lauantai 6. marraskuuta 2010

Kuin kaksi marjaa

Selailin torstaina uusinta Suuri Käsityölehteä (11-12/2010) ja yllätyin kovasti nähdessäni hyvin tutunoloisen sukkamallin. Sivulla 14 on Minna Metsäsen suunnittelemat tytön ja naisen pitsisukat, joista jälkimmäisen ulkonäkö ja mallikerta on just sama kuin vuonna 2007 suunnittelemissani Siiri-sukissa.


Tai no, lehden mallissa on kaksyhteen/langankierto kerrosten välillä yksi välikerros, kun taas minun mallissa niitä on kolme. Ja kärkikavennus näyttää olevan erilainen. Tuleekohan näistä se kuuluisa 10 % erilaisuus, jolloin malli tulkitaan uudeksi? Ohjetiedusteluihin vastaa, ylläriylläri Novita.

Tässä muutama vanha kuva tekemistäni Siiri-sukista, joiden ohje on ollut tuosta oikealla sivupalkissa jo useamman vuoden.


Että tämmöstä.

26 kommenttia:

  1. Joopa joo. Raskas huokaus täältä. Kysäiseppäs piruuttasi Novitalta, vaikka vastauksen toki jo tiedätkin. Ja tietysti voisit vinkata sinne lehteen, että tietäisivät, mitä saivat.

    VastaaPoista
  2. Höh. Tiedä tuosta sitten. Onko sattumaa, vai oletko "inspiroinut" (kröhöm) vai onko suoraan tietoisesti kopioitu ja vähän muunneltu. Pitäisikö olla samanlainen systeemi kuin Teosto, eli sinne ilmoitettaisiin teokset. Ei kai tuota voi mitenkään estää, plagiointia, vai voiko?

    Mistä ja miten muuten tuollaisia hienoja yksivärisiä kuvioita oppisi tekemään? Onko joku hyvä kirjavinkki? Olen vähän innostunut kutomisesta, tein ekat palmikot juuri :).

    VastaaPoista
  3. Tosi kurjaa :(. Oon paljon miettiny itsekin, vaikken ole itse ohjeita tehnytkään, että missä menee se raja, kun otat vähän inspiraatiota jostakin ja kas, ohje onkin uusi ja "sun oma". Kuinka paljon saa ottaa vanhoista, olemassaolevista malleista, ja miten vähän tarvitsee lisätä uutta, että ohje mukamas on uusi?? Kiinnostaisi kyllä muakin, että mitä ne Novitasta vastais...tällä kertaa... SINUN sukkasi on kyllä kaunis!
    Outi

    VastaaPoista
  4. Ikävä homma :( Tämä on mun mielestä aika hankala aihe. Voi olla että on täysin sattumaa. Voi olla toisen idean ottamista omiin nimiinsä. Kohtalaisen yksinkertaisten mallineuleiden käytön kohdalla on aika vaikea päätellä. Melkein samanlaisen mallineuleen käyttö samanlaisessa neuleessa herättää kyllä epäilyksiä. Novitan aiemman historian tuntien suunnittelun saralla, tulee vain ikäviä ajatuksia mieleen.

    Palautetta laittaisin Novitalle/suunnittelijalle. Sen enempää ei oikein voi tehdä. Ilman mallisuojaa kaikki on käsittääkseni lain kannalta vapaata riistaa. Huonoa käytöstä ja muutenkin inhottavan tuntuista on toisen neuleen kopioiminen ja sen ottaminen omiin nimiinsä, mutta se on sitten omantunnon kysymys enempi.

    Symppaan kyllä täysin sinua. Olisi tosi tympeää huomata, että itsesuunnitellut sukat ovat yhtäkkiä toisen suunnittelemat :(

    VastaaPoista
  5. enkulin käsityöt: Kiitos.

    outi: Juu, mietin että kannattaako ottaa yhteyttä kun tietää ettei siitä ole mitään konkreettista hyötyä. Ja tässähän ei nyt puhuta rahasta, kun alkuperäinen mallikin on ollut ilmaiseksi jaossa. Muttamutta, voishan tuonne kuvapostia lähettää. Katotaan nyt.

