sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Huhuu

Tämä blogi täyttää tänään viisi vuotta ja kuten tavaksi on tullut, järjestetän arpajaiset sen kunniaksi. Arpajaisten tiimoilta olen kysellyt teiltä kaikenlaista mm. neulehikasta taidepläjäystä, neuleisiin liittyviä muistoja, mieluisimpia neulekirjoja ja neulekuva-arvoituksia. Ja voi miten mukavaa on ollut lueskella vastauksia, kiitos niistä vielä näin jälkikäteenkin.


Tällä kertaa ajattelin vain kysäistä että mistäs tiesit tänne tulla (siitä tuo otsikko :)? Toki saa vastata vaikka johonkin noista edellisistä kysymyksistä. Kaikki kommentin jättäneet osallistuvat arvontaan. Kuvassa olevat tavarat lähtevät sille, jota arpaonni suosii kuun lopussa järjestettävissä arvonnoissa.

Yhä edelleen tämä blokkaaminen on antoisaa ja se johtuu tästä mukavasta yhteisöllisyydestä, jonka te/me luomme kommentoimalla, kannustamalla ja inspiroimalla toinen toistamme. Kiitos siitä :)

58 kommenttia:

  1. Hei! Löysin tänne jokin aika sitten Virveriikan blogin kautta. Nyt käyn säännöllisesti, on niin mukava blogi sulla! Viimeksi ihastuin virkattuihin lintuihin ja teinkin oman hullunkurisen kokeilun jo!! Kiitos siitä ideasta! Mielelläni olen arvonnassa mukana, on niin upea palkintokin :D

    VastaaPoista
  2. En muista milloin tänne tulin ensimmäisen kerran, kumpi kommetoi toistaan jne... Mutta tänään tulin tänne kun näin milenkiintoisen pikkukuvakkeen blogissani ja piti tulla katsomaan, että mitä siinä kuvassa oikein on? Onnea blogillesi!

    VastaaPoista
  3. Onnea viisivuotiaalle. Blogisi on ollut lukulistalla jo useamman vuoden, joten en kyllä enää muista mitä kautta blogiisi törmäsin. Ja vielä noista virkatusta karjalanlinnusta: ne ovat kauniita!

    VastaaPoista
  4. Enhän minäkään enää muista, mistä aikanaan tänne tulin. Monta vuotta täällä on kuitenkin tullut käytyä.
    Nyt on niin minun näköinen palkinto, että kaikki peukut on pystyssä :)

    VastaaPoista
  5. Onnittelut!
    Eksyin blogiisi ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten, mutta enpä minä (kään) muista, minkä kautta tänne löysin. Vanhat valokuvasi ovat olleet mielenkiintoisia. Minä muuten nuorena tykkäsin tosi paljon noista Mary Marckin kirjoista, jotka olivat olleet jo äitini suosikkeja. Jossain kirjassa oli poika nimeltä Eljas ja olin niin ihastunut nimeen, että nimesin salaisen ihastukseni kohteen Eljakseksi...

    VastaaPoista
  6. Minä olen tullut jostain toisesta neuleblogista linkin kautta kauan sitten ja viihtynyt erinomaisesti! Kiitos näistä vuosista ja onnea tuleville. Upealta näyttää palkinto!

    VastaaPoista
  7. Onnea.
    Joskus laitoin blogilistalle sun blogisi ja käyn aina silloin tällöin täällä kattelemassa.

    VastaaPoista
  8. Onnea 5-vuotiaalle!
    Olen löytänyt tänne ajat sitten Lankapirtin Matleenan kautta ja muistaakseni kyseessä oli "remmitossut". Samaisia tossuja olen tehnyt useammatkin. Sinun vanhat valokuvasi innostivat niin paljon, että osallistuin kurssille, missä opittiin siirtämään kuvia tietokoneelle.
    Hyvää jatkoa!

    VastaaPoista
  9. Löysin tänne Suden silmukat blogin kautta.

    VastaaPoista
  10. Tänne on helppo tulla, koska olet suosikkilistallani! Kiva käydä katselemassa aikaansaannoksiasi.

    VastaaPoista
  11. Onnittelut 5-vuotiaalle! Tämä on suhteellisen uusi tuttavuus minulle, mutta kaikenlaista olen kerinnyt jo täällä pläräämään. Löysin paikalle jostain blogista, josta klikkasin linkkiä toiseen blogiin, jossa oli linkki seuraavaan ja niin edelleen, eli ei mitään hajua mistä. :D

    VastaaPoista
  12. Onnittelut pitkästä blogiurasta. :)
    Taisin löytää tänne alunperin Blogilistan kautta ja sittemmin lisäsin blogisi luettavien listalle, etten enää hukkaa sitä.

