Ilma oli mainio, maisemat kauniita ja voi sitä hiljaisuutta.
Reitti koostui useammasta pienestä järvestä, jotka olivat yhteydessä toisiinsa kapeiden suoreunasten uomien välityksellä. Viimeisin, mielenkiintoisimman oloinen järvistä oli jo rajavyöhykkeellä, mutta eipä päästy sinne asti, sillä juuri kun olimme kääntymässä kapeaan uomaan, näin vedessä jotakin outoa. Mitä kummaa, monta karvaista pyöreää korvaa uiskenteli uoman mutkassa sadan metrin päässä meistä. KARHUJA, perkele!!!! Tarkemmin laskettuna KOLME KARHUA!!!
Herra jee, että minä säikähdin ja ihan tosissaan. Yritin heti kääntää kanootin ja lähteä melomaan pakoon, kun avokki vaan aneli, että elähän nyt, kuvataan niitä ensin.
No hän antoi kameransa laulaa (onneksi siinä on pitkä putki, jolla zoomata) ja minä likka käänsin kanoottia vimmatusti. Välillä uskaltauduin katsomaan nallukoiden rantaleikkejä, mutta kyllä hirvitti.
Vaikka eipä kai meillä mitään hätää ollut. Vaikutti siltä etteivät nämä köllykät edes huomanneet meitä, tulimme nääs tuulen alapuolelta ja kaipa se tuuli vei niin äänet kuin hajutkin mukanaan. Olin kyllä laulellut koko ajan meloessa, sillä lähellä olevan erämatkailuyrittäjän mukaan saattaisimme nähdä karhuja näissä maisemissa. Ja minä kun luulin, että hän vain juksasi meitä, höh.
Kaikki karhut olivat isoja, mutta jotenkin vaikutti, että tuo vaalea olisi ollut emo ja nuo tummat poikasia. Ainakin sillä oli hyvin äidilliset otteet :)
Tässä kuvassa heinikko alkaa jo peittää näkyvyyttä, mutta kyllä siitä karhun erottaa.
Olimme jo meloneet muutama sata metriä poispäin, kun avokki sai houkuteltua minut vielä palaamaan näyttämölle tosin sillä ehdolla, ettei menty niin lähelle kuin alussa.
Kuvista ei tullut kovin kummoisia kun etäisyyttä oli jo aika paljon, mutta verkkokalvolle taltioitui huikean hieno näkymä; kaksi vekkulia veteli karhunpainia ihan rauhassa suon laidalla vaikka kuinka kauan.Ja tässä tämä kylmähermoinen valokuvaaja, jota ei ainakaan hätähousuksi voi mainita (niinkuin ehkä erästä toista :)
Vaan olipa se kyllä hieno kokemus. Näin jälkikäteen pistää hymyilyttämään koko seikkailu ja voihan se olla, että tämä oli niitä once in the lifetime kokemuksia, joita ei tule enää toista kertaa minun kohdalle. Ja ehkä hyvä niin :)
Muahhahaa! Ihania! Kultakutri ja kolme karhua...
VastaaPoistaVau mikä kokemus. Tuota ei saa isolla rahalla millään, vaikka haluaisi. Onneksi saitte kuvia. Ne on upeita! Viimekesänä me näimme kolme pientä ilveksen pentua tiellä leikkimässä ja minä olin niin hämilläni, etten TAJUNNUT ottaa kuvia vaikka jouduimme pysähtymään kun poikaset ei väistyneet vain leikkivät kuin kissanpennut. Tie oli harvakseen ajettu tie ja aamu varhainen. Olin tästä sekaisin muutaman päivän kun se oli jotenkin niin yllättävä kohtaaminen...
VastaaPoistaUpeita kuvia ja kyllä tuo kohtaaminen vaikuttaa juuri sellaiselta, ettei ihan heti toistu.
VastaaPoistamokkakissa: Ai minäkö Kultakutri :)
VastaaPoistaAuli: Voi hitsi, ja vielä poikasia. On mahtaneet olla suloisia. No onneksi sinulle jäi muistikuvia. Ilveksiä ei varmasti saa valokuviin jos ihan vartavasten lähtisi etsimään. On se tämä luonto ihmeellinen :)
Elina: Niin minäkin arvelen vaikka kyllä minä katselin seuraavanakin päivänä hyvin tarkoin ympärilleni kun oltiin retkeilemässä suomaisemissa :)
Hieno kokemus ja kerroit elävästi koko seikkailun. Kiitos!
