Tällainen kuva todennäköisesti vuodelta 1939 löytyi isotätivainaan albumista. Sopii hyvin päivän suomalaiseen teemaan.
Ja juhlapäivän kunniaksi muutama kaunis sananen Kalevalan kahdeksannesta runosta:
Suihki sukkula piossa, käämi käessä kääperöitsi,
niiet vaskiset vatisi, hope'inen pirta piukki
neien kangasta kutoissa, hope'ista huolittaissa.
lauantai 28. helmikuuta 2015
keskiviikko 18. helmikuuta 2015
Vauvaneuleet kolme, neljä ja viis
No niin, nyt on vauvasetti valmiina, sillä takki ja lakki saivat kaverikseen housut, sukat ja lapaset.
Muokkasin hieman housuohjetta. En tehnyt kuminauhakujaa vyötärölle, vaan neuloin reikärivin johon pujotin kuminauhan. Lisäksi lisäsin korkeutta peppupuolelle neulomalla muutaman lyhennetyn kerroksen. Saas nähdä miten istuvat pöksyistä tuli, näyttävät kyllä aika kapoisilta.
Malli Dropsin vauvapöksyt hieman muokattuna
Lanka Drops Baby Merino
Menekki n. 90 g
Koko 6-9 kk
Puikot 2,5 mm puikot
Muuta pätkä kuminauhaa
Tämä setti ei ole aivan vastasyntyneen kokoa ja meinasin jo neuloa semmosen toukkapussin ensineuleeksi, mutta tuumittiin tulevan äippeliinin kanssa, että josko villapeitto olisi sittenkin käytännöllisempi. Siis sitä neulomaan :)

Sukat ja tumput neuloin sillä hyväksi havaitulla junamallilla. Koko settiin meni lankaa n. 310 g.
Tämä setti ei ole aivan vastasyntyneen kokoa ja meinasin jo neuloa semmosen toukkapussin ensineuleeksi, mutta tuumittiin tulevan äippeliinin kanssa, että josko villapeitto olisi sittenkin käytännöllisempi. Siis sitä neulomaan :)
Tunnisteet:
valmiit neuleet,
vauvan vaatteet,
vauvaneuleet
perjantai 6. helmikuuta 2015
Saamelaisten kansallispäivä
Näistä kansallispäiväpostauksista on näköjään tullut jo perinne. No sen verran on maka verenperintöä, että kehtaa hehkuttaa :)
Tällä kertaa kuten jo aiemminkin, ammennan juttun The National Geographic Magazine lehdestä elokuulta 1954 (vol. CVI, number two).
Eläköön perinteet!

sunnuntai 1. helmikuuta 2015
Vauvaneuleet yksi ja kaksi
Aijai että onkin ihana neuloskella näitä pikkuisia neuleita ja vieä omaan perheeseen. Oi onnea :)
Muutama vuosi sitten neuloin ystäväpariskunnan vauvalle nutun Dropsin ohjeilla ja jo silloin tuumasin, että teen samanlaisen jos joskus tulee sellaisen tarve. Ja tämä nykyinen värivalintakin taisi jo silloin olla mielessä ja mikä hauskinta, tuleva äitikin tykkää siitä.
Koska vauva syntyy keväällä, ajattelin ettei hän heti välttämättä tarvitse villavaatteita, no myssyn ja sukat tietenkin mutta noin muuten. Neuloin nutun 6-9 kuisen koolla, jotta sillä olisi pidempi käyttöaika. Noita mittasuhteita katsoessa helma näyttää vähän lyhyeltä verrattuna hihoihin, mutta äkkiäkös sen pidentää vaikka neulomalla valkoisen reunan siihen. No mallataan sitä sitten aikanaan.

