lauantai 22. maaliskuuta 2014

Lahjasukat

Kaveri viettää tänään viiskymppiä ja ajattelin neuloa hänelle lahjasukat. Löysin parahiksi uusimmasta Ullaneuleesta tilanteeseen juuri sopivan, todella kauniin sukkamallin. No eikun neulomaan. Koska en ollut langan riittävyydestä aivan varma, en neulonut koko mallikertaa varteen.


Mallikerta oli selkeä ja niinpä minä vaan neuloskelin kunnes jossain vaiheessa huomasin, ettei se mennytkään ihan ohjeen mukaan. Olin jo tehnyt kantapään, mutta koska ehtimisen kans teki tiukkaa, en ruvennut purkamaan vaan jatkoin valitulla linjalla. Tuon kantalapun neuloin tarkoituksella toisin kuin mallissa.


Malli  Hovineito by TiiQ
Lanka  Novita Nalle
Menekki  n. 70
Koko  40
Puikot  3 mm sukkapuikot


Minusta tuo mallikerta on niin mainio, ettei se paljon pahastu tällaisesta väärintulkinnasta ja jos lahjan saaja ei vieraile täällä, niin tuskinpa hän edes huomaa minun mokaa :) Mutta kylläpä vähän hävettää. On niinkuin tämä ei osais ohjeen mukaan neuloa eli senkö siitä saa kun koko ajan vain omasta päästä neuloo. Ei vaineskaan, kyllä osaan, pitää vaan malttaa seurata ohjetta tarkemmin. Tämä on kyllä niin kiva malli, että neulon varmasti toistekin ja ehkä hyvinkin pian, meinaan jos nämä ovatkin lahjansaajalle liian pienet.


Nyt on niin ihana ilma, että piti ihan ulos mennä kuvaamaan. Oi tätä auringonvaloa, vielä se ei paljon lämmitä, mutta ilostuttaa kovin.

8 kommenttia:

  1. Tuo malli on itsellänikin mielessä, todella kaunis! Minä teen monesti omia muunnelmia malleihin, yleensä ihan tietoisesti. Tuskin suunnittelija siitä pahastuu, onhan hänen työnsä inspiraationi lähteenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, niin minäkin mutta nyt tuli vahinko vaan hyvinhän tuokin näyttää toimivan :)

      Poista
  2. Todella kauniin malliset sukat.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  3. Kauniit sukat :) Samalaisen mallin sukkien ilme muuttuu paljon kun on eri väreillä neulotut.. (näin muissa blogeissa erilaisia värejä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tekee ja se on mukavaa täällä blogimaailmassa kun näkee eri versioita.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos tai oikeastaan se kiitos kuuluu kyllä suunnittelijalle kun on tehnyt hyvää työtä :)

      Poista