sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Jottei sormet paleltuis

Solveig Hisdalin iki-ihanassa kirjassa Kuviot silmukoiksi - nostalgisia neuleita on semmoinen neulottu muhvi, johon oli jälkikäteen virkattu erisävyisiä röyhelörivejä. Tuumin aikanaan, jotta onpas mainio tapa uppottaa pienet lankanöttöset kuleksimasta kaapin kätköistä ja tekaisin samalla tyylillä moniaita rannekkeita. No, tässä tapauksessa kävi sitten niin, että pienten lankanöttösten sijaan kaapin kätköihin jäi kuleksimaan hieman suurempia rannekkeita. Olihan ne kivan näköisiä, mutta ei niille oikein käyttöä ollut ja muutamat olivat vähän liian tiukkojakin. Aina silloin tällöin mietiskelin, jotta mitä niille tekisi, kunnes viime syksynä päätin kokeilla josko ne toimisivat lapasten tai sormikkaiden ranteina. Niinpä ostin kolmillle rannekkeille langat ja aloitin hommat vaaleimmasta päästä.

Sain ekan sormikkaan peukaloa vaille valmiiksi joskus marraskuussa ja sitten se jäi jouluneuleruuhkan jalkoihin. Viime viikolla ajattelin, jotta nyt täytyy tehdä se toinenkin valmiiksi ennekuin syvennyn niihin herkkulankoihin. No, sieltähän se toinen ranneke löytyi ja eikun neulomaan. Kun aloin vertaamaan peukalon paikkaa huomasin, että hitto soikoon rennekkeet eivät olleetkaan samanväriset. Äääh! No eihän siinä hirmuinen homma ois ollut purkaa, mutta neuloinpahan vaan menemään. Ajattelin, jotta jospa sitä ranteiden värieroa ei huomais, mutta kyllä sen huomaa.

Kävin sitten ostamassa toisen kerän vaaleaa Woolia ja neuloin toisetkin sormikkaat, kun kerta olivat niin kovin tuloillaan. Mutta ei ollut vieläkään hyvä. Rannekkeet olivat mielestäni liian pitkät. Ainakin minun käsillä ne oli vähän hankala vetää käteen, kun olivat peijakkaat niin tiukatkin, siis ne rannekkeet. Mutta kun oli alettu ähräämään (luulin että tämä olisi ollut nopsa neuletyö), niin ährättiin sitten oikein kunnolla. Lyhensin molemmat rannekkeet ja virkkasin noihin lyhempiin tuollaisen nirkkoreunan ja toisiin ihan tavallisen huolittelun. 

Ja kyllähän nämä ihan sormikkailta näyttävät, oikeastaan aika kivatkin. Muttamutta, valkoinen on aika arka väri käsineisiin. Woolihan on konepestävää ja taitaa olla sekin lanka, jolla ranneosa on neulottu, mutta noista raitavirkkauksista en tiedä. No, minullahan on nyt neljä ylimääräistä lyhyttä ranteenpätkää, joten eikun koepesuun jossain vaiheessa. Voi nimittäin olla, että nämä menevät ehkä lahjavakkaan ja silloin täytyy kyllä osata sanoa kuinka ne pestään.

Malli perussormikkaat rannekkeihin, joissa on virkatut raidat
Lanka Novita Wool käsiosassa, ranteissa mitäsunsattuu
Menekki n. 6o g (kämmenosaan 50 g)
Koko sopiva
Puikot 2,5 mm sukkapuikot
Sieltä kaapin kätköistä löytyi myös keskeneräiset joululahjaksi tarkoitetut Leppävirta lapaset. Neuloin nekin valmiiksi. En tehnyt peukaloita mallin mukaan vaan uskaltauduin muokkaan perinneneuletta, hui sentään :) 

Malli Leppävirta lapaset Kotiliesi, nro 24, 1927
Lanka Novita Nalle
Menekki n. 7o g 
Koko sopiva
Puikot 2,5 mm sukkapuikot
Langalla on näköjään suuri merkitys lopputulokseen. Hyvät tuli näistäkin muttei läheskään niin hyvät kuin niistä aiemmista, karstalangalla neulotuista lapasista.

11 kommenttia:

  1. Siellähän on varsin tämäkkä vuoden aloitus. Hienoja!

    VastaaPoista
  2. Kauniita neuleita!
    Väritkin on just miun makuun.
    Mukavaa viikon alkua!

    VastaaPoista
  3. Oikein kauniita ja kauniin värisiä! En itse ole koskaan uskaltanut sormikkaita aloittaa:D

    VastaaPoista
  4. Kauniita sormikkaita ja aivan ihastuttavat lapaset! Mä oon tehnyt tyttärelleni yhdet sukat, johon virkkasin koristeita. Sopii myös siihen ihan hyvin, mutta kovin joustavat niistä ei tule.

    VastaaPoista
  5. outi: No nyt on ollut aikaa ja ehkä sen huomaa :) Saas nähdä kuinka jatkossa.

    Saila: Kiitos. Onhan tuo vaalea vähän arka väri hanskoihin, mutta olkoot :)

    Paula Kristiina: Kiitoskiitos. Rohkeasti vaan kokeilemaan. Ikävintä siinä on lankojen päättely, mutta ei siihenkään hommaan ikuisuuksia saa kulumaan. Kaik loppuu aikanaa, langanpäätkin :)

    Leena: Kauniisti sanottu, kiitos :)

    Susamaria: Virkkaus sopii tosi hyvin myös esim. vaillatakin reunusten huolitteluun ja nuissa hanskoissa se jotenkin napakoitti reunoja niin että ne on hyvä vetää käteen :)

    VastaaPoista
  6. Kauniit sormikkaat ja lapaset! :)
    Tarvii joskus itse kokeilla sormikkaita.. Teen eka pinkan lapasia ym lämmittimiä varastoon :D

    VastaaPoista
  7. Breezie: Kiitos ja kyllä kannattaa kokeilla :)

    VastaaPoista
  8. Oih ja voih, niin kauniita kaikki! Sinä se osaat nuo sormikkaat, mulla on viime vuonna aloitetut miehen sormikkaat vieläkin kesken - elämäni ensimmäiset. Niistä on tulossa vaan sellaiset alussormikkaat lasketteluhanskoihin ja voin luvata että niistä tulee rumat :(

    VastaaPoista
  9. Minäkin olen ihaillut Hisdalin rannekkeita, mutta oon niin peruspukeutuja, että ne yhdetkin ranteenlämmittimet jotka omistan, ovat jääneet käyttämättä. Eli ymmärrän yskän.

    Muistatko, että myös Mitrosen Sukkasillaan-kirjassa on käytetty yösukkiin vähän samanlaista ideaa. Kurkkaapa.

    Nuo hienosteluhanskat kyllä on tosi nättejä. Vaikka valkoinen on arka väri neuleessa, se on myös verrattoman kaunis.

    VastaaPoista
  10. helena: Kovasti harjoittelen, mutta vieläkään ei ole tullut ihan napakymppejä. Mutta eikös se ole pääasia että kädet pysyy lämpiminä ja lapas- sormikas yhdistelmä on aika lyömätön.

    Solveig: Niin, onkohan rannekkeet vähän niinkuin turhakkeet :)

    Aa, tosiaan, onhan minulla tuo Mitrosen sukkakirja ja sielläkin noita virkkuuraitoja on. En muistanutkaan kun ne Solveigin raidat olivat jääneet paremmin mieleen :)

    VastaaPoista