    VastaaPoista
  13. Onnea 5-vuotiaalle, löysin tänne tuolta Violettia ja villalankaa-blogin kautta.

    VastaaPoista
  14. Olen Blogilistan kautta lukenut blogiasi jo vuosia, mutta minäkään en muista, miten tänne alun perin päädyin. Sellainen hämärä mielikuva olisi, että joku (sinä itse ehkä?) teki sukkasatoon tossukoita ohjeellasi, ja ainakin tossukoihin ihastuin sillä tavalla. Tossukoita onkin tullut tehtyä, ehkäpä reilut kymmenen paria. Toissa kesänä tein niitä läjän kesäyön hullutuksessa. Ne ovat mitä mainioimmat kesäsukkaset, kun kotona on kylmät lattiat kesälläkin, mökillä samoin. Käytän tossukoita myös talvella ohuiden villasukkien päällä (erittäin epäesteettistä mutta lämmintä), kun yhdet sukat eivät riitä.

    Onnea siis pitkäaikaisesta bloggauksesta ja kiitos tossukkaohjeesta!

    VastaaPoista
  15. Löysin sivusi neulovan nartun blogilistalta. Haen inspiraatioita blogeista ja sinulta saa monipuolisia käsityöideoita.
    -ruskanlehti-

    VastaaPoista
  16. Olen seurannut blogiasi niin monta vuotta, että en millään muista, miten tänne löysin. Tosin silloin kun aloitit blogisi pitämisen, niin käsityöaiheisia blogeja oli vielä aika vähän, joten niiden löytäminen oli helpompaa. Onnittelut vielä pitkästä blogiurasta!

    VastaaPoista
  17. En enää muista, kenen blogilistalla näin blogisi ja tulin katsomaan, mitä täältä löytyy. Sen jälkeen olenkin liittänyt sinut lukulistaani ja käyn melko säännöllisesti. Olen aika tiivis seuraamaan muutenkin eri käsityöblogeja päivittäin, joten koukkuun olen jäänyt. Onnea vuosipäivän johdosta!

    VastaaPoista
  18. No tuosta oman blogini sivupalkistahan minä tänne aina tulen. Äläkä kysy, mistä alun perin sinut löysin. Ei voi muistaa. Varmaan jonkin toisen blogin sivupalkista.:) Onnea synttärisankarille ja kiva uusi ilme sulla blogissa.

    VastaaPoista
  19. Olen pari vuotta seurannut aktiivisesti eri käsityöblogeja ja sinun on yksi suosikeistani. En kyllä muista miten tänne eksyin...
    Onnea ja aurinkoa! :)
    -riikka

    VastaaPoista
  20. Onnittelut!
    Nyt tulin blogilistan kautta ja olisinko sieltä aikoinaan tänne ensimmäistä kertaa löytänyt... Vuosia täällä jo olen käynyt, joten muista en tarkemmin.

    VastaaPoista
  21. Onnea 5-vuotiaalle blogille! En muista mistä alunperin olen tänne tieni löytänyt lukemaan, mutta nykyisin seuraan jo säännöllisesti mitä uutta ja ihanaa täältä löytyy.

    VastaaPoista
  22. Blogilistalta löysin blogisi, etsin uusia seurattavia neuleblogeja. -tuula-

    VastaaPoista
  23. Paljon onnea 5vuotiaalle blogillesi, se onkin ollut yksi suosikeistani jo vuosia! Olen löytänyt tänne 2007-2008 (alussa) ilmeisesti Pinja-sukkien linkin kautta muualta. Pinjoista tulikin suosikki sukkamallieni joukossa ja oli ensimmäisiä pitsisukkia, jotka opettelin neulomaan. Edelleen tykkään mallista kovasti! Olet koonnut niin ihanan palkinnon voittajalle, että voi sitä onnekasta :)

    VastaaPoista
  24. Vahingossa joskus tänne vuosia sitten eksyin ja tänne jäin ;)

    VastaaPoista
  25. Jaa-a, senkun muistaisi, että miten tänne aikoinaan eksyin..
    Se oli ehkä jonkun kuvan kautta tai ohjeen kautta.
    Savo sana myös tuolla profiilissasi määritteli minut tänne vierailulle jatkossakin..

    VastaaPoista
  26. En kyllä muista milloin olisin eka kertaa vierailuut. Mutta listallani olet ollut kauan ja seuraan päivityksiäsi.
    Onnea 5-vuotiaalle!

