Mitä ämmästä irtoaa

Sain Tessiltä M-kirjaimen. Tässä muutamia ajatuksia, joita ämmä kirvoitti mieleen.

Menneet

En tiedä johtuuko iästä vai elämäntilanteesta, että sitä olevien ja tulevien lisäksi miettii ja muistelee menneitä. Ehkä sitä yrittää ymmärtää elämäänsä ja tekemisiään, viimeaikoina oikein kovastikin.

Semmonen möykky minun menneisyydessä on epäonnistunut avioliitto hyvin, hyvin hankalan ihmisen kanssa. Erosta on jo 7 vuotta mutten vieläkään ole osannut antaa itselleni kokonaan anteeksi omaa naiviutta, sinisilmäisyyttä ja hyväuskoisuutta enkä sitä, etten ymmärtänyt lähteä tarpeeksi ajoissa. Meiltä meni maat ja mannut ja elämä piti rakentaa ihan pienistä rippeistä.

Ja lasten taakkaa olen surrut, tosin on heillä yllättävät voimavarat; reippaita, ihania ihmisiä ovat kaikki kolme. Pitäisköhän paikkaansa sanonta: mikä ei tapa, se vahvistaa. Ehkä sitä joskus oppii olemaan armollinen myös itselleen, sillä tehtyähän ei saa tekemättömäksi.

Muksut

Vaikka olin pienenä kova leikkimään nukeilla, en sen kummemmin haaveillut omista lapsista. Tosin murrosikäisenä mietittiin serkkutyttöjen kans kovasti nimivaihtoehtoja mahdollisille lapsille, kaiken varalta. Ivalon hautausmaalla oli kiva kuljeskella ja katsella vanhoja erikoisia nimiä, oli Selinaa, Aslakkia, Jeminaa ja Sammelia jne. No niinhän siinä sitten kävi, että sain kolme lasta ja nuo kaks jälkimmäistä nimeä on nyt kirjoissa ja kansissa.

Riippumatolla sai niin hyvät vauhdit, että nuorimmainen lensi keveimpänä kyydistä.

Pidän muksuista. Minusta pikkuihmisissä on jotain viehättävää, se uteliaisuus, uskallus ja ihmettelemisen ja innostumisen taito on joskus kadehdittavaa. Samaa vois sanoa kyllä koirista ja kissoistakin. Mukavia nekin :)

Maaseutu

Olen asunut kirkonkylissä ja kaupungissa, mutta maaseutukin on aika tuttu. Lapsena kyläilimme joka kesä heinäntekoaikaan isän sukulaisissa täällä savossa. On tullut eräänkin kerran pompittua heinäladossa heinien päällä ja ihan luvan perästä. Että osasi työnteko olla hauskaa, tosin kuumeen tais pukata joka kerta, allergiaa nimittäin.

Tulipa tuota itsekin asuttua maalla kymmenkunta vuotta silloin kun lapset olivat pieniä. Olihan se aikaa, paljon oli hyvääkin. Ehkä sitä joskus osaa muistella niitä aikoja hämmentymättä.

Meillä ei ollut elikoita ja viljaakin viljeltiin vain muutamana vuonna. Oli siinä kyllä jotain ikiaikaista kun seurasi viljan kypsymistä.

On jotenkin surullista, kuinka maaseutu on muuttunut lyhyessä ajassa. Ennen saattoi mummolla ja vaarilla olla navetassa pari kantturaa ja silläkin tultiin toimeen, maanviljelys oli enemmänkin elämäntapa. Nykyään siihen ei ole mahdollisuutta, kun kaiken pitää olla niin tehokasta. Mummot ja vaarit vaan kylille asumaan.

Metsä

Olen viihtynyt pienen ikäni metsässä. Vanhemmat olivat kovia marjastamaan ja pienenä me pyörittiin tietenkin mukana. Kun ei marjastus enää maistunut, touhuttiin jotain muuta. Eväät ainakin maistuivat joka kerta.

Nykyäänkin marjastan tai sienestän muttei se ole läheskään niin tehokasta kuin vanhemmilla oli. Osaan nautiskella myös pelkästä metsässä olosta. Parhaiten viihdyn kuivissa kangasmetsissä, sellaisissa, joita on kainuussa ja lapissa. Ne ovat minun sielunmaisemia. Joskus näen unia, joissa olen metsässä eivätkä ne koskaan ole painajaisia.

Kuvassa on luonnollisesti metsittymään alkanut vanha heinäpelto.

Nämä savolaismetsät ovat erilaisia kuin pohjoisessa, reheviä ja ryteikköisiä, mutta omalla tavallaan viehättäviä. Monet itkut olen itkenyt metsänsiimeksessä ja on siellä iloisella mielellä lauleskeltukin.

