Mitä tästä opimme

vai opimmeko mitään?

Tässä eräänä päivänä avokki vaihtoi lakanat ja sitä ennen tietenkin otti entiset pois ja pisti koneeseen pyörimään. Pyykkiä kuivumaan laittaessaan hän löysi lakanan mutkasta yhden kummallisen värisen villasukan, puhtaan sellaisen. Mitä tästä opimme? Kannattaako unisukkia jättää peitonmutkaan ja kannattaako unisukkia ylipäätään neuloa mehulla värjätystä langasta? Ei kannata.


Kannattaisko pieni reiän alku korjata ajoissa eikä vasta pesun jälkeen kun se on suurentunut ja kun ei enää ole saman väristä paikkauslankaa (tuo kellertävä viiru oikean sukan reunassa)? Kannattaisi.


Onneksi sukasta lähtenyt väri ei tarttunut pestyihin lakanoihin eli kai se tuo toinenkin sukka on laitettava kuudenkympin lakanapesuun että siitä tulis samanvärinen. On muuten lämpöiset ja hyvin säilyneet sukat, vaikka ovat jo kolmatta vuotta vanhat. Tosin enpä ole käyttänyt näitä kuin unisukkina.

Tässä viime vuosina on tullut neulottua noita tossuja aikalailla ja nyt voin kokemuksen syvällä rintaäänellä todeta, ettei langan paksuus takaa tossun tahi sukan kestävyyttä. Olen kuluttanut muutamat tossut ihan puhki ja laiskana paikkaajana olen heittänyt ne menemään. Melkein samassa ajassa kun kursin suurta reikää, neulon uudet tossut. No yhdet tossut paikkasin ja toisiin laitoin jossain vaiheessa liukuesteet. Kannattako tehdä liukuesteet vanhoista nappulahanskoista?


Kuten kuvasta näkee, ei kannata. Se on liian ohutta, ehkä estää hiukan liukkautta mutta kuluu ihan ohueksi eikä juuri paranna pohjan kestävyyttä. Mitä tästä opimme? Kannattaa tehdä kunnon pohjalliset vaikkapa vanhasta vanutetusta villapaidasta ja ommella ne jonkinsortin pistoilla tossun pohjiin.


Näillä tämän talven pakkasilla nämä tossukat ovat olleet taivaallisen lämpimät. Kestävyyttä ja toimivuutta testataan edelleen.

No mitähän tässä olisi vielä opittu? Ehkä on vielä liian aikaista mennä sanomaan, mutta voi olla että päin mäntyäkin menneestä työstä voi vielä kehkeytyä jotakin. Ainakin usko ja yritys on, jos nyt ei aivan hirmuinen niin yritys kuitenkin.


Ehkä tästä vielä joskus tai sitten en hiisku sanaakaan.

Olen neulomassa kaverille villatakkia, jonka ohje löytyy muistaakseni jostain viime vuoden Suuresta Käsityölehdestä. Lehdessä neule on Kaarroketakki nimellä, mutta kun etsiskelin Ravelrystä sitä, niin sieltä ja muualtakin se löytyi nimellä Aconite. Miksihän kyseisessä lehdessä ei ole käytetty tuota nimeä kun kerta malli ja suunnittelija on sama? Olen neulonut kaarrokepalmikon ohjeen mukaan ja nyt tuli uskonpuute.


Tuo kaarroke vaikuttaa ihan älyttömän pitkältä vaikka tekisin sen pienimmän mitoituksen mukaan. Olen tässä pari päivää pähkäillyt, että mitä teen? Luotanko itseeni ja lyhennän kaarroketta ja muokkaan ohjetta vai uskonko painettuun sanaan?

Ja lopuksi jotain ihmeellistä, ei ehkä muualla mutta tässä talossa ainakin. Vähän huonolla hoidolla ollut orkidea yllätti ja innostui kukkimaan.


Mitä tästä opimme? Luonto on ihmeellinen ja kukat voivat olla todella sinnikkäitä.

Buerre beaivi 3

eli vuosi ja toinenkin on taas vierähtänyt edellisistä saman nimisestä postauksista. Wiikon Wanha kunnioittaa saamelaisten kansallispäivää muutamalla "alkuperäiskansakuvalla", jotka sattuivat löytymään laatikoista.

