lauantai 27. joulukuuta 2008

Neuleita pukinkontista

Kiitos mieltä lämmittäneistä joulutervehdyksistä. Täällä olikin oikein mukava joulu; kiireetöntä yhdessäoloa, pelailua, hyvää ruokaa ja juomaa, suklaatia, laiskottelua, lueskelua jne.

En ehtinyt neuloa kovin kummoisia lahjaneuleita, mutta jotain kummiskin. Tyttärille villasukat:


Malli Pitsisukka Iso Gnun ohjeella
Lanka Nalle, menekki n. 70 g
Koko n. 36
Puikot 2,5 mm


Malli
Riikinkukko-sukat
Lanka Nalle, menekki n. 70 g
Koko n. 36
Puikot 2,5 mm

Sain näiden valkoisten sukkien ohjeen Arja H:lta. Hänen äitinsä Aune oli oppinut kyseisen mallin opettajaltaan Elnalta 50-luvulla Varkaudessa ja Riikinkukko-sukkia on tehty siitä lähtien heidän suvussaan. Kiitos Arjalle mallista. Se poikkeaa Iso Gnun ohjeesta vain siten, että tässä jälkimmäisessä mallikerroksia on neljä viiden sijaan ja ensimmäinen mallirivi on erillainen. Kivan näköisiä molemmat ja taisivat olla mieleisiä tytöille.

Avokin tytär sai toivomansa pitsihuivin:


Malli
Holvit-huivi by Pia Tuononen
Lanka Florica, menekki n. 130 g
Koko lev n. 190 cm, kärjen korkeus n. 80 cm
Puikot 4,5 mm

Huivista tuli aika iso mutta ei kuulemma haittaa. Kiva malli eli kiitos ohjeesta Pia.

Pojan toive oli kynsikkäät ja tällaiset löytyivät pukinkontista:


Malli oma
Lanka Nalle, menekki n. 60 g
Koko norm (56 s)
Puikot 2,5 mm

Olipa haasteellista kuvata mustaa neuletta pimeänä päivänä. Kynsikäs ei siis ole ruumiin kädessä vaikka siltä näyttääkin (piti vaalentaa kuvaa rutkasti että sai tuon kuvion näkyviin).

Myös äidin ystävä sai kynsikkäät. Ajattelin, että kala- ja metsämiehellä voisi olla käyttöä tällaisille. Toivottavasti.


Malli oma
Lanka Seiskaveikka, menekki n. 60 g
Koko norm (48 s)
Puikot 3 mm


Jospa sitä ensi vuonna osaisi aloittaa lahjojen neulomisen tarpeeksi ajoissa, että ennättäis kaiken aikomansa. Nyt loppui aika kesken mutta siitä huolimatta oli stressitön ja mukava joulu.

Nyt ei ole kuin yksi pieni neulomus aluillaan. Olen oikein herkutellut ajatuksella seuraavasta neuleesta, joka voisi olla vähän isompikin juttu kaikkien näiden pikkupiiperrysten jälkeen. Laatikossa on tummansinistä ohutta lankaa villatakin verran mutta kaipaan iloisempia värejä, punaista tekis mieli.

15 kommenttia:

  1. Kauniita neuleita! Minulla on jo lopetettua Nallen harmaakirjavaa lankaa pieni kerä (n. 80 g) jäljellä, ja mies on himoinnut siitä kämmekkäitä. Taidan uskaltaa yrittää, kun nyt parissakin blogissa tuollaisen määrän on todettu riittävän. Kiitos siis grammatiedoista!

    VastaaPoista
  2. Kauniita joululahjoja! Tuota huivia suunnittelen tekeväni itselleni. Kunpa sitä osaisi joko aloittaa lahjojen teon ajoissa tai ainakin tyytyä sitten vähän vähempään.

    VastaaPoista
  3. Ihania lahjoja. Tykkäsin erityisesti noista kynsikkäistä. Hauskat nuo yksityiskohdat. Osaispa itsekkin visioida tuonmoisia

    VastaaPoista
  4. Maria: Ihmeen vähästä langasta nuo kynsikkäät syntyvätkin eli hyvä tapa päästä loppukeristä eroon.

    aura: Niinpä juuri. Jos aloittaisi jo nyt niin varmasti ehtis, hihhih.

    Nna: Kiitos :)

    jules: Juu, piti muka joku jippo keksiä kynsikkäisiin kun olisivat muuten olleet niin tylsät. Ei nuo vaikeita olleet, siirtelee vaan silmukoita johonkin suuntaan, kokeileppas vaikka :)

    VastaaPoista
  5. Kauniita joululahjaneuleita :)

    VastaaPoista
  6. Voi onnellisia lahjansaajia, upeita sukkia ja varsinkin tuo huivi on hieno. Taas tuli monta työtä sille "teen joskus kun on aikaa ja jos vielä silloin muistan" -listalle.

    VastaaPoista
  7. Ai miten niin ei kovin kummoisia! Tosi hienoja ja monta vielä.

    VastaaPoista
  8. Tui: Kiitos :)

    helena: Voisiko ihan lainata Shakespearea eli Hamelettia : what to do...
    Minullakin on pitkä lista tekemättömiä töitä :)

    Limeadine: Niin, oikeastaan se ajatus on tärkein :)

    VastaaPoista
  9. Moi, Nappasin sinulta tuon Brunellin ohjeen ja aion toteuttaa sen jollakin aikataululla... ;o) Kiitos kauniin pitkän neuletakin ohjeesta siis. -Tiina

    VastaaPoista
  10. Tiina: Oi miten mukavaa, olen otettu :) Odotan innolla uutta tulokasta. Kerrothan jos havaitset virheitä tai muita kummallisuuksia.

    VastaaPoista
  11. Moi, Mä ilmottelen jos jotain ihmeellisyyksiä sattuu matkalla ;o) Neulon takin, tai ainakin yritän, hiukan isommassa koossa ja kerron sitten joskus ajan päästä millainen tuli ;o)

    VastaaPoista
  12. Kauniita neuleita!
    Voisitko kirjoittaa Riikinkukkosukkien ohjeen blogiisi? Ovat todella kauniit!

    VastaaPoista
  13. Kangaskasa: No minäpä teen sen tässä lähiaikoina.

    VastaaPoista
  14. Niin paljon houkuttelevan näköisiä neuleita!

    VastaaPoista