keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Villatakki kaverille

No niin, nyt sitten enemmän ja kuvien kera juttua paksusta villatakista. Työkaverini löysi Suuri Käsityö lehdestä 8/2010 mieleisensä villatakkimallin ja pyysi josko neuloisin sellaisen hänelle. No mikä ettei ja eikun tuumasta toimeen.


Minulla ei ole tapana seurata ohjeita orjallisesti ja niinpä nytkin säveltelin eli tein mm. kaarrokkeeseen lyhennettyjä kerroksia palmikkorinkuloiden risteyskohtiin. Ajattelin siten saavani kaarrokkeeseen hieman kaarevuutta, niinkuin saikin. Sitten iski uskonpuute, ohjeessa nääs sanottiin, että kaarrokkeessa pitää olla yhdeksän ehjää kuviota, jopa pienimmässä eli s-koossa, mutta sillä ilveellä kaarrokkeen pituus oli aivan valtava. Muutaman päivä pähkäilin, jotta uskonko ohjeeseen vai itseeni. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja purin kaarroketta sen verran, että ehjiä kuvioita jäi vain kahdeksan. Osoittautui myöhemmin hyväksi päätökseksi.


No siitä seurasi, ettei kaarrokkeen reunasta poimittujen silmukoiden määrä täsmännyt ihan ohjeen kanssa, mutta aika lähelle s-koon lukemia päästiin, vaikka meininki oli kyllä tehdä ämmän kokoinen takki. Minusta on ihan tyhmää tehdä neuleeseen turhia saumoja, varsinkin paksuun sellaiseen ja niitä välttääkseni neuloin takin alaosan yhtenä kappaleena ilman saumoja. Poimin siis kaarrokkeen alareunasta etukappaleiden, hihojen ja takakappaleen silmukat yhtäaikaa. Neuloin myös hihat pyörönä, joten takkiin ei tullut yhtään saumaa.

Omistajan toiveiden mukaan neuloin hihoihin ja helmaan enemmän pituutta kuin ohjeessa. No hihoista taisi tulla liiankin pitkät mutta lyheneehän ne kääntämälläkin kun en kerta saanut purkulupaa :). Myös nappien määrä on runsaampi kuin ohjeessa ja laskoksiin jätin yhden lisäyskerran tekemättä.


Malli Aconite by Marie Wallin (rav. link.), löytyy myös Suuri Käsityö lehdestä 8/2010
Lanka
Rowan Renew ( 93% uusiovillaa, 7% polyamidia), menekki 1 kg
Puikot
6, 5 ja 4,5 mm pyöröpuikot
Muuta
8 nappia


Takista ei tullut yhtään liian kittana, pikemminkin aika väljä vaikka silmukoita oli vähemmän kuin s-koossa ja vaikka takin sisällä oleva henkilö on kokoa m. Itse olen ihan tyytyväinen lopputulokseen ja niin väitti saajakin tosin takin väri tuotti hänelle hieman harmia. Mielummin hän olisi ottanut sen värin, joka oli lehden mallissa mutta sitäpä ei Kuopion kaupoista löytynytkään. Ei minusta tuokaan väri ole huono. Tätä neuloessa kyllä totesin, että taidan olla enemmän ohutlankaneuloja, oli meinaan aika fyysistä välillä. Seuraavaksi teenkin jotain oikein pientä ja ohutta, jahka saan tuo yhden ikuisuusprojektin jonkinlaiseen päätökseen.

Ja lopuksi vielä kuva lohtulampaasta, jonka posti toi eilen. Siitä kaunis kiitos Eevalle :)

21 kommenttia:

  1. Minusta tuo neuletakki on hieno. Muhkea kuin pesä. Kun tässä joskus taas syksy koittaa, tuohon on varmasti upea kääriytyä!

    VastaaPoista
  2. Tuo on ihan takki. Ei muuta kohta enää tarvitsekaan kun kesään päin mennään. Hieno.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoinen malli, näyttää aika isotöiseltä!

    VastaaPoista
  4. Onpas komia villatakki!

    Mulla taitaa olla samanlaisia kokemuksia vähän paksummista langoista. Käy turhan fyysiseksi :D

    VastaaPoista
  5. Kaunis neule.

    Ymmärrän kyllä, miksi moni neuloja tykkää enemmän ohuesta langasta, vaikka niistä on hitaampi kutoa. Zimmermannkin muistaakseni jossakin kirjassa puolustaa ohuita lankoja, koska ne painavat vähemmän ja hankittu lanka tulee edullisemmaksi. Ei hullu syy sekään.