Näistä Nili-Ailin tekemistä nukeista oli juttua vuosi sitten. Tämän kuvan on ottanut tädin ex-mies jostakin Sodankylässä olleesta näyttelystä. Ihan on niinkuin sukulainen näille meidän nukeille.


Ja tässä kuvassa itse nukentekijä Nili-Aili eli Aili Mattus.


Ai kun olisi aikaa ja taitoa niin kokeilisin itsekin nukentekoa. Muutama idea on pyörinyt päässä mutta saa nähdä toteutuuko koskaan.

Meinasin leipoa kampanisuja päivän kunniaksi mutta taitaa jäädä haaveeksi. Ja nyt vasta hokasin, että pakkasessa olis ollut poronlihaa (synttärilahja enolta, kiitos sinne Ivaloon :), josta olis voinut tehdä poronkäristystä, njam. No, joku toinen päivä. Illalla kannattaa muuten katsoa Yle ykköseltä dokumentti Suomi tuli saamenmaahan.

Tuumasta toimeen

eli kuten edellisessä postauksessa ounastelin, purin kietsun helmaosan ja vöiden leveydestä yli puolet pois ja sitten neuloin helmaosan uudelleen. Kuvauksen kannalta tällä kertaa oli valoa paljon enemmän kuin viimeksi (ihana tämä kevään valo) mutta värinmääritys oli edelleen hankalaa. Luonnossa kietsu ja huivi ovat paremman väriset kuin kuvissa.


Ja kun aivottomalle neuleelle oli tilaus, kutaisin samasta langasta Baktuksen.


No, on se näin huomattavasti parempi. Kietsu valmistui jo viikko sitten mutten ole käyttänyt sitä vielä kertaakaan. En oikein tiedä olenko sittenkään tyytyväinen. Vatsan seutu pyöristyy oikein mukavasti jos liiviä käyttää housujen kanssa. Housun nappi, pusero ja kaksi kerrosta neuleen etuosaa vyöllä yläpuolelta kiristettynä saa aikaan koomisen efektin. Mahan koolla ei tietenkään ole mitään tekemistä tämän asian kanssa :). Ehkä tämä toimisi mekon kanssa parhaiten. Nähtäväksi jää tuleeko tästä käyttöneule.

Ja tähän lopuksi vielä kaunis Konevitsan jumalanäiti ikoni, jonka sain lahjaksi työkaveriltani. Hän on maalannut sen itse.


Sain itse valita mieleiseni hänen kokoelmistaan ja tämä tuli valittua kun aihe oli niin kaunis ja värimaailma sointui meidän kammarin piironkiin.

Wanhalle uutta

Hehheh, oli ihan pakko laittaa moinen otsikko. Jäljenpänä selitys.

Pahoittelen heti alkuun kuvien laatua. Ne on otettu kiireessä ja vähässä valossa eli luvassa daideellisia otoksia. Uusia ei ehdi ottamaan vähään aikaan eli tyytyminen tähän.

Töissä olen huomannut, että melkeinpä käyttökelpoisin villavaate on joku kevyt liivi. Se ei ole liian kuuma ja lämmittää kuitenkin sopivasti. Pari minulla jo onkin mutta eipä yhtään kietaisuliiviä. No eikun tekemään vallankin kun tuli ostettua sopivan ohutta lankaa. Ja kun viidestoista päivä alkoi lähestyä niin ajattelin, että liivihän voisi sopia myös juhla-asusteeksi (sikälimikäli valmistuisi ajoissa), vallankin kun langan ja koltun väri sattumalta rimmasi niin hyvin.


Koska olin neulonut samaisesta langasta ennenkin, uskalsin ryhtyä toimeen ilman senkummempia laskelmia, periaatteella koko homma hatusta ja mututuntumalla. Vanhassa mustassa neuletakissa on kiva, pelkistetty pintaneule joka toimii molemmin puolin ja ajattelin tehdä tähän samoin. No mallineuleenkin kaivelin hatusta ja jossain vaiheessa huomasin ettei se mennytkään ihan samoin. No ei väliä, toimii näinkin.

