sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Heleppo huivi

Me käytiin viime kesänä kattomassa Mari Boinea Keitele jazzissa. Oijoi, mikä keikka, oli silmän- ja korvanruokaa kyllikseen.


Siellä oli yleisönä myös pohjosen tyttöjä ja heillä kivasti tuunaamunperinne -tyyliset vaatteet.

(anteeksi huono kännykkäkuvanlaatu)

Oli niin paljon inspiraation aiheita, että hetihän ne rupes neulesuunnitelmiksi muuttumaan. Aluksi ajattelin sellaista mustaa isoa huivia, jonka pisin reuna olisi punaista poimutettua neulosta, siis vähän samaan tyyliin kuin tuossa kuvan hameessa. Tuumin toimisiko homma niin, että neuloisin ensin punaisen reunan ainaoikeinneuleena poikittain ja rynkyt tekisin lyhennetyin kerroksin. Sitten kun reuna olisi valmis, poimisin silmukat reunasta ja neuloisin itse huivin. No suunnitelmat eivät ehtineet toteutumaan, sillä hoksasin Veera Välimäen Huivileikki kirjasta Frilla mallin, jossa nuo suunnittelemani jutut oli jo toteutettu, hiukan toisin, mutta kumminkin. No sitten jossain vaiheessa bongasin myös yksinkertaisen huivimallin ja ajattelin jotta testaanpa ensin sen. Ja tällainen tuli:


Lankoina ovat Pirtin kehräämön ruskea ja punainen kampalanka 90 tex 3, vihreä raita on Regia 4-fädigä ja oranssi Malabrigoa. Pääväriksi ei tullutkaan musta vaan ruskea ja hyvä niin, sillä se rimmaa paremmin mun muihin neuleisiin. En laskenut montako silmukkaa oli lopussa, mutta arvelen että jotain 280. Reunan päättelin joustavasti eikä se kyllä kirraa yhtään. 3,5 puikoilla neuloen lankaa meni vajaat sata grammaa.


Olipa muuten vaikea saada tuo punainen näyttämään kuvissa oikealta, meinas mennä puhki ja menikin. Vaikka kuin yritin säätää niin kameraa kuin jälkikäteen värejä, niin ei oikein onnistunut.

Tylsänä tyyppinä teen sen toisenkin huivin eli Frillan tuosta ruskeasta langasta.

7 kommenttia:

  1. Kaunis on huivisi ja väreistä tulee heti lappilaisuus mieleen. Näyttää olevan semmoinen huivimalli jonka minäkin vielä toteutan, eri värisenä vaan =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä todella helppo ja joutuisa neulottava, suosittelen :)

      Poista
  2. Mainio huivi jonka inspiraation lähde on selvästi nähtävissä :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis huivi! Pitäsikö tehdä Satakunnan väreissä?No, tulee Ruotsi mieleen.

    VastaaPoista