    Pellon pientareella: Neulemallien muuntelu on niin helppoa ja yleistä että tuskinpa Teoston tyylinen järjestelmä voisi sitä estää, mutta oishan se aika vekkulia kun olisi sellainen Neulosto, tai miten olisi Neulostoliitto :)

    Tuo malli aika simppeli, joten voihan se olla, että moni muukin on keksinyt tuollaisen silmukkayhdistelmän jo ennen minuakin ja näköjään jälkeenkin. Ja mikään ei ole niin helppoa kuin mallin viilaaminen omiin nimiin jos on sellaiseen tarvetta. Itsekin muuntelen, sovellan ja yhdistelen valmiita malleja, mutta en minä niitä kyllä omiin nimiini ota, vaan pyrin mainitsemaan myös inspiraation lähteet. Noiden sukkamallien kohdalla oli kyllä sellainen tilanne, että koin suunnitelleeni ne ihan omasta päästä.

    Hm, minä olen aika nirso neulekirjojen suhteen enkä pidä yhtään sellaisista kirjoista, joissa ohjeet on kerrottu vain sanallisesti. Symbolein merkittyä mallikaaviota on paljon helpompi tulkata neuloessa kuin pelkkää tekstiä. Jos pidät kovasti palmikoista niin Elsebeth Lavoldin Viikinkineuleet on mielestäni hyvä kirja, ainakin siitä saa hyviä ideoita.

    O: Nämä on vähän hankalia juttuja. Kyllähän sitä saa inspiroitua toisten malleista mutta ainakin minua hävettäis, jos suoraan kopioisin jonkun sellaisen mallin, joka on myynnissä. Ja että menis jotakin toisen suunnittelemaa ottamaan omiin nimiin, ei kiitos.

    Mutta on se varmaan niinkin, että jos suunnittelee jotain omaa, niin ei kai kenenkään rahkeet riitä tutustumaan kaikkiin maailman malleihin ja varmistamaan ettei just samanoloista ole jo tehty. Ja onhan se myönnettävä, että esim. minun tossukoissa ja Ilun En pointe ballerinatossuissa on paljon samaa, mutta ohje, tekotapa, lanka ja jälkikäsittely ovat erilaiset.

    Maikki: Niinpä

    Tess: Kyllä se voi olla sattumaakin ja kuten sanoit ja minäkin tuolla aiemmin tuumasin, niin näin simppelin mallin suhteen paljon mahdollista.

    Vaikka tämä nyt ei yöunia vie niin kieltämättä hiukan harmittaa. Ehkäpä minä laitan sähköpostia kyseiselle firmalle.

    Kiitos tsemppauksesta :)

    VastaaPoista
  6. Minäkin kattelin uutta Käsityölehteä ja huomasin tutunoloiset sukat... Että taas tämmöistä Novitalta, aattelin. Voihan se mallin samanlaisuus olla sattumaa mutta kuten kommenteissa todettiin, raja omakeksimän ja itseideoidun välillä on hiuksen hieno. Ja soimatkoon omatunto, jos joku tahallaan toisen keksimää omiin nimiinsä ottaa!!!

    VastaaPoista
  7. Suuren Käsityön mallineule on sama kuin esim. Lace & Eyelet Stitches -kirjassa oleva "double lace rib". Sama simppeli mallineule löytyy varmaan muistakin kirjoista ja on ihan vapaasti käytettävissä omiin neuleohjeisiin. Joten minä ainakin pistäisin sattuman piikkiin sen, että sukat muistuttavat toisiaan enkä kyllä lähtisi syyttelemään ketään.