Aloitin olkapäiltä, koska siten oli helpompi sovittaa neuletta sen edetessä. Kauluksen uurteet ja kädentiet onnistuivat hyvin, takana olevat kiilat myös, mutta


kietaisuvyöt ovat ehkä turhan leveät. Mietinkin tässä, josko purkaisin ja tekisin ne uudestaan. Se kylläkin edellyttää, että puran koko helmaosan sillä vyöt on neulottu työhön lisäämällä silmukoita. Neuleessa ei ole siis yhtään saumaa. Ja en ole aivan varma onko tämä nurjapuoli sittenkään kivan näköinen.

Malli omasta päästä
Lanka Novita Florica
Menekki 200 g
Koko sopiva
Puikot 3,5 mm pyöröpuikot
Virkkukoukku 3 mm

Liivi kyllä valmistui ajoissa, mutta kävi sitten niin, etten kuitenkaan laittanut tätä, enkä liion samanväristä kolttuakaan synttäreilleni, joita vietettiin viime lauantaina. Aiemmin mainittu vanha musta villatakki sai luvan lämmittää hartioita ja tunnelman lämpimyydestä vastasi satapäinen ystäväjoukko. Kiitos heille kaikille. Voi että oli lystiä, vieläkin hymyilyttää :)

Satuin vielä saamaan lahjaksi ystäväni tyttären tekemän huovutetun kaulanauhan ja sehän sopi tällaiselle villanystävälle kuin nenä päähän ja sai luvan heilui kaulalla koko illan. Ja kyllä se heiluikin. Kiitos Idalle :)

JK. Unohdin mainita, että sain toisenkin käsitöihin liittyvän lahjan. Tuossa alimmassa kuvassa olevat henkilöt plus herra R. (kiitos vielä kerran :) olivat porukalla kehränneet kultalangasta minulle tuollaisen kultalevyn ja niinkuin suuressa maailmassa tapana on, minäkin ripustin sen vessan seinälle :)

Wanhasta uutta

Niinkuin vuodenvaihteessa tapana on, täälläkin muistellaan hiukan menneitä. Tällä kertaa ei tehdä kaikenkattavaa katsausta koko viime vuoteen (se ehkä joskus myöhemmin) vaan keskitytään vuoden viimeiseksi valmistuneeseen neuleeseen.

Minulle tuli aikanaan Kotiteollisuus lehti (nykyään Taito). Noihin samoihin aikoihin meillä oli lampaita ja pääsin silloin tällöin toivioretkille eli vaihtamaan villoja langoiksi Hiirolaan Pirtin kehräämölle. Näiltä reissuilta mukaan tarttui mm. ihanaista silkkivillalankaa ja langalle sopiva malli löytyi Kotiteollisuuslehdestä vuodelta 1990 (nro 6):


eli huppuhuivi. Ohjeissa sanotaan ihanan suurpiirteisesti että langan ja värin voi valita mieleiseksi monien mahdollisuuksien joukosta. Neulo valitsemastasi langasta mallitilkku, josta voit laskea silmukka- ja kerrosmäärät. No niinhän minä tein ja tuloksena oli huppuhuivi, joka oli kyllä lämmin ja suojasi varsinkin korvia.


Ikävä kyllä se sai tällaisen pallopään näyttämään vieläkin isommalta, ihan melkein kuin Big Giant Head.


Koska huppuhuivia tuli käytettyä tosi harvoin, päätin purkaa sen ja neuloa jotain uutta, varsinkin kuin lanka oli säilynyt niin siistinä. Aikani pähkäiltyä päädyin Haapsalu sall kirjasta löytyneeseen Varisejalakiri malliin ja ajattelin tehdä huivista niin pitkän kuin lankaa riittäisi ja tähän se riitti:


kuvat otettu samassa kohtaa takapihalla kuin nuo edelliset, jotka otettiin vuosi sitten. Myö laiskurit ei jaksettu kauemmas vääntäytyä.


Malli Varisejalakiri Haapsalu Sall kirjasta (Siiri Reimann, Aime Edasi)
Lanka Pirtinkehräämön silkkivilla
Koko n. 47 cm x 1,60 cm
Puikot 5 mm pyöröpuikot

Huivia oli mukavan joutuisa neuloa ja pitsikuvion oppi nopeasti ulkoa.


Tämä valmistui jo joulun välipäivinä, mutta vasta nyt ehdittiin kuvaamaan. Valokuvaaja, valokuvattava ja valo satuivat tänään olemaan yhtäaikaa samassa paikassa.

