perjantai 4. syyskuuta 2009

Tossukka-ohje

Seuraa piiiiiiiiitkä kuvantäyteinen ohjeistus. Kopsaa pelkkä teksti, jos haluat tulostaa ohjeen :)

Ohjeessa mitat ja silmukkaluvut (suluissa väljempi vaihtoehto) joilla tossuista tulee koko 38. Olen neulonut kaikki aikuisten tossut ohjeen silmukkaluvuilla. Kokoa olen muokannut pituusmittoja eli kerrosmääriä muuttamalla. Silmukoita vähentämällä ja mittasuhteita muuttamalla tulee pienempiä tossukoita eli näin epämääräiset ohjeet kokokoodaukseen :)

Mallitossujen lankayhdistelmänä on 2 Nallea ja 2 Floricaa, tiheys 10 cm = 12 s ja korkeus 21 s.

Tarvitaan:
  • Lankayhdistelmä esim. neljää erilaisia ohuehkoa, tai yksi paksu ja kaksi-kolme ohutta, tai kaksi paksua lankaa, joita neulotaan yhtäaikaa, n. 100 g
  • 5 mm sukkapuikot
  • 3,5-4 mm virkkuukoukku
  • Neula päättelyyn.

Tossu neulominen aloitetaan kantapäästä. Työtä neulotaan ensin kahdella, sitten kolmella, neljällä ja lopuksi viidellä puikolla. Nosta aina reunasilmukka neulomatta.

Luo 18 silmukkaa ja neulo 9 (11) krs eli n. 5 cm. Kantapäässä silmukat jakautuvat 6/6/6. Aloita kantakavennukset nurjalla eli neulo 11 n, 2 n yht, käännä työ. Nosta aina ensimmäinen neulomatta, siis 1 neulomatta, 4 o, ylivetokavennus, käännä työ. Ensimmäinen neulomatta, 4 n, 2 n yht, käännä jne. Kun olet kaventanut nurjalla viimeisen kantasilmukan, nosta toisella sukkapuikolla 6 (7) silmukkaa kantalapun reunasta ja neulo nekin nurin.


Seuraavalla kerroksella silmukat jaetaan kahdelle puikolle eli neulo ekalle 9 (10) o, toiselle 2 o ja ylivetokavennus. Poimi kolmannella puikolla 6 (7) s kantalapun vasemmasta reunasta ja neulo ne samalle puikolle jolla on edelliset 3 silmukkaa.


Nyt työssä on 18 (20) silmukkaa, joilla neulotaan sileää neuletta n. 4 cm kantalapusta laskien.


Seuraavaksi tehdään remmi. Sitä ei kannata neuloa liian lähelle nilkkaa, koska silloin tossunsuusta saattaa tulla liian ahdas. Nyt työhön otetaan yksi puikko lisää, sillä remmin kohdalla tossu neulotaan pyörönä. Oikean puolen kierroksella luo10 s remmiä varten työn vasemmassa laidassa. Jos on rintava jalkapöytä kannattaa luoda muutama silmukka enemmän. Jaa silmukat vaikka niin, että eka puikolla on puolet silmukoista, 2. puikolla 7 ja 3.puikolla 2+ 10 uutta s.




Neulo 3 kerrosta ja pyörönä. Päätä 8 keskimmäistä remmin silmukkaa ja jatka neulomista 20 (22) silmukalla.

Kun olet neulonut 4 cm lisätään molempiin reunoihin 1 silmukka oikean puolen kerroksella. Oikeassa reunassa: neulo 2 (tai siis eka neulomatta), nosta vasemman puikon eka silmukan alla oleva silmukka vasemmalle puikolle ja jatka neulomista kunnes jäljellä on 2 silmukkaa

Vasemmassa reunassa nosta oikean puikon reunimmaisen silmukan alapuolella oleva silmukka ja siirrä se vasemmalle puikolle ja neulo se sekä loput.

Neulo nurja kerros. Seuraavan eli oikean kerroksen lopussa luodaan 6 (4) uutta silmukkaa ja tossu neulotaan pyörönä eli kaikki 5 puikkoa peliin. Silmukoita on nyt 28.

