keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Värikästä uutta vuotta

Vuoden ensimmäinen päivä. Ulkona sataa ja on harmaata. Oi kuinka ylentävää vaan toivotaanpa kovasti että tämä tästä valoisammaksi muuttuu, elämä sun muu. No joululahjasukissa sentään oli väriä.

Nämä pitkätossut menivät esikoiselle. Lankoina harmaa Pro Lana Meine Wolle Sockenwolle, punainen Drops Fabel ja valkoinen Pirkanmaan sukkalanka kakkospuolosilla neulottuna. Jäi punnitsematta. Olivat saajalleen mieleiset.


Tytärpuolelle Pirkanmaan sukkalangoista niistä roosasellaisista kakspuolosilla neulotut polvisukat, joissa olis saanut olla pituutta muutama sentti lisää. Tekis mieli kutoa itsellekin samanmoiset, kun noista väreistä tuli niin nostalginen 60-luvun fiilis.


Näistä punaisista toiset eli tummemmat menivät kuopukselle. Olivatten neulotut Katia Laine nylonista. Saas nähdä kuinka kestävät, meinaan kun ne omani, jotka tein kesällä ja joita olen käyttänyt kovasti, ovat jo kuluneet aika hiutiksi ja niistä toissakesäisistä vikkelisukista meinaa tulla varpaat esiin.


Laatikon vasemmassa laidassa olevat siniset Regia 4-fädig unicolorista kakkosilla neulotut sukat menivät poijalleni. Jäi kuvaamatta muttei haitanne kun ovat ihan tavikset. Langasta ei omakohtaista kokemusta, mutta vaikuttaa hyvältä.


Olen joskus ostanut pari kerää kerää Pro Lanan Sockenwollen kirjolankaa joille en oikein ole löytänyt käyttöä. No ajattelin, että raitalankana saan sen upotettua johonkin ja tällaista jälkeä tuli kun yhdistelin sitä Pirkanmaan sukkalankoihin. En ollut ihan tyytyväinen ensimmäiseen eli vasemmanpuoleiseen versioon joten ne jäivät omaan käyttöön. Oikeanpuolimmaisiin sukkiin lisäsin pienen valkoisen raidat punaisten väliin ja johan kirkastui. Saas nähdä maltanko olla ottamatta omaan käyttöön vai jätänkö lahjalaariin odottamaan jotakin.



Myös vävypojalle neulotut sukat ovat tuota samaista Sockenwollea ja olipa yllätys miten nöyhtäisiltä sukat näyttivät kolmen käyttöpäivän jälkeen. Johtuneekohan siitä, että lanka on tunnultaan aika pehmeää?


Kuvan vasemassa laidasssaa pilkistää esikoisen lempisukat, jotka vetelevät viimeisiään. Ravelrystä on helppo tarkistaa milloin on tehnyt mitäkin, tosin viime aikoina arkistonpito ei ole ollut ihan aukotonta. No, nuo sukat kuiten löytyi; olivat vuodelta 2008 ja Nallesta neulotut joten kai ne jo saa ollakin tuon näköiset. En luvannut paikata vaan teenpä uudet, mutta mikä se nyt sitten olisi ohut, hyvä ja kestävä sukkalanka? Tuota harmaata Sockenwollea olisi mutta se ei nyt oikein vakuuttanut.

Kuopuksen pitkät raitasukat jäivät kokonaan kuvaamatta, joten tämä Joulusukkapostaus ei ole täydellinen, niinkuin ei elämäkään vaan näillä mennään. Hyvää neulerikasta uutta vuotta meille kaikille!

9 kommenttia:

  1. Ootpa ollut tuottelias! Ihania sukkia, raitakuume nousi taas täälläkin varsinkin ylimmäisen parin ansiosta.

    VastaaPoista
  2. Kivoja raikkaita raitaisia! Hyvää vuoden jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Oletko kokeillut Louhittaren Luolan Väinämöistä sukkiin. Minun sukistani se on tällä hetkellä vahvinta.

    VastaaPoista
  4. Ihana, värikäs sukkakokoelma! Kyllä noilla lahjottujen kelpaa! :)) Suloista vuotta 2014.

    VastaaPoista
  5. Oo, mikä määrä toinen toistaan nätimpiä sukkia! Mukavaa alkanutta vuotta sinullekin!

    VastaaPoista
  6. Hienoja sukkia! Regia on ollut ainakin kestävä, Tosi harvoin saa palautetta kestosta. Noron sukkalanka meni alta aikayksikön rikki sukissani.

    Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  7. Oih, mitä ihania sukkia! Vau. Mulla on useammat sukat päättäneet hajota nyt yhtä aikaa, joten tarttis tehdä useatkin uudet!

    VastaaPoista
  8. Ihania sukkia!
    Kestävin lanka mun mielestä on Regia, kestää jopa navettasaappaassa.
    Myös OnLinie ja Opal on aika kestäviä. Kotimaisista Pirkanmaan kotityön sukka lanka, Kirjo-pirkka ja mikähän sen yksivärisen nimi nyt olikaan.
    t, Nonna

    VastaaPoista