Ja nyt tulee kevään karanteeniajan viimeinen käsityö. Kerkesinpäs postata ennen vuoden vaihdetta.
Ostin ihanaista Iltapäivä-pellavakangasta Kässäkerho Pompomista varmaankin vuosi sitten. Piti pitkään miettiä ja harkita mitä tästä ihanuudesta tekisi, sillä kangas oli sen verran tyyris, ettei uskaltanut suinpäin ryhtyä ompeluhommiin. Kun sitten vihdoinkin sain päätettyä mallin, loppu olikin helppoa.
Nolottaa kun en muista millä kaavalla mekko on ommeltu eli se tämän postauksen infomatiivisyydestä. Mekko on ihan simppeli, hieman sivuilta helmaan levenevää mallia. Helmassa ja hihansuissa on halkiot. Kaula-aukko on sen verran iso, että mekko sujahtaa pääntien kautta päälle.
Parhautta tässä on tietenkin taskut.
Minulle käy joskus niin, että uudet vaatteet jää pitkäksi aikaa käyttämättä. Saattavat seisoa vuodenkin kaapissa odottamassa oikeaa ulostuloa. Tämänkin kanssa on käynyt niin, tosin kaappiin asti se ei ole vielä päässyt vaan roikkuu ihaltavana työhuoneen hyllykössä.
Pellavaiset vaatteet ovat ihania, mutta ne rypyt. Mitä jos tähänkin jää pysyvät rypyt jos käytän sitä vaikka töissä, jossa istun suurimman osan ajasta? Toisaalta jos vaate päällä ei tohdi istua, niin kovin vähäiseksi jää käyttö. No näyttelyihin, museoon tai messuille vois mennä, mutta näinä aikoina ei sinnekkään. Alkaa jo kyllästyttämään tämä korona, mur.
Meikällä on asiat joskus pitkässä mietinnässä ja juoksussa. Monta, monta vuotta olen haaveillut tekeväni itselleni Inarinsaamen arkipuvun ja lakin vaan mistäpä ohjeet? Karen Jomppasen Lapin käsitöitä -kirjasta (WSOY 1982) oli kyllä apua, mutta vasta Ella Sarren Anarâš pivtâstem -kirja (Sämitigge 2012) sai kipinän syttymään oikein kunnolla. Viime mainittu kirja on tosin saamenkielinen, mutta oli siinä sen verran selkeä kuvitus, että pääsin juonesta kiinni.
Lakin tein jo tammikuussa 2019 ja kesällä leikkasin puvun kaavat ja tein lakanakankaasta sovitusversion ja kun vihdoin löysin sopivaa kangasta, leikkasin lopullisen puvun. Homma seisahtui kun tuli syksy ja muut harrastuskiireet. No tänä keväänä kaivelin osaset laatikosta ja rohkaistuin jatkamaan ompelemista.
Pääntien kanssa oli vähän värkkäämistä ja helmaa pähkäilin tovin. Yleensä helman punaisen raidan jälkeen on vielä pohjakangasraita, mutta päädyin punaiseen helmaan. Leikkasin punaisen kankaan poikkisuuntaisesti, taitoin kahtia ja ompelin helmaan.
Takakappaleen kiilat tuovat pukuun kauniin muodon ja voi miten somasti tuuli heiluttelee helmoja.
Kuvasimme puvun viime kesänä äidin suvun maisemissa Tupavaaralla ja Inarin rannalla. Koivunoksa ei ole pelkkä rekvisiitta, vaan selviytymisväline, oli meinaan mäkäräisiä ihan mahottomasti. Kun tarkkaan katsoo, niin niitä näkyy pieninä pisteinä alla olevassa kuvassa.
Niisivyön on tehnyt isoisotätini Nili-Aili eli Aili Mattus. Onneksi tämä sympaattinen vyö on juuri sopivan mittainen. Jos tästä vielä pulskistuu, niin on tehtävä uusi vyö. Se onkin ollut haaveena pitkään, mutta noinkohan osaisin?
Anssi on kuvannut ja kuvaa yhä edelleen kansallispukuisia ihmisiä upeissa maisemissa. Näistä kuvia on koottu Suomalaisuuden kirjopukineet fb-sivun. Sieltä löytyy myös otoksia pohjosen saamelaispukuisista neitosista.
