Leppävirran kansallispuku

Jatketaanpa näitä kansallispukupostauksia kun neulerintamalta ei ole mitään kerrottavaa.

Taitava ystäväni teki itselleen kotipitäjänsä eli Leppävirran puvun vuosituhannen alussa. Hän kutoi hame- ja liivikankaan, nypläsi tykkipitsit, teki myssyn ja tietenkin ompeli koko puvun kansalaisopiston ryhmässä. Tähän kaikkeen kului vain pari vuotta.

1920-luvulla Tyyni Vahter suunnitteli Leppävirralle puvun taiteilija Siiri Brunoun piirrustusten pohjalta. Pukua valmistettin vähän eikä se päätynyt tuotantoon tai mihinkään kuvastoon. 60-luvun lopulla täkäläiset maa- ja kotitalousnaiset pistivät kansallispukuasian uudelleen vireille. Kansallismuseon pukuasiantuntija Toini-Inkeri Kaukonen suunnitteli uuden puvun vanhojen luonnosten pohjalta. Liivin ja paidan malli säilyi entisellään, mutta kankaat ja väritys muutettiin leppävirtalaisemmiksi täältä kerättyjen kangas- ja tekstiilinäytteiden pohjalta. Puku julkistettiin ensimmäisen kerran kotiseutujuhlilla vuonna 1970 eli tässähän vietetään puvun 45-vuotis juhlaa ja käytiinpä muuten vilauttamassa sitä juurikin kotiseutujuhlilla :).

Nykyään puvun kangasta ei saa mistään, joten se on kudottava itse jos mielii pukua. Hame- ja liivikankaan värivaihtoehtoja on kaksi; kuvassa oleva kirkkas sini-vihreä kapeilla punaruskeilla raidoilla, sama väritys löytyy Helmi Vuorelman Kansallispukuja (1982) vihkosen kuvasta sivulta 28. Puvun tummemmassa versiossa pääväreinä on tumma sininen ja pronssinruskea valkoisilla raidoilla. Olisipa mielenkiintoista nähdä tuo tummakin versio.

Leppävirtalaisinta tässä puvussa on kuulemma tykkimyssy. Kyllä jäisi minulta tekemättä, mutta ei sinnikkäältä, taitavalta ystävältäni. Hän myönsi, että varsinkin myssyn ompelussa oli omat kommervenkkinsä ja joskus oli sormet lujilla mutta pitsinnyplääminen ei kuulemma ollut vaikeaa. Uskoiskohan :)

Tykkimyssyn vuorikangas on muistorikasta flanellia. Ystäväni äiti oli ostanut sitä pakallisen odottaessaan häntä. Pakasta on riittänyt kangasta ystäväni kapaloihin, penkkariasuihin, omien lastensa vaatteisiin ja lopuksi vielä tykkimyssyn vuoreksi.

Kuvissa kellolaskoksia eli volleja ei ole aseteltu, olisi kyllä mutta emme olleet varmoja kuinka se kuuluisi tehdä. Ne olivat tyyliin Rento, niinkuin myökin :)

Aina kun kaverin kans tavataan niin naaramiseks männöö, niin nytkin :)

Toini-Inkeri Kaukosen moniste Leppävirran kansallispuvusta, artikkeli Leppävirta sai oman kansallispuvun 43 vuotta sitten (Soisalon Seutu nro 70 2013) sekä kansallispukuinen ystäväni olivat lähteinä tähän postaukseen. Pitääpä vielä tiedustella arkistonhoitajalta, josko kunnan arkistosta löytyisi tuo Siiri Brunoun alkuperäinen luonnos. Ehkä tästä lisää myöhemmin.

Kuortaneen puku

Sain muutama vuosi sitten tädiltäni Kuortaneen kansallispuvun, jonka hän taas oli saanut omalta tädiltään eli minun isotädiltä. Puvusta huolimatta meillä ei ole mitään juuria Kuortaneelle, sillä savolaisia tässä ollaan, tädit vielä enemmän kuin minä.

Mustavalkokuvassa kansallispukuinen isotätini oletettavasti 30-luvun loppupuolella ja alakuvassa seisomassa oleva tätini 80-luvun alussa samassa puvussa. Äidilläni on kuvassa Perä-Pohjolan puku.

