Ompelin pompelin pom

Kolme kuukautta sitten minulle oli kertynyt mukava pino somia kankaita.

Alimmaisena Perinnetekstiilin puuvillakangasta, Sojan Eppu-joustocollegea, kurssikaverilta ostettua Perinnetekstiilin feresikangasta ja Juvan Marimekon myymälästä ostettua Jokapoika-kangasta. Muutama kuukausi meni ihastellessa kangaspinoa, odotellessa sopivaa ompeluinnostusta ja aikaa sekä sopivien kaavojen löytymistä.

Ensimmäisenä pinon kankaista otin käsittelyyn Epun kuten edellisestä postauksesta huomaa. Seuraavana vuorossa oli feresikangas. Kangas on aivan ihanaista ja piti pitkään miettiä mitä siitä tekisi. Se olisi ollut just passeli esim. saamelaistyyliseen kesämekkoon, mutta en ollut varma onko nuo yhdessä kirjassa olevat kaavat hyvät, joten en ottanut riskiä. Toinen vaihtoehto olisi ollut lyhythihainen kesämekko, mutta tylsänä tyyppinä päädyin tuikitavalliseen paitapuseroon, sillä sitä tulee takuuvarmasti käytettyä eniten. Mutta mistäpä hyvä paitiskaava? Olen ommellut muutamillakin kaavoilla mutten ole ollut ihan tyytyväinen lopputulokseen eli eikun uutta kaavaa kokeilemaan.

Löysin vanhasta Modasta 3/2007 paitapuseromekon kaavan, mutta enpä tohtinut leikata feresikangasta vaan tein koeversion hauskasta kankaasta, jonka olen ostanut vuosia sitten kirpparilta. Lieneekö tuo Ikean versokangasta tai jotain, no napakkaa puuvillaa kuiten ja hyvä oli ommella.

Puserosta olisi tullut ihan käyttökelpoinen, mutta hitsiläinen kun etukappaleiden kuviot eivät osuneet kohdilleen ja se kyllä koskee silimiin. No, testin tulos oli, että kaava on hyvä ja sillä sai istuvan lopputuloksen eli eikun lopullista kangasta leikkaamaan ja ompelemaan.

Joskus aikanaan olen ostanut vanhanaikaisia valkoisia nappeja, jotka vaikuttavat paperista tehdyiltä. Ne on olleet jossakin vaatteessa, jonka olen värjännyt ja napitkin ovat imeneet väriä. Olisivat olleet just hyvät paitapuseroon, mutta määrä ei riittänyt, jäi yhtä vajaaksi. Vaan eipä mitä, kaukaaviisaana olin ostanut nappikaupasta monen kokoisia sinisiä nappeja tuleviin neuleisiin ja tokihan niitä myös ompeluksiin saattoi hyödyntää. Feresikangasta jäi vielä sen verran, että saan siitä ehkä lyhythihaisen puseron ja siihenpä sitten tällään nuo värjätyt napit.

Ihan on tavallinen peruspaitapusero, ei mitenkään ihmeellinen, mutta olenpa tyytyväinen. Kangas on todella miellyttävän tuntuista ihoa vasten ja kuosi ylen kaunis. Hyvin istuu vaikkei se ehkä erotukkaan kuvasta.

Vuosia sitten ompelin Räsymatto-kankaasta itselleni työtakin, joka on ollut kovassa käytössä. Parasta siinä on väri ja isot taskut, joista voi vetäistä vaikka Hellä- ja Kuoma-hiirulaiset lasten ihmeteltäviksi. Mallikin on sen verran mainio, että tekaisinpa sitten toisenkin työtakin itselleni. Kaava löytyi samaisesta Modasta kuin tuo paitapusero, tosin ohjeesta poiketen lisäsin siihen rintalaskokset.

Räsymatto-kangasta oli jäänyt sen verran, että sain siitä pari taskua. Napeiksi laitoin isot punaiset pienten metallisten sijaan. Lopputulos on ihan kirjastotätivaate ja mikäpä se siinä.

Meidän kirjastossa Leppävirralla on tenavanurkassa Maisa Netolan Metsän laulajaiset -taulukokonaisuus, jota jaksaa ihastella päivästä toiseen. Se on todella kaunis ja mielenkiintoinen.

