Tänään vietetään kaatuneiden muistopäivää. Sillä ei varmaan ole niin suurta merkitystä meille nuoremmille sukupolville kuin niille, jotka menettivät lähimpiään sodassa. Näistä meidän vanhoista tavaroista löytyi mm. kirjekuori, joka oli täynnä kaatuneiden kuolinilmoituksia.
Suomessa kuoli n.92 000 henkilöä sodassa ja kaikki he olivat yksilöitä, joita jäi joku kaipaamaan. Surullista. Jo aiemmin mainittu Veikko-isoeno kaatui meidän suvusta.
Hän ei ollut naimisissa, joten valtiovallan lohdutukset osoitettiin hänen siskolleen.
Kuinkahan monta henkilöä oli palkattu tekstaamaan noita kaatuneiden omaisille lähetettyjä kirjeitä, siis muutenhan tuo on painettu, mutta nimet on kauniisti käsin tekstattu. Ja on siinä ehkä Mannerheimilläkin muutama tunti päivässä vierähtänyt allekirjoituksia rustaten.Veikko-enoa on kiittäminen mm. näistä täällä esitellyistä vanhoista valokuvista, joista suurin osa on hänen ottamiaan. Todennäköisesti hän myös kehitti kuvia, sillä tuolla laatikoissa ja kansioissa on pienen pieniä hupaisia kuvia.
Kiitos tästä viikon vanhasta. Meille nuoremmille jää joskus kaipuu siitä, että niitä liian varhain menetettyjä ei päästy koskaan edes tapaamaan.
VastaaPoistaMeillä on juuri tuollainen Mannerheimin allekirjoittama taulu, jonka isoäiti on saanut isoisän kaaduttua. Muistoristi on vanhimmalla tädilläni.
VastaaPoistaSattuipa sopivasti sinun kirjoituksesi, tänään meillä oli sukua koolla ja tuli ihan sattumalta puheeksi nuo sota-ajat, isällä varsinkin oli paljon muistoja sodankäyneistä sukulaisista ja muista tuttavista.
VastaaPoistaLimeadine: Sitä minäkin mietin esim. tuota Veikkoa ajatellen. Enhän minä tunne henkilöä ollenkaan, muuta kuin kuvista ja toisten muistoista. On varmaan paljon edesmenneitä ihmisiä, joita kukaan ei enää muista.
VastaaPoistaKaisa: Onko teillä semmonen valokuvataulu Mannerheimistä, jossa on hänen allekirjoituksensa? Mietin kerran, että onkohan se tullut tuon osanottokirjeen mukana vai onko ostettu muuten vaan. Sekin on tuolla jossain, tosin kehykset on vähän huononlaiset.
Eila: Noinhan ne muistot elää, kun on vielä ihmisiä jotka muistavat ne ajat. Onneksi meidänkin suvussa on vielä muistelijoita :)
Kaunis aihe. En tiedä oliko näissä mutta yleensä kuolinilmoituksissa on kaunis ja koskettava värsy. Kaikki kunnia sodassa kaatuneille!!!
VastaaPoistaKesän Lapsi: Näissä onkin vähän erilaisia värssyjä kuin nykyään, mm:
VastaaPoista"Arpa lankesi kauneimmassa muodossa. Siitä kiitos olkoon Jumalalle. Ihana on muistosi, jonka meille jätit."
tai
"Nostaen viiriä vapauden,
Kantaen kalpaa oikeuden
Astuit kuoloon pelkoa vailla,
Taistelit taistosi sankarin lailla.
Muistosi on unohtumaton"
tai
"Sä parhaan uhrisi annoit, puolesta isänmaan. Ei muistosi koskaan sammu, vaan kestää se ainiaan."
Äitisi puolelta kaatui Veikko-isoeno eli Ailimummin veli. Lapsena kävin äitini kanssa hänen sankarihaudallaan Ivalossa ja on jossain valokuvakin hänestä. Veikko oli naimisissa, mutta en muista koskaan tavanneeni hänen leskeään. Tietääkseni tämä avioitui uudelleen ja lienee hänkin jo nurmen alla.
VastaaPoistaMutta kiitollisin mielin meidän pitää muistaa heitä ja välittää tietoa myös eteenpäin jälkipolville. Kiitos, AnniKainen, että muistutat meitä näistäkin asioista, jotka unohtuvat niin helposti.
Tätsy
Ystävykset, Pekka-eno ja serkkuni Veikko, kaatuivat sodassa.
VastaaPoistaPekalla ja Ellillä ei ollut vielä lapsia. Veikolla ja Helenalla oli pieni Timo. Timo on aivan isänsä näköinen.
Olin sodan aikaan lapsi, mutta muistan hyvin Pekan ja Veikon.
Olen kuullut että Isäsi Veikko-eno on ollut hyvä ja reipas mies. Häntä en luonnollisestikaan ole voinut tavata.
terv. äiti
Pappani, jota en ehtinyt näkemäänkään, kaksi veljeä kuolivat talvisodassa. Löysin Längelmäen korsumuseosta tekstin, jossa kerrottiin, millä retkellä toinen veljistä kaatui. Hän on haudattu sankarihautaan. Toisen veljen kuolemasta ei oikein ole tietoa, hän kuoli luultavasti omien luodista - vahingonlaukauksesta tai oliko kyseessä teloitus, joita myös toimeenpantiin ... Häntä ei kotikirkolle ole haudattu. Nuoria miehiähän he kaikki olivat silloin.
VastaaPoistaHuomasin Hepsin sivulta,että teilläkin on uusi ylioppilas.Sydänlämpöiset onnittelut valkolakin saajalle ja koko perheelle ihania juhlia!
VastaaPoistaTätsy ja äiti: Näin helposti ne asiat ja ihmisetkin unohtuisivat, jollei joku muistaisi ja muistuttaisi :)
VastaaPoistaSari: Hui, miten traagista. Niin, niin paljon parhaassa iässä olevia miehiä meni. On siinä ollut surua.
Famu: Kiitos kiitos, sanoo äiti ylpeänä :)
Pienenä aina katsottiin silmä pyöreenä, kun mummon veli vaihtoi jokisaunalla uimajalan. Sodan seurauksena jalka oli poikki polven alapuolelta. Toisella mummon veljellä oli tekosilmä, jonka sai muljautettua pois. Tämmösiä muistoja herätti siun kirjotus.
VastaaPoistaChristina: Siinä on ollut pienillä ihmettelemistä. Minäkin muistan että oli hauska kätellä kummisetää kun hänellä oli vain peukalo ja etusormi, muut sormet oli jääneet sotatantereelle.
VastaaPoistaKiitos onnitteluista ja onnittelut myös sinne teille päin! =)
VastaaPoista