    VastaaPoista
  27. Neulovan nartun-blogin kautta tänne löysin. Onnea blogille!

    VastaaPoista
  28. En minäkään muista, miten alun alkaen olen tänne tullut. Mutta olet tosiaan ollut minunkin blogilistalla seurattavien listalla jo pitkään.

    VastaaPoista
  29. Onnea 5-vuotiaalle blogille. En muista mitä kautta olen tänne ekaa kertaa löytänyt mutta just nyt tulin Neulovan Nartun blogista. Käyn aina silloin tällöin kurkkaamassa hienoja töitäsi.

    VastaaPoista
  30. Onnea ja pitkää ikää eli bloggaamista vielä pitkään :) Olen lukenut blogiasi ties kuinka kauan syötteenlukijan kautta. Mukavaa kevättä!

    VastaaPoista
  31. Tänne tiesin tulla Aarnilinnun blogisivuilta. Ensimmäistä kertaa olen täällä käymässä ja taidanpa liittyä lukijaksi, sinulla on kaunis 5-vuotias blogi! Olen jonkun aikaa kierrellyt ja kaarrellut lukien eri neuleblogeja ja nyt taidan olla niihin jo koukussa. :) Varovaisen toiveikkaana olen aloittanut oman blogin pitämisen lähinnä omaksi iloksi ja tallentamaan tehtyjä töitäni. Hyvää kevään jatkoa! :)

    VastaaPoista
  32. Aikoinani perhekahvilassa ihailin toisen äidin tossuja. Hän kertoi niihin ohjeen löytyvän blogistasi. Niin löytyi ohje ja mukava blogi mitä jäin seuraamaan.
    -Heehu-

    VastaaPoista
  33. Taisin tulla tänne ensimmäisen kerran Harmaata arkea -blogin kautta ja sen jälkeen olenkin sitten usein kurkannut, mitä mukavaa täällä taas olisi. Onnittelut viidestä ensimmäisestä vuodesta!

    VastaaPoista
  34. Onne 5-vuotiaalle =) En kyllä yhtään muista miten tänne ensimmäistä kertaa löysin, mutta todennäkoisesti jonkin toisen blogin blogilistalta olen tänne alkujaan päätynyt ja heti jäin lukijaksesi ja hyvin seurassasi viihtynyt.

    VastaaPoista
  35. Piti ihan miettiä miten tänne aikoinaan löysin... muistaakseni hain googlesta iltakahvipaikkoja joko 'Leppävirta' tai 'Konnuksen kanava' sanoilla... löytyi muistaakseni kuvablogi Leppävirralta ja sieltä linkki tänne. Vuosi taisi olla 2008 tai 2009. Itä-Suomalaisena blogina tämä pääsi heti suosikkeihini ja on siellä pysynyt.
    Onnea viisi vuotiaalle, jatka omana itsenäsi, kauniiden neuleiden tekijänä.

    VastaaPoista
  36. Onnea blogillesi!
    En muista mistä aikoinani tulin tänne, mutta nyt blogilistaltani:)

    VastaaPoista
  37. Morjens ja onnittelut! Minäkin olen käynyt täällä jo jonkin vuoden ja veikkaan, että sisko löysi sinut ensin ja minä seurasin perässä. Viikon vanhat ovat olleet erityisiä suosikkejani.

    VastaaPoista
  38. Onnea blogillesi.
    En muista miten tänne löysin, kun siitä on jo niin kauan eli useampi vuosi.

    VastaaPoista
  39. Onnea!
    Tjaah, varmaankin Neulovan Nartun blogin kautta...

    VastaaPoista
  40. Onnea vaan!

    Jonkin blogin kautta varmaan oon tänne aikoinani eksynyt, mutta nyt olet ollut blogilistallani jo kauan :)

    VastaaPoista
  41. Onnea blogillesi!
    Muistaakseni löysin tänne, kun etsin kuvia hansikasmalleista.
    Eli olen käynyt täällä satunnaisesti jo ainakin vuodesta 2008. Vanhat valokuvasi ovat olleet ihania.

    VastaaPoista
  42. Hyvä kysymys! En meinaan tiedä siihen vastausta. Tosiasia on, että olen tainnut käydä täällä ihan blogin alkuajoista lähtien - ainakin tämä on mulle jo sellainen "klassikko", jota olen lukenut ihan aina. Ja luen edelleen tyytyväisenä ja innokkaana.

    VastaaPoista
  43. Varmaan jonkin toisen neuleblogin sivupalkista äkkäsin blogisi muutama vuosi sitten, nyt olet iGooglen gadgettina.
    Täällä on sellaista leppoista neulomista. Kiitos, jatka samaan malliin.