Kansallispukuraitaa

Tilasin jokunen aika sitten Soja Murrolta ihanaista Eppu-joustocollegea, jonka raidat ovat Etelä-Pohjanmaan kansallispuvun hameesta. Odottelin malttamattomana sopivaa ompelupäivää ja sitten kun se vihdoin koitti, annoin saumurin ja ompelukoneen laulaa.

Malliksi olin ajatellut Mekkotehdas aikuisille -kirjasta Ingrid-mekkoa, mutta tuumin jottei rintalaskokset ole välttämättömät näin joustavassa kankaassa ja päädyin sittenkin Ottobreestä 5/13 löytyneeseen yksinkertaiseen tunikan kaavaan.

Linssi käski poserata. Tässäpä 60-luvun tyyliin :)

Hihojen ja miehustan raidoitusta en edes älynnyt innoissani satutella kohdilleen. Ehkä moinen sattuu ompelijan silmään, vaan ei minun. Sivusaumat sentään yritin kohdistaa, mutta ei nekään nyt ihan millilleen menneet. Tykkään tunikasta ihan mahottomasti, sillä se on niiiiin miellyttävän tuntuinen päällä ja sopii oikein hyvin farkkujen kaveriksi.

Toinen mekko on perinteisempää tyyliä. Miehusta on samaisesta kaavasta kuin edellinen tunika. Takakappaleet leikkasin vinoon, jotta sain tuollaisen kansallispukuliivin v-kuvion. Tässä asettelin raidat ihan millilleen kohilleen ja nyt kun jälkikäteen katsoo niin olisipa pitänyt mallata hihojenkin raidoitus siten, että takakappaleen raidat olisivat jatkuneet siinä.

 Vyön ompelin kankaan suikaleesta, mutta kyllä nahkainenkin vyö sopii mekon kanssa.

Koska kangasta jäi vielä vähän, ompelin myös pipon. Mietin kuinka selviäisin mahdollisimman vähin saumoin ja ajattelin kokeilla tuubimallia.

Puolivälistä tuubia harsin napakalla langalla pipon ympäri ja kiristin kankaan yhteen ja tein solmut. Käänsin nurjat puolet vastakkain ja ompelin reunan yhteen. Yllätyin itsekin kuinka hyvä piposta tuli.

Kaikkiaan näihin ompeluksiin kului kolme metriä kangasta ja jos saa sanoa, olen ylen tyytyväinen lopputuloksiin. Tuolla odottelee vielä jokapoika- ja feresikangas ompelijaa. Ikkunatkin pitäisi pestä, mutta ei sen tiiä jos ompeluinnostus taas yllättää :)

Herra Linssi tilasi Leppävirta-aiheisen taustakankaan jokunen aika sitten. Virittelimme sen ja salamavalot takapihalle koekuvauksia varten. Osa kuvista on otettu ihan luonnonvalossa, osassa on käytetty myös salamaa. Taustakankaan metallireunan peittona kokeilimme eri kankaita kunnes muistimme, että meillähän on just melkein sopivan värinen villakangasmatto varastossa ja se näkyy tuossa yllä olevassa kuvassa.

Minäkin halusin kuvata. Muistin, että olen joskus kauan sitten neulonut Linssille puuvillapaidan, jota ei ole dokumentoitu. 

No nyt tuli hänellekin oiva tilaisuus kokeilla neulemallina oloa.

Kesäpusero

Neuletakkeja minulla on vaikka kuin, mutta puseroista on pula, varsinkin pitkähihaisista. Ravelrystä löytämäni Heidi Kirrmaierin yksinkertaisen tyylikäs Sunshine Coast malli puhutteli ja se oli menoa. Tapion kaupasta tilasin halavalla Dropsin Cotton merinoa, jonka tiheys täsmäsi aikalailla ohjeen lankaan. Ja eikun neulomaan.

Kuopus oli parahiksi käymässä juuri neuleen valmistumisen aikaan, joten värväsin hänet malliksi. Pusero sopi hänellekin oikein hyvin ja mallina hän oli paljon rennompi kuin äiteensä, niin ja tieten nuorempi ja kauniimpi :)

Pusero neulottiin ylhäältä alas saumattomasti. Alussa taakse tulleet lyhennetyt kerroksen paransivat neuleen istuvuutta ja ohjeesta poiketen lisäsin vielä rinnuksiinkin lyhennettyjä kerroksia. Mallissa viehätti erityisesti neuleen raglan "raidat", jotka jatkuivat sivustaa pitkin helmaan asti sekä pienet reiät, jotka eleettömästi koristavat sileää pintaa.

