Pieniä myssyjä

Syyskuun alussa neuloin lapsenlapselle villamyssyn KlompeLompen lentäjänlakin ohjeilla. On muuten mainio lastenneulekirja. Eihän minulla tietenkään ollut ohjeen mukaista lankaa, vaan sekös nyt neulomasta estäis, ehei veikkonen. Sopivan harmaata  Karisma-lankaa löytyi varastosta ja eikun neulomaan. Oli taas arvoistus tulisiko sopiva, mutta aikalailla osui nappiin, paitsi että syvyyttä pipolla oli niin, että meinas silmätkin peittyä kuten alla olevasta kuvasta huomaa.

No, ajattelin että trikoovuoren lisäämällä saan muotoiltua hieman pipoa ja niin sainkin, paitsi että nyt siitä taisi tulla turhankin nafti eli vaihtoon menee. Vielä on Heikki-enon t-paitaa sen verran jäljellä, että siitä saa uuden, isomman vuoren :)

Pikkumies yrittää kastelemalla pelastaa mummon nuutuneita kukkia :)

 Olemme vaihtaneet aamukahvit aamuteehen. Oikein kunnon haudutettua teetä juodaan aina viikonloppuisin ja jotta tee pysyisi pitkään lämpimänä, tuli tarve pannumyssylle.

Neuloin joskus 2000-luvun alussa itselleni kirjoneuleen, joka joutui vahingossa pesukoneeseen ja huopui. Olen säilyttänyt sitä kaikki nämä vuodet ja silloin tällöin miettinyt mitä siitä tekisin, tyynyn, laukun vai tuolinpäällisen. Onneksi en mitään noista, sillä puserostahan sukeutui maanmainio pannumyssy. Vuorasin myssyn vielä vanulla ja topakalla puuvillakankaalla niin johan pysyy tee pitkään lämpimänä. Lämmöneristys on itseasiassa niin hyvä, että tartti tehdä myös patalappu, jotta voi tarttua kannun kahvaan.

En ole aikoihin ollut pahoillani villapaidan huopumisesta, enkä vallankaan nyt kun se sai vihdoinkin uuden elämän. Nyt pitäisi vielä saada vahingontekijä uskomaan, että näin todellakin on ja ettei tämä ole mikään kettuilumyssy vaan sympaattinen pannumyssy :)

Sunnuntaiehtoota sukkalasta

Voikohan tätä kutsua jo sukkaputkeksi kun niitä vaan pukkaa? No, enköhän tuota kohta asetu, sillä ehkäpä seuraavaksi neulon muutamat lapaset ja mahdollisesti sormikkaat. Niiden jälkeen onkin sitten vuorossa jotain muuta, mutta sitä ennen sukkapostaus.

Kävimme viime sunnuntaina kuvailemassa Konnuksen koskella työkaverille läksiäislahjaksi neulomiani sukkia. Oli niin kaunista ja huisin tai paremminkin hyisen kylymää.

Malli on muutoin sama kuin kuopuksen joululahjaissa paittis että näissä on peräti kaksi väriä. Tuo punainen raita näyttää minusta kivalta ja se tuo sukiin vähän niinkuin ripauksen palokärkeä tai metsoa, tuumii neuloja, jonka sukat ovat melkein aina yksivärisiä.

Nämon neulottu Pirkanmaan Roosa nauha langalla, kakspuolosilla ja kokoon 38-39 meni lankaa noin 60 grammaa. Viiraan mallia vielä pikkusen ja kirjotan ohjeen jahka saan aikaiseksi.

Tänäänkin olis ollut todella kaunis kuvauskeli ulkona, mutta jäin viettämään tupapäivää. No tulihan tuota onneksi eilen ulkoiltua oikein kunnolla, kun oltiin potkuttelemassa järven jäällä. 

Oli mukava päivä, mutta jossain vaiheessa eli nuotiolla evästellessä alkoi käsiä ja jalkoja nipistelemään oikein kunnolla. Pitänee ostaa lämpimämmät talvikengät vaan ei sentään sukkia, sillä niitä on jo ihan tarpeeksi. Käsissä oli villasormikkaiden päälle vedetyt huovutetut lapaset, joka kyllä yleensä pitää näpit lämpiminä, mutta ei näköjään ikuisesti. Jos alle laitettavat sormikkaat neulois vaikka reumavillasta niin vois olla lämpimämpi yhdistelmä. Olisin jo tänään aloittanut moiset, mutten löytänytkään reumalankaa laatikoistani, sen sijaan löysin hahtuvalankaa ja aloitin siitä sitten lapaset.

Ennen joulua höyrähdin Arnen ja Carloksen sukkalankaan ja sitähän piti päästä kokeilemaan. Tällä kertaa kirjolanka yllätti positiivisesti ja tuli ihan mieleiset sukat. Niin että ei täällä nyt ihan pelkkiä yksivärisiä sukkia nelota. 

Tiiä vaikka miten riehaantusin näiden värien kanssa :)

Sitä samaa

eli sukkaa se vaan pukkaa. Aattelin jo, että nyt saa riittää tältä erää, vaan miten lie silmukat pukkaantuivat kuin väkisten puikoille eli kai se on vielä muutamat neulottava. Ja eihän tämä tieten mitään pakkopullaa ole. Kuvausideat vaan meinaa loppua.

