sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Liljahuivi

Olenpas minä ollut laiska neuloja tänä kesänä. Mitään uutta ja ihmeellistä ei ole tullut tehtyä ja tämäkin, viikko sitten valmistunut neule on melkein toisinto pari vuotta sitten neulomastani huivista, tosin tämä ilman nypyköitä.

Malli Lily of the Valley shawl by Nancy Bush (Rav. link)
Lanka joku kaksisäikeinen Vironvilla
Menekki n. 200 g
Koko n. 60 x 175 cm
Puikot 5 mm

Meinasin neuloa myös reunapitsit, mutta jäipähän tekemättä kun huivista tuli muutenkin aika iso. Niiden tekoa vois kokeilla jossain vaiheessa johonkin ohuempaan huiviin. Kokonaisuudessaan olen ihan tyytyväinen huiviin, mutta en muista miksen sittenkään tehnyt niitä nypyköitä kun ne olisivat olleet niin somat. Ja voipi olla etten minä nyt enää kolmatta samanlaista kehtaa neuloa.

Olipas hauskan tuulinen (eipä enää niin lämmin, yhyy) ilma tänään kun kävimme kuvaamassa huivia. Tukka, hame ja huivi vaan liehuivat.

Mutta metsän siimeksestä löytyi myös suojaisa paikka. Kuopus toimitti retkellä assarin virkaa ja asetteli huivin mystisesti mallin päähän. Siis tämähän toimisi varmaan hyttysverkkonakin, tosin ei niitä haitaksi asti täällä päin ole ollut tänä kesänä.

Sieltä urkkakentän takaa löytyi myös näin idyllinen taustamaisema.

Ja sitten puikkelehdittiin pellon poikki ja ojan yli autolle


ja hurautettiin jätskikioskille.

17 kommenttia:

  1. Nypyköillä tai ilman, mutta upea siitä tuli!

    VastaaPoista
  2. Laiska neuloja? Ei tuo kyllä siltä näytä. Komia on emäntä, huivi ja maisemat. Ja mullakin vähän surettaa, että lämpö on hiipumassa. Tänään jo paleli. Niin ja mä olen neulonut koko vuonna vaan yhden pipon ja yhden takin. Että kukas se laiska on?:D Outi harmaasta arjesta

    VastaaPoista
  3. Sun blogista vois sanoa, että hyvää kannattaa odottaa. Postauksesi eivät kyllä koksaan tuota pettymystä, on niissä sitten käsityö tai vaikka vanha valokuva! Ihanaa elokuun alkua sinulle. Huivisi on todella kanuis, kuin henkäys...

    VastaaPoista
  4. Tuohan on niinkuin sellainen Haapsalu shawl? Mun on pitänyt tehdä sellainen... Aika hieno tuo, alan jo kyllästyä kolmiohuiveihin, niillä on kohta meillä oma huone...

    VastaaPoista
  5. Tiina: Kiitoskiitos. On se hyvä mutta ne puuttuvat nypykät, aijai :)

    Outi: Laisak mikä laiska, mutta ei se haittaa :)Maisemat oli kyllä komiat, tämä on kaikenkaikkiaan aika kaunista seutua, täytyy myöntää. Tänään ilmassa oli jo ihan selvästi syksyn tuntua mutta jospa niitä helteitä vielä tulis. Laitetaan intiaanikesä tilaukseen. Nuista aikaansaannoksista vielä; sinähän touhuat kaikkea muutakin, aherrat puutarhassa jne eli ei voi laiskaksi moittia ollenkaan :)

    Neili: Kiitos :)

    Auli: No voi kuinka kauniisti sanottu, lämmin kiitos :) Sinulle myös kaunista elokuuta.

    mokkakissa: Haapsalu huivihan se. Minulla on se kirjakin, se virolaisten tekemä Haapsalu sall ja voi että sitä on ihana selailla ja haaveilla jotta mitä tekis seuraavaksi. Tässä on vaan se hassu puoli etten minä ole mikään pitsi-ihminen vaan jospa sitä vähitellen muuttuu sellaiseksi :) Niitä on niin mukava neuloakin.

    VastaaPoista
  6. Uskomattoman hienoja kuvia!
    Katselin niitä pitkään, ja tunnelmoin. Loppukesän haikeutta on tosiaan ilmassa, herkkä pitsihuivisi kuvastaa sitä hyvin..

    VastaaPoista
  7. Niin kaunista, huivi ja kuvat!

    VastaaPoista
  8. Todella kaunis huivi ja ihanat kuvat!

    VastaaPoista
  9. Upea kielohuivi, ilman nypyköitäkin! Ja ihana neitonen pellossa pietaryrtteineen :D

    VastaaPoista
  10. "asetteli huivin mystisesti mallin päähän", ihana!! :) Tulen aina niin iloiselle mielelle lukiessani blogiasi! Kiitos!

    P.S. Kaunis huivi, kaunis!

    VastaaPoista
  11. Kaunis, hempeä pitsihuivi ja hauskan touhukkaat kuvat!

    VastaaPoista
  12. enkulin käsityöt: Kiitän :)

    Ingi: No ei se oikeastaan kovin isotöinen ollut, helpppo malli. Oli oikein jouhevaa kudottavaa automatkoilla ja muutenkin :)

    Käsityönopettaja: Minäpä välitän kehut valokuvaaja linssille, joka alkaa jo tottua neulekuvauksiin. Ehdottelee jo itsekin kaikenlaista niinkuinettä juokseppa vähän ja käännähdä yms. :)

    Eila, Altocumulus ja Emma: Kiitoskiitos :)

    Usimarjaana: Tämä minun assari on muotitietoinen nuori nainen ja voi raukkaa kun hän yritti saada äitiinsä mallinelkeitä, minuun joka en oikeastaan yhtään viihdy kameran edessä, mielummin olisin takana :) Kiitos kauniista sanoistasi.

    Tuija: Juu, oli hauska retki kaikenkaikkiaan :)

    VastaaPoista
  13. TODELLA KAUNIS HUIVI. RAKASTAN ITSEKIN NÄITÄ TÄMÄN KIRJAN MALLEJA. VALKOISENA TÄMÄ MALLI NÄKÖJÄÄN KYLLÄ PÄÄSEE PARHAITEN OIKEUKSIINSA . IHANA :)

    VastaaPoista
  14. amuk: Minustakin ne ovat niin kauniita, niin kauniita että tekis mieli kokeilla vaikka kaikkia. Valkoinen tuo kyllä hyvin esiin tuollaisen pitsikuvion.

    VastaaPoista