Lähipiiri tietää, että olen innostunut kansallispuvuista ja silloin tällöin sattuu siihen liittyviä mieluisia lahjoituksia. Sellainen oli Alavuden kansallispuku tai oikeastaan kuoropuku, joka kotiutui meille jokunen aika sitten. Tämä meille tullut yksilö oli pienehkö, mutta ei hätää. Irroitin liivin hameesta, vekitin ja rypytin hameen uudelleen ja ompelin sopivan vyötärönauhan ja niinpä sain kauan himoitsemani tuunnaamunperinnehameen nimenomaan Alavuden kuosilla. TMP eli tuunamunperinne tarkoittaa, että pukeutumisessa käytetään jotakin kansallispukuun kuuluvaa osaa muun vaatetuksen kanssa.
Halusin hameeseen sopivan sinivoittoisen huivin, mutta oikean värin löytäminen olikin hiukan haasteellista. Värimuistiin ei voi luottaa, joten lankaostoksille piti lähteä hame päällä. Juuri ennen karanteenin alkua olimme Jyväskylässä ja samalla reissulla piipahdin Titi Tyy -lankakaupassa. Sieltä löytyi kuin löytyikin oikeaa sinistä sekä oranssia ja mustaa.
Olen niin tykästynyt Janina Kallion hiukan epäsymmetrisiin kolmiohuiveihin, että tälläkin kertaa se valikoitui malliksi. Raidoituksesta tai kuvioinnista en ollut vielä varma ja loppujen lopuksi kävi niin, että huiveja siunaantuikin kaksin kappalein. Ensimmäiseen huiviversioon tein ohuita raitoja oranssilla langalla.
Kattelin sitä aikani ja tuumin, jotta yksivärisenä toimisi paremmin. No eikun purin raitaosuuden ja neuloin sen yksivärisellä uudestaan. Hyvä niin. Nyt huivia voi yhdistellä monipuolisemmin muiden vaatteiden kanssa.
Koko n. 160 x 50 cm (kolmion kärjen korkeus) Puikot 3,75 mm
Fiilis just hyvä
Toisessa huivissa on edelleen sama malli, mutta nyt ilman reikärivejä. Raidoitus on kopsattu suoraan Alavuden hameesta. Oranssi taisi olla Isager Alpaca -lankaa, joka oli paksuudeltaa samaa kuin sininen ja musta lanka.
Kävimme kesäisellä kuvauskeikalla Kalvitsan asemalla. Siellä on kesäkahvila, jossa kannattaa piipahtaa. Takapihalta löytyy resina, jolla pääsee huristelemaan pienen matkan. Edellisestä resina-ajelusta olikin vierähtänyt muutama vuosikymmen.
Molemmat huvit ovat tunnultaan miellyttävän pehmeitä eli kyllä voi sukkalangastakin huiveja neuloa.
Keväinen karanteeniaika lopetti kaikki kansalaisopiston harrastukset, joten neulomisaikaa jäi tavallista enemmän. Töissä sentään kävin koko ajan, mutta siitäkin huolimatta olin aika ahkera käsityörintamalla. Ompelin pellavatunikan ja Inarinsaamen arkipuvun, neuloin pari huivia, sukkia ja takin.
Aloitetaan takista. Mielessä oli pyörinyt jo pidemmän aikaa kesäinen neuletakki ja sitten satuin huomaamaan Riika-Piikan verkkokaupassa lankalauantain tarjouksen. No sieltäpä silmiini osui mielenkiintoinen pellavaviskoosilanka ja niinpä ostahutin kaikki ihanan punaiset langat. Jotta saisin hyödynnettyä koko lankamäärän, päätin neuloa takin ylhäältä alas.
Malliksi valikoitui Käsityökekkereiden Veera Jussilan Ylhäältä alas neuletakki. Tykästyin tähän selkeän simppeliin, saumattomaan malliin, johon oli helppo lisätä omia muokkauksia. Silmukkamäärät laskin omalle langalleni sopivaksi ja sileän neuleen sekaan tälläsin kaks kerrosta 1 oikein, 1 nurin neuletta. Mallineule on simppeli ja mielestäni kivan näköinen. Istuvuuden parantamiseksi neuloin tähänkin takkiin rintalaskokset lyhennetyin kerroksin.
