Ei sukkaa suurempaa

Vähäiset ovat olleet tämän kesän neulomukset. Nyt on ollut sellainen välitila ettei mikään suurempi neule ole puhutellut, vaan kun ei neulomatta osaa olla, niin sukat ovat just hyviä väliaikapuuhasteluja; parit vauvasukat ja yhdet miestensukat (jotka jäivät kuvaamatta ennen maailmalle lähtöä) sekä kahdet naistensukat. Mitään suunnitelmiakaan ei ole ollut muhimassa, ei ennen kuin kävimme Äänekoskella kuuntelemassa Mari Boinea. Inspiroiduin niin tästä mahtavasta artistista, että perästä kuullaan :)

Pitänee tunnustaa, että olen minä vähän muutakin neulonut kuin sukkia, mutten mitään uutta, vanhoja vaan viiraillut. Pidensin harmaan Valpurin helmaa ja tämän Gaufresin hihoja. Eipä uskoisi, että tällainen paksu neuletakki toimii parhaiten juuri kesäneuleena, vallankin tämmöisenä kesänä. No, onneksi aurinko on näyttäytynyt kiitettävän usein viime aikoina ja sehän sopii meikälle eli lomalaiselle. Lomareissulta on tämäkin kuva otettu ja ei liene vaikea arvata mistä :)

Ja sitten ne sukat. Ei mitään uutta ja ihmeellistä näissäkään, mutta pitipähän ikuistaa ihan kuvaamisen ilosta. Mallina se Iso Gnun pitsisukan pohjalta viirattu oma ohje, johon tein mm. sellaiset muutokset, että jätin neulomatta nurjat silmukat ennen reikäkerrosta ja aloitin kavennukset reikä- eli lisäyskerroksella. Taidanpa tehdä tästäkin ohjeen, vaikkei nämä nyt niin erilaiset ole kuin ne aiemmat pitsisukat. Ehkä eron huomaisi parhaiten jos kuvaisi molemmat versiot rinnakkain.

Sukat on neulottu kakspuolosilla Opal langasta. Kokoon 37-38 kului lankaa 50 grammaa.

Saimaan punertavahiekkaisella rannalla kuvattiin Regia 4-fädig langasta kakspuolosilla neulotut sukat. Mallia olen vähän muunnellut alkuperäisestä ohjeesta ja hieman myös edellisestä omasta versiosta.

Langanmenekki kokoon 38-39 oli 55 grammaa.

Jaahas, ulkona paistaa aurinko, joten jokohan lähtisi takakuistille neulomaan. Laiskanlaisesti on neulotuttanut, vaikka puikoille on viritetty jo jokin aika sitten yksi versio noista ruissukista, vaan mikäpä kiire tässä lomalaisella :)

Kansallispukujen tuuletusta

Viime viikon keskiviikkona 5.8. juhlistettiin 130-vuotiasta kansallispukua eri puolilla Suomea. Mekin (SoisaloMartat) täällä Leppävirralla järjestettiin kaikille avoin piknik-tapahtuma ja voi miten oli kivaa ja aivan uskomattoman upea sää. Nyt tulee sitten melkein tuhat ja yksi valokuvaa, puhukoot ne puolestaan :

Toivottavsti tästä tulee perinne, sillä kyllä näin upeita pukuja passaa tuuletella ainakin kerran kesässä. Tuossa jo katselin kansalaisopiston esitettä ja mietin, josko menisin kansallispukukurssille, minulla kun on Peräpohjolan puku, joka kaipaisi vähän entrausta. Mutta sitä ennen nautitaan loppukesästä ja lomasta, joten nostetaanpa malja sille :)

PS. Lisää kuvia löytyy paikallislehden verkkoversiosta.

Miltä lapsenlapsi näyttää

Arvaatte varmaan millaisia ylisanoja meinaa mummolta tulvahdella kun omaa lastenlastaan kuvailee. Hän on vaan niin kertakaikkisen suloinen että ihan meinaa mykistyä.

Nuori herra oli ensivisiitillä mummolassa ja tuntui viihtyvän. Ilmatkin oli just hyvät mm. neulekuvaukseen, ei nimittäin tullut hiki poseeratessa :) Helmikuussa neulomani takki oli vielä reilun kokoinen, mutta varmaan ensi talveksi just hyvä, sillä vauveli kasvaa kovaa kyytiä. No eipäs tullut kuvattua settiin kuuluvia housuja, mutta kai nekin vielä mahtuvat. Ovat olleet jo kovassa käytössä.

