sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vuoden 2017 neuleet

Viime vuoden neulesatopostaus päättyi toiveeseen: Tänä vuonna ajattelin kuluttaa mahdollisimman paljon varastossa olevia lankoja, mutta kyllä kai sitä on lankakaupassakin piipahdettava :). No, ehkä aikomus ei toteutunut aivan niinkuin odotin, mutta eipä mitä, kokeillaan josko tänä vuonna saisin pienennettyä lankavarastoa.

Raitasukkiin sain kiitettävästi kulutettua jämälankoja. Suurin osa sukista meni lämmittämään lähimmäisten jalkoja, mutta jätin muutamat itsellenikin.



Strömsöön keikan innoittaman innostuin pitkästä aikaa kirjoneuleista. Oli ilo tikutella kirjosukkia, rannekkeita, sormikkaita ja lapasia.


Pitkästä pitkästa aikaa neuloin myös puseroita. Ensin tein itselleni oranssin puseron, johon myös tyttäreni ihastui joten neuloin myös hänelle samanlaisen. Lankoja jäi sopivasti ja niistäpä sitten lapsenlapselle neuletakki. Mutta mitä kummaa, yhtään neuletakkia en neulonut tänä vuonna itselleni.


Muutaman huivinkin neuloin. Kaikki ovat mieleisiä ja koko ajan käytössä. Pipotkin ovat olleet kovassa käytössä ja mikä ettei kun eivät kiristä.


Olen omasta mielestäni hieman saamaton ompelusten suhteen ja aloittaminen joskus kehtuuttaa, mutta tänä vuonna on tullut valmistakin. Ihan yllätin itseni. Kankaita on vielä ja ideoitakin, joten toivotaanpa, että ensi vuonnakin saisin jotakin aikaan.


Olen ihan tyytyväinen tämän vuoden käsityösaldoon vaikkei se suurensuuri olekkaan ja vaikkei mitään ihmeellistä tullut tehtyä. Se että kädet ylipäätään pelittää on hieno homma, joten ei mitään valittamista.

Neulerikasta tulevaa vuotta toivottelen meille kaikille!

6 kommenttia:

  1. Ihania töitä olet tehnyt, odotan innolla mitä herkkuja ensi vuonna tarjoat nähtäville.
    Onnea uudelle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi miten kiltisti sanottu, kiitos :) Hahaa, itsekin toivon, että tänä vuonna tulisi herkumpia neuleita eikä pelkkiä raitasukkia.

      Poista
  2. Monenlaista olet ehtinyt neuloa ja tehdä. Ihania töitä kaikki.

    Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Itsestä tuntuu, että aika vaatimattomia töitä, mutta mitäpä se haittaa. Ilo on ollut neuloa niitäkin :)

      Poista
  3. Upeita neulomuksia, hurjan paljon olet saanut aikaiseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos. No, ehkä joskus on tullut aherrettua enemmänkin mutta hyvä näinkin :)

      Poista