VastaaPoistaP.S. Hyvä saada toinenkin näkemys reissusta...
Oi miten hienoja kuvia! Karhut selvästi nauttivat olostaan :) . En osaa sanoa miten olisin itse reagoinut vastaavassa tilanteessa, joko olisin jäänyt lumoutuneena katsomaan tai sitten ottanut etäisyyttä ja kiireesti.
VastaaPoistairma: Kiitoskiitos. Hihih, naisellinen näkemys :)
VastaaPoistaHeidi: Niillä näytti olevan lystiä. Minäkin yllätyin omaa säikähdystäni. Arvelin ensin, että josko siellä on emokarhu pienten poikasten kanssa ja se alkaa puolustamaan niitä, mutta eihän niistä uivista korvista voinut päätellä muuta kuin että karhuja olivat, lukumääräkin oli arvoitus kunnes nousivat maihin. Huhhuh.
Ooh, aika mahtavaa! Olisi minuakin varmaan pelottanut ja just samoin mies olisi kans vaatinut vaan kuvaamaan... Mutta on tuo sellainen kerran elämässä juttu, että siitä riittää kerrottavaa. Eläydyin tarinaan niin että menin kananlihalle. ;D
VastaaPoistaNiin ja vielä, googletin paikan ja huomasin että mies on menossa syksyllä tuonne lähelle lintumetsälle, kyllä se nyt innostuu kun näytän tämän jutun. :)
VastaaPoistaUskomattoman hieno hetki teillä on ollut, hui!
VastaaPoistaOhoh :O Mahtava kokemus varmasti!! Ja varmasti olisin toiminut samalla tavalla kuin sinä :) Upeita kuvia, jännääkin jännempi seikkailu, VAU!
VastaaPoistaAltocumulus: Haa, vai sinne on menossa. No kannattaa kyllä ottaa kamera mukaan paitsi että voihan se olla vähän hankalaa, siis metsästäminen ja kuvaaminen yhtäaikaa :) Me kun melottiin niin tuolla avokilla roikkui kamera melkein koko ajan kaulassa ja onneksi roikkui, ois muuten tullu vieläkin hektisempi tuosta kohtaamisesta :)
VastaaPoistaEila: Samaa mieltä :)
Usimarjaana: Juu, tässä on monta päivää hykerryttänyt niin mukavasti. Saatiinkohan me sieltä joku karhulumous :)
Minä kadehdin teidän meloskelua tasan noihin karhuihin asti!!! Varmaan mahtava kokemus, ainakin näin jälkeenpäin ajateltuna sinustakin, mutta luulenpa, että minä voin elää aivan hyvin ilman karhujakin. Hui, Korkeasaaren karhut riittävät minulle!
VastaaPoistaVoi kun olen kateellinen karhujen kohtaamisesta ja vielä noin hienoja kuvia! Koko ikäni olen toivonut joskus näkeväni jonkin suurpedon luonnossa, huoh! Kunnioitustahan tuollaiset eläimet herättävät, erityiseti kun on kysessä emo pentuineen.
VastaaPoistahelena: Oli kyllä kokemus mutta kieltämättä minustakin tuntuu että yksi kerta riittää. Tai no miksei toistekin kun ei vaan peloittais :)
VastaaPoistaPrusiluska: Oli ne kyllä kunnioitustaherättäviä otuksia. Ei tehnyt mieli ihan lähelle. Mietittiin sitäkin mahdollisuutta, että ehkäpä ne vaistosi meidät mutta eivät välittäneet. Tai sitten ne ei oikeasti havainneet meitä kun jatkoivat vaan touhujaan ja sekin oli oikeastaan kiva. Tuli tunne ettei me häiritty heidän rauhaansa mitenkään. Ja onneksi ne jätti meidät rauhaan :)
Herranen aika sentään!! Olittepa kylmähermoisia kun maltoitte taltioida noin mahtavaia kuvia kuomista!
VastaaPoistaVoi mikä harvinainen kuvasarja! Kiitos, että kerroit ja näytit!
VastaaPoistaApua! HURJAA!
VastaaPoistaMaikki: Puhu yksikössä vaan :)
VastaaPoistaAnna: Juu, ei tule ehkä toista kertaa ihan tällaista postausta :)
Tiina: Oli se kyllä hurjaa.
