perjantai 1. tammikuuta 2016

Vuoden 2015 neuleet

Aika vaatimattomaksi jäi menneen vuoden neulesato. Sukkia jonkin verran, muutama huivi, eikä mitään haasteellista ja vaativaa, mutta ai ihme, miten IHANA oli neuloskella nuita pienoisia vauvaneuleita. Taisin välillä ihan hykerrellä niitä tehdessä :)


Sukkarintamalle ei kuulu mitään uutta tai ihmeellistä. Yhtään itseäni vähättelemättä voinen todeta, että olen aika laiska neuloja. Tikuttelen ihan tyytyväisenä hyväksi havaittuja malleja vaikka kuin monet ja näköjään vielä harmaana enimmäkseen :). Kai se on vähän niin, että sukan kutominen on minulle tapa rentoutua, enkä kaipaa siihen sen suurempia haasteita.


Huiveja neuloin vain neljä kappaletta ja takkejakin vain yhden. Eipä siis ihme, että nyt tekee mieli aivan hillittömästi ruveta neulomaan neuletakkeja. Tuolla on laatikossa Pirtin kehräämön harmaan ja ruskea eri sävyjä sekä meleerattuja lankoja, jotka kuiskuttelevat haluavansa muodostaa raitapintaa.


Vaatimattomasta neulesadosta huolimatta olen kuiten tyytyväinen, että kädet ylipäätään toimii ja puikot heiluu vielä. Toivottavasti heilunta jatkuu tänäkin vuonna, niin minulla kuin teillä muillakin :)

4 kommenttia:

  1. Paljon oot saanut aikaan :) Tuottoisaa neulevuotta 2016!

    VastaaPoista
  2. Lämpöisiä, kotoisia neuleita iloksi & hyödyksi itselle ja toisillekin. Siinäpä saavutusta kerrakseen. Hyvää neulevuotta toivottelen! :)

    VastaaPoista
  3. Paljonhan tuossa on kaunista ja mukavaa. Itse teen aika usein ihan perussukkia ja ne on juuri sellaisia "ajatussukkia". Ajatus kulkee ja asiat selkiytyvät pikku hiljaa.Usein niitä syntyy matkoilla, telkkaria katsoessa, jutellessa jne.

    VastaaPoista
  4. The socks you knit are just wonderful!! I adore them! Ihanaaa <3

    VastaaPoista