torstai 1. tammikuuta 2009

Vuosikatsaus

Mitähän sitä osaisi sanoa menneestä vuodesta noinniinkuinyleensä? No, se oli ehkä jotenkin laimea, arkinen eikä mitenkään hohdokas, joten tervetuloa vaan uusi vuosi. Sovitaanko, että toiveet ja toivotukset käyvät toteen? Eli ensi vuodesta tulee hyvä, iloinen, onnellinen, riemukas, ihanainen ja vieläpä neulerikas. Sovittu! Siis kaikille meille kaikkea tuota, kiitos!

Neuleiden puolesta vuodessa oli myös ilonaiheita. Olen oppinut uusia tekniikoita mm. sukan kantapäitä ja kärjestä aloittamisen ja sain kuin sainkin kirjoitettua sukkaa suuremman neuleohjeen, tosin se on vielä kääntämättä englanniksi, värjäilin koolaideilla, sain selkoa englanninkielisistä ohjeista, olin mukana sukka- ja lapastempauksissa jne. Eli ei turha vuosi ollenkaan.

Menneen vuoden neuleet ryhmittelin kuvakollaaseihin teemoittain. Sukkia on näköjään tullut tehtyä eniten ja päähineitä ei sitten lainkaan.

Suurin osa sukista on omasta päästä mutta tein myös suositut Kertut, pitsi-, juna- ja supervauvansukat. Sukkasato pisti selvästikin puhtia puikkoihin. Siis ensi vuonna uudestaan.

Lapaskuun innoittamana sain vihdoinkin tehtyä mm. Leppävirtalapaset ja kyllä ovatkin mieleiset. Sormikkaita olis tarvinnut mutta niitä tehdään toivottavasti tänä vuonna.

En ole aikoihin tehnyt näin paljon puuvillaneuleita kuin mennävuonna. Niitä on vähän tylsempi neuloa kuin villaisia, mutta käyttöneuleina ovat miellyttäviä. Brunelliin olen tyytyväinen, mutta voi tuota lankaa, äh.

Huivisaldo on tosi vaatimaton mutta ei haittaa, ensi, eikun siis tänä vuonna enemmän.

Olen erittäin iloinen, että sain näinkin paljon neulottua, sillä se ei ole itsestäänselvyys tässä tapauksessa. Onneksi kädet ovat ollet kunnossa, kopkopkop. Käyn jossain toisessa postauksessa läpi ruusut ja risut, nyt en enää jaksa.

Notkeita neulomuksia ja iloista mieltä :)

15 kommenttia:

  1. Voi kamala kuinka paljon sulla on tullut valmista!

    Kiitos, mullekin kelpaa nuo tämän vuoden toivomukset. Vähän oli samalaiset tuntemukset viime vuodesta. Kaikkea hyvää siis meille kaikille!

    VastaaPoista
  2. Tosi paljon ja kauniita neuleita olet tehnyt!

    Paljon puhtia tähän uuteenkin vuoteen ja neuleintoa :-)

    VastaaPoista
  3. Sovittu! Varsinkin tuo "onnellinen" kelpaisi niin kovasti.

    VastaaPoista
  4. Juu, kyllä nuo toivotukset toteutuvat meidän kaikkien kohdalla! ;)

    Paljon ihania neuleita olet tikutellut viime vuonna!

    VastaaPoista
  5. Hurjan paljon ihania ja tyylikkäitä neuleita! Onnea tälle uutukaiselle vuodelle!

    VastaaPoista
  6. Hui mahoton miten paljon olet ehtinyt tehdä. Toivon todella oikein neulerikasta vuotta sinullekin. Täällä on ollut tosi rattoisaa käydä vieraisilla!

    VastaaPoista
  7. Kauniita neuleita! Ja hyvää uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
  8. Kauniita neuleita ja kuvia.
    Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  9. Kyllä vaan oot kova likka puikkoja heiluttamaan ;) Nostan hattua.

    VastaaPoista
  10. Ihania neuleita! Ja niin paljon! Kaikkea parasta uudelle vuodelle!
    Maarit (Pioni)

    VastaaPoista
  11. Kyllä noissa silmä lepää, kauniita neuleita ja seesteisiä kuvia. Kiitos tästä vuodesta inspiraatioineen :)

    VastaaPoista
  12. Ohhoh, noin paljon valmista! Hyvä, että kätesi ovat kunnossa. Kun joku ei ole itsestäänselvyys, se muuttuukin ihmeeksi.

    VastaaPoista
  13. Kaisa: Eihän noita nyt niin paljon ole, pieniä juttuja vielä suurin osa. Joillakin on hurjan paljon enemmän, mutta eihän se määrä niin tärkeää ole. Pääasia, että on mukava neuloa ja nauttii hommasta, eikös vaan.

    Niin juuri, kaikkea hyvää meille kaikille :)

    Katri: Kiitos ja puhtia aina tarvitaankin. Hauska sana muuten tuo puhti.

    Villasukka: Siis olkaamme tai jos ei olla, niin tulkaamme onnellisiksi :) Toive alkaa jo toteutua: teidän kommentit tekevät minut onnelliseksi. Kiitos kun olette olemassa :)

    Matleena: Eikös se olekkin niin, että jos vahvasti uskoo asioihin, ne alkavat toteutua? On se :)

    Jaana: Kiitos. Huomasin että sinutkin on "rokotettu", huhhuh. Tervetuloa joukkoon :)

    Christina: Kiitos ja voin sanoa samaa, luonasi on aina mukava käydä :)

    Villapeikko: Kiitos. Olet yksi innoittajani :)

    anpali: Kiitos samoin :9

    Sari: No, tiedä häntä kovuudesta mutta on se vaan niin terapeuttista ja mukavaa puuhaa, tämä puikkojen heiluttelu. Tuntuukohan kapellimestareista samalta?

    Ja jos ahkeruudesta puhutaan, niin minä kyllä nostan hattua sinulle :)

    Maarit: Kiitos ja sinulle myös :)

    Jatta: Kiitos kauniista sanoista. Myös sinä olet ollut innoituksenlähde. Kiva kun olet olemassa :)

    Solveig: Voi miten kauniisti sanottu, ihan hiljaiseksi veti. Tähän hommaan on kyllä tullut sellaista tiettyä nöyrää kunnioitusta, kun tiedostaa tosiasiat. Mutta toisaalta, eihän mikään ole ikuista. Nyt on hyvä näin.

    VastaaPoista
  14. Hienoja töitä kaiken kaikkiaan, ja hurjan iso määrä vielä!

    VastaaPoista