Kohtaamisia isolla KOOLLA

Olimme avokin kanssa alkuviikosta lomailemassa kainuussa minun lapsuusmaisemissa. Tiistaina laskettiin kanootti ihan itärajan pinnassa oleville Karttimojärville ja lähdettiin meloskelemaan.

Ilma oli mainio, maisemat kauniita ja voi sitä hiljaisuutta.

Reitti koostui useammasta pienestä järvestä, jotka olivat yhteydessä toisiinsa kapeiden suoreunasten uomien välityksellä. Viimeisin, mielenkiintoisimman oloinen järvistä oli jo rajavyöhykkeellä, mutta eipä päästy sinne asti, sillä juuri kun olimme kääntymässä kapeaan uomaan, näin vedessä jotakin outoa. Mitä kummaa, monta karvaista pyöreää korvaa uiskenteli uoman mutkassa sadan metrin päässä meistä. KARHUJA, perkele!!!! Tarkemmin laskettuna KOLME KARHUA!!!

Herra jee, että minä säikähdin ja ihan tosissaan. Yritin heti kääntää kanootin ja lähteä melomaan pakoon, kun avokki vaan aneli, että elähän nyt, kuvataan niitä ensin.

No hän antoi kameransa laulaa (onneksi siinä on pitkä putki, jolla zoomata) ja minä likka käänsin kanoottia vimmatusti. Välillä uskaltauduin katsomaan nallukoiden rantaleikkejä, mutta kyllä hirvitti.

Vaikka eipä kai meillä mitään hätää ollut. Vaikutti siltä etteivät nämä köllykät edes huomanneet meitä, tulimme nääs tuulen alapuolelta ja kaipa se tuuli vei niin äänet kuin hajutkin mukanaan. Olin kyllä laulellut koko ajan meloessa, sillä lähellä olevan erämatkailuyrittäjän mukaan saattaisimme nähdä karhuja näissä maisemissa. Ja minä kun luulin, että hän vain juksasi meitä, höh.

Kaikki karhut olivat isoja, mutta jotenkin vaikutti, että tuo vaalea olisi ollut emo ja nuo tummat poikasia. Ainakin sillä oli hyvin äidilliset otteet :)

Tässä kuvassa heinikko alkaa jo peittää näkyvyyttä, mutta kyllä siitä karhun erottaa.

Olimme jo meloneet muutama sata metriä poispäin, kun avokki sai houkuteltua minut vielä palaamaan näyttämölle tosin sillä ehdolla, ettei menty niin lähelle kuin alussa.

Kuvista ei tullut kovin kummoisia kun etäisyyttä oli jo aika paljon, mutta verkkokalvolle taltioitui huikean hieno näkymä; kaksi vekkulia veteli karhunpainia ihan rauhassa suon laidalla vaikka kuinka kauan.

Ja tässä tämä kylmähermoinen valokuvaaja, jota ei ainakaan hätähousuksi voi mainita (niinkuin ehkä erästä toista :)

Vaan olipa se kyllä hieno kokemus. Näin jälkikäteen pistää hymyilyttämään koko seikkailu ja voihan se olla, että tämä oli niitä once in the lifetime kokemuksia, joita ei tule enää toista kertaa minun kohdalle. Ja ehkä hyvä niin :)

Liljahuivi

Olenpas minä ollut laiska neuloja tänä kesänä. Mitään uutta ja ihmeellistä ei ole tullut tehtyä ja tämäkin, viikko sitten valmistunut neule on melkein toisinto pari vuotta sitten neulomastani huivista, tosin tämä ilman nypyköitä.

Malli Lily of the Valley shawl by Nancy Bush (Rav. link)
Lanka joku kaksisäikeinen Vironvilla
Menekki n. 200 g
Koko n. 60 x 175 cm
Puikot 5 mm

Meinasin neuloa myös reunapitsit, mutta jäipähän tekemättä kun huivista tuli muutenkin aika iso. Niiden tekoa vois kokeilla jossain vaiheessa johonkin ohuempaan huiviin. Kokonaisuudessaan olen ihan tyytyväinen huiviin, mutta en muista miksen sittenkään tehnyt niitä nypyköitä kun ne olisivat olleet niin somat. Ja voipi olla etten minä nyt enää kolmatta samanlaista kehtaa neuloa.

Olipas hauskan tuulinen (eipä enää niin lämmin, yhyy) ilma tänään kun kävimme kuvaamassa huivia. Tukka, hame ja huivi vaan liehuivat.

Mutta metsän siimeksestä löytyi myös suojaisa paikka. Kuopus toimitti retkellä assarin virkaa ja asetteli huivin mystisesti mallin päähän. Siis tämähän toimisi varmaan hyttysverkkonakin, tosin ei niitä haitaksi asti täällä päin ole ollut tänä kesänä.