Ohjeessa helma pääteltiin knitwise joka tarkoittanee, että oikea silmukka neulotaan takakautta ennekuin vedetään seuraavan silmukan yli. No minä kuiten neuloin nurjan kerroksen ennen päättelykerrosta. Eipä se rullaantumista estänyt kuten luulin, joten virkkasin myöhemmin helmaan kiinteitä silmukoita todetakseni vain, että rullaantuu se yhä, mutta ehkä vähän vähemmän.

Yllä olevissa kuvissa puseron kaula-aukon reunus on ohjeen mukainen eli siihen ei ole neulottu jälkikäteen mitään. Ei olis paha nuinkaan, mutta jottei kaula-aukko veyisi kovin käytössä, neuloin sen reunaan nurjan kerroksen ja päättelin kuten helmankin. Eka kerralla neuloin kauluksen turhan ohuilla puikoilla joten jälki oli tiukkaa ja kaulus kirrasi eli ei muuta kuin purkuun. Toisella yrittämällä onnistui jo paremmin.

Lanka on minulle uusi tuttavuus, aivan ihanaa neulottavaa ja miellyttävä ihoa vasten, mutta saas nähdä kuinka paljon nyppyyntyy käytössä. Ohjeen lanka on varmaan raskaanpaa kuin tämä kevyt Cotton merino ja voi olla että keveydestä johtuen sivussa olevat vinoraidat kupruilevat hieman toisin kuin ohjeen kuvissa. Yleensä makuutan valmista neuletta kostean liinan alla jotta epätasaisuudet ja kupruilut tasoittuu, mutta nyt en sitä tehnyt. Voihan se olla, että ajan kanssa aaltoilu katoaa ja ei se nytkään niin huomattavaa ole.

Malli Sunshine coast by Heidi Kirrmaier 
Lanka Drops Cotton merino
Menekki n. 450 g

Koko M
Puikot 4 mm pyörö- ja sukkapuikot
Fiilis Mikä ettei :)

Esikoinenkin ihastui tähän malliin ja toivoi itselleen samanlaista. Tilasin jo langat ja ajattelin muokata mallia sen verran, että teen noista kymmenen silmukkaa leveistä raglanosuuksista pari silmukkaa kapeampia.

Maaningan Korkeakoskella käytiin ihailemassa keväistä kosken pauhua ja samalla kuvattiin niin luontoa kuin neuletakin.

Kolmas huivi Matkantekijän malliin

Niin monta Matkantekijä-huivia on tullut neulottua, että johan tästä pitäis kohta itsekin matkaan päästä. No, lomaa saa vielä odotella toista kuukautta, ehkäpä sitten.

Ensimmäisestä huivista tuli sopiva, mutta seuraavasta sen verran nafti ettei sitä voinut kietaista ympärilleen. Jo silloin heräsi ajatus, josko myös muodolla voisi lisätä huivin istuvuutta ja samalla kietaistavuutta (hah, mikä sana). Tätäpä sitten lähdin tutkimaan tämänkertaisessa huivissa.

Neuloin ohjeen mukaan lisäykset. Viimeisellä lisäyskerralla tein molemmille laidoille 4 x lyhennettyjä kerroksia. Huivissa taisi tässä vaiheessa olla 85 + keskisilmukka + 85 silmukkaa. Lyhennetyt kerrokset tein seuraavasti: 17, käännös (w&t), 34, käännös, 51, käännös, 68, käännös, neuloin toiseen reunaan ja tein samat lyhennykset huivin toisella puoliskolla. Kun aloin keskikohdalta kaventamaan oikeaa etuosaa, toistin lyhennetyt kerrokset vielä kerran ja saman tein myös vasemmalla puolen. Tälläviisiin huivista ei tullut kolmiota vaan kaikki reunat ovat hieman kaareva ja kappas vain, istuvuudesta tuli huomattavasti parempi.

Malli Matkantekijä-huivi by Grace Petersen (ohje myös suomeksi) omin muokkauksin
Lanka Meleerattua karstalankaa Virosta
Menekki n. 150 g

Koko etureuna n.150 cm, sivureunat n. 110 cm, kärjen korkeus n. 63 cm
Puikot 4 mm pyöröpuikot
Fiilis Jo vain :)

Neuloin tähänkin huiviin pitkät nyörit kiinnitystä varten, mutta purin ne pois, koska hups vaan, liehukkeissa olikin sen verran pituutta, että niiden päillä sai kiedottua huivin kiinni. Varmuuden vuoksi kuiten neuloin lyhyet kolmen silmukan ainaoikein pätkylät ja kieltämättä sitominen on nyt helpompaa eikä ne näytä niin hassuilta kuin pitkät nyörit jos haluaa pitää huivia muutoinkin kuin kiedottuna.