Aivan upeita kuvia (onnea vain sinne kuvaajalle) ja mikä kokemus! Huhhuh. Olisi se upeaa nähdä karhu - luonnossa siis. Ja turvallise rupeaman päästä. No, jokos mies tilasi uuden melontaretken ensi suveksi?:) Outi harmaasta arjesta
VastaaPoistaHuikeaa! Onneksi oli se pitkä okulaari. En tiedä olisinko itsekään pysynyt kovin viilipyttynä...
VastaaPoistaHuh, jotenkin tavallaan mahtava kokemus, mutta itse olen kyllä sellainen karhupelkoinen (vaikken koskaan olekaan törmännyt sellaiseen luonnossa), että en tiedä millaisen paniikkikohtauksen olisin saanut ;) Melko mieletöntä oli kuitenkin lukea tämä kertomuksesi!
VastaaPoistaVoi hitsi miten upea juttu! Vaikka sua pelottikin, niin ajattele mitä ole saanut nähdä.
VastaaPoistaOuti: Onnittelut välitetty. Kyllä olen minäkin kiitellyt häntä. Että sai tuonkin verran tärähtämättömiä kuvia kun toinen siinä hätäsenä yrittää pääsät pakoon ja varmasti kanoottikin keikkui kun yritin kääntää sitä ittekseni:) Ja juu, eiköhän tuo lähtis vaikka heti takasin. Minä en ole niikään varma.
VastaaPoistaAnniP: Minullakin oli pieni kamera mutta eipä tullut edes mieleen että olisin ruvennut kuvaamaan. Tai no sieltä kauempaa yritin videoida mutta siitä tuli ihan onneton otos, pöh.
Paula: Lapsuudessa me oltiin useinkin marjastamassa noissa metsissä samoten kuin pohjoisessakin. Ja aina kaikki sanoi ettei niitä karhuja tartte pelätä eikä niitä koskaan näekkään. Mummokaan joka oli ikänsä asunut mettän keskellä ja marjastellut yms. ei ollut koskaan nähnyt karhua eikä nähty mekään. Ainahan sitä on ollut tietoinen, että niinkin voi käydä, mutta ei siihen näköjään osaa varautua, siis siihen kohtaamiseen. Minut se ainakin säikähytti.
Vau ja Huh! :D
VastaaPoistaKielo
Voi herttinen sentään... Mahtavia kuvia, mutta kyllä mä olisin varmaan juossut kuin Aku Ankka pakoon niin kovaa että olisin mennyt vettä pitkin ilman kanoottia... :D
VastaaPoistaVau, olipa jännä ja mielenkiintoinen ja ainutlaatuinenkin kokemus! Kiitos kun jaoit kanssamme.
VastaaPoistaMahtava Kohtaaminen Luontoäidin kanssa. Rohkeita olette molemmat!
VastaaPoistaIhailin kuvia pitkään, nehän ovat kuin suoraan luontolehdestä. Tulee itsellekin sellainen olo, että pitäisikö hankkia kamera, jossa on kunnon putki. Vaikken tiedä uskaltaisinko ihan karhuja kuvata.. ;)
Kyllä minunkin pitää kehua myös Sinun rohkeutta: suostuit kääntymään takaisin näköetäisyydelle karhuista. Veikkaanpa, ettei moni nainen olisi siihen suostunut. Saa Herra Kuvaaja olla tyytyväinen melontakumppaniinsa ja mikäettei, itsekin saat hieman pöyhistellä: huikea kesäretki tuli tehtyä! Itse olen onnellinen, että sain olla mukana vain tällä tavalla, lähempään tuttavuuteen karhujen kanssa ei ole tarvetta. Tätsy
VastaaPoistaHarvinainen ja ainutlaatuinen tapaus, upeita kuvia!
VastaaPoistaSoile: Samaa mietin itsekin ja onneksi tuo toinen oli niin rauhallinen että se vähän rauhoitti tilannetta :)
VastaaPoistaKielo: Samat sanat :)
Kaisa: En tiedä kuinka olisin itse reagoinut jos nuo köllykät ois tullu metsässä vastaan. Tuntui muka turvallisemmalta olla veden päällä :)
iso gnu: Kiva kun saan jakaa tämän kokemuksen kanssanne :)
Käsityönopettaja: Kyllä oli kunnioitusta herättävä kohtaaminen. Ja ne kontiot olivat niin omassa elementissään. Sääliksi käy eläintarhan asukit. Hommaa vaan tuommonen putki, ainakin avokki on siihen hyvin tyytyväinen ja minäkin sillä joskus kuvailen.
