maanantai 31. elokuuta 2015

Katkeamaton viiva

Sain joululahjaksi Stephanie van der Lindenin Säpinää sukkiin -kirjan, jonka sivuilta löytyy monta neulomisen väärttiä mallia. Anni on yksi sellainen.

Neuloin aiemmin kesällä lahjasukat miehelle Anni-mallin mukaan, mutta vaikka käytin ohutta lankaa ja puikkoja, tuntui että 72 silmukalla sukansuusta tuli aika väljä. No ratkaisin ongelman niin, etten neulonut 24 kerroksen kuviota kuin kerran ja sen jälkeen kavensin muutamia silmukoita ja jatkoin pelkällä resorilla. Kuviota neuloessani huomasin, ettei se tule kovin selvästi esiin vaan vähän niinkuin vetäytyy. Harmi, että sukat jäivät kuvaamatta, mutta voihan olla että teen vielä samanlaiset jollekin joskus.

Sen verran tuo meanderi kuvio jäi kutkuttamaan, että päätin kokeilla mallia uudelleen. Pienensin 24 silmukan kuvion 16 silmukkkaan, jotta sain aloitussilmukkamäärän pienennettyä 64 silmukkaan. Ja jotta kuvio tulisi selkeämmin esille, neuloin mallissa olevat kahden kerroksen oiket raidat kolmena kerroksena. Mielestäni se selkeyttikin kuvion esiintuloa vaikkei sitä valokuvista heti huomaakkaan, sillä olipahan vähän haasteelliset kuvattavat :)



Aluksi meinasin, että neulon vain kahdesti tuon kuvio-osan sukan varteen, mutta kantapään tehtyäni tulinkin toisiin ajatuksiin ja niinpä sitten neuloin kuviota myös jalkaosaan. Jälkeenpäin ajatellen olisi ehkä kannattanut neuloa kuvio peilikuvana, tai ehkä sittenkin olisi kannattanut koko ajan neuloa kuviota, sillä nyt kokonaisuus ei näytä kovin selkeältä. Pitänee siis neuloa vielä yhdet, joissa koko sukka on kuvioitu.



Ja kuten edellisetkin sukat myös nämä on neulottu kakspuolosilla Pirkanmaan Roosa Nauha langasta, jota kului se maagiset 55 grammaa.

7 kommenttia:

  1. Hyvänen aika, sinullahan on sukkatehdas toiminnassa! Kauniit sukat ovat nämä ja kaikki muutkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukkstehtailija kiittää ja kumartaa :)

      Poista
    2. Siis ei suksi vaan sukkatehtailija :D

      Poista
  2. Hienoja sukkia! Minulla on samanlainen Kuortaneen puku kuin sinulla, ja tein puvun teemalla sukat. Käyhän kurkkaamassa: http://sohvaneulomo.blogspot.fi/2015/08/kansallispuvun-innoittamat-villasukat.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit käymään ja vinkkasit sukistasi. Nehän ovat huikean hienot!

      Poista
  3. Kivat sukat taas nämäkin! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos. Oli kyllä niin kiva malli että teen toisetkin ja sillain että kuvio kulkee koko ajan mukana.

      Poista