lauantai 13. lokakuuta 2012

Läksiäislahja

Työkaveri jäi eläkkeelle tällä viikolla. Toisten kanssa keksittiin lisätä essu ja rintanappi muiden  läksiäislahjojen joukkoon. Käytännön toteutus jäi minun kontolle. Vaikka meidän kylä on aika pieni, niin on täällä sentään Taito-shop ja yksi kangaskauppakin. Pähkäilin aikani kumpi kannattaa ostaa ensin, rintanappi vai essukangas ja päädyin ensin mainittuun, tosin ei ollut ensinkään varmaan löytyisikö mieleistä. No tasan kaksi vaihtoehtoa oli saatavilla VirkkuuKoukkusen rintanapeista ja niistä tämä valittu oli kantajalleen sopivampi.


Kohti uusia seikkailuja olisi ollut osuvampi, mutta tähän oli tyytyminen. Mietin vaan tuota tekstiä, että onko se niinku vapaa suomennus tekstistä I'm every woman ja siitähän tuli heti mieleen tämä :)

Ja ihme kyllä kangaskaupasta löytyi just passeli kangas, jossa oli hieman marimekkomaisuutta. Rintaneulan ja kankaan väri ovat ehkä turhan lähellä toisiaan. Vihreänäkin sitä olisi ollut saatavilla, mutta tuo oli enemmän saajansa oloinen.


Kangasta jäi sen verran yli, että sain tehtyä pari leivinliinaa ja niille lienee käyttöä, sillä kaveri sai leipäkoneenkin. Ja hauska sattuma, hänen ostamansa leipäkirjakin mätsää hyvin essun väreihin :)


Vähän on haikea olo töissä kun hyväntuulinen, lämminsydäminen kaveri on poissa, mutta ei onneksi lopullisesti. Kovana lukijana tulemme varmasti näkemään häntä useinkin, tosin tiskin toisella puolen.

4 kommenttia:

  1. Ihana essu ja tuollainen rintanappi piristää mieltä varmasti. Läksijäiset ovat aina haikeita. Sitä jokainen jättää kohdalleen ´reiän´

    VastaaPoista
  2. Nuo ovat aina haikeita hetkiä...

    VastaaPoista
  3. Kiva läksiäislahja, ajatuksella tehty.
    Täällä oli niiiin paljon kauniita neuleita ja kivoja postauksia. Monen monta olis ollu kiva kommentoida mutta . . . Vikkelisukat olen tehnyt ja tykännyt niistä tosi paljon. Hidasta niiden neulominen tosiaankin oli.

    VastaaPoista
  4. Hieno essulahja ja mainio rintanappi, se saa varmasti mielen aina hymyyn!

    VastaaPoista