Tätsy: Hihhih, kiitos kehuista. Nyt vähän harmittaa kun olin niin hätäinen, ois sittenkin pitänyt malttaa pysähtyä pidemmäksi aikaa. Mutta hyvä näinkin. Oli kyllä ihan uusi kokemus tuollainen säikähdys, jalat meinas täristä :)
Ingi: Sitä minäkin tuolle avokille sanoin, että ihan ovat hyviä vaikka niiden ottamisessa olikin vähän kiirus :)
Ihan mieletöntä! Juuri juttelin yhden harrastelijakuvaajan kanssa, joka varmaan olisi maksanut pitkän pennin tuosta näystä. Mutta minuakin olisi pelottanut. Kyllä, kerran elämässä -juttuja, ehdottomasti!
VastaaPoistaOlipa kohtaaminen! Kuvat ovat upeita! Karhu on hieno eläin mutta myös kunnioitusta herättävä. Kotiseudullani Keski-Suomessa olen nähnyt usein karhun jälkiä mutta en ole onneksi sen lähemmäksi päässyt.
VastaaPoistaUpeita kuvia ja varmasti ainutlaatuinen kokemus. Karhut lähellä on kyllä ajatuksenakin aika pelottava. Onneksi eivät teitä huomanneet!!!
VastaaPoistaVau! On kylmähermoista, mutta kannatti kyllä - koskaan en ole Kainuun korvissa karhuja nähnyt, vaikka metässä on liikuttukin. Pelottaisi, mutta.. tosi hienoja kuvia ja hetkiä!
VastaaPoistaSolveig: Oli se, vieläkin jaksaa hämmästyttää! Ja onneksi siinä ei päässyt tulemaan sellaista tilannetta, että karhut olisivat huomanneet meidän. Eihän sitä tiedä mitä sitten olisi tapahtunut, hui.
VastaaPoistaTanja: Kyllä minullakin tuli ensimmäisenä kunnioitus mieleen, eikä tosiaankaan tehnyt mieli mennä häiritsemään niitä. Täälläkin päin on kuulemma karhuja mutta en ole kuullut kohtaamisista.
kesän lapsi: Niin minustakin, mutta avokki harmittelee ettei saanut niitä enempää :)
Pirjo: En oikein halua edes kuvitella miltä olisi tuntunut jos ne karhut olisivat lähteneet ajamaan meitä takaa. Kyllä tuo avokki onkin kylmähermoinen, en minä niinkään. Hienoja hetkiä olivat, eivät varmaan ikinä unohdu :)
VastaaPoistaMahtavaa!! Mahtava kokemus ja mitä kuvia! Huh ja huh.
VastaaPoistaOlen melkein kade. Olen koko lapsuuteni ja nuoruuteni viettänyt Kainuun rajaseudulla enkä koskaan, en koskaan ole karhua tai muutakaan suurpetoa nähnyt. Jälkiä ja paskaa senkin edestä, mutta itse lähde on piilotellut ansiokkaasti.
Olen jo ajatellut, että joku kesä täytyy laittaa seteleitä pinoon ja mönkiä kyttäyskoppiin niin saa tämänkin asian pois listalta :). Onnennainen ja -mies! Ja varsinkin onnekas olet kylmähermoisesta miehestä ;).
Miljoonan dollarin paikka!!! Toisen valvoo kojuissa yöstä toiseen näkemättä samaa, lisäksi karhujen vesileikit ovat vielä vähemmän kuvattuja... Onnea kuvista ja rohkeudesta ;)
VastaaPoistaRaisu: Oli se kyllä niin hieno kokemus että vieläkin hykerryttää (turvallista muistella näin kotosalla :).
VastaaPoistaNo siellähän sitä minäkin lapsuuteni vietin ja kesät pohjosen metissä, eikä kyllä mitään tuommoista näkynyt.
Semmosia kyttäyskoppeja taisi olla aivan tuon kohtaamispaikan lähettyvillä ja sillä kai se erämatkailuyrittäjä mainitsikin, että siellä saattaa näkyä karhuja. Ehkäpä ne olivatkin menossa sinne, siistiytyivät vaan ennen ruokailua :) Juu, kiitos, kyllä myö ollaan aika onnekkaita :)
Sibbe: Olihan se kyllä upeaa saada kuvia uivista karhuista. Minulta ne ois ehkä jääneet ottamatta, mutta onneksi tuo toinen oli rohkeampi :) Kiitos onnitteluista.
