sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Onkohan syyskuu

jotenkin otollista aikaa neuloa ruskeita villatakkeja? Sattumalta huomasin, että vuosi sitten valmistui Brunelli ja nyt tämä A-linjainen jakku. Pitäisköhän tästä tehdä perinne? Mikä ettei.

Ostin Pirtinkehräämön ohutta kampalankaa kesäisellä retkellämme ja jo silloin oli mielessä villatakki. Kun ei omat suunnitelmat oikein ottaneet tuulta purjeisiin, valitsin malliksi Dropsin tyylikkään ja yksinkertaisen A-linjaisen jakun. No silmukoiden kans sai taas säätää ja ihme kyllä takista tuli aikalailla oikean kokoinen. Ihme siinä mielessä, että viime aikoina on tuntunut ettei oikein mikään onnistu, höh. Mutta ähäs, onnistuipas tämä takkikin.

Malli Dropsin A-linjainen jakku 103-1
Lanka Pirtinkehräämön kampalanka 110 tex 2 (todennäköisesti) kaksinkertaisena
Menekki 430 g
Puikot 3 mm pyöröpuikot
Muuta 3 nappia

Takista tuli mukavan ohut, tosin tuo lanka olisi ehkä voinut olla kolminkertainenkin ja tuskin olisi sittenkään tullut liian paksu. Minusta ohuet takin ovat monikäyttöisempiä kuin paksut. Kauluksen tein ohjeesta poiketen. Pähkäilin kauluksen pituuden kanssa, että tuliko liian pitkä vaan hyvältä tuo vaikuttaa ja saapahan sen lyhennettyä jos siltä tuntuu. Hihoissa taas olisi saanut olla muutama sentti pituutta lisää.

Huljuttelin kappaleita huuhteluainevedessä ennen pingotusta, mutta se ei vienyt pois langan suloista lammasmaista tuoksua. Minä siis sulauduin hyvin kuvauspaikaan eli kivinavetan raunioille. Siellä ei tosin tuoksunut enää sen paremmin lammas kuin lehmäkään, paitsis mun takki, bäää.


Tykkään ja olen lopputulokseen tyytyväinen.

Ja lopuksi jotain ylen imelää:

Tekaisin nämä tossukat perjantaina ja tänään hokasin (Tessin innoittamana) kiinnittää niihin tuollaiset jemmasta löytyneet silkkikukkaset. Että niinku rinssessa täälläkin, tosin nämä kyllä menevät lahjavakkaan. Aina kun puhutaan prinsessoista, minulla alkaa soida päässä tämä Heikki Kinnusen aikoinaan esittämä Prinsessan sukkanauha biisi, joka menee jotenkin näin:

...Prinsessa ei se ollut kaunis
ikääkin kaksi tusinaa
Nenä oli kuin nauris
silminä kaksi rusinaa...

43 kommenttia:

  1. Kaunis takki. Minä aina ihailen taitureita jotka osaavat soveltaa työhän eri lankaa kuin mikä ohjeessa on. Ja kaulus on mielestäni se piste iin päälle tässä takissa.
    Prinsessa tossut ovat niiiin ihanat!
    Reipasta viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Kaunis takki! Tuo kaulus on kiva! :)
    Ihana idea tuo ruusut tossukoihin! Minullakin on noita pikkuruusuja vaikka kuinka paljon, joten... ;)

    VastaaPoista
  3. Takki on tosi onnistunut! Tyylikäs.

    VastaaPoista
  4. Tosi tyylikkään näköinen takki! Kaulus on piste iin päälle. Sie se kyllä osaat tuon taidon.

    Söpöt ovat sunki tossut :)

    VastaaPoista
  5. Kaunis takki. Se on erittäin onnistunut malli ja pukee sinua. Lanka on ilmeisesti hienoa ja suostun väitteen, että ohut takki on parempi ja mukavampi!

    VastaaPoista
  6. Kaunis takki ja kaulus istuu siihen hienosti. Ja tuollaiset rinssessat haluaisin minäkin ;-)

    VastaaPoista
  7. Onpa sinulla kaunis, uusi villistakki! Ja lampaan aromihan nyt vaan antaa katu-uskottavuutta :D

    mua melki harmittaa kun "tuhlasin" langanloppuni niihin lapasiin, enkä tajunnut tehdä tämmösiä tossuja.