Tuo lanka oli huhuillut jo monta monituista vuotta lankalaatikossa ja mielessäni näin sen jo villatakin raitoina, mutta kyllä se on just hyvä tuossa huivissa. Vaikka tässä on mahoton värinälkä näin talven jälkeen, niin kyllä tykkään tästäkin. Takuuvarmasti tulee käytettyä, varsinkin jos kevät jatkuu näin viileissä merkeissä. Onneksi sentään on valoisaa :)

Pieniä lahjaneuleita

Onkohan tämä ensimmäinen kevät jolloin en ole neulonut villatakkia. Kovasti se on ollut mielessä, mutta miten lie aika mennyt vain sukkien parissa.

Ihana nuorekas tätini täytti pyöreitä vuosia ja halusin muistaa häntä jollain omatekemällä eli tieten sukilla :)

Samaa mallia eli näitä lintumaisia sukkia täällä vain toistellaan. Tällä kertaa lankana oli tanskalainen Hjertegarnin Sock 4 kakkosen puikoilla neulottuna. En ole aivan varma langan laadusta, sillä ainakin omissa punaisissa sukissani näkyy jo kuluminen vaikka vasta syksyllä tein.

Serkkutyttö pääsee kohta kauan kaipaamiinsa mummopuuhiin ja sen kunniaksi neuloin hänelle sukat. Tiedän että tulevat tarpeeseen, sillä kuulumme vilukinttujen sukuun.

Nämä  on neulottu Regia 4-fädig by Kaffe Fasset -langasta ja olikohan taas kakkosen puikoilla. Vaaleanpunaiset raidat ovat Lanettia. En tehnyt mitään kuvioita kun lanka itsessään on niin kaunista. Taidanpa tehdä itsellenikin moiset tai sitten yhdistelen kahta kirjolankaa.

No, serkun tulevalle lapsenlapsellekin neuloin junasukat, lapaset ja puuvillapipon.

Jaana istui taas niin kiltisti mallina. 

Sukat ja lapaset on neulottu Lanettista ja myssy jostain muinaisesta puuvillalangasta.

Nuppuliini-myssyn malli on mainiosta Klompelompe-kirjasta. Virkattua reunaa ja kukkaa lukuunottamatta neuloin ihan ohjeen mukaan.

Omalle lapsenlapselle neuloin pikapikaa uudet sukat pääsiäisenä, sillä joululahjaksi neulotut sukat olivat liian pienet. Mummoraja ei pysy kasvavan jalan perässä. Suunnittelinkin, että neulon kohta monen koon sukkia, sopivat, vähän isommat, vielä vähän isommat jne.

Että tällaista täällä. Ehkäpä kohta olisi sen villatakin vuoro vai uskaltaisko olla optimisti ja tehdä jotain kesäistä?

Kansallispukukurssin satoa

Edellisen lukuvuoden aikana sain korjattua äidiltä saamaani Perä-Pohjolan puvun sekä tehtyä siihen uuden puseron. Kevään viimeisillä tunneilla tein tykkimyssyn kopan, sillä aikomus oli saada tänä lukuvuonna myssy valmiiksi. Kopan tekeminen olikin vallan uusi kokemus.

Ensin piirrettiin, leikattiin ja ommeltiin myssyn vuori. Kangas on 60-luvun puuvillaa lapsuudestani ja sitä oli onneksi jäljellä juuri sen verran, että sain ommeltua vuoren (vai sanotaanko se vuorin).

Kun vuori oli pingotettu tukin päälle, aloitettiin paperisuikaleiden liisteröinti sen päälle. Suikaleita tuli useita kerroksia ja painelemalla niistä pyrittiin saamaan mahdollisimman tasainen pinta. Valmis myssy kuivateltiin pikkuhiljaa ja siitäpä olikin hyvä aloittaa syksyn työt.

Kun koppa oli leikattu oikeaan muotoonsa, sen päälle laitettiin villavatiini, joka ommeltiin reunoista myssyyn.