Etsiessäni tietoa puvun historiasta törmäsin säveltäjä Heikki Klemetin vaimoon Armi Klemettiin. Klemettimuseon sivuilla sanotaan hänen olleen puvun suunnittelija mutta tuskinpa hän ihan yksin on sitä suunnitellut. Armi Klemetti oli Kuortaneen laulajien kuoronjohtaja ja puku on suunniteltu lähinnä kuoropuvuksi samoin kuin Alavuden puku. Se voisi selittää puvun pelkistettyä ulkoasua, sillä varmaan on haluttu pitää hankintahinta kohtuullisena kuorolaisille. Puvun kauneusarvoa nämä seikat eivät kuitenkaan vähennä. Puvun yksinkertaisuudessa on jotain vaatimattoman viehättävää. Näin ihana kuva löytyi Museoviraston kuvakokoelmista.

Näissä vanhoissa valokuvissakin taitaa olla kuorolaisia. En tunne henkilöitä, mutta oletettavasti kuvaajana on ollut sodassa kaatunut isoenoni.

Puku on säilynyt ikäisekseen hyvin ja pieni kuluminen tekee siitä vain persoonallisen. Värin haalistumisen huomaa tuosta liivin etuosan alta ja helmasta. Isotätini oli lyhyt ja tätini pitkä, joten hameosaa on lyhennetty ja pidennetty ja sehän jättää pienoiset jäljet.

Liiviosaakin on pienennetty ja suurennettu sekä sivu- että olkasaumoista. Nyt se on suurimmillaan mutta kaipaisi ehkä taas pienennystä. Liivin nurjapuoli on jotenkin niin sympaattinen vanhoine hakasineet ja neppareineen.

Tähän pukuun ei varmaan kuulukkaan nauhoja kummempaa päähinettä. Nekin minulla on, mutta ilkiääkö sitä rouvaimmeinen niitä käyttää.

En ole varma onko pusero alkuperäinen. Siinä on halkio takana mutta vaatteen istuvuudesta päätellen sen pitäisi olla edessä. En edes hoksannut ajatella asiaa kun puin puvun päälleni kuvauskeikkaa varten viime viikolla. Puku oli ollut lainassa äidilläni ja koru oli valmiiksi kiinnitetty puseroon, siis sille halkiottomalle puolelle. Kiireesä puin puvun ja ihmettelin kun pusero kirraa kaulasta ja sitä sai nykiä helmasta vähän väliä alemmaksi jotta istuis paremmin. Keikan jälkeen katseltiin kuvia ja silloin vasta ylipäätään hoksasin että puserossa on halkio. Niin että nuttu nurin, onni oikein.

Pannaanpa sitten kiireen piikkiin tuo toinenkin moka. Olin ihan varma että mulla on valkoiset sukkikset vaan eipä ollutkaan. Kauppaan ei kerinny joten punaset sukat jalkaan vaikkei sävy mennytkään ihan kohilleen. Pikaisesti selasin yhtä kansallispuku kirjaa varmistaakseni että kyllä vain punaisia sukkiakin vilahtaa. Mutta summa summarum, ihan on hyvä puku minulle ja kiva ajatella että niin on ollut tädeillenikin.

Vanhasta uutta

Vuosi sitten kesäkuussa postasin tuluskukkarotunikasta, jonka matka lopulliseen muotoon oli pitkä; tyhmätunika, liian tyköistuva pusero, vähän siedettävämpi tunika. Kertaakaan en ole käyttänyt kyseistä neuletta ja niinpä päätin muuttaa sen muotoa vielä kerran. Nyt siitä tuli taas pusero. Enään en kyllä tee sille mitään.

 Sen pituinen se.