Maalis-huhtikuussa neulottu puuvillasetti oli just sopiva. Nuttu varmaan joustaa sen verran että mahtuu vielä pitkää, samoin pöksyt, tosin lahkeet ja hihat jäävät jossain vaiheessa lyhyiksi kun nyt jo olivat aika naftit. Tuumattiin, jotta tuolla housumallilla voisi tehdä villahousut tulevaksi talveksi. Pitää koettaa neuloa siihen malliin että sais mahdollisesti ohjeen kirjoitettua. Mulla on vähän se vika, että kun neulon omasta päästä niin en välttämättä malta tehdä kunnon muistiinpanoja, jonku silmukkaluvun vaan pistän vihkonlaitaan ja joitain summittaisia mittoja. Tarttis kai olla sihteeri siinä vieressä :)

Pääsin minä vähän mummonvirkaakin toimittamaan vaikka piti ehtiä töissäkin käydä. On tämä vaan ihmeellistä. Näissä tunnelmissa on hyvä toivotella suloista juhannusta itse kullekin ja vienosti toivoa edes vähän auringonpaistetta ja edes vähän vähemmän vettä :)

Leppävirran kansallispuku

Jatketaanpa näitä kansallispukupostauksia kun neulerintamalta ei ole mitään kerrottavaa.

Taitava ystäväni teki itselleen kotipitäjänsä eli Leppävirran puvun vuosituhannen alussa. Hän kutoi hame- ja liivikankaan, nypläsi tykkipitsit, teki myssyn ja tietenkin ompeli koko puvun kansalaisopiston ryhmässä. Tähän kaikkeen kului vain pari vuotta.

1920-luvulla Tyyni Vahter suunnitteli Leppävirralle puvun taiteilija Siiri Brunoun piirrustusten pohjalta. Pukua valmistettin vähän eikä se päätynyt tuotantoon tai mihinkään kuvastoon. 60-luvun lopulla täkäläiset maa- ja kotitalousnaiset pistivät kansallispukuasian uudelleen vireille. Kansallismuseon pukuasiantuntija Toini-Inkeri Kaukonen suunnitteli uuden puvun vanhojen luonnosten pohjalta. Liivin ja paidan malli säilyi entisellään, mutta kankaat ja väritys muutettiin leppävirtalaisemmiksi täältä kerättyjen kangas- ja tekstiilinäytteiden pohjalta. Puku julkistettiin ensimmäisen kerran kotiseutujuhlilla vuonna 1970 eli tässähän vietetään puvun 45-vuotis juhlaa ja käytiinpä muuten vilauttamassa sitä juurikin kotiseutujuhlilla :).

Nykyään puvun kangasta ei saa mistään, joten se on kudottava itse jos mielii pukua. Hame- ja liivikankaan värivaihtoehtoja on kaksi; kuvassa oleva kirkkas sini-vihreä kapeilla punaruskeilla raidoilla, sama väritys löytyy Helmi Vuorelman Kansallispukuja (1982) vihkosen kuvasta sivulta 28. Puvun tummemmassa versiossa pääväreinä on tumma sininen ja pronssinruskea valkoisilla raidoilla. Olisipa mielenkiintoista nähdä tuo tummakin versio.

Leppävirtalaisinta tässä puvussa on kuulemma tykkimyssy. Kyllä jäisi minulta tekemättä, mutta ei sinnikkäältä, taitavalta ystävältäni. Hän myönsi, että varsinkin myssyn ompelussa oli omat kommervenkkinsä ja joskus oli sormet lujilla mutta pitsinnyplääminen ei kuulemma ollut vaikeaa. Uskoiskohan :)

Tykkimyssyn vuorikangas on muistorikasta flanellia. Ystäväni äiti oli ostanut sitä pakallisen odottaessaan häntä. Pakasta on riittänyt kangasta ystäväni kapaloihin, penkkariasuihin, omien lastensa vaatteisiin ja lopuksi vielä tykkimyssyn vuoreksi.

Kuvissa kellolaskoksia eli volleja ei ole aseteltu, olisi kyllä mutta emme olleet varmoja kuinka se kuuluisi tehdä. Ne olivat tyyliin Rento, niinkuin myökin :)

Aina kun kaverin kans tavataan niin naaramiseks männöö, niin nytkin :)

Toini-Inkeri Kaukosen moniste Leppävirran kansallispuvusta, artikkeli Leppävirta sai oman kansallispuvun 43 vuotta sitten (Soisalon Seutu nro 70 2013) sekä kansallispukuinen ystäväni olivat lähteinä tähän postaukseen. Pitääpä vielä tiedustella arkistonhoitajalta, josko kunnan arkistosta löytyisi tuo Siiri Brunoun alkuperäinen luonnos. Ehkä tästä lisää myöhemmin.

Kuortaneen puku

Sain muutama vuosi sitten tädiltäni Kuortaneen kansallispuvun, jonka hän taas oli saanut omalta tädiltään eli minun isotädiltä. Puvusta huolimatta meillä ei ole mitään juuria Kuortaneelle, sillä savolaisia tässä ollaan, tädit vielä enemmän kuin minä.