    VastaaPoista
  8. Takki sopii sinulle kuin nenä päähän, se on kaunis, seesteinen!

    VastaaPoista
  9. Niina: Kiitos. Minulla on aika usein eri lanka kuin ohjeessa ja sehän tietää vähän säätämistä, ei sen kummempaa. Juu, minäkin tykkään kauluksesta.

    Kiitos reippautta tarvitaankin :)

    Eila: Kiitän.

    Matleena: Nuo minun ruusut ovat niiltä ajoilta kun ompelin lapsilleni vaatteita ja tekis mieli sanoa ettei siitä niin kauan ole mutta onhan siitä.

    AnniP: Kiitos, rohkenen olla samaa mieltä vaikka hihoista se parisenttinen puuttuukin.

    Villa Lankala: Minäkin tykkään.

    Tess: Minä olen tuollaisten yksinkertaisten, simppeleiden mallien ystävä. Ei tähän kovin kummoisia taitoja tarvita. Sinähän se taituri olet kun neulot niitä seitin ohuita pitsihuiveja!

    Söpöt sorbetit, juu :)

    Anna: Kiitos. Lanka on kaksinkertaisenakin aika ohutta mutta siitä huolimatta lämmittää :)

    anpali: Kiitos ja eiköhän sinultakin vaaleanpunaisia tai minkä värisiä vaan lankanyssyköitä löydy eli kokeileppas tehdä. Nämä valmistuu tosi nopsasti.

    Tui: Kiitos, onhan se :)

    Soile: Niin, on niitä pahempiakin hajuja. Tämä on tällainen kotoinen tuoksahdus :)

    Neulo ahkeraan niin kyllä niitä langanloppuja alkaa ilmestymään.

    Usimarjaana: Kiitos. Oi jos kantajansakin olisi seesteinen. Jospa joskus.

    VastaaPoista
  10. Kaunis ja siisti takki! Aurinkoisen ja kivan syksyisen oloinen

    VastaaPoista
  11. Todella kaunis takki! Lanka ja neulepinta näyttävät aivan mahtavilta, luonnollisilta.

    VastaaPoista
  12. Tyylikäs takki. Ja tossut on söpöt:)

    VastaaPoista
  13. Tiina: Minustakin se on hyvin syksyinen, ihan positiivisessa hengessä.

    Vilma: Juu, tykkään kans että tuo lanka on konstailematonta ja sopivasti vähän rouhevaa. Toimii ihan sileänäkin pintana. Helmineule näytti kyllä neulottaessa ihan puuromössöltä mutta onneksi pingotus pelasti pälkähästä :)

    aura: Jos sanoisit söpö takki ja tyylikkäät tossut niin en uskoiskaan :)

    Jaana: Ja niin lämmin :)

    VastaaPoista
  14. Kaunis takki! Minusta tuo sinun kauluksesi on parempi kuin alkuperäinen.

    VastaaPoista
  15. Upea takki! Todellakin tyylikäs, sopii sinulle mainiosti! Värikin on aivan ihanan syksyinen :) Ja tossut suorastaan suloiset. Hienoa työtä!

    VastaaPoista
  16. Upea takki! Kerrassaan loistava. Pitisköhän mullakin kokeilla tehdä noi sun tossut.. Pukinkonttiin aika kiva idea..

    VastaaPoista
  17. Liki vuoden olen seurannut blogiasi, ihastellen taidokkaita töitäsi.
    Tämä on hieno neule.

    VastaaPoista
  18. Kaunis villatakki! Mietin heti mielessäni, kuinka ohutta lankasi on ja miten suuri työ! Mutta kampavilla tuoksuu ihanalle... ehkä sen voimalla jaksaa.

    VastaaPoista
  19. Helena: Kiitos. Ohjeen mukaan tehdyssä kauluksessa tulee sauma tuohon keskelle eteen. Jos neuloo ohjeen mukaisesta langasta, niin eikös siitä tule paksu sauma, tai oikeastaan kaksikin. Ja minä kun en yleensäkään pidä saumoista, varsinkaan paksuista. Tuonkin neuloin pyörönä ilman sivusaumoja. No, hihat neuloin kyllä tasona.