Hyllyntäytteenä oli monta vuotta myös yksi hupsu, kertakaikkiaan minulle malliltaan sopimaton pusero, jonka olin joskus muka halvalla ostanut Gudrundilta. Oisinko kerran käyttäny sitä ja silloinkin tais olla neulekuvauksista kyse. Että joo. No eihän sitä hyvää kangasta voi hukkaan heittää ja niinpä pähkäilin ja pähkäilin, jotta mitenkä sitä oikein muokkaisi sopivammaksi. Pusero siitä oli tuloillaan pitkän aikaa, olin jo ratkonut hihat irti ja leikannut niistä puseron etu- ja takaosat. Alkuperäisen puseron etu- ja takakappaleista oli tarkoitus tulla uuden puseron helma eli lopputulos olisi kenties ollut vähän tunikan tyylinen. Ongelmana oli ettei kangasta riittänyt hihoihin enkä oikein löytänyt mistään siihen tarkoitukseen sopivaa kangasta. Kyllästyin katselemaan leikattuja kappaleita ompeluhuoneen sängyllä ja niinpä päätinkin tehdä kankaasta hameen ja sehän kävi ihmeen supsikkaasti.

Oikeastaan ei tarvinnut kuin ommella kiilat hameen yläosan molemmille reunoille siihen kohtaan mistä olin purkanut hihat. Kangasta oli niin nippanappa että taskujen sisävara vai mikä se nyt on piti leikata toisesta kankaasta ja sopivasti oli hollilla vanhan hyvin palvelleen kesämekon rippeet, ne mitkä jäivät siitä onnettomasta pyöröpuikkojen säilytysviritelmästä. Vyötärönauhan kans sai pähkäillä tovin kunnes muistin, että mullahan on yks kirpparilta ostettu hassuhame, jota ei ole tullut käytettyä. Purin siitä vyötärönauhan ja ompelin sen sellaisenaan tuohon uuteen viritelmään. Tuo kankaiden kirjavuus ja yhteensopivuus hieman mietitytti mutta päätin olla rohkea ja aika hauskastihan ne rimmaa tai epärimmaa :). Tuo vyötärönauhahan muistuttaa vähän sitä minun lapinvyötä. Helmalle ei tarvinnut tehdä mitään kun siinä on alkuperäinen tiheällä tikillä tehty huolittelu. Kevyt, ilmava hame siitä tuli ja mikä parasta, vyötärönauhalla voi säätää leveyttä kun siinä on sellainen kietaisusysteemi.

Olipa hyvä idea

Tuolla aiemmin oli puhetta sukkapuikkotelineestä, joka on helpottanut meikäläisen neule-elämää suunnattomasti. Pyöröpuikkojen säilysongelmaa olen pähkäillyt pitkään ja luulin jo ratkaisseeni asian. Ihan tosissani ajattelin, että seuraava idea voisi toimia: vuoraan keskikokoisen pyöreä säilytyslaatikko kankaalla, johon ompelen kuminauhakiristyksellä olevia taskuja puikoille.

No, Ikeasta löytyi pyöreä rasia, tosin harmittavasti hiukan liian pieni ja matala sekä lampunvarjo, jonka halkaisija olisi ollut paljon parempi tähän tarkoitukseen. Onneksi en sentään ostanut sitä lampunvarjoa. Sunnuntaina pistin hihat heilumaan ja leikkasin vanhasta kesäleningistä vuoraukseen sopivat kappaleet ja ryhdyin ompelemaan. Ompelin taskun yläreunaan kuminauhakujan ja alareunan rypytin ennen kuin ompelin kaitaleen vuorikankaaseen vai miksi sitä nyt sanoisikaan. Rasian sisäpuolelle tulevan kankaan alareunaan ompelin kujan verhovaijeria varten, jotta kangas pysyisi napakasti paikoillaan. Juu toimi.

Jo ompeluvaiheessa heräsi epäilys ettei tämä idea nyt ehkä ollutkaan kovin kaksinen. Taskuista tuli liian matalat, eikä niihin mahtunut kuin muutamat pyöröpuikot. Puikkojen päät jäivät vähän pömpöttämään kankaan läpi ja niitä oli vähän työläs ottaa pois taskusta. En tiedä olisiko rasian niin korkeuden kuin leveydenkin suurempi koko ja taskujen korkeus parantanut asiaa. Jää arvoitukseksi, sillä loppui into tämän kehittelyyn, ainakin vähäksi aikaa :(