Mustavalkokuvassa kansallispukuinen isotätini oletettavasti 30-luvun loppupuolella ja alakuvassa seisomassa oleva tätini 80-luvun alussa samassa puvussa. Äidilläni on kuvassa Perä-Pohjolan puku.

Etsiessäni tietoa puvun historiasta törmäsin säveltäjä Heikki Klemetin vaimoon Armi Klemettiin. Klemettimuseon sivuilla sanotaan hänen olleen puvun suunnittelija mutta tuskinpa hän ihan yksin on sitä suunnitellut. Armi Klemetti oli Kuortaneen laulajien kuoronjohtaja ja puku on suunniteltu lähinnä kuoropuvuksi samoin kuin Alavuden puku. Se voisi selittää puvun pelkistettyä ulkoasua, sillä varmaan on haluttu pitää hankintahinta kohtuullisena kuorolaisille. Puvun kauneusarvoa nämä seikat eivät kuitenkaan vähennä. Puvun yksinkertaisuudessa on jotain vaatimattoman viehättävää. Näin ihana kuva löytyi Museoviraston kuvakokoelmista.

Näissä vanhoissa valokuvissakin taitaa olla kuorolaisia. En tunne henkilöitä, mutta oletettavasti kuvaajana on ollut sodassa kaatunut isoenoni.

Puku on säilynyt ikäisekseen hyvin ja pieni kuluminen tekee siitä vain persoonallisen. Värin haalistumisen huomaa tuosta liivin etuosan alta ja helmasta. Isotätini oli lyhyt ja tätini pitkä, joten hameosaa on lyhennetty ja pidennetty ja sehän jättää pienoiset jäljet.

Liiviosaakin on pienennetty ja suurennettu sekä sivu- että olkasaumoista. Nyt se on suurimmillaan mutta kaipaisi ehkä taas pienennystä. Liivin nurjapuoli on jotenkin niin sympaattinen vanhoine hakasineet ja neppareineen.

Tähän pukuun ei varmaan kuulukkaan nauhoja kummempaa päähinettä. Nekin minulla on, mutta ilkiääkö sitä rouvaimmeinen niitä käyttää.

En ole varma onko pusero alkuperäinen. Siinä on halkio takana mutta vaatteen istuvuudesta päätellen sen pitäisi olla edessä. En edes hoksannut ajatella asiaa kun puin puvun päälleni kuvauskeikkaa varten viime viikolla. Puku oli ollut lainassa äidilläni ja koru oli valmiiksi kiinnitetty puseroon, siis sille halkiottomalle puolelle. Kiireesä puin puvun ja ihmettelin kun pusero kirraa kaulasta ja sitä sai nykiä helmasta vähän väliä alemmaksi jotta istuis paremmin. Keikan jälkeen katseltiin kuvia ja silloin vasta ylipäätään hoksasin että puserossa on halkio. Niin että nuttu nurin, onni oikein.

Pannaanpa sitten kiireen piikkiin tuo toinenkin moka. Olin ihan varma että mulla on valkoiset sukkikset vaan eipä ollutkaan. Kauppaan ei kerinny joten punaset sukat jalkaan vaikkei sävy mennytkään ihan kohilleen. Pikaisesti selasin yhtä kansallispuku kirjaa varmistaakseni että kyllä vain punaisia sukkiakin vilahtaa. Mutta summa summarum, ihan on hyvä puku minulle ja kiva ajatella että niin on ollut tädeillenikin.

Vanhasta uutta

Vuosi sitten kesäkuussa postasin tuluskukkarotunikasta, jonka matka lopulliseen muotoon oli pitkä; tyhmätunika, liian tyköistuva pusero, vähän siedettävämpi tunika. Kertaakaan en ole käyttänyt kyseistä neuletta ja niinpä päätin muuttaa sen muotoa vielä kerran. Nyt siitä tuli taas pusero. Enään en kyllä tee sille mitään.

 Sen pituinen se.

Hyllyntäytteenä oli monta vuotta myös yksi hupsu, kertakaikkiaan minulle malliltaan sopimaton pusero, jonka olin joskus muka halvalla ostanut Gudrundilta. Oisinko kerran käyttäny sitä ja silloinkin tais olla neulekuvauksista kyse. Että joo. No eihän sitä hyvää kangasta voi hukkaan heittää ja niinpä pähkäilin ja pähkäilin, jotta mitenkä sitä oikein muokkaisi sopivammaksi. Pusero siitä oli tuloillaan pitkän aikaa, olin jo ratkonut hihat irti ja leikannut niistä puseron etu- ja takaosat. Alkuperäisen puseron etu- ja takakappaleista oli tarkoitus tulla uuden puseron helma eli lopputulos olisi kenties ollut vähän tunikan tyylinen. Ongelmana oli ettei kangasta riittänyt hihoihin enkä oikein löytänyt mistään siihen tarkoitukseen sopivaa kangasta. Kyllästyin katselemaan leikattuja kappaleita ompeluhuoneen sängyllä ja niinpä päätinkin tehdä kankaasta hameen ja sehän kävi ihmeen supsikkaasti.

