lauantai 3. marraskuuta 2012

Pitsikämmekkäät

Olen kuulkaa tainnut jumittua tuohon pitsikuvioon, mutta kun sitä on niin kiva neuloa, niin taidanpa tehdä näitä käpälänlämmittimiä vielä toiset ellei kolmannetkin.


Näissä ei ole muuta eroa edellisen postauksen pitsikuvioon kuin se, että 2. kerroksessa on enämpi nurjia eli 2 n, 4 o, 9  n, 4 o, 2 n. No en sitten tiedä onko tuolla suurensuurta merkitystä, mutta hyvä näin.


Malli  Ison Gnun pitsimalli omilla mausteilla istutettuna käsiin (55 silm.)
Lanka  Fortissima Alpaka
Menekki  n. 32 g
Koko  aikuisen naisen kädet :)
Puikot  2,5  mm

Peukalokiilat tei vanhaan mallin, mutta tällä kertaa jätin lisäkset tahallaan reikäiseksi. Se jotenkin sopi tuon pitsikuvion kans yhteen.

Kuvateksti voisi olla joko Armoa! tai Halleluja!

Ehkä silmukoita olisi voinut olla hiukan vähemmän kämmenosassa, jotta istuvuus olisi paremmin. Tai ehkä istuvuutta olisi voinut lisätä neulomalla resoriksi tuon sileän osuuden. Mutta tuskinpa nämä käyttämättä jää tällaisenakaan ja jos ei muuta niin näitähän voi käyttää lapasten tai sormikkaiden päällä lisälämmikkeenä. Nytkin minulla on nämä kädessä enkä taida raskia luopuakkaan näistä, kun lämmittävät niin jumalaisen ihanasti. 


Alkaa jo masentaa tämä ainainen vesisade, huoh!

13 kommenttia:

  1. Valtavan kauniit! Nätti tuo peukalokiilakin ja ihan uusi tuttavuus minulle.
    Olen ihastellut kovasti myös samaisella pitsimallilla höystettyjä sukkiasi. :)

    VastaaPoista
  2. Kauniit ovat nuo pitsikämmekkäät!

    VastaaPoista
  3. Todella kauniit! Peukalokiila uusi mullekin, ja reikäisenä se istuu hienosti pitsimalliin.

    VastaaPoista
  4. Kauniit kädenlämmittimet, tuo reikäpeukalo on hyvä idea! Tuollaiset kämmekkäät ovat ehdottomat niin kauan kuin niillä tarkenee, en muita pitäisikään...

    VastaaPoista
  5. Onpa kauniit! Minäkin olen nyt syksyllä tehtaillut erilaisia kämmekkäitä.

    VastaaPoista
  6. Että peukalokiila voi olla tuommoinenkin :O :)

    Kauniit ovat!

    VastaaPoista
  7. Kauniisti sopii kuvio kämmekkäisiinkin!

    VastaaPoista
  8. Yhteinen kiitos teille kaikille. Tuo peukalokiila on muuten helppo tehdä ja se istuu hyvin, suosittelen. Öh, huomasin muuten, että olen joskus lupaillut ohjetta kynsikkäisiin joihin linkitin. Pitänee joskus tehdä se.

    VastaaPoista
  9. Esittely, kehittely, kertaus. Kauniita ovat niin sukat kuin kämmekkäätkin! :)

    VastaaPoista