perjantai 26. syyskuuta 2008

Kaapin kätköistä

Ihan ekaks lämmin kiitos Marialle, jolta sain kivan, vuodenajan väreihin sopivan tunnustuksen. Kylläpäs piristi harmaata päivää.

Kivoja blogeja on niin paljon, että kiitän kaikkia näin yleisesti. On hienoa olla mukana tällaisessa taitavassa ja lämminhenkisessä porukassa :)

Olen kaivellut kaappeja pari päivää, sillä aion viedä tarpeetonta tavaraa kirpparille myyntiin. Hyllystä löytyi mm. 3 paria verhoja ja muutama tyynyliina, jotka on ommeltu Minna Ahosen suunnittelemista Finlaysonin kankaista joskus 90-luvulla(tai 80-luvun lopussa, en muista tarkkaan). Ajattelin kysäistä, josko joku täällä olisi kiinnostunut niistä?


Verhot ovat 150 cm leveitä ja 160 cm pitkiä, ylä- ja alapäärmeet 3 cm, tyynyliinat noin 47 x 60 cm. Verhoparin hinta 5 euroa + postimaksu ja tyynyliinat kaupanpäälle . Saa kyllä tulla hakemaan kotoakin jos haluaa, on meinaan postimaksut aika kalliita(verhopari painaa n. 800g). Joissain tapauksissa Matkahuollon kautta lähettäminen tulee halvemmaksi.


Näitä sinertäviä verhoja on kaksi paria ja tyynyliinoja kaksi kpl. Nämä olivat aikanaan pohjoisen puolen ikkunoissa eli värit ovat säilyneet hyvin. Kahdessa verhossa reunat ovat hieman, muttei häiritsevästi haalistuneet.




Näitä vihertäviä verhoja on yksi pari ja tyynyliinoja kolme kpl. Verhot olivat aikanaan lastenhuoneessa, jonka ikkunat olivat etelään päin. Reunoissa huomaa hieman haalistumista, minulla kun oli tapana kääntää sisäreunat hieman päällekkäin.


Eli jos kiinnostaa niin laittakaa viestiä.

4 kommenttia:

  1. Pitkästä aikaa täällä käymässä, joten kommentteja jälkijunassa.

    Tykkään perussukista aivan tuhona, olet tehnyt tosi hyviä!

    Brunelli on tyrmäävän upea! Jos mitenkään jaksat tehdä ohjeen, olisin minäkin ylikiitollinen.

    VastaaPoista
  2. Limeadine: Kiitos kommenteista. Juu, yritän vääntää ohjeen jahka ehdin.

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia sukkakehuista! Olipas mukava löytää blogisi. Ensivilkaisulla varsinkin itse suunnittelemasi palmikkotakki herätti huomiota. :)

    VastaaPoista
  4. Maartsi: Kiitos käynnistä ja teretulemaks toistekin :)

    VastaaPoista