Malli Dropsin vauvanuttu
Lanka Drops Baby Merino
Menekki n. 150 g
Koko 3-9 kk
Puikot 2,5 mm puikot
Muuta 6 nappia
Lanka Drops Baby Merino
Menekki n. 150 g
Koko 3-9 kk
Puikot 2,5 mm puikot
Muuta 6 nappia
Neuloin hihat samaan tyyliin kuin silloin aiemmin eli tein niihin muutaman kerroksen enemmän leveyttä kuin ohjeessa ja silmukoin hihan alasauman. Pääntietä kavensin tekemällä kaulukseen lyhennettyjä kerroksia tasavälein. Niitä tuli yhteensä 15 ja nyt ei sitten tarvitse neuloa tai virkata kiristyskerrosta jälkikäteen.
Napeiksi valikoitui suloiset kookostähtinapit. Saas nähdä kuinka käytännöllisiksi ne sitten osoittautuvat, meinaan jos vauva oikein innostuu möngertämään puettaessa niin voi tulla hieman haastetta pukijalle. Tätä silmällä pitäen virittelin jo hieman noiden napinläpien reunoja niin etteivät sakarat eksy silmukoiden väliin. No saahan nuo vaihdettua jos eivät toimi.
Myssyjäkin on tullut neulottua oikein kaksinkappalein ja saumattomaan norjalaiseen malliin. Ensimmäisen neuloin 6 kk ikäiselle eli aloitussilmukoita oli 121 ja toisen tein muka pienemmän eli vähensin alotussilmukoita kuudella, mutta kyllä niistä tuli melkein samankokoiset.
Tällä kertaa Jaana-nukke oli vähän liian pieni malliksi, mutta pitihän sen päästä poseeraamaan kun on näin merkittävät neuleetkin kysymyksessä. Ja nyt tämä lähtis neulomaan pöksyjä nutun kaveriksi.
Tunnisteet:
napit,
valmiit neuleet,
vauvan vaatteet,
vauvaneuleet
torstai 29. tammikuuta 2015
Puikkomittarista, osa 2
No niin, nyt on sitten puikkomittariongelma ratkaistu. Succaplokin Aleksi mittasi ystävällisesti Ropotin jalkojen leveyden ja koska se oli just sopiva, tehtiin kaupat. Ropotti muutti pari päivää sitten osoitteeseen Puikkoteline 3 A. Hyvin viihtyy ja pysyy omassa kotikolossaan vallankin kun voi nojailla saksiin. Paavo kuikuilee napurissa odotellen pääsyä tositoimiin eli avaimenperäksi.
Tässä vielä kuva puikkotelineen kotikolosta. Sieltä niitä puikkoja on helppo noukkia milloin mihinkin neuletyöhön. Vielä olis ratkaisematta se pyöröpuikkojen säilytyssysteemi, tai siis idea on mutta toteutus uupuu, mutta ehkä sekin etenee pikkuhiljaa (sano mummo lumessa :)
Ja nyt pikkupöksyjä neulomaan.

lauantai 17. tammikuuta 2015
Puikkomittarista
Sain jokunen vuosi sitten sukkapuikkotelineen, joka on helpottanut nelomis, varsinkin sukkaneulomishommia huomattavasti. Puikkomittariakaan ei ole tarvinnut ihan joka käänteessä kun tietää missä kolossa mikin koko on.
Mutta eihän se mittari silti tarpeeton kapistus ole. Aina kun tekee jotain sukkaa suurempaa siihen on turvauduttava. Tämä minun ainokainen mittari asuu mukavasti yhdessä puikkotelineen kolossa saksien ja mittanauhan kanssa. Mutta mutta
nyt kävi niin hassusti että jo ennestään hieman lohjenneesta mittarista lohkesi uusi pala :( Voihan sen tieten liimata, mutten oikein usko että se kestäis.
Olen jo jonkin aikaa katsellut uutta mittaria, vaan eipä ole silmiini osunut tuollaista mallia tai ylipäätään sellaista, joka mahtuisi tuohon puikkotelineen reikään, jonka läpimitta on vajaa neljä senttiä. Jaa, mahtuiskohan se Succaplokin Ropotti, meinaan kun sen pää ja jalat ovat vähän kapeammat, niin ja pysyiskö se kolossaan vai kaikahtaisko pois. Pitääpä kysäistä tekijältä. Vaan onko teistä kukaan nähnyt juuri tätä mallia myytävänä tai jotain muuta kapeaa yksilöa? Saa vinkata.

perjantai 2. tammikuuta 2015
Vuoden 2014 neulesato
Öh, pitäisi ruveta siivoamaan ja leipomaan mutta mitä tekee hän? Kuvakollaaseja edellisvuoden neuleista.
Sukkia tuli neulottua, aika tavanomaisia kylläkin. Tossujakin neuloin muttei niistä jaksa pitää lukua.
Enpä ole pitkään aikaan neulonut näin paljon hattuja. Ihan innostuin ja mikä parasta, kaikki yhtä lukuun ottamatta ovat olleet käytössä eli tarpeellisia. Huivisaldo sen sijaan ei ollut kovin kummoinen.
Takitkin ovat olleet kovassa käytössä, paitsi tuo oranssi Gaufres. Se kun on niin mahdottoman lämmin ja mikä lie kuumuus pakkaa vaivaamaan (ikä). Tunika olis kyllä vilpoinen, mutta turhan paljastava (mistä lie ilmestynyt tuo makkaravanne (ikä)). No sen alle vois kehitellä jonkun vilpoisan kesäpuserotunikahamosen sitten ens kesänä.
Että on sitä näköjään jotain tullut neulottua. Tämän vuoden saldo tulee varmasti jäämään huomattavasti pienemmäksi rannereppanasta johtuen, mutta onneksi tulevien neuleiden kokokin pienenee huomattavasti, minusta on nääs tulossa keväällä mummo ja sehän tietää vauvaneuleita :). Toivotaan että kaikki menee hyvin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)