tiistai 8. marraskuuta 2016

Jee, jee, jee, aijai palelee

Telkkarista tuli aikanaan maanmainio lastennäytelmä Villahousupakko ja siinä esitetty Villahousurock on yksi hauskimpia villabiisejä mitä olen kuulut (tämäkin on kyllä ihan hyvä :) Vinkatkaapa jos tiedätte muita neulebiisejä.

Asiaan eli villahousuihin. Lainasin kirjastosta kauniita kuvia ja kivoja lastenneuleohjeita sisältävän Klompelompe-kirjan. Jokunen aika sitten neuloin Lentäjänmyssyn kirjan ohjeilla ja nyt Kovispöksyt. Käytin tarkoituksella suositeltua ohuempaa lankaa ja pienempää puikkokokoa kuin mallissa eli piti laskeskella silmukkaluvut uusiksi.


En noudattanut ohjetta kirjaimellisesti. Aloitin kyllä vyötäröstä, mutta neuloin tasona muutaman sentin ja vasta sitten pyörönä, tälläviisiin sain kuminauhalle sopivan pujotusaukon. Kun olin neulonut kuminauhakujan käänteineen, poimin aloitusreunan silmukat ja neuloin ne ne yhteen päällipuolen silmukoiden kanssa ja näinpä sain valmiin kujan ilman erillistä sauman ompelua. Neuloin yhden nurjan kerroksen ennenkuin aloitin lyhennetyt kerrokset, joilla sai mukavasti istuvuutta housuihin.


Molemmille sivuille neuloin ruudullisen pystyraidan: 1n, 4o, 1n ja joka viides kerros 5n. Myös eteen neuloin samanlaisen pystyraidan johon muodostui viisi ruutua, joista joka toiseen sommittelin kolme pienenpientä nappia. Enpä arvannut, että noista pystyraidoista oli ihan konkreettista hyötyä. Haarojen jälkeen kun kaventelin lahkeita, oli helppo laskea tasavälit kavennuksille.


Tarkoituksella tein pöksyistä hiukan tyköistuvammat kuin kirjassa eli näissä ei haara roiku kovin alhaalla. Tämä siksi, että pöksyt istuisivat paremmin haalarin alla. En muuten tehnyt haaraankaan saumaa vaan yhdistin osat silmukoimalla ennenkuin neuloin lahkeet, tilanne yllä olevassa (huonossa) kuvassa.


Malli   Kovispöksyt Klompelompe-kirjasta
Lanka  Hjertegarn Sock 4, menekki n. 100 g
Puikot  2,5 mm pyörö- ja sukkapuikot
Koko   1-2 v
Muuta 3 nappia, pätkä 1,5 cm leveää kuminauhaa

Ylläripylläri pöksyistä tuli juuri oikean kokoiset. Tein muka pitkät resorit, jotta on kasvunvaraa, mutta hehheh, se vara tais mennä jo. Pikkumies ja äitinsä olivat tyytyväisiä ja mummo myös :)

5 kommenttia:

  1. Hienosti istuvat villapökät. Hyvän näköinen malli joka kelpais ja olisi tarpeen myös aikuiselle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos. Kyllä vain olis hyvä malli myös aikuisille :)

      Poista
  2. Hellou ! Blogissani olisi sinulle tunnustus :-) Ehtisitkö poikkeamaan blogissani ?

    VastaaPoista
  3. Lankaa neulominen. Alhaiset hinnat. Nopea toimitus. Latvia.

    wool yarn from Latvia. low prices. fast delivery.
    look: www.smipole.com
    any questions: smipolequestions@inbox.lv

    VastaaPoista