Murre

Minua viehättää yksilöllisyys ja oikeanlainen itsevarmuus. Jostakin kuulin, että esim. hollannissa murteella puhuminen ei ole ollenkaan hävettävä asia, vaan se yksinkertaisesti kertoo mistä puhuja on kotoisin. Onkohan meidän kulttuuri vielä niin nuori, että täällä hävetään maalaisia juuria, jotka paljastuvat nimenomaan puhetavasta. Juu, ja nämä stereotypiat; savolaiset ovat tyhmiä jullikoita, pohojalaaset ylpeitä uhoojia, lappilaiset nöyriä ja ovelia. Voihan noissa jotain perää ollakin, mutta kaikenlainen leimaaminen on ikävää. Yksilöitähän tässä ollaan, jokaikinen.

Minulle tutuimpia ovat pohjoisen ja savon murteet, juuristani johtuen. Kumpikin sujuu. Kerran luin jonkun Orvokki Aution kirjan ja olipas outoa kun oli aivan outo murre, yritti arvailla kuinka sitä puhutaan. Savonmurre on muuten aivan kamalaa kirjotettuna, ihan junttia etten sanois.

Asuin 12 ensimmäistä vuottani kainuussa ja minusta sikäläinen murre ei ollut kaunista. Luulin ettei se ollut tarttunut minuun, mutta totuus paljastui kun muutimme Ouluun. Eka koulupäivänä luokkakaverit tulivat uteliaina kysymään että mistä sinä tulet, kun puhut niin oudosti. Höh! Kysymys esitettiin kyllä ihan ystävällisessä hengessä ja pelkästään uteliaisuudesta. Eli niin se vaan tarttuu jos on tarttuakseen. Tosin minun muksuista kukaan ei viännä savvoo vaikka ovatkin täällä kasvaneet ja varmasti altistuneet murteelle.

Melu

En viihdy paikoissa, joissa koko ajan kuuluu jostakin jotakin, vallankin jos se kuuluu kovalla. Voin istua ja neuloa hiljaisuudessa vaikka kuinka kauan (jos ois aikaa) tai ajaa autoa enkä välttämättä kuuntele mitään, sillä hiljaisuus ei ahdista minua. Telkkari tai radio ovat kiinni jos niitä ei kerran katsota tai kuunnella. En kaipaa taustameteliä. Toisaalta sekään ei haittaa jos mökissä on meteliä ja pystyn nukkumaan vaikkei oiskaan hiirenhiljaista.

Musiikki

Musiikkia olen kuunnellut pienen ikäni mutten osaa soittaa mitään instrumenttia. Riitti kun velipoika osasi (hänestä tulikin isona muusikko). Lapsena me kuunneltiin isän lännenlevyjä, joita hän oli tuonut 50-luvulla rapakon takaa. Tämmösen tahtiin taas sheikattiin 11-12 vuotiaana tyttösenä. Olinkohan minä vähän erilainen nuori, kun en koskaan hurahtanut Bay City Rollersseihin tai Abbaan tai mitä niitä nyt olikaan, enkä edes tuntenut tarvetta moiseen käyttäytymiseen. En yleensäkään pidä lokeroimisesta. Musiikimakuni onkin kirjavahko, tosin semmonen hömppäiskelmä ei kiinnosta eikä huutohevi.

Musiikki jotenkin vain kuulu elämääni. Se sitoo muistoja, lohduttaa, ilahduttaa, rentouttaa, luo yhteenkuuluvuutta, tanssituttaa, laulatuttaa jne. Esimerkiksi tämä Miksi on ollut ajankohtainen viime aikoina, puhuttelevat sanat.

Matot

Pidän yksinkertaisista arkisista asioista. Matot ja vallankin räsymatot ovat sydäntä lähellä. Ne ovat niin kotoisia, tarpeellisia, mutkattomia ja ekologisiakin. Niissä voi olla arjen estetiikkaa parhaimmillaan:

Tosin tämä ei ole aivan tavallinen räsymatto, vaan paikallisen tekstiilitaiteilija Maija Kansasen tuotantoa noin 1930-40 luvulta.

Vielähän tuota ois muutama m-sana; melankolia, matkat, minuus, miehet, museot jne mutta annetaan nyt olla. Nostanpa hattua, jos joku tänne asti jaksoi raahautua.

Tämä on vähän huono paikka mainostaa (uupuneita lukijoita, onko niitä edes enää), mutta täällä kannattais käydä ihailemassa meidän kaunista kylää.