Ja voi hyvä luoja miten naurettava ulkonäkö tällä sökötyksellä on. Kermakakkudonitsi jolla on harmaa baskeri. Tuosta kankaasta voisi vielä tulla sukkapussi jahka jaksan eli viitsin purkaa nuo typerät taskut. Ei tämä ähellys kuitenkaan ihan hukkaan mennyt, tulipahan vaan todettua ettei homma toimi kuten kuvittelin. Ja eikun miettimään uutta ratkaisua. Muistin nähneeni siellä samaisessa huonekalukaupassa jotakin joustavaa muoviputkea ja eikun pähkäilemään josko sitä voisi hyödyntää. Avokki sitten keksi että hänellä on jossain semmosta mustaa muoviputkentapaista ja eikun kokeilemaan. Hitsi, homma tulikin ratkaistua ihan suitsait ja sikälikin kiva, ettei rasian osto mennyt hukkaan.

Olen jo muutamaan kertaan testannut ja voip olla että homma toimii. Eli voiskohan peräti todeta jotta loppu hyvin, kaikki hyvin :)

Se on sitten kevät

Ulkona sataa ja välillä paistaa, mutta kylymä siellä on. Siitä huolimatta ajatus karkaa välillä kesään ja lämpöisiin etelätuuliin. Tulisivatpa pian tai kunhan edes aikanaan.

Jokunen aika sitten täällä ilmeni tarve jonkinsortin vyölle. Oli maka niin kiirus etten viitsinyt ruveta pirta- tahi lautanauhaa kutomaan, siispä neuloin i-cordia vanhalla puuvillakirjolangalla. Tätä lankaa voi kutsua oikeutetusti pätkävärjätyksi. Hyvä jos kaksi silmukkaa tuli samalla värillä, siis vähän haasteellinen, mutta näin kapeassa neuleessa toimi just hyvin.

No hups, värinmääritys ei mennyt ihan nappiin, mutta on tuossa mekossa luonnostaankin aika kirkkaat värit. Vyö on kivannäköinen myös mustan mekon kanssa.

On se vaan vekkulia, miten ikä tuo muutoksia ihmisvartaloon. Tässä on mm. kuppikoko suurentunu monta numeroa muutamien viime vuosien aikana. Tympii kun varsinkin paitapuserot menee niin äkkiä pieneksi ja ei oikein tiedä minkä kokoista ostaisi että olisi sopiva. No, tässä jokunen vuosi sitten ostin senkokoisen paitsikan ettei varmasti kiristäny rinnoista. Hyvä niin, mutta kaulanympätys oli aivan liian väljä. Muokkasin kaula-aukkoa ottamalla pois kaulukset niin että jäljelle jäi vain pystykaulus. Jonkun aikaa mentiin näin vaikkei se hyvä ollut niinkään. No tässä muutama viikko sitten purin sen pystykauluksenkin ja lyhensin hihat. Tänään vasta sain huoliteltua puseron. Kauluksessa ei ole mitään alavaroja, huolittelin reunan saumurilla ja tein pienet käänteet nurjalle ja ompelin ne, samoin hihansuissa. Käsityönopettaja ei ehkä kiittelisi, mutta en jaksannut satsata tähän sen enempää, sillä varmasti se tämäkin kohta kiristää rintojen kohdalta.

Sain äidiltä palan intianpuuvillaa, jota oli tarkoitus käyttää yhden onnettoman puseron uudelleenmuokkaukseen, mutta sepä halusikin tulla puseroksi. Tuommoset ohuet, ilmavat puserot on mukavia kesäisin ja varsinkin meloskellessa. Mallina oli Haaremipaita Joka tyypin kaavakirjasta (2011). Luulin olevani kokoa M, mutta olisi pitänyt tehdä numeroa suurempi. Kyllä tämä päälle mahtuu, mutta pieni väljyys ei olisi ollut pahitteeksi kesäpaidassa.

Koska mulla ei ollut sopivan väristä nauhaa, punoin puuvillalangasta nyörit, jotka ompelin tuon etuhalkion yläreunoihin. Vaan sittenpä sattui niin, että se toinen punos lähti purkaantumaan ja kun en viitsinyt ratkoa ompeleita, leikkasin nyörit pois. Käyn ens viikolla Napissa ja nauhassa katsomassa, josko löytäisin kivan hakasen tai sitten ostan sitä oikeanlaista nauhaa.