    VastaaPoista
  8. Tässä olis toiset kaksi marjaa:

    http://www.novita.fi/index.php?cms_cname=neulemallisivu&nlm_id=92961

    http://www.garnstudio.com/lang/fi/visoppskrift.php?d_nr=98&d_id=47&lang=fi

    Ensin aattelin, että ovat vaan saman näköset, mutta ku rakenne ja jopa reunuksen mallineule ovat samat, niin en jaksa uskoa sattumaan.

    En ole kyselly asiasta Novitalta (onhan ne voinu ostaa ohjeen Dropsilta tms.), ku sillä tuskin on mitään vaikutusta mihinkään.

    VastaaPoista
  9. Samoja asioita on mietitty täälläkin... Tosin vähän eri kantilta. Koska teen usein neuleita kuvista inspiroituneena ja ohjeita rankastikin muokaten (siis itselleni, en myyntiin) niin joskus vain miettii, että milloinkahan muokattua neuletta voisi kutsua omakseen mallikseen... Vielä en ole tohtinut, vaan aina linkittänyt innoitusta antaneeseen ohjeeseen.

    VastaaPoista
  10. Voi että! Ihmettelen, miten voi 10% mitata täsmälleen? Mitä aiot tehdä asialle, jos saisin kysyä?

    VastaaPoista
  11. Tosi surkeeta. Näitä juttuja on kuultu, ja ei kivalta kuulosta. Harmittaa varmastikin, voin hyvin ymmärtää. Asiasta voi aina keskustella ja huomauttaakin, eri asia sitten on, miten he asiaan suhtautuvat.
    Sympatiat ovat puolellasi.

    VastaaPoista
  12. Tuija: Niin just, soimatkoon omatunto jos on tarpeen :)

    Tarja: Aa, enpä ole nähnyt kyseistä kirjaa mutta nyt kyllä heräsi mielenkiinto. Kiitos tiedosta. Ja minä kun luulin keksineeni, no jos nyt en pyörää kumminkaan niin tämän silmukkayhdistelmän ainakin :)

    Amelie: No onpas tosiaan! Dropsilla ei taideta mainita yksittäisiä suunnittelijoita, joten ei voi tietää onko kyse samasta mallista.

    Olispa hauska jos johonkin koottaisiin sellainen kaksi marjaa sivusto, jossa ois eri suunnittelijoiden identtisiä kaksosia.

    Nasti: Samaa teen itsekin ja tulipa mieleen tuolla saunan lauteilla istuskellessa, että voishan sitä merkata mallitiedot samaantapaan kuin musiikissa. Siis että sävellys eli siis malli:se ja se, sovitus: AnniKainen tai Nasti tai joku muu :)

    Minusta siinä ei ole mitään pahaa jos muokkaa valmiita malleja. Itse asiassa selaillessani malleja yllätän itseni hyvin usein ajattelemasta, että tekisin tuon ja tuon toisin ja jos tuohon lisäisi jotain, niin voisi toimia hyvin jne. Nämä on kyllä mielenkiintoisia asioita. Mutta eiköhän ne kaikki uudet ideat ja mallit ainakin alitajuisesti kumpua jostakin aiemmin nähdystä ja koetusta ja siihen kun yhdistää jotain uutta niin, avot.

    Anna: Ei kai sitä 10 % kovin tarkasti voi mitata, mutta kuten on huomattu, ei tarvitse kovin kummosia muutoksia tehdä jotta malli on jo toinen.

    Jaa, en vielä tiedä mitä teen.

    VastaaPoista
  13. Pirjo: Niinpä, mutta ei tämä maata kaada ja nukun varmaan yönikin ihan hyvin.