Olin edellisvuonna katsellut kun kurssikaveri pisteli tykkimyssyään sormet "verillä" ja epäilin, josko omat voimat edes riittäisivät moiseen. Tiukkaa oli aika-ajoin ja apuvälineitä tarvittiin, mutta niin vain selvisin neuloja katkomatta ja ehjin käsin hommasta.

Sitten alkoikin silkkikankaan kirjominen. Kangasta oli niin nippanappa, ettei siitä saanut leikattua kahta erillistä palasta joten päätimme kirjoa sen yhtenäisenä palana.

Tilasin jo puuvillaiset kirjontalangat kunnes päätin sittenkin kirjoa silkin silkkilangoilla. Koska lähikaupoista ei sellaisia löytynyt, ostin langat Bragelta ja voi miten hyvää palvelua sieltä sainkaan. Pääkaupungissa asuva tyttäreni kävi hakemassa langat ja niin pääsin kirjomaan.

Aiempaa kirjontakokemusta minulla oli vähän, mutta niin vain sain juonesta kiinni ja olipa ilo kirjoa ihanan punaiselle silkille kauniita kuvioita. Vähän minua huoletti kuinka saisin valmiin silkin pingotettua siististi koppaan ja huoli osoittautui aiheelliseksi.

Kuvio oli aika suuri ja kankaan sovittaminen ilman muoton leikattuja kappaleita oli todella haasteellista. Meinasi usko loppua monta kertaa, mutta niin vain sain silkin kiinnitettyä myssyyn.

Tyytyväinen en oikein osaa olla ja vähän hävettää lopputulos, mutta myssy se on tämäkin.

Tyllipitsin kirjonta oli myös mukavaa. Minä onneton en lukenut ohjeita kunnolla ja luulin jo kirjoneeni pitsin valmiiksi kunnes huomasin vertailla sitä muihin samanlaisiin pitseihin.

Olin kirjonut osaan kuvioista vain reunaviivat

joten ei auttanut kuin täyttellä kaikki kuvioit jälkikäteen. Tuli todistettua, että tyhmyydestä/huolimattomuudesta sakotetaan. Kirjottu tyllipitsi odottelee nyt nyplättyä pitsiä reunaansa ja se olisi tarkoitus tehdä ensi syksynä.

Kerran opettaja toi kurssille viisi metriä perinnekangasta, joka oli joltakin jäänyt käyttämättä. Kauan ei tarvinnut yllyttää kun kurssikaverini ja minä teimme ostopäätöksen.

Ai että me molemmat ollaan oltu niiin tyytyväisiä hameisiimme. Kurssikaveri teki vielä napeilla kiinnitettävän irtotaskun hameeseensa, mutta se ei ollut valmis kuvanottohetkellä. Molempien hame on ollut usein käytössä ja omastani kerroinkin jo aiemmin. Villakangas on aivan ihana käytössä, laskeutuu hyvin ja lämmittää muttei ole liian kuuma. Ja tottahan se hame alushameen tarvitsee niin että teimme sitten sellaisetkin.

Vaikka Perä-Pohjolan pukuun tekemäni pusero on pitkä, ei se silti korvaa alushametta vaikka niin aluksi ajattelin. Hameen istuvuus parani huomattavasti alushameen ansiosta samoin kuin tuon perinnekangashameen istuvuus.

Ikävä kyllä kansalaisopiston kurssien jatkuminen on meidän kylällä vähän katkolla, mutta onneksi kansallispukukurssi jatkuu ainakin vuoden vaihteeseen asti. Jospa minä saisin siinä ajassa nyplättyä pitsireunuksen tyllipitsiin ja ommeltua isomman liivin Perä-Pohjolan pukuuni.

Kymmenen vuotta

Kappas, blogia on tullut pidettyä jo kymmenen vuotta. Joskus muinoin on tullut järjestettyä juhla-arvontoja, mutta nyt kehtuuttaa ja epäilen ettei täällä kovin moni edes vieraile. No, muistellaan nyt juhlan kunniaksi kuiten menneitä.

Blogin kirjoittelu alkoi Vuodatuksen puolella ja tässä ujo avaus. Aloituksen ajankohta ei osunut oikein nappiin, sillä vasen ranne oikutteli pahemman kerran ja neulominen oli suorastaan tuskaan noina alkuaikoina. Mulla oli todettu nivelreuma 2000-luvun alussa ja reumapeikko kerkis nakerrella vasemman ranteen sellaiseen kuntoon, että siihen oli vaihdettava tekonivel syksyllä 2007. Jänskätti kovin, josko enään kykenisin neulomaan, mutta onneksi kykenin. Sairauden lisäksi oli muutakin murhetta ja se heijastui alakulona alkuaikojen teksteissä.