Lanka oli yllättävän joutuisaa ja mukavaa neulottavaa, mutta lopputuloksesta tuli paksuhko ja aika raskas. Alunperin ajattelin, että tämä pituus sopisi mainiosti hameiden kanssa pidettäväksi, mutta käytössä neule löpristyi ja venyi hieman ja lopputulos ei oikein mairitellut pyöristynyttä vatsan seutua. Kuulostaa kuin olisin raskaana, mutta en sentään, ei enää näillä kymmenillä :)
Monta kuukautta käytin neuletta ja pähkäilin, josko sittenkin jatkaisin helman pituutta. No punaista lankaa ei enää saanut, mutta kävipä uskomaton mäihä kun Riika Piikasta löytyi pieni erä samaista lankaa ja vielä värissä, joka rimmasi kivasti punaisen kanssa. Värityksestä tuli mieleen vanhat talot ja varsinkin tämä kaunis yksilö Kristiinankaupungista.
Purin nappilistat ja kauluksen ja jatkoin helman pituutta hieman erilaisella pintaneuleella, jota käytin myös nappilistoihin ja kaulukseen.
Nappien väriä piti pähkäillä tovi ennekuin päädyin siniseen.
Olen huomattavasti tyytyväisempi tähän pidempään versioon eli kannatti nähdä vaiva.
Mitenkähän tämän blogihiljaiselon osais keriä umpeen? Kovasti on tullut tehtyä kaikenlaista sitten viime näkemän, mutta muistaneeko tuota enää missä järjestyksessä. No, heittäydytään hurjaksi ja postataan vallan epäjärjestyksessä. Aloitetaan huiveista, mistäpä muustakaan.
Työkaverilla on ihana taskullinen saalihuivi, jonka hän on perinyt edesmenneeltä tädiltään.
Täti oli taitava neuloja ja varmaan myös kärsivällinen. Monesti on mietitty noita hapsuja. Mikäpä niiden neulomisessa, mutta se päättelyn paljous, huhhuh.
Meillä on kirjastolla neljästi vuodesssa Tarinakoukku tapahtuma, jossa työkaveri ja minä esittelemme ja vinkkaamme tietyn teeman ympärille koottuja teoksia. Tapahtumassa on iso rooli myös käsitöillä ja aloitammekin aina neulekuulumisilla. Tämä saalihuivi on herättänyt ihastusta tarinakoukkulaisten parissa ja niinpä niitä on neulottu oikein urakalla. Minäkin olen tehnyt jo kaksi.
Neuloin ensimmäisen huivini vuosi sitten Karismasta. Väri määräytyi sen mukaan, mitä varastossa sattui olemaan. Silmukkaluku oli kolmella jaollinen niin että yksi kolmasosa oli taskun leveys. Oliskohan tässä ollut jotain 80-90 silmukkaa.
Huivista tuli ihanan paksu ja lämmin, mutta pituus meinasi venähtää hiukan liian pitkäksi. Sen kanssa saakin olla näköjään tarkkana. No huivi lähti lämmittämään serkkutytön hartioita, joka ihastui juuri tähän väritykseen.
Neuloin seuraavan huivin itselleni Esiton huopalangasta. Päätyraidoitukset on kopioitu ja suurennettu Inarinsaamenpukuni helmaraidoista.
Malli valmiista huivista kopioitu
Lanka Esiton huopalanka Menekki n. 400 g
Koko n. 42 x 160 cm Puikot 3,5 mm pyöröpuikot
Fiilis kyllä lämmittää
Huivin silmukkaluku on 93 eli 31 s oikea reuna, 31 s tasku, 31 s vasen reuna). Helmat ja reunat ovat ainaoikein neuletta. Mallikerrassa on neljä kerrosta, joista kaksi ensimmäistä ainaoikein ja kaksi seuraavaa 1 o, 1, n.
Minullakin on täti. Myös hän haluisi neuloa taskuhuivin, mutta epäili ettei osaa tehdä taskuja. No minäpä tein hänelle ohjevideoita. Mietin kehtaanko laittaa niitä julkiseksi, mutta antaa mennä vaan. Kuvanlaatu on välillä epätarkka ja jotta sain edes vähän lyhennettyä videota, lisäsin välillä nopeutta. Samalla löysin sisäisen oravani :)
Taskuhuivin ensimmäisen taskun ohjevideo:
Taskuhuivin toisen taskun ohjevideo:
Ja laitetaanpas vielä yksi eläväkuva. Keväällä kun kirjasto oli suljettuna, teimme muutaman Tarinakoukku videon. Rentoudu neuloessa -videolla taskuhuivitkin taipuvat moneen.