    VastaaPoista
  44. Onnea 5-vuotiaalle! :)

    Jaa-a, minäkään en ihan varmasti muista, kuinka löysin blogisi. Todennäköisesti jonkin toisen blogin sivupalkista tai kommentista tai sitten jonkin Ravelryssä olevan neuleesi kautta. Joka tapauksessa kiva, että löytyi: täällä on mukavan leppoisa ja lämmin tunnelma.

    VastaaPoista
  45. Onnea!
    En muista kuinka aikoinani löysin blogisi, mutta tänään tulin tänne toisesta blogista kun tuo mielenkiintoinen "Huhuu-otsikko" otti silmään.

    -Mintsu-

    VastaaPoista
  46. Huhuu, onnittelut sinne 5-vuotiaalle!

    Enpä muista ollenkaan, miten luoksesi osasin. Mutta tämän Bloggerin blogisi alkuaikoina se on kuitenkin tapahtunut, koska aivan ensimmäisetkin postauksesi täällä näyttävät tutuilta (tein pikakierroksen), sen sijaan Vuodatuksen postaukset olivat oudompia.

    VastaaPoista
  47. Onnea blogillesi. Löysin tänne jonkun muun blogin kautta,en muista mistä.Täällä on kiva käydä lukemassa juttujasi.
    tytti.k

    VastaaPoista
  48. Seurasin linkin linkin linkin linkkiä :) Mutta olipas kiva eksyä tänne. Synttärionnittelut!
    T.Maija

    VastaaPoista
  49. En yhtään muista mistä blogista tänne aikanaan linkin kautta tulin, mutta jo pitempään olen lukenut tätä blogilistan kautta. Onnea synttäreistä ja kiitos kivasta blogista!

    VastaaPoista
  50. Löysin tänne ekaa kertaa juuri äsken, neulontablogien listalta. Saikulla on aikaa koukuttua blogimaailmaan :) Onnea blogillesi, lisäsin sen omalle lukulistalleni! Hienoja ja inspiroivia töitä.

    VastaaPoista
  51. Muistaakseni Annan blogin kautta nämä sivut alunperin löysin.
    Onnittelut blogillesi.
    T. Sallimus

    VastaaPoista
  52. Täällä yksi sukka- ja tumpputäti löysi tänne joskus aikoinaan, kun etsin uusia tuulia sukankudontaan. Minua kiinnostavat nämä kädentaitajien blogit, ihailen, katselen, mietin, osaisikohan sitä itse toteuttaa.
    Joskus aivan hengästyttää tämä blogimaailma, mitä kaikkea ihmiset osaavat käsillään tehdä! Arvostetaanko käden taitoja tarpeeksi edes kouluopetuksessa enää, kun kaikki muu 'mukamas' tärkeämpi menee ohi?

    VastaaPoista
  53. Blogissasi on niin ihania kuvia ja juttuja, että olen aivan jäänyt koukkuun ja puikkoihinkin :) Sukat erityisesti kiinnostavat!
    - Nallemummi -

    VastaaPoista
  54. Minähän olen aina ollut täällä eikä mitään mielikuvaa mistä aikoinani tulin tänne. Ehkä olit aika alussa sitä aakkosellista listaa, josta joskus bloggausuran alkumetreillä katsoin mitä oli olemassa. Ehkä. Tai ehkä ei. Enkä tiedä onko tämä arvontakin jo mennyt kun iolen linjoilla nykyään kovin harvoin. Kiire - mukä loistava syy, taitaa olla tekosyy!

    VastaaPoista
  55. Facebookin kautta ;-)
    Onneksi olkoon 5 vuotiaan blogin johdosta!

    VastaaPoista
  56. Kerran kauan sitten löysin tänne vahingossa ja siitä lähtien on blogisi ollut omalla blogilistallani. Täällä on ilo käydä. Teet ihania taidokkaita käsitöitä ja 'viikon vanhat' tuovat minulle(kin) lapsuuden mieleen. Onnea viisivuotiaalle ja monia vuosia lisää!

    VastaaPoista
  57. Minä olen täällä ehkä ensimmäistä kertaa. Päädyin tänne lintusten siivin: löysin kuvan, kun etsin googlessa halusanalla "villi virkkaus". Onnea blogille!

    VastaaPoista
  58. Heippa, Enpä taida enää muistaakaan, mutta readerissä lueskelen aina uudet juttusi! :) Onnea vuosipäivän johdosta!

    VastaaPoista