tiistai 27. marraskuuta 2018

Leppis-sukat

Lähetin silloin aikanaan Leelle muokatun version perinteisessä Leppävirta-lapasessa olevasta leppäpuusta. Se ei päätynyt Suomi 100 -neulesettiin, mutta itse muokkailin sitä sukkiin ja rannekkeisiin jo ennenkuin kirjan tekemisestä oli mitään tietoa. Alla olevassa kuvassa oikealla ensimmäisiä versioita ja vasemmalla lopullinen versio.


Vaihdoin Nykälän langan aika karhean Sofian, josta yllä olevan kuvan sukat on neulottu, TeeTeen Pallakseen, jota sain Varkauden Taito-shopista. He lupautuvat ystävällisesti lankasponsorikseni ja ei tarvinnut tehdä kuin yksi reissu paikanpäälle sillä heillä oli juuri sopivat langat ja värit, joilla pääsin mallejani neulomaan. 

Sukkien kuvaaminen oli mieleistä hommaa ja oli mukava miettiä kuvauspaikkoja, kuvakulmia ja esillepanoa. Koska sattumoisin Leppis-sukkien värimaailma rimmasi just passelisti Leppävirran kansallispuvun kanssa, lainasin kaverin puvun hametta ja sitten kipaisimme laiturille kuvaamaan sukkia. 


Näistä heijastuskuvista tuli mielestäni todella kauniita ja niissä on vahva kotiseutuhenki; Leppävirran kansallispuvussa Leppävirralla, virran varrella Leppissukissa ja leppä sukissa, hah. 


Malli Leppis, kirjasta Villasukkia Strömsöstä (Minerva)
Lanka TeeTeen Pallas
Menekki vihreä pohjaväri (0024) n. 45 g, luonnonvalkoinen(0007) n. 25 g, sininen (0014) n. 7 g
Koko 37-38
Puikot 3 mm sukkapuikot
Fiilis no mikä ettei 


 Lainasimme kuvauksiin myös sorjasäärisen ystäväni Senjan jalkoja. Hän asuu miehensä kanssa viehättävässä rintamamiestalossa ja siellä ikuistetuissa kuvissa vilahtavat sukkien lisäksi heidän kauniit lautalattiat, portaikot ja kirjan kanteen päätynyt kapsäkki.

Olen tarkistanut ohjeitani neulomalla kustakin mallista toiset versiot. Halusin kokeilla kuinka Leppis-malli toimisi pitkävartisena versiona. Lyhytvartisten sukkien suussa on 5 mallikertaa ja pitkissä 6.

Hyvin toimii ja lopputulos on jotenkin nostalgisen oloinen. Vielä kun neuloisi pipon, huivin ja lapaset tähän settiin niin tulisipa oiva lisä hiihtoasuun.


Hiihtokelejä odotellessa.

lauantai 24. marraskuuta 2018

Villasukkia Strömsöstä -kirjaprojekti

Ei sitä aina arvaa mitä jännää elämä tuo tullessaan. Tämä tarina alkaa reilun vuoden takaa. Silloin Lee Esselström kyseli kirjoneule-ehdotuksia suunnitellakseen Suomi 100 -neulesetin. Minäkin lähetin ehdotuksen ja kappas vain, sain muiden ehdotuksia lähettäneiden kanssa kutsun tulla neulomaan Strömsööhön ja sinnehän sitä mentiin. Neulesessio tuli ulos itsenäisyyspäivänä Kohti linnanjuhlia - ja myöhemmin myös Strömsö-ohjelmassa. No, sitten kävi niin, että muuan kustannustoimittaja oli nähnyt ohjelman ja ehdotti meille, josko haluaisimme tehdä neulekirjan. Halusimme juu.


Kustantajan toivomuksesta kirjassa olisi vain kirjoneulesukkia ja niitäpä sitten suunnittelemaan ja kirjaa tekemään. Aikataulusyistä johtuen kaikki neuleiltaan osallistuneet eivät voineet tulla mukaan kirjaprojektiin, mutta viiteen pekkaan (Lee Esselström, Tanja Majava, Eva-Maria Oksman, Marianne Wasberg ja minä) saimme suunniteltua kirjallisen verran malleja. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että kirja on viimeistä silausta vaille valmis ja se ilmestyy ensi tammikuussa. Kirjan voi jo tilata Minerva kustantamon sivuilta ja muistakin nettikaupoista.

Koin aluksi hieman haasteellisena kirjoneuleiden suunnittelun, sillä melkeinpä kaikki aiemmat suunnitelmani neulemallit ovat olleet pintaneuleita. Epäilin myös kirjoneulekäsialani, että olisiko se tarpeeksi tasaista. Mutta oppia ikä kaikki ja mukavat fiilikset jäi koko prosessista, vaikka välillä olikin epäilyksen hetkiä.

Tämä kirjaprojekti on ollut kaikin puolin mielenkiintoinen, opettavainen kokemus ja haasteellinenkin siinä mielessä, että me tekijät emme tunteneet toisiamme ennestään. Asumme eri puolilla Suomea, joten yhteiset tapaamiset eivät onnistuneet. Nokakkain olisi moni asia ehkä selvinnyt joutuisammin, mutta toisaalta onnistuihan se yhteydenpito sähköisestikin.


Sain muuten lankasponsoriksi Varkauden Taito Shopin. Olipa ilo saada valita heidän hyvästä lankavalikoimasta mieleiset langat. Lämmin kiitos heille :)

Seuraavat viisi postausta ovat kirjaan tulleista sukistani.