Nuo uintikuvat karhuista on upeita. Jotenkin tosi hempeää ajatella että siinä äitikarhu pentujensa kanssa uinnilla. Mieletön kokemus teillä. Mutta kyllä minulla olisi voinut paniikki iskeä.
VastaaPoistaPutkahdin blogiisi virveriikka-blogista ja katselin ensin noita sukkia. Sitten kiinnostuin tästä alemmasta jutusta. Minä olisin varmaan jähmettynyt kauhistuksesta! En ole koskaan törmannyt karhuun lukuunottamatta Kålmordenin eläintarhaa ja Ähtäriä. Lapissa törmäsin kerran ahmaan ja olin ihan hiljaa paikoilleni jähmettyneenä.
VastaaPoistaMerja: Se tuossa kohtaamisessa olikin niin hienoa kun ne karhut polskutteli siellä aivan rauhassa eivätkä edes (onneksi!) huomanneet meitä. Vaikka säikähdinkin pahanpäiväisesti en sentään huutamaan ruvennut :)
VastaaPoistaPäivi: Ahmaan! Vau, sekin on varmaan ollut hieno kokemus.
Kyllä olisi minuakin pelottanut, mutta kuulostaapa ja näyttääpä mahtavalta!
VastaaPoistaTyttären ratsastustalli on sellaisessa paikassa, jossa myös tiedetään asustelevan karhuja, mutta oletukseni on ollut, että ne eivät sentään tallin pihapiiriin tai läheiselle kuntopolulle tule. No lenkkipolun tuntumaan kyllä näyttävät tulevan, sillä viime keväänä yksi perhe juoksi metsästä kauhealla touhulla kohti parkkipaikkaa, koska olivat kuulemma nähneet karhun metsässä lenkkipolun luona, korkeintaan kilometrin päässä tallista.
Tuija: Oli se kyllä aika hulppea kokemus ja onneksi se pelko ei saanut kuitenkaan yliotetta. Mutta kyllä jalat tutisi, myönnän :) Vieläkin hymyilyttää kun muistelee.
VastaaPoistaOhoh, mitenkähän se hevonen reagoisi jos ratsastusreissulla tulisi karhu vastaan tai jos pelkästään aistisi sen? Olispa aika kamalaa jos maastossa joutuisi kasvokkain karhun kanssa. Jotenkin tuntui, että kanootissa oli muka turvassa tai siis että ehkä olisi päässyt nopeammin pakoon kuin juosten.
No, oh-hoh! Olipa teillä melkoinen melontaseikkailu! Itse säikähdin kesällä mökillä hirveä, kun nousi melkein viereisestä puskasta ylös. Mutta karhut on kyllä jo toinen juttu. Mulla ois varmaan menny löröt pöksyyn. Upeita kuvia kyllä kylmähermoinen avokkisi napsaili!! =o)
VastaaPoistaHanna: Oli se kyllä kokemisen arvoinen seikkailu. Hirven näkeminenkin olisi myös hienoa, siis muuallakin kuin maantiellä :) Vaikka se onkin niin iso ja upea eläin, niin ehkä sitä ei pelkäis niinkuin karhuja. Olikohan se sinun hirvi nukkumapuuhissa siellä puskassa :)
VastaaPoistaVoi että, mahtava kokemus, ja hienoja, vaikkakin jännittäviä hetkiä! Hienoja on myös nuo kuvat.
VastaaPoistaArualMaria: Oli se hieno kokemus ja kyllä ollaan iloisia että saatiin tai siis avokki sai noita kuviakin otettua. Ikimuistoinen kokemus.
VastaaPoistaWau! Mahtava kokemus, ja hirmuinen tuuri että karhuja näkyi! Mekin ollaan pari kertaa lähelle päästy erämaan rauhassa, mutta ovat viisaina eläiminä pötkineet jo reippaalla etumatkalla pakoon ;)
VastaaPoistaNo oikeasti, kyllä varmaan oma puntti tutisisi aika lailla, on ne sen verran kunnioitusta herättäviä otuksia :)
Päivi: Oli se, huhhuh! Taisin jo tuolla aiemminkin mainita, että jos tämä kohtaaminen olisi tapahtunut kuivalla maalla niin olisin varmaan säikähtänyt/pelännyt sata kertaa enemmän. Ei olis ehkä tutuisevat jalat kantaneet :)
VastaaPoista