Minä tein näin: eka puikolla 10 s, toisella 7, kolmannella 3 + 6 uutta + 3 ekalta puikolta. Jaoin kolmannen puikon silmukat seuraavalla kierroksella kahdelle puikolle. Tarkista vielä, että joka puikolla on 7 silmukkaa ja että puikot vaihtuvat työn keskikohdassa.

Neulo 6 krs eli 3 cm sileää, jonka jälkeen aloitetaan tasainen kärkikavennus; 1. ja 3. puikon lopussa 2 yhteen, 2. ja 4. puikon alussa ylivetokavennus, 1 välikierros. Kun puikolla on 4 s aloitetaan viimeinen kavennus, jossa neulotaan 3 yhteen, yliveto kavennus siten, että nosta eka neulomatta, neulo 2 yhteen, yliveto. Jos 3 silmukan yhteenneulominen tuottaa ongelmia, tee niinkuin minä; ota virkkuukoukku avuksi ja koukkaa sillä lanka, kas näin:

ja vedä silmukoiden läpi näin

Päättele jäljellä olevat 8 silmukkaa esim. paksun neulan avulla. Varmuuden vuoksi kuljetin langan kahteen kertaan silmukoiden läpi ja kiristin lopuksi napakasti.

Päättele langat.

Huolittele reunat virkkaamalla kiinteitä silmukoita hieman ohuemmalla lankayhdistelmällä millä tossu on neulottu, esim. yksi lanka vähemmän.


Pidä huoli, ettei virkkaus kiristä liikaa reunoja.

Virkkasin vielä lopuksi yhden vaalean kerroksen kahden langan yhdistelmällä.

Ja siinäpä ne :)

Tossun mallia on helppo muokata; remmin leveyttä ja sijaintia voi vaihtaa samoin kuin aukon kokoa ja muotoa. Kärjen kavennuksen voi tehdä toisin. Reunavirkkausta voi muuttaa. jne.

Näissä valkoisissa tossuissa kantalapun reunoilta on poimittu yksi silmukka vähemmän kuin ohjeessa. Siten tossukan reuna muotoutuu niin, että kantaosa on hieman korkeampi.

Näiden tossujen silmukkaluku on sama ennen ja jälkeen remmin eli aukko on leveämpi ja hieman suurempi. Vaaleanpunaista reunavirkkausta on kaksi kerrosta:

Ja vihreiden tossujen remmi on leveämpi ja aukko suurempi:


Ja eikun taikomaan nöttösistä töppösiä :)

PS. Jos ohjeessa ilmenee kummallisuuksia, ota yhteyttä. Ja tämä on vaan tällainen yleishyödyllinen ohjeistus, joten ethän käytä kaupallisesti :)

44 kommenttia:

  1. Kiitos ohjeesta! jotenkin näin sen kuvittelinkin menevän

    VastaaPoista
  2. Aivan loistava ohje! Kiitos! Tällaisia tossukoita tarvitaan aina vierasvaraksi vanhaan taloon tuleville kyläilijöille :)

    terveisin ent. lepikkäläinen ;)

    VastaaPoista
  3. Oijjoi! Hienoa, kiitos ohjeesta! :) Näitä on ihan pakko jossain vaiheessa kokeilla!

    VastaaPoista
  4. Olitpas nopea ohjeen kirjoittaja! Täytyy pistää todo -listalle, niin mukavannäköiset ovat.

    VastaaPoista
  5. Nämä teen. Menen ensin kuiteski imuroimaan. :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos ohjeesta! Kunhan saan nuo keskeneräiset sukat valmiiksi, niin seuraavaksi teen ainakin yhdet töppöset nöttösistä ohjeellasi. ;)

    VastaaPoista
  7. Minäkin taidan nämä tehdä. Oletko kokeillut rapuvirkkausta tavallisen virkkauksen sijaan?

    VastaaPoista
  8. Kiitokset nätistä tossuohjeesta, nappasin sen kirjanmerkkeihini. Joululahja-ainesta ihan selvästi!