Tuo pusero on nyt vähän turhan sileä kun pakkosti piti silittää että sai helpommin leikattua kaavat, mutta eiköhän se käytössä rypisty ja pesussa nyt viimeistään. Että tämmöstä täällä.

Miltä mummot näyttää?

No tämä mummo näyttää tältä:

Olin varannut loman vähän sitä silmällä pitäen, että voisin olla tarvittaessa tyttäreni apuna kun tämä ensimmäinen lapsenlapsi syntyy, mutta eipä osunut ajoitus ihan nappiin. Kyläilin kyllä tyttären ja vävypojan luona, mutta vauva päätti tulla maailmaan heti seuraavana päivänä kun lähdin sieltä eli viime maanantaina. En ole vielä nähnyt pientä suloista poikaa kuin valokuvista, mutta annappas kun ensi perjantai koittaa niin silloin kyllä mummo lähtee kipinkapin tutustelemaan :)

Lomalla kun oli aikaa niin neuloinpa itselleni keväisen neuletakin ja siinä samalla katselin kaksi tuotantokautta Vallan linnaketta. Kyllä ne tanskalaiset osaa.

Takki on neulottu samasta langasta kuin tuo vauvan kevätsetti. Värikin on sama, mutta eri värjäyserästä johtuen sävyissä on selvä ero. Ei sitä varmaan kuvista huomaa, mutta luonnossa kylläkin.

Tämäkin on neulottu saumattomasti ylhäältä alas kuten melkein kaikki minun villatakit. Ainut ero aiempiin oli se, etten poiminut kaikkia kädentien silmukoita aloittaessani hihaa, vaan poimin ne sitä mukaa kuin hiha eteni. Aluksi oli 9 silmukkaa olkasauman molemmin puolin ja joka kerroksen alussa poimin yhden silmukan lisää. Lopussa eli tuolla kainalon alla taisin poimia jotain kuusi tai kahdeksan silmukkaa kerralla ja sen jälkeen hiha eteni pyöröneuleena. Hihapyöriössä olisi ehkä saanut olla hieman enemmän väljyyttä eli alussa olisi kai pitänyt poimia silmukoita tiheämmin. No toimii tämä näinkin mutta seuraavalla kerralla teen sen.

En ole vieläkään aivan varma pidänkö näistä kirjolangoista. Kerällä ne näyttävät aina kauniimmilta, varsinkin tämä lanka ja siksipä siihen oli helppo repsahtaa. Vauvaneuleessa lanka toimi oikein hyvin ja miksei tässäkin, tosin nuo etuosien yläosat raidoittuvat hupaisasti, toiselle puolelle tuli oikein tuollainen sininen aalto.

Malli  omasta päästä
Lanka  Katia Bombay (merseroitua puuvillaa)
Menekki  n. 400 g 
Koko  m
Puikot  3,5  ja 2,5 mm puikot
Muuta  7 nappia

Aikas tyytyväinen olen lopputulokseen vaikka ihan tavantakki tästä(kin) tuli. Varmaan tulee käytettyä.

Eikä postausta ilman pikkuneuleita :)

Lankaa jäi pöksyjen ja nutun jälkeen pieni kerä ja siitäpä neuloin kesämyssyn jossa on virkattu lippa. Saas nähdä mahtuuko se vauvelin päähän :)

Pöksyt kans

Koska oli sopivasti lankaa ja aikaa, tekaisin tulevalle vauvelille pöksyt nutun kaveriksi. Nyt olis sitten keväinen puuvilla-asu odottamassa käyttäjää sekä siitä onnettomasta sarkofagista muotoutunut pieni villapeitto. Se saattaisi olla aika sopiva vaunuihin.

Katselin vanhoista 60-luvun neulelehdistä lasten potkuhousujen mitoituksia ja niiden perusteella piirsin kaavan jota sitten seurailin. Neuloin pöksyt poikittain, tein lahkeiden muotoilut lyhennetyin kerroksin ja lopuksi silmukoin haara- ja sivusaumat. Ja siinäpä se.

Ikävä kyllä takissa olevia nappeja ei enää löytynyt varastosta, joten piti laittaa lähinnä lankaan sopivat. Varmuuden vuoksi huolittelin napinläpien reunat, jotta pukeminen olisi helpompaa.

Saahan nähdä kuinka toimivat käytännössä.