    VastaaPoista
  6. Hieno takki, itsekkin olen ihastunut tuohon poikittain neulottavaan kaarrokkeeseen.
    Olen myös samaa mieltä turhista saumoista, yritän aina, jos mahdollista, tehdä kappaleet yhteen, tai pyöröillä ainakin kainaloon asti. =D

    P.S. lammas on niin ihana, että ekaa kertaa koen halun virkata itse amigurumin...

    VastaaPoista
  7. Komean rouhean muhkea takki :)

    VastaaPoista
  8. outi: Juu, kyllä on rouhean muhkea. Neuleen valmistuminen oli vähän huonosti ajoitettu kun nythän se alkaa lämmetä, toivottavasti. Mutta minä en suostu ottamaan stressiä neuleen valmistumisajasta, siis että olis joku deadline, ei ei. Neulomisesta pitää nauttia, sanoo tämä hidas ihminen :)

    Leena: Takkihan se ja sellaisena tämä omistaja aikoi sitä käyttääkin. On varmasti lämmin paitsi että tuuli menee läpi.

    Ingi: No ei se niin kovin isotöinen ollut. Piti kyllä pähkäillä aika-ajoin kun rupesin sooloilemaan, mutta sekin on ihan kivaa ja haasteellista, varsinkin jos ei pelkää purkamista niinkuin minä :)

    Villanne: Kiitos :)

    Tess: Minäkin ihan yllätyin kun kuvittelin, että äkkiäkös sitä paksusta langasta valmista saat. Aika harvoin neulon kolmosta paksummilla puikoilla ja taidanpa jatkaa samalla linjalla.

    Solveig: Kiitos :) Juu, ihan järkevä syy on tuo hintakin plus se, että ainakin minusta tuntuu että ohuilla neuleilla on paljon enemmän käyttöä kuin paksuilla.

    Koo: Tuo oli kyllä kiva idea ja aion soveltaa sitä johonkin joskus. Ja juu, en minäkään ymmärrä miksi niitä saumoja pitää vartavasten tehdä jos ne vois välttääkin.

    Lammas ON ihana ja vaikka en olekkaan innoskas virkkaamaan, se on herättänyt samanlaisia ajatuksia kuin sinulla :)

    Emma: Kiitoskiitos :)

    VastaaPoista
  9. Upea, muhkea neuletakki! Iso työ siinä on varmasti ollut!

    VastaaPoista
  10. onpas muhkea takki! tosi kaunis ja ajaton. tuohan käy nyt ulkotakista kun on jo melko lämmin mutta kumminkin viileä.

    VastaaPoista
  11. Hepsi: Kiitos. No olihan se tavallaan iso työ; kilo neuletta sylissä lämmitti kummasti tällaista vilukissaa :)

    enkulin käsityöt: Toivottavasti neuleen omistajakin on sitä mieltä :)

    gocha: Than you :)

    Laura: Muhkea on aika kuvaava sana tässä yhteydessä :) Ulkotakin virkaa se taitaa toimittaakin mutta kyllä sitä vois sisälläkin kylminä iltoina tuon syliin kääriytyä :)

    VastaaPoista
  12. WoW! Ihana takki. Ottaisin heti jos saisin. Niin kaunis ja kivan mallinen.

    VastaaPoista
  13. Takki on aivan upea! Olet varmaan aika kiva, kun noin vain neuloit kaverillekin :)

    VastaaPoista
  14. Toivottelen Sinulle ja Rakkaillesi Ihanaa Pääsiäistä

    VastaaPoista
  15. Auli: Kiitos :) Tuota mallia oli myös mukava neuloa ja oppi samalla muutaman uuden asian.

    Sara: No, kaverikin on tosi kiva. Hän lupasi palkaksi maalata minulle ikonin ja hän on erittäin taitava siinä hommassa.

    enkulin käsityöt: Kiitos samoin :)

    VastaaPoista
  16. Ihana villatakki! Voi, pitäskö nyt jo alottaa, et sais talven pakkasille valmiiksi. :]

    VastaaPoista
  17. trikada: Kiitos :)

    Aija: Aloita vaan, vaikka voi olla hikistä neulottavaa jos tulee yhtä lämmin kesä kuin viime vuonna. Neule oli muuten aika nopeatekoinen.

    VastaaPoista