    VastaaPoista
  9. Soile: Niin, nää on oikeestaan simppelit, vaikka ohjetekstin määrästä vois päätellä toisin :)

    siina*k: Haa, oman kylä väkkee:) Minä olen käyttänyt näitä kesälläkin, iltasella varsinkin. Juu ja kumppareissa ehdottomat.

    miumu: Kiitos ja mukava nähdä muidenkin tuotoksia :)

    anpali: No joo, olin aloittanut ohjeen kirjoituksen jo kuukausi sitten, nyt sitten otettiin vaan kuvat ja hion teksti puolta. Se ei käykkään ihan tuosta vain kun on niin kriittinen ja sitten miettii onko liikaa vai liian vähän. Ihailen kyllä "lyhyestä virsi kaunis" viestintää. Siihen olisi pyrkiminen :)

    Solveig: Minullapa jäi imuroimatta, vaan ei haitanne :)

    Matleena: Eikös sinulla jo ollutkin yhdet ihanan punaiset tossukat. Lisää vaan, kyllä maailmaan tossuja mahtuu :)

    Miirma: Ollos hyvä. Toivottavasti se ei ole liian monisanainen, siis että edes jutun juuren löytäisi :)

    Rina: No enpäs ole hoksannut, hyvä idea muuten. Käytäppäs sinä sitä tossuissasi niin nähdään miltä näyttää :)

    VastaaPoista
  10. Anni P: Juu, sopivaa kontintäytettä :)

    VastaaPoista
  11. Tosi hyvä ohje, teen varmasti kunhan saan irroitettua aikaa neuleruuhkassa! Kiitos :)

    VastaaPoista
  12. Söpöt tossukat! Onkin ilmaantunut reikä nykyisiin tossuihin, joten jospa vaikka tämmöiset.

    VastaaPoista
  13. Kiitos ohjeesta! Kohtapuoliin pitää kokeilla. Mukavia ja tarpeellisia joululahjoiksi!

    VastaaPoista
  14. Nämä meni jonoon ja saattavatpa päästä pikapuoliin puikoillekin. Kiitos!

    VastaaPoista
  15. Kiitos mainiosta ohjeesta! Aion kokeilla.

    VastaaPoista
  16. Kiitos ohjeesta! Nämä tai näitä täytyy todella joskus tehdä! =)

    VastaaPoista
  17. Kiitos kommenteista te ihanat ihmiset ja toivotaanpa runsasta tossusatoa :)

    VastaaPoista
  18. Kiitos sie ihana!!! <3 Onpahan tylsiin aamuvuoroihin tekemistä ja puolen suvun joululahjat keksitty. :)

    VastaaPoista
  19. Santra: Näitä onkin kiva tehdä (toivottavasti muistakin kuin minusta) kun valmistuvat niin nopsaa :)

    VastaaPoista
  20. Kivaa, kun jaksoit kirjoittaa ohjeen, ja oikein kuvien kanssa.

    VastaaPoista
  21. Lime: Tuli mieleen, että ohjehan olisi voinut olla vaikka videomuodossa, siis jos olis kamera millä kuvata sellaista :) Ei ois tarvinnu sanoja ollenkaan :)

    VastaaPoista
  22. söpöt tossut, kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
  23. Kiitos hienosta ohjeesta! Nyt minullakin on taas ehkä enemmän aikaa neuloa ja uusia lankojakin ostin Käsityömessuilta. Ai niin, näihin pitikin käyttää jämälangat! No eiköhän niitä noista uusistakin jää...

    VastaaPoista
  24. Essi: Kiitos :)

    helena: Voi veikkonen, saa neuloa uusistakin langoista :)

    VastaaPoista
  25. Piti nyt tulla tunnustamaan, etten minä saanut tehdyksi ohjeellasi tossukoita. :( Se ei suinkaan johdu siitä, että ohjeessa olisi ollut jotain vikaa, vaan yksinomaan minusta. Ei tuntunut hyvältä tehdä kannasta aloittaen ja kun tossusta tuli liian pieni (lankana vain kaksi 7veikkaa), niin purin sen ja aloitin jo kertaalleen kpoetetulla ohjeellani kärjestä aloittaen. Että tämmönen tapaus. Ei näköjään vanha koira opi istumaan! ;D

    VastaaPoista
  26. Matleena: No samahan se kuinka ne tekee jos lopputulos on halutunlainen :).

