tiistai 1. toukokuuta 2012

Valpuri

Joskus tekisi mieli väittää, että Jahkailu is my midlename. Mutta niinpähän vain sain aikani jahlailtua tehtyä päätöksen eli tyytyä harmaan villatakin helmanpituuteen ja langan sävyeroista johtuneisiin raitoihin. Kiitos muuten kannustavista kommenteistanne.

Ai hyvänen aika, että olikin tuulinen sää (on näköjään edelleen) kun kävimme kuvaamassa neuletta vielä jääpeitteisen Unnukan rannalla.


Minulle ominaiseen tapaan neuleprosessit etenevät verkkaisasti. Tähänkin takkiin ostin langat jo viime kesänä Hiirolasta ja mallia aloin muhittelemaan jo silloin. Saattaa mennä kauankin ennekuin langat alkavat kuiskimaan, miksi ne haluaisivat tulla tai siis kyllähän minä tässäkin tapauksessa tiesin, että villatakiksi, mutta että millaiseksi. Joku simppeli palmikkoneule oli mielessä ja sitten kun silmiin osui Kauneimmat neulemallit (Lesley Standfield, ) kirjasta 14 silmukan palmikkoraita niin siitäpä se sitten lähti. Ja Ravelryssä taisin nähdä sellaisen villatakin, jossa oli tuon tyylinen palmikointi etukappaleiden reunoissa. Mielestäni laitoin sen suosikkeihini, mutten löytänytkään sitä joten en voi linkittää.

Aloitin neuleen kauluksesta. Halusin shaalikauluksen ilman takasaumaa, siispä neuloin ensin kauluksen kiiilamaisen takakappaleen, jonka reunoilta poimituilla silmukoilla jatkoin kauluksen neulomista olkasaumoihin asti. Sitten neuloin oikean ja vasemman olkakappaleen yhdistäen ne takakappaleeksi, jonka neuloin kädentien alareunaan. Seuraavaksi tein molemmat etukappaleet siten, että poimin takakappaleen olkasaumoista silmukat ja neuloin odottamassa olleet kaulussilmukat samalle puikolle ja jatkoin niillä kädentien alareunaan,


jonka jälkeen yhdistin etu- ja takakappaleet ja neuloapösöttelin helman alaraunaan asti tehden levennyksiä tasaisin välein. Tein ensimmäiset levennykset takakappaleen palmikko-osuuden loppuessa, siten, että lisäsin jokaiseen 2 oikein osuuteen yhden silmukan. Etukappaleen ensimmäiset lisäykset osuivat pöhkösti just rinnan korkeimmalle kohdalle ja se vähän harmittaa, mutta en voi syyttää kuin itseääni. Täytyy nimittäin tunnustaa että tein koko neuleen ilman sen suurempia laskelmia eli suunnittelin tehdessä, kuten niin monesti ennenkin. Mutta kyllä minä mallitilkun tein, jotta sain laskettu suurin piirtein oikeat silmukkaluvut. Vaikka helmassa oli loppujenlopuksi peräti 380 silmukkaa, ei se sittenkään ole liian leveä.


Hihat neuloin samaan malliin kuin kakkalankavillatakissa. Seuraavalla kerralla ehkä kannattaisi tehdä niinkuin ohjeessa sanotaan eli käytää apulankaa apuna kun poimii silmukat hihansuista. Sen avulla nääs saisi jälkikäteen kiristettyä ekakerroksen silmukoita ja huoliteltua saumaa.

Koska monet aiemmin neulomani villatakit meinaavat kinnata naputuksen kohdalta, päätin tällä kertaa laittaa etukappaleisiin yksinkertaisesti enempi silmukoita kuin takakappaleeseen ja kappas vaan, tuntuu toimivan.


Malli omasta päästä, olkootpa vaikka Valpuri Vapun kunniaksi
Lanka Pirtin kehräämön karstalanka tex 140 x 2, väri nro 3
Menekki n. 470 g
Koko m
Puikot  2,5 mm 
Virkkuukoukku  2,5 mm etureunojen huolitteluun
Muuta  12 nappia

Vaikka tuo neuleen lievä raidallisuus vähän harmittikin aiemmin, olen kuitenkin ihan tyytyväinen lopputulokseen. Tekisin varmaan joitakin asioita toisin, jos neuloisin mallin toistamiseen, esim. kaulus voisi olla vielä runsaampi ja ehkä helmakin vähän helmavampi. 

Kylläpä on aika väritöntä vielä tähän aikaan vuodesta, kuten alla olevasta kuvasta huomaa. Mutta kyllä se kohta väriksi muuttuu kun on jo toukokuu. Voi miten mukavaa :)


Nyt minä sitten jatkan seuraavan neuleen jahkailua, että teenkö raitatakin ja millaisin raidoin vai tekisinkö ruskean tunikan vai vaalean boleron. No, neulompahan mustaa sukkaa siihen asti kun saan päätettyä :) eli keväisiin neulomisiin ja hyvää Vappua ynnä toukokuun jatkoa itse kullekin säädylle.

42 kommenttia:

  1. Tuo on niin nätti.
    Minä ihailen ihmisiä, jotka pystyvät tekemään oman mallin mukaan tai silmukkamäärien. Minä olen niistä niin niin pihalla, eli pakko olla orjallisesti ohje. Saas nähdä saanko talvella aloittamaani Drops Nepal- langasta aikomaani villapaitaa milloin päätökseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saat sinä villapaitasi valmiiksi kun neulot vaan :) Kyllä minäkin katson monesti vinkkejä mm. neuleohjeiden silmukkaluvuista, mutta tuo omasta päästä suoltaminen on jotenkin niin kutkuttavan mukavaa. Tosin voi se mennä pieleenkin :)

      Poista
  2. Todella kauniin jakun teit. Hieno, tyylikäs ja vaikka mitä kehumista tuosta löytyy!

