.

Valokuvaaja Linssistä on näköjään tullut tarkka, hän nimittäin huomautti mekon ryppyisyydestä. Öh, olen kyllä silittänyt sen värjäyksen jälkeen, vaan suonette anteeksi moisen ryppyilyn :)

Saamaton saa aikaan

Ihan aluksi pitää todeta, että kyllä on luonto kaunis näin keskikesän kynnyksellä. Jaksan ihailla joka aamu tätä kukkahunnuilla reunustettua kuntopolkua jota pitkin pyöräilen töihin.

Tunnustan että olen vähän saamaton tyyppi tai sanottasko niin, että harkitsen joskus turhankin pitkään ennenkuin teen aikomani. Saattaa mennä hyvinkin kymmenen vuotta ennenkuin aikeet toteutuu niinkuin esim. näiden olkkarin verhojen kans.

Ostin joskus 2000-luvun alussa hirmu halvalla muutaman metrin luonnonvalkoista kangasta. En ole ihan varma elettiinkö vielä markka-aikaa, mutta hinta oli joko yksi markka tai yksi euro per metri eli siis hirmu halpa. Värjäsin kankaan ja koska tulos oli hyvä, menin ja ostin kymmenen metriä lisää. Kyselin myyjältä, jotta mitähän materiaalia kangas on mutta hän ei tiennyt. Lienee ostanut sen armeijan ylijäämävarastosta tai jostain sellaisesta kun arveli, että kangasta on käytetty ruutipussien tekoon. Koostumuksesta en ole ihan varma, mutta epäilen, että siinä on viskoosia.

Värjäsin aikanaan verhot Nitorin väreillä ja väri on säilynyt ihan älyttömän hyvin vaikka kangas on altistunut auringonvalolle yli kymmenen vuotta. Kuvan vasemmassa reunassa on verhon nurja puoli, jonka väri on haalistunut aikalailla, mutta koska kangas on niin paksu, se ei ole vaikuttanut oikean puolen väriin. Nuo vaaleat kuviot syntyivät kun rullasin kankaan ja sidoin pötkylän sieltä täältä narulla ennen värjäystä.

Aluksi olin ihan tyytyväinen verhoihin, mutta sitten tuo röntgenmäinen kuvionti ja väritys alkoivat kyllästyttää. Tietenkin olisi voinut ostaa uudet verhot, mutta koska nuo ovat niin hyvää materiaalia ja paksuutensa vuoksi suojaavat päivänvalolta, päätin värjätä ne sinisiksi. Mutta siinäpä se menikin muutama vuosi, että löydettiin sitä Nitorin mariinin sinistä, mutta eläs mitä; Kuopion Prisma oli yllättäen ottanut senkin värin valikoimiinsa ja männä viikolla Linssi teki löydön ja osti heti kerralla useamman paketin. Ja tämmöistä jälkeä tuli. Vasemmalla verhot ennen värjyytä ja oikealla sen jälkeen.

Verhot näyttävät aika tummilta vastavaloon vaikka todellisuudessa väri on lähempänä tuon oikean puoleisen kuvan tyynyn väriä, joka sekin oli samassa liemessä verhojen kanssa. Kuvio erottuu sopivan himmeästi valon käydessä verhon läpi. Värjäsin myös kirkkaanpunaisen intianpuuvillaisen paksun pöytäliinan ja tyynynpälliset bordeaun punaisella ja niistäkin tuli oikein hyvät. Ei ole meillä nyt sellaista sisustuslehtien valoisaa ja värikästä yleisilmettä, mutta ei haittaa. Olen oikein tyytyväinen näihin väreihin ja tunnelmaan.

Toinen muutaman vuoden muhinut tarttistehrä juttu on tämän räsymaton purkautuneen pään korjaaminen. Nyt kun matto oli pesty (kiitos pojalleni) ja oli sopivasti aikaa ja aurinkoa, tartuin tuumasta toimeen.

Purin mattoa sen verran, että sain tarpeeksi pitkät loimet solmimista varten. Tein ensin kankurin- ja sitten hevosenhäntäsolmut ja nyt on jatkettu maton ikää taas monta vuotta.