Pojalle tein toiveiden mukaan ohuet sukat ja lankana taas Katia Laine Nylon kakspuolosilla neulottuna. Kokoon 42 meni lankaa vain vajaa 70 grammaa. Raitalanka on jotain kirjosellaista, en muista mitä.

Ei näistä enää juttuakaan irtoa. Saajalleen sopivat ja mieluiset, ei kait sitä muuta.

Muksut olivat kylästelemässä viikonloppuna. Eilinen pelailtiin ja tänään ommeltiin kuopuksen kanssa. Hän on yhenäkin innostunut moisesta ja se jos mikä on kiva. Tehtiin ihan ompelimo yhteen huoneeseen; ompelukone, saumuri, silityslauta ja -rauta ja kaks innokasta ja mummo vielä tsemppaamassa. Kyllähän siinä yks anorakki saatiin aikaan (kuvassa vasemmalla)

Voi että tulee aina niin haikea olo kun lähtevät.

Vanha muistelee

Kokeilin kuvakollaasin tekoa Picasassa ja tämmöinen siitä tuli:


Kuvassa Sukkasadon satoa eli 12 kpl käpälänlämmittimiä. Jäiköhän levy päälle kun vieläkin on kolmet sukat puikoilla vaikka huomenna alkaa jo lapaskuu, johon myös olen liittynyt.


Tänään on merkkipäivä meidän suvussa, isävainaan ja Pojan syntymäpäivä sekä veljen nimipäivä. Isän muistoksi tämä ihana kuva vuodelta 1925 tai 26, joka taidettiin esitellä jo tuolla vanhassa blogissa. Hilja-täti (minun isotäti) ja koira vahtivat isän unta tuvan hiljaisuudessa :)

Haa, minä istun parhaillaan tuolilla, joka näkyy kuvan vasemmassa reunassa tuossa ompelukoneen edessä. Kehtokin on vielä tallessa.

Ja kun tässä on muisteltu harva se postaus, niin tehdäänpä se tänäänkin (taitaa olla vanhuuden ensioireita). Kun poika syntyi oli sairaalassa niin täyttä, että piti jäädä synnytyksen jälkeen aamuyöksi aulaan odottelemaan huonepaikkaa. Oli tällainen harmaatakin harmaampi syysilma ja seurailin aamun vähäistä valkenemista suurista ikkunoista, kun en saanut unta. Ulkona oli todella ankean näköistä, mutta minun sisällä paistoi lämmin aurinko. Taisi olla sitä äitiyden tuomaa onnea. Sairaalasta jäi mieleen puolukkarahka, jota oli yölläkin tarjolla. Se oli sitten hyvää. Entäs musiikki? No muistan kun sitten kotona imetin pientä poikaani ja kuulin radiosta eka kertaa Veikko Lavin Evakon laulun ja ei voinut mitään, itku tuli. Laulu osui jotenkin hyvin syvälle vaikkei meidän suvussa ole ketään karjalaista. Äidin suku oli kyllä evakossa pohjoisesta mutta he pääsivät sinne takaisin.

Olisi kai aika perustaa se toinen blogi, sellainen muistelupaikka jossa ois vanhoja valokuvia, lehti- ,kirja- ja tavarajuttuja ynnä näitä muisteluja ettei tarviis teitä neulojia näillä pitkästyttää :) No lapsien syntymiä ei muistella enää vähään aikaan.

Lopuksi Onnittelut Poika-kullalle sinne kauas ja velipojalle myös ja kaikille muillekin, jotka viettävät juhlapäivää:) ynnä virkistävää viikonloppua!

True love of mine

Tasan 18 vuotta sitten olin synnytyssalissa. Isä oli kätilön kanssa kylvettämässä pientä tervettä tyttölastamme, minä makoilin ylen onnellisena sängyssä, nautiskelin tilanteesta ja kahvista ja kuuntelin radiota, jossa soi tämä kappale



Ei olisi voinut tunnelma ja musiikki paremmin kohdata. Muistan kuin eilisen päivän miten syvästi elin nuo hetket. Ilmassa oli hieman haikeutta, sillä aavistelin, että tämä oli viimeinen kerta tällä asialla ja toisaalta suurta onnea, nöyrää kiitollisuutta ja ihmetystä siitä, että olin synnyttänyt kolme tervettä lasta.

Tietoisuus syntymän ja kuoleman läheisyydestä oli koskettanut meitä kaikkia pari viikkoa aikaisemmin. Ystäväni odotti samaan aikaan ja meillä oli melkein sama laskettu aika. Me arvuuttelimme jotta kumpi se ensin piirakat leipoo toiselle. Kävikin niin, että hänen leipomuksiaan syötiin hautajaisissa, sillä vauva kuoli äitinsä mahaan kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa. Istukka oli irronnut eikä mitään ollut tehtävissä. Käsittämätöntä ja niin surullista, mutta sellaistahan se elämä toisinaan on.

Synttäriruusujen takana pilkottaa kuvia elämäni tosirakkaista. Hienointa mitä olen saanut aikaan.