    VastaaPoista
  3. Upean kaunis villatakki.
    Tekis mieli joskus kokeilla takin tai neuleen tekoa ylhäältä alaspäin! No joo, samalla kun tuota kirjoitin, niin jostain aivonystyrästä kutitettiin. Mullahan on keskeneräisenä viime kesänä aloitettu February Lady! Pitäis vissin tehdä valmiiksi! ;-D
    Mukavaa toukokuuta!!! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa ylhäältäalas systeemissä on oma viehätyksensä, varsinkin se, että voi sovittaa neuletta työn edetessä.

      Mukavaa ja aurinkoista toukokuuta sinullekin :)

      Poista
  4. Taas niin taidokkaasti toteutettu! Olet kyllä mestari suunnittelemaan hankaliakin yksityiskohtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öh, olen kyllä ihan noviisi verrattuna moniin muihin, mutta kotitarpeiksi kuiten :)

      Poista
  5. Todella kaunis jakku! Sinä teit sen taas! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ai kun osaisikin joskus oikein repäistä ja suunnitella jotain ihan erilaista, meinaan kun ovat aikalailla samantyylisiä nämä minun villatakin.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitän. Eikö ookki semmonen sanonta että nätti ku sika pienenä :)

      Poista
  7. Se on kyllä tosi kaunis. Tuo takakauluksen yksityiskohta ja takakappaleen palmikkokuvio aivan hivelevät silmää. Ja tykkään myös tosi paljon tuosta miten takki sievästi levenee helmaa kohden. Veikkaan takille pitkää käyttöikää, se on niin ajattoman kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Jossain vaiheessa näytti, että nuo selän palmikkokuviot olisivat liian korkealla, mutta hyvinhän ne asettuivat kastelun jälkeen. Nyt jos olis viihterä niin tekisin hieman toisenlaisen version tästä, mutta antaapa muhia ja ehpä sitten joskus. Mutta nyt ei harmaata vähään aikaa kiitos :)

      Poista
  8. On tosi kaunis neuletakki! Sie oot niin taitava :)

    Jospa sitä rohkenis joku päivä tekemään itsekin omasta päästä neuletakin. On mulla yksi kirjoneulejuttu ajatusten tasolla muhittelemassa. Saa nähä tuleeko siirryttyä koskaan ajatuksista tekoihin. Mulle on niin paljon helpompaa neuloa aivottomasti valmiista ohjeesta ja tehdä siihen pieniä muutoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos :) Kyllä rohkenet. Sinä olet teknisestikin niin taitava ettei ole mitään epäilystä onnistumisesta. Mutta minusta ainakin pääasia on, että neulominen on mukavaa ja rentouttavaa.

      Poista
  9. Olen ylpeä tytöstäni.

    VastaaPoista
  10. Voi kun on kaunis neuletakki! Olet mahdottoman taitava ja niin kaunista jälkeä. Minulla täytyy aina olla tarkka ohje muuten ei tule mitään (jos sittenkään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Niin, eihän se oikeastaan ole oleellista neulooko omasta päästä vai ohjeesta ja kuten jo tuolla aiemmin totesin, pääasia että neulominen on mielekästä ja mieluisaa.

      Poista
  11. Voi hieno jakku! Minäkin neuloisin samoin (rakenteesta puhuen).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kohteliaista sanoista. Otan ne ihan kunniana kun sinä olet teknisesti niin taitava ja taiteellisesti myös :)

      Poista
  12. Aivan valtavan kaunis! Hmm, osaisinkohan... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kyllä osaisit :) Malli on oikeastaan ihan simppeli, mutta en ole ollenkaan varma osaisinko kirjoittaa selkeää ohjetta. Laiskakin olen sen suhteen.

      Poista
  13. Yksinkertainen ja tyylikäs neule - ja ihan itse suunnittelit tuon kaiken alusta loppuun! *kumarrus sinne Savon suuntaan* hmm, vai olisiko niiaus sopivampi?

    VastaaPoista
  14. Vau, onpa hieno! Oli myös hauska lukea haudutus- ja luomisprosessista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. On vaan kovin syksyinen neule ja turhan lämminkin näin kevääksi, mutta kyllä se taas kylmenee jossain vaiheessa. Tulis vaan lämmin ennen sitä :)

      Poista
  15. Vautsi kuinka hieno siitä tuli! Olet kyllä luova ja todella taitava neuloja, tuollaisia vaan annat tulla ihan sen kummempia suunnittelematta. Eu onnistuisi meikäläiseltä kuuna päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos :) Noh, kyllähän minä tätäkin haudoin eli suunnittelin mielessäni aika kauan ennekuin ryhdyin toimeen eikä tuossa nyt kovin kummoisia kommervenkkejä olekkaan. Tuohon kaulussysteemiin olen kyllä tyytyväinen, joten sitä pitää jalostaa edelleen.

      Poista
  16. Upea! Kirjaimellisesti loksahti suu auki... Taitava olet!

    VastaaPoista
  17. Oi miten kaunis! Just hianosti sijoitetut palmikot edessä ja takana ja nappien sijoittamisessa hieno idea myös! Ten points!

    Terv, Knittineer

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos :) Minustakin tuo napitus toimiin noin aika kivasti. Takki valmistui vaan ihan väärään vuodenaikaan. No onpahan valmiina odottamassa syksyä ja kylmiä kelejä :)

      Poista