Reunasta olis saanut vieläkin kestävämmän jos olis viitsinyt tehdä kierretyt hapsut, mutta hyvä näinkin.

Että tämmöstä täällä. Lopuksi toivottelen kaikille aurinkoista, lämmintä juhannusta näiden sävelten myötä. Nauttikaamme kesästä.

No joo, osa 3

ja toivottavasti myös viimeinen osa tästä pitkäksi venähtäneestä projektista. Tässä on taas ehtinyt tapahtua yhtä sun toista edellisen postauksen jälkeen, mutta nyt tuntuu siltä, etten enää jaksa kohkata koko asiasta joten ihan lyhyesti totean vaan, että

a) uudet hihat tuli neulottua
b) vanhat jäi hyödyntämättä
c) tulipahan neulottua lyhkäshihainen pusero
d) tulipahan uudelleen värjättyä eräs lyhkäshihainen pusero, valkoinen puuvillatakki ja punaiset pellavahousut, jotka eivät suostu vaihtamaan väriään, ei sitten millään

Puseron väri on melkein kuin Brunbergin tumma suklaa ja takki kuin Maraboun maitosuklaa. Uskon että takkia tulee käytettyä enemmän ruskeana kuin valkoisena. Alla olevassa kuvassa myös pilkahdus punaisista pellavahousuista, joista tuli asteen verran tummemmat kuin aiemmin, mutta ois saanu tulla vieläkin tummemmat.

Ja ehkä tätä puseroakin tulee käytettyä, vaikka siitä tulikin vähän lyhyenläntä. Uudet hihat eivät kiristä yhtään, melkeinpä tuli liikaakin leveyttä ja siitä johtuen hihoja joutui syöttämään aikalailla istutus vaiheessa. Napit eivät ole oikeasti noin kiiltävät kuin tuossa kuvassa, vaan enemmänkin pronssin väriset.


Ja tässä jo hieman kyseiseen rojektiin kyllästynyt neuloja poistuu näyttämöltä


eikä aio sittenkään tehdä sitä kuuluisaa tuluskukkaroa.

Ja vielä ehtii toivottaa hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja sen mielisille!

No joo, osa 2

Ennen neuleasiaa pitää todeta että kylläpäs oli mainiot ilman pääsiäisenä, niin mainiot että ulkona on tullut pelattua, kahviteltua, ruokailtua, muuten vaan touhuttua ja tietenkin neulottua.


Huonosti istuvan puuvillapuseron tuunaus on edennyt vaiheeseen. Suunnitelma oli seuraavanlainen; a) otan hihat pois huonosti istuvasta puserosta, b) neulon kädentiekaitaleet ja kiinnitän ne hihattomaan puseroon eli saan liivin, c) neulon hihoille uuden takin ja d) värjään neuleet ruskeaksi.

Kaikki tuo on nyt tehty. Neuloin hihoille takin, laitoin lankaa vyyhdelle ja pistin sen neuleiden kanssa koneeseen värjäytymään. Se onnistuikin mainiosti Nitor koneväreillä, jälki on todella tasaista ja tykkään väristä. Leikkasin hihat puserosta huoliteltuani sitä ennen reunat muutamalla kolmipistosiksakkierroksella. Neuloin kädentiekaitaleet ja kiinnitin ne hihattomaan puseroon koneompeleella


ja liivihän siitä tuli


mutta vähän nörttisellainen :)


No ehkä alla olevaa puseroa vaihtamalla saa muka vähän lievemmän nörttivaikutelman. Saas nähdä tuleeko käytettyä.

Mutta voivoi, ne hihat ei istu, ei sitten millään. Ja hihoille neulotusta takista tuli ylläri ylläri aika nafti ja lyhyenläntä. Harsin hihat takkiin nähdäkseni miltä näyttää


vain todetakseni että ei hyvältä. Mutta minähän en näin vähällä luovuta. Aloitin päivällä neulomaan uusia hihoja ja teen noista vanhoista vaikka ne kuuluisat tuluskukkarot, jos en muuta keksi.