    VastaaPoista
  14. Eipä tuo kaksi silmukkaa yhteen, langankierto mikään maailmaa mullistava keksintö taida olla - tein viime kuussa itselleni pipon, missä on oma muunnelmani tuosta yhdistelmästä. Olen tehnyt tuota mallia niin sukkaan kuin lapaseenkin erilaisina versioina. Minun versioni syntyi ihan ilman mallikirjoja ja muita lähteitä ihan vaan muutaman kerroksen 2o2n jälkeen.

    VastaaPoista
  15. Kiki, purkaja: Eipä niin. Tuota yhdistelmäähän käytetään vaikka missä enkä väitäkkään keksineeni sitä. Minulla noiden sukkien suunnittelu lähti 2 oikein 2 nurin resorista, sillä pidän sukista, joiden varret pysyvät napakasti säärissä (eivät valu). Ja jotta saisin vähän ilmettä resoriin, tein sinne noita kaksyhteen, langankierto yhdistelmiä. Sama teema jatkuu Pinja, Milja ja Sanni sukkamalleissa.

    VastaaPoista
  16. Taitaapa olla niin, että Novitalta on ideat loppu.

    Tosin on ihan totta, että tuontyyppisiä ratkaisuja on menneiden vuosikymmenten neuleohjeissakin, mutta tympäisee, kun vaikuttaa siltä, että joku käy napsimassa toisten ideat ja kuittaa siitä palkan.

    t. solveig (en jaksa kirjautua, koska kone jumittaa.)

    VastaaPoista
  17. No voihan! Minusta kyllä välillä tuntuu, että kaikki on jo ainakin kertaalleen keksitty. Lehtiä selaillessa tulee sellainen olo, että ei mitään uutta - taaskaan. Nuo sukat tosin kiinnittivät huomioni, valkoinen pitsi on aina niin kaunista ja myös juuri siksi kun olivat niin kovin tutun oloiset.

    VastaaPoista
  18. Solveig: Niinpä. Ja eihän tätä nyt ihan siihen baktus hässäkkään voi verrata joka oli kyllä aika härski juttu.

    helena: Niin varmaan ja kun ajattelee että neuleita on tehty satoja vuosia, niin kyllä siinä on oikeat ja nurjat silmukat ehtineet olla muodossa jos toisessakin.

    Sukkien suunnittelussa on se rajoittava tekijä, ettei muotoa voi kovin kummoisesti varioida, eli suurinta roolia näytteleekin just tuo mallineule. Eli jos olisin suunnitellut hyvin omintaikeisesti kaavoitetun takin tuolla samaisella mallineuleella ja sitten joku olisi nyysinyt sen omiin nimiinsä, niin olisi ehkä enemmän syytä älähtää.

    VastaaPoista
  19. Tota noin, mää neulon just noita käsityölehden naisten sukkia, niissä on vielä jalkapöydän päällä erilainen salmiakin mallinen pitsikuvio... et on ne eri sukat tällä kertaa, sama kuvio vaan sivuissa ja takana, vaikka näitä samanlaisuuksia ko. firmalle sattuukin turhan usein...

    VastaaPoista
  20. Lape: Aivan, olet oikeassa. Liian hätäisesti tulkkasin ruutupiirrosta ja tuijotin vaan kuvaa, josta tämä asia ei käy ilmi. Toivottavasti esittelet tulevat sukkasi myös edestä päin niin pääsen vertailemaan.

    VastaaPoista
  21. pienemmissä sukissa mallineule oli kyllä aika sama kuin sukissasi... eiköhän noista sukista valmiina kuva saada...

    VastaaPoista
  22. Ai taas näitä... Voikohan olla enää sattumaa. Sukat on kyllä tosi nätit, kelpaa kopioidakin. :)

    VastaaPoista
  23. Ai jaa, sittenkin vähän eri sukat. :)

    VastaaPoista
  24. heidi: Juu, toivottavasti on sattumaa. Kuvan perusteella ovat yks yhteen, mutta on siinä edessä hiukka eroa. Pitäis ihan neuloa ja kokeilla.

    VastaaPoista