Oikeastaan ei tarvinnut kuin ommella kiilat hameen yläosan molemmille reunoille siihen kohtaan mistä olin purkanut hihat. Kangasta oli niin nippanappa että taskujen sisävara vai mikä se nyt on piti leikata toisesta kankaasta ja sopivasti oli hollilla vanhan hyvin palvelleen kesämekon rippeet, ne mitkä jäivät siitä onnettomasta pyöröpuikkojen säilytysviritelmästä. Vyötärönauhan kans sai pähkäillä tovin kunnes muistin, että mullahan on yks kirpparilta ostettu hassuhame, jota ei ole tullut käytettyä. Purin siitä vyötärönauhan ja ompelin sen sellaisenaan tuohon uuteen viritelmään. Tuo kankaiden kirjavuus ja yhteensopivuus hieman mietitytti mutta päätin olla rohkea ja aika hauskastihan ne rimmaa tai epärimmaa :). Tuo vyötärönauhahan muistuttaa vähän sitä minun lapinvyötä. Helmalle ei tarvinnut tehdä mitään kun siinä on alkuperäinen tiheällä tikillä tehty huolittelu. Kevyt, ilmava hame siitä tuli ja mikä parasta, vyötärönauhalla voi säätää leveyttä kun siinä on sellainen kietaisusysteemi.

Olipa hyvä idea

Tuolla aiemmin oli puhetta sukkapuikkotelineestä, joka on helpottanut meikäläisen neule-elämää suunnattomasti. Pyöröpuikkojen säilysongelmaa olen pähkäillyt pitkään ja luulin jo ratkaisseeni asian. Ihan tosissani ajattelin, että seuraava idea voisi toimia: vuoraan keskikokoisen pyöreä säilytyslaatikko kankaalla, johon ompelen kuminauhakiristyksellä olevia taskuja puikoille.

No, Ikeasta löytyi pyöreä rasia, tosin harmittavasti hiukan liian pieni ja matala sekä lampunvarjo, jonka halkaisija olisi ollut paljon parempi tähän tarkoitukseen. Onneksi en sentään ostanut sitä lampunvarjoa. Sunnuntaina pistin hihat heilumaan ja leikkasin vanhasta kesäleningistä vuoraukseen sopivat kappaleet ja ryhdyin ompelemaan. Ompelin taskun yläreunaan kuminauhakujan ja alareunan rypytin ennen kuin ompelin kaitaleen vuorikankaaseen vai miksi sitä nyt sanoisikaan. Rasian sisäpuolelle tulevan kankaan alareunaan ompelin kujan verhovaijeria varten, jotta kangas pysyisi napakasti paikoillaan. Juu toimi.

Jo ompeluvaiheessa heräsi epäilys ettei tämä idea nyt ehkä ollutkaan kovin kaksinen. Taskuista tuli liian matalat, eikä niihin mahtunut kuin muutamat pyöröpuikot. Puikkojen päät jäivät vähän pömpöttämään kankaan läpi ja niitä oli vähän työläs ottaa pois taskusta. En tiedä olisiko rasian niin korkeuden kuin leveydenkin suurempi koko ja taskujen korkeus parantanut asiaa. Jää arvoitukseksi, sillä loppui into tämän kehittelyyn, ainakin vähäksi aikaa :(

Ja voi hyvä luoja miten naurettava ulkonäkö tällä sökötyksellä on. Kermakakkudonitsi jolla on harmaa baskeri. Tuosta kankaasta voisi vielä tulla sukkapussi jahka jaksan eli viitsin purkaa nuo typerät taskut. Ei tämä ähellys kuitenkaan ihan hukkaan mennyt, tulipahan vaan todettua ettei homma toimi kuten kuvittelin. Ja eikun miettimään uutta ratkaisua. Muistin nähneeni siellä samaisessa huonekalukaupassa jotakin joustavaa muoviputkea ja eikun pähkäilemään josko sitä voisi hyödyntää. Avokki sitten keksi että hänellä on jossain semmosta mustaa muoviputkentapaista ja eikun kokeilemaan. Hitsi, homma tulikin ratkaistua ihan suitsait ja sikälikin kiva, ettei rasian osto mennyt hukkaan.

Olen jo muutamaan kertaan testannut ja voip olla että homma toimii. Eli voiskohan peräti todeta jotta loppu hyvin, kaikki hyvin :)