Paljon on ehtinyt tapahtua kymmenessä vuodessa. Lapset ovat lentäneet pesästä, uusi ammatti on opiskeltu, vakituinen työ on saatu ja mikä parasta; mummoksi on tultu. Pakko on myöntää, että kymmenen vuotta näkyy myös kropassa. On tullut ryppyjä, tukka alkaa harmaantua (ei haittaa), kuppikoko kasvaa ja minne lie vyötärökin hävinnyt.

Aikanaan kirjoittelin ahkerasti kirjeitä ja päiväkirjaa, mutta en ole kokenut olevani kummoinen tekstin tuottaja. Blogin kirjoittaminen on pistänyt hiukan ponnistelemaan, että saisi ilmaistua itseään selkeästi ja ymmärrettävästi. Lienenkö onnistunut, mutta nyt kirjoittaminen on paljon vaivattomampaa kuin ihan alukuaikoina, jolloin piti paljon enemmän miettiä tekstiään. Olen huomannut, että myös opiskelussa ja työelämässä on ollut hyötyä taidoista, joita on tullut blogia kirjoittaessa. Opiskeluaikana vaadittiin päiväkirjanpitoa opiskeluista ja minä tein sen suljetussa blogissa, jonka jaoin ohjaajan ja opettajien kanssa. Töissä minulla oli hanke ja tein hankepäiväkirjan suljettuun blogiin ja kas, siinä mulla on muistiinpanot ja työkalu tulevia vuosia ajatellen.

Olen aina pitänyt valokuvaamisesta ja blogin mukanaantuoma neulekuvaus on erityisen mukavaa ja joskus haasteellistakin (miten kuvata tavan villasukat mielenkiitoisesti). Linssikin harrastaa valokuvausta ja meillä on ollut monta hauskaa kuvauskeikkaa. Jos on ollut kuvattavia neuleita, ne on otettu luontoretkille mukaan ja joskus on lähdetty ihan vaan neuleen ehdolla etsimään kivoja kuvauspaikkoja. Minä yleensä ohjastan kuvaajaa, mutta otan myös ideoita vastaan kuten alla olevassa kuvassa. Oltiin viikko sitten kuvaamassa täältä meiltä päin löytynyttä kalliomaalausta ja samalla Leppävirta-lapasia. Linssi keksi, että tällätään lappaset kalliomaalauksen viereen ja sen hän teki.

Tämä ei ole se virallinen lapaskuva :)

Monta vuotta kuvioissa pyöri mukana wiikonwanhat eli vanhat valokuvat, lehtijutut ja esineet. Nimestään huolimatta ne ilmestyivät hyvin epäsäännöllisesti eivätkä suinkaan kerran viikossa, niinkuin ehkä joskus suunnittelin. Nyt on ollut takoa, mutta saattaahan niitä vieläkin julkaista. Nimi pitäis kyllä vaihtaa, mutta kuukaudenwanha tai wuodenwanha ei rimmaa niin hyvin kuin wiikonwanha.

Näitä tyylikkäitä Fazerin mainoksia löytyi 30-luvun Kuluttajain-lehdestä.

Kansallispukuharrastus on verottanut neuleiden määrää. On ollut ilo oppia uusia tekniikoita ja näyttää siltä, että eläkevuosille suunniteltu pitsinnypläys on aloitettava huomattavasti aikaisemmin :)

Olen päivitellyt kansallispukujuttuja aika harvakseltaan, sillä itsekin miellän tämän blogin lähinnä neuleblogiksi, mutta ei kait se moninaisuus mitään haittaisi.

Tässä matkan varrella olen tutustunut moneen taitavaan ja tuotteliaaseen kanssabloggaajaan, tosin moni blogi on ehtinyt hiljentyäkin matkan varrella. Olen saanut ideoita, inspiraatioita, hyvää mieltä, lohdutusta ja kannustusta toisilta bloggaajilta joten kiitän yhteisestä matkasta. On ilo olla osa tällaista yhteisöä.

Jos sinulla on blogi, niin olisi kiva tietää mikä saa sinut bloggaamaan ja mikä siinä on antoisinta.