torstai 31. maaliskuuta 2011

Arvottu on

Kiitos kaikillle arvontaan osallistuneille. Valitsin tarkoituksella arvattavataviksi kuvia, jotka eivät välttämättä ihan heti paljasta aikaansa ja vastauksista päätellen taisin onnistua siinä aika hyvin, sillä täysosumaa ei ollut kellään. Hyi minua, mutta leikkiähän tämä vaan on. Sitä paitsi en ehkä osannut ottaa huomioon sitä, että vastaajista varmaan suurin osa on paljon nuorempia kuin minä, joka olen nähnyt kaikki kuvien vuosikymmenet 50-lukua lukuunottamatta. No pitemmittä puheitta käydäänpä kuvat ihan värien kanssa läpi.

Kuva 1) 60-luku (Ahkeraliisa 4/1969)

Suurin osa oli veikannut 70-lukua ja vain 3 arvasi oikein, mutta ihmekös tuo kun ollaan niin lähellä vuosikymmenten vaihdetta. Puserossa on muuten mukavan näköinen palmikkokuvio.

Kuva 2) 60-luku (Muotisorja 3/1969)

Tämän arvaus osui yli puolelta oikein mutta myös 70-luku sai ääniä varmaan samaisesta syystä kuin edellisessä tapauksessa (mitä lie arvonnan järjestäjä ajatellut, höh). Huomasitteko minne kuvassa kehoitetaan menemään lomalla :) Tohtisko tuonne tänä päivänä mennäkään.

Kuva 3) 90-luku (Novita 1/1995)

Tämä oli toiseksi helpoin arvattava, sillä reippaasti yli puolet tiesivät oikean vuosikymmenen. Tarkoituksella en ottanut niitä ireneusvasaloneuleita mukaan, kun kaikki ois heti arvannu. Nämä on sentään aikas tyylikkäitä neuleita.

Kuva4) 50-luku (Kodin pukimet 2/1956)

Ja tämä taas oli ehdottomasti kisan helpoin kuva ja se olikin melkein kaikilla oikein.

Kuva 5) 80-luku (Muoti+Kauneus 2/1982)

Tämä olisi varmaan värillisenä ollut helpompi arvattava, mutta mustavalkoisenakin yli puolet osui oikeaan. Eikös tuossa kannessa ole melkein ajankohtaiset värit? Ei sytytä kyllä meikäläistä enää :)

Kuva 6) 60-luku (Muotisorja 3/1967)

Tämän kuvan yhteydessä kaikki vuosikymmenet 90-lukua lukuunottamatta saivat ääniä. Kieltämättä niin kuva, malli kuin neulekin ovat jotenkin ajattomia. Minulla oli muuten pienenä hirmu hyvät tussit, parhaat ikinä ja niitähän tuli käytettyä. Muotisorjia oli oikein mukava väritellä, mutta en muista saiko lehtitaiteeni ymmärrystä, tokkopa :)

Kuva 7) 70-luku (Eevaneule 5/1974)

Tämänkin suhteen oli aika laaja hajonta, mutta siitä huolimatta eniten osumia sai oikea vuosikymmen. Neule on niin klassinen, että se voisi olla vaikka viime vuodelta. Korut on ehkä se, mikä tässä tapauksessa paljastaa aikansa.

Kuva 8) 70-luku (Eevaneule 1/1971)

Tätä veikattiin melkein yhtä paljon 60- kuin 70-luvunkin kuvaksi paittis että viimeksi mainittu sai kaksi ääntä enemmän. Oi, minä muistan nuo pitkät villaliivit, mikrohousut ja tuollaiset nahkavyöt. Tais löytyä omastakin vaatekaapista, tosin pienessä koossa (minkähän kokoisia sitä ollaan kymmenvuotiaina? ei muista enää).

Ja noin kello kuusi paikallista aikaa karvainen käsi eli valokuvaaja Linssi vetäisi hatusta, jossa oli kaikkien osallistuneiden nimilaput, voittajan, joka on


Kristiina S eli paljon onnea Kristiina! Posti tuo sinulle lähiaikoina jotain pientä :)


Vielä kerran paljon kiitoksia kaikille osanottajille ja hyvää, aurinkoista kevättä kaikelle kansalle.

7 kommenttia:

  1. Tämä oli kiva arvonta, piti oikein tarkistaa miten omat vastaukset osuivat kohdalleen.

    VastaaPoista
  2. Oih oi oi! Mä voitin! Jee! Tosi, tosi harvoin käyn näin. Tämä on siis oikein iloinen tapaus. Kiitos Linssin taitavalle kädelle.

    VastaaPoista
  3. Uups, mulla oli tässä paperilla omat vastaukset ja nehän oli menneet ihan pieleen :( Miten voi muistaa niin väärin, tai noh, mä oon aina ollu huono numeroiden kanssa. Ja eihän se muoti vaihdu just tasavuosiluvulla ja . . . seli-seli;)

    VastaaPoista
  4. Kiki, purkaja: Kiitos itsellenne, vastauksia oli myös mukava lukea :)

    KristiinaS: Onnea vaan vielä kerran ja Linssi sai terveiset. Taisin vahingossa tehdä turhan vaikean tästä arvonnasta, mutta eihän tämä mikään tentti ollutkaan, joten ei väliä jos ei kaikki osunutkaan kohdalleen :)

    VastaaPoista
  5. Onnea voittajalle. Aika vaikeita nuo kuvat olivat

    VastaaPoista
  6. enkulin käsityöt: Niin taisivat olla mutta siihenkin nähden moni arvaus osui ihan likelle. No, ens kerralla ehkä jotain helpompaa :)

    VastaaPoista
  7. KIITOS! Kiitos tosi kivasta palkinnosta, jonka tänään hain postista, öh siis Ärrältä.
    Mä en ole vielä oikein tottunut tähän uuteen systeemiin, että ei enää olekaan se Keltainen Posti vaan sinivalkoinen kioski.

    Täähän oli tosi kiva arvonta, sai vähän aivovoimistelua ja muisteloa. Tämmösiä pikkusia haasteita arvontoihin lisää:)

    VastaaPoista