    Jos sinne seisjaveikkojen mukaan ois viskannu yhen nallen, niin oiskohan sitten tullut sopiva tiheys eli isommat tossut?

    VastaaPoista
  27. kiitos ohjeesta, printtasin talteen ja aion tehdä sekä itselleni että pikkulikoille. Ja saahan nähdä jos pukin konttiinkin sitten... Kiitos!

    VastaaPoista
  28. tuijam: No kiva jos voi olla jollakin tapaa pukinkontintäyttöapuna :)

    VastaaPoista
  29. Tosi kivat - tuohan antaa mahdollisuuden vaikka mihin!Minulla tuli heti mieleen vanhat kiinantossut. JOskus niitä tuli pidettyä paljon. Kokeilen ehdottomasti!

    VastaaPoista
  30. Pirjo: Kiitos :) Tuota mallia on helppo muunnella vaikka kiinalaiseksi :)

    VastaaPoista
  31. Kiitos ohjeesta! Minäkin olen tehnyt parit tossukat nyt ohjeellasi. Tosi kivat :)

    VastaaPoista
  32. Sari: Kiva juttu :) Kävinkin juuri kurkkaamassa niitä. Ilmeisesti ohjeesta sai selvää :)

    VastaaPoista
  33. Niinkuin jo ehditkin huomata, tein ohjeellasi tossukat :).
    Kiitos ohjeesta, malli on tosi kiva ja on ihanaa, kun aina tulee erilainen tulos (jämä-)lankavalikoimasta riippuen.

    VastaaPoista
  34. Kiitos tossujen ohjeesta. Pitää toteuttaa, kun ehdin. (etenkin punaiset olivat kauniit).
    http://ladynapertaja.vuodatus.net

    VastaaPoista
  35. Helmis: Minustakin on mukava katsoa mitä mistäkin lankacoctailista syntyy :) Sinulla olikin somat tossut. Ja se nappi!

    ladynäpertäjä: Kiva, minäpäs käyn kurkkimassa teillä :)

    VastaaPoista
  36. Kiitos ohjeesta! Äiti sai sittenkin mieluisan äitienpäivälahjan ;-)
    Hyvin vähän käsitöitä tekevänä oli kyllä kieli keskellä suuta "Vasemmassa reunassa nosta oikean puikon reunimmaisen silmukan alapuolella oleva silmukka..."-ohjeen kanssa. No, tossua muistuttaa ja mieluinen oli :-D Kiitos siis!

    VastaaPoista
  37. Boncuk: Kiitoskiitos ja hyvä että tuli mieluiset tossut :)

    VastaaPoista
  38. Näitä täytyy kyllä tehdä, ajatuksena oli tehdä ensimmäisen pari itselle, mutta mutta, tyttö ilmoitti haluavansa ensimmäiset tossut.
    Eka on valmis, kunhan saan tämän päivän hommat alta pois puikoille pääsee toinen. Pitäisi kyllä neuloa muutkin keskeneräiset valmiiksi ensin.
    Myös minulle tulee kiinantossut näistä mieleen.

    Ja luulenpa että multa lähtee näitä myös pukinkonttiin. Ja monta paria lähteekin =)

    VastaaPoista
  39. Sininen satutar: Voi miten kiva että pienellekin kelpaa :) Näitä on kyllä nopsa tehdä, eli ei haittaa vaikka pukinkontin täyttö jäisi viime tippaan.

    VastaaPoista
  40. Ihanaa IIIK!
    Täältä se tossu- ohje läytyikin!
    En kestä! Miten ihania! Pahin asia näissä ihanissa ohjeissa ja ideoissa on se, että kaikki pitäisi saada tehtyä HETI! Ja muut työt saavat silloin odottaa...Haaveilen vuorotteluvapaasta.
    No, nämä tossut PAKKO TEHDÄ- listalle.

    VastaaPoista
  41. KahviKaneli: Nämähän voi tehdä vaikka sellaisena välityönä, ovat nääs niin nopsatekoiset :)

    VastaaPoista
  42. Kiitos ohjeesta! Edelleenkin tehdään näitä mainioita tossuja.Remmillä ja ilman. Eivät ole liian kuumat ja hiostavat.T Paula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä. Kiva kuulla että näitä vielä tehdään :)

      Poista