lauantai 30. elokuuta 2014

Urheilusukat Piikkiöstä

Olen selaillut aina silloin tällöin Mary Oljen kirjaa Suomalaisia sukkia ja muita neuletöitä vähän sillä silmällä, jotta neuloisin jonkun mallin ja nyt sen sitten tein. 7-8 vuotiaan urheilusukat muuntuivat silmukoita lisäämällä täyskasvuisen naisen sukiksi.


Ohjeessa käskettiin luoda 69  silmukkaa paksulla langalla. Neuloin sukat ohuella langalla paksuille pohkeille sopivaksi ja niinpä loin 85 silmukkaa. En muutenkaan noudattanut ohjetta orjallisesti vaan muokkasin hieman kuviotakin. Ajattelin, että kuvio tulisi paremmin esille, jos neuloisin mallikerran ruuturivin kaksinkertaisena ja ehkäpä se auttoi hieman, tosin neuloessa kuviosta ei meinnut saada mitään selvää.


Ehkä silmukoita olisi voinut olla hiukan vähemmän, sillä pohjekavennukset jalkuivat melkein nilkkaan asti ja kun kavensin tuosta takasauman molemmin puolin niin lopputulos saa pohkeet näyttämään vielä pulskemmilta. Tekis mieli neuloa sama malli uudestaan hieman toisinlaisin kavennuksin, mutta saas nähdä viitsinkö.


Malli Urheilisukat Piikkiöläisen mallin mukaan (Mary Olki: Suomalaisia sukkia ja muita neuletöitä)
Lanka Drops Fabel
Menekki n. 114 g
Koko m
Puikot  2,5 mm


Kestävyyttä ajatellen neuloin neuloin kantapään vahvistettuna. Ihan tuli mukavat sukat ja varmasti käyttöä löytyy. Toivottavasti sukat pysyvät napakasti jaloissa, sillä en neulonut kuminauhakujaa sukan suuhun koska en pidä mistään kiristävästä.


Ja tässä yksi valopää, vai pyhimyskö lie palloilee pallin päällä.

Nyt tämä lähtis neulomaan jotain pientä ja ohutta, jotta pääsis viimeinkin aloittamaan yhtä villatakkiprojektia viljankeltaisesta herkkulangasta.

6 kommenttia:

  1. Todella kaunis malli.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. Että mä tykkään noista vanhojen käsityömallien nimistä. Ja kyllä näyttävätkin sulla hyviltä. Ihan selvästi ovat urheilusukat, kun piti noin kiivetä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, niissä on monesti tahatonta komiikkaa. Ja totta sitä urheilusukilla noustaan korkeimmalle pallille, hehheh.

      Poista
  3. Kauniit sukat niin tässä postauksessa kuten useammat tuolla alempanakin! Nyt Sukkasadon aikana sukkamallit kiinnostavat erityisesti. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pitääpä seurailla teitä sukkasatolaisia jos itsekin bongais jonkun uuden mallin.

      Poista