    Lime: Huhhuh :)

    Riikka: Kiitos. Mulla ei ole aiemmin ollut kovin monta ruskeaa neuletta, paitsi se Brunelli. Ai niin, olihan se yksi pusero, josta varsinainen neuleinnostus alkoi, mutta siitä on jo kauan. Siis että olenko löytänyt sen uudelleen. Ehkä niin ja hyvä niin. Taidan olla kaikenkaikkiaan aika väritön tyyppi.

    Outi: Kokeileppas vaan. Ainakin minusta niitä on kiva neuloa ja vielä kivempi pitää jalassa. Nytkin punaiset tossut lämmittää jalkoja.

    TeSa: Ei ole sielläkään päässä peukalo keskellä kämmentä :) Jatketaanpa kyläilyä puolin ja toisin :)

    Pirjo: Kieltämättä lanka oli aika ohutta ja kun vielä pyörönä neuloi etu- ja takakappaleet, niin eihän se kovin nopsaa ollut. No onneksi oli niitä kavennuksia 3 sentin välein niin olipahan joku mittari edistymisestä. Ja lopussahan se kiitos seisoo :)

    VastaaPoista
  20. Niiin kaunis neule ja sopii sinulle tosi hyvin. Ihana! :) Ja prinsessatossut. Tytär vaati heti samanlaiset. Eikun neulomaan. Katotaan, mitä syntyy... :)

    VastaaPoista
  21. Kaunis takki ja taas just sulle sopiva! Ja tosuut on vallan somat! =)

    VastaaPoista
  22. Santra: Kiitos. On tämä kyllä enempi minua kuin tuo aiemmin valmistunut valkoinen takki, joka muuten sopi mainiosti äidilleni.

    No eiköhän ne tossut synny kun oikein synnyttää.

    Hepsi: Kiitoskiitos :)

    VastaaPoista
  23. KL: Kyllä on Drops suunnitellut hyvän mallin :)

    VastaaPoista
  24. Tosi kaunis takki!
    Tuo on aivan pakko neuloa jossain vaiheessa.
    Tossutkin on just ihanat :)

    VastaaPoista
  25. Tosi hieno takki! Sinun näköinen, vaikka en sinua tunnekaan. Siis tyylikkäästi mielikuva-Annikaisen näköinen.

    VastaaPoista
  26. Miia-Rebekka: Minäkin ajattelin neuloa vielä toisen tuollaisen. Tuo on jotenkin niin ajaton malli.

    Tuija: Kiitos :) Tuo päällä on hyvin kotoinen olo eli eiköhän se minua ole :)

    VastaaPoista
  27. Aivan ihana jakku ja niin sopivakin Sinulle.Olet kyllä mestarineuloja!- Tossujen malli varmaan löytyy sivuiltasi.Pistäydyn vielä kurkkimassa.

    VastaaPoista
  28. Famu: No ihan tässä punastuu :) Juu, tossuohje on tuossa pari postausta alempana.

    VastaaPoista
  29. Kaunis takki. Varmasti tuolle tulee paljon käyttöä. Kun oppisikin tekemään käyttöneuleita. :)

    VastaaPoista
  30. Solveig: Kyllä on tullut käyttöä. Minä taidan olla niin arkinen tyyppi että pelkillä villasukilla ja -takeilla pärjää pitkälle :) Vaikka oishan se kiva neuloa jotain luksustakin, mutta tulisko sitä sitten käytettyä, hmm.

    LanlaLuolanMarika: Kiitos :)

    VastaaPoista
  31. Ihana takki! Tekis mieli heti tehdä itsellenikin. Katselin ohjettakin jo. Lanka vain on mielestäni aivan liian paksu ja jos sitä tekee ohuemmalla niin laskuissa voi joutua vikatielle!!! Mutta malli on nyt niin mieluinen, että saatan yrittää.
    Päälläsi tuo takki on upea :-D

    VastaaPoista
  32. Marleena: Kiitos :) Huomasitko muuten, että siinä ohjeessa on kaksi vaihtoehtoa, toinen paksulle ja toinen hieman ohuemmalle langalle. Äitinikin ihastui tuohon malliin niin, että aloitti omansa 7-veikasta, joka muuten on tiheydeltään melkein Silke Alpacan luokkaa.

    VastaaPoista
  33. Kerrassaan upea villatakki! =o) t:Hanna

    VastaaPoista