Luulenpa että tätä tulee käytettyä paljon enemmän kuin tuota edellistä versiota. Tämä lämmittää oikein ihanasti hartioita ja on muutenkin mieleinen eli kannatti muokata. Hm, tuolla komerossa luuraa muuten yksi toinenkin silkkivillaneule, joka vaatisi käsittelyä.

Ja lopuksi toivottelen teille rakkaat ystävät oikein onnellista, neulerikasta uutta vuotta :)

Rekehen, rekehen

nouse matkaamaan, lumi alla jalasten se laulaa lauluaan...

Hyvää Joulua!

Ei kahta ilman kolmatta

Täällä ei nyt esitellä mitään suunnittelun tahi neulonnan riemuvoittoja vaan ihan tavallinen punainen villatakki. Tämä ei tarkoita etteikö olis aihetta tyytyväisyyteen. Sain kuin sainkin istuvan takin Tuulian tailorinopeilla, eli eipä mennyt kurssi hukkaan.


Mallina tässä on oma Hiirulainen, joita tein kaksin kappalein muutama vuosi sitten. Erotuksena aiempiin on, että pohjaneule ei ole pelkästään 3 oikein, 1 nurin vaan joka neljän kerros on pelkkää oikeaa. Tästä oli apua palmikkokiertojen suhteen, siis varsinkin kohdassa jossa letti tekee suuremman mutkan. Ulkonäkö on silti aikalailla samanlainen.


Malli oma Hiirulainen Tuulian tailoriopeilla
Lanka Gjestal Maija, menekki 420 g
Koko kerrankin sopiva eli jotain 38
Puikot 3,5 mm pyöröpuikot
Koukku 3 mm virkkuukoukku
Muuta 9 nappia

Maija-lanka ei ollut niitä miellyttävimpiä neulottavia. Se oli jotenkin muovisen oloinen nitkuteltava, vaikka onkin 85 % villaa. No, pesu ja huuhteluaineella huuhtelu tekivät kyllä tehtävänsä eli takista tuli ihan mukavan tuntuinen ja käyttökelpoinen. Väriin olen oikein tyytyväinen. Kuvista ei ehkä tule totuus esiin, näillä hämärillä kun on tuskastuttava kuvata ja varsinkin punainen on ylen haasteellinen. No tämä takki olis niinku lähellä puolukan punaista, ei kylläkään ihan. Sitten tämän pimeyden lisäksi on toinenkin tuska. Minä en tykkää pätkääkään olla kuvattavana, eikä mielikuvitus tahi naama riitä mihinkään ihmeelliseen. No voishan sitä kuvata henkarissa roikkuvaa takkia, mutta totuus tulee paremmin ilmi näissä elävämalli kuvissa kuten seuraavassa:


Aika hyvin istuva takki, no ainakin verrattuna siihen edelliseen. Olen ihan tyytyväinen ja lähinnä juuri siihen, että onnistuin tässä saumattomassa tekniikassa. Tein jopa rintamuotoilut wrap and turn tekniikalla ja tuli siistiä jälkeä. Ehdottomasti käytän tulevaisuudessakin tätä tekniikkaa, mutta Hiirulaisia tuskin tulee enää. Vähän latistaa tyytyväisyyttä tuo niin arkinen malli, samalla vaivalla olisi voinut tehdä jotain uutta ja erilaista, mutta nyt ei rahkeet riittäneet tämän enempään. Eli hyvä näin.

Tein töihin joulukoristeita myymättä jääneistä poistokirjoista. Malli oli jossain lehdessä, oiskohan ollut Sinä Osaat tai jouku.


Joku asiaks sanoi, jotta kuinka raskitte kirjoja silputa. No tuskin kukaan jää kaipaamaan esim. Ydinaseet ja suurvaltapolitiikka kirjaa vuodelta 1982. Tosin siinä oleva teksti ei ole kovin jouluista. Tein muutaman sydämen jostain insinöörien pääsykoekirjasta, matemaattisia kaavoja ja laskuja. Mielestäni kauneimmat tulivat Taaborilta Golgatalle kirjasta vuodelta 1901.


Jouluntuoksuista viikonloppua itse kullekin.