Sieltä urkkakentän takaa löytyi myös näin idyllinen taustamaisema.

Ja sitten puikkelehdittiin pellon poikki ja ojan yli autolle


ja hurautettiin jätskikioskille.

Kesähäät

Otsikosta voisi vetää tiettyjä johtopäätöksiä, mutta todetaanpa heti alkuunsa ettei täällä naimisiin olla menossa, eiei. Tälle kesälle ei ole sattunut yksiäkään häitä, mutta toisin oli kesällä 1966 eli siitäpä tämän kertainen Wiikon Wanha.

Valmistaudumme poseeraamaan kuvaajalle ennen enoni häihin lähtöä. Valmistelut ovat aivan selvästi kesken, rouvilla hiukset viimeistelyä vailla, isällä piippu lataamatta, enolla sormissa jotain, serkulla mielenkiintoista seurattavaa ja minulla polvisukat rullaamatta (intohimoni lapsena). Vain velipoika on ottanut tyylikkään asennon kuvausta varten. En muista nähneeni muita kuvia tästä tilanteesta, mutta haitanneeko tuo. Tämä on jotenkin niin hauska ja koominen.

Mikähän lie laiskuus

iskenyt, kun blogia tulee päivitettyä kovin harvoin. Yksi syy lienee se, että päivitettävää eli neuleita valmistuu kovin verkkaisesti. Ja toinen on varmaan se laiskuus vai viihteryyden puutosko tuo lie. Huomasin tuossa, että tämän vuoden puolella ei ole ollut kuin yksi Wiikon Wanha, vaikka nimestä voisi päätellä paljon runsaampaa ilmestymistiheyttä. No, pitää lohduttautua sillä ettei tämä blogi ole mikään aikakauslehti, jonka tilaajat osaavat odottavaa tiettyjä juttuja viikottain. Siispä pitkästä aikaa Wiikon Wanha:


Arvaatteko/tiedättekö kuka esittelee näin viehkeästi nurjatonta neuletta olevaa puuvillalangasta neulottua kaksiosaista uimapukua Eevaneule-lehdessä 3/1976?

Lehtien kansikuvia samaiselta vuosikymmeneltä löytyy myös Ninnun mainiosta blogista.

Pientä kivaa

Muutaman viikon kuluttua kirjasto osallistuu kylän iltatori tapahtumaan siten, että kirjastoauto on paikalla ja siellä on mm. nukke- ja sorminukketeatteriesitys. Kasper ja Isoäiti olivat jo olemassa, mutta Nökö ja Hipsu piti hommata jostakin. Ja niinpä minä virkkasin sormihiiret. Mitään valmista ohjetta ei ollut vaan tein ne ihan mututuntumalla. Hiiret näyttivät vähän tylsiltä virkattuina, joten neulahuovutin villaa pintaan, tein hieman muotoilua sekä hännät ja tassut.


Silmiksi laitoin lyhyet nuppineulat ja niitä siirtämällä on helppo muuttaa hiiren ilmettä. Viiksinä on rikkaharjasta leikatut mustat harjakset. Häntiin pujotin ohutta rautalankaa, jotta niiden asentoa voi muuttaa. Käpäliinkin olisi kannattanut tehdä samoin, mutta kun ne on niin hentoisesti tikutettu, että rautalanka ei varmaan pysyisi niiden sisällä.


Kuopus sanoi, että nuo punaiset nenänpäät näyttävät siltä, kuin hiiret olisivat olleet tappelussa. Höh! No ehkä ne ois olleet vaaleanpunaisina vähän paremmat, mutta eipä sattunut olemaan kyseistä väriä varastossa.


Näitä oli tosi mukava tehdä, joten eiköhän homma jatku jossain muodossa.

Ja lisää pieniä juttuja. Neuloin kummitytön parikuiselle tyttövauvalle mekon ja hatun. Langat kaivoin lankalaatikosta ja suuntaa antavana mallina oli Dropsin liivihame, mutta loppujen lopuksi en katsonut siitä muuta kuin yläosan silmukkaluvut. Helmapitsi on Haapsalu sall kirjan vausabakiri 3. Aidon vauvan puuttuessa mallina sai toimia Jaana-nukke, joka on kylläkin pienempi kuin neuleiden saaja, mutta ihan mallikkaasti kuvaaminen kävi näinkin. Ainakin tämä malli pysyi liikkumatta :). Toivottavasti mekko ei ole aivan näin pitkä oikealla omistajalla.




Hattu (vai hilkkako tämä nyt on) oli hyvä kuvata Jaanan päässä. Vähän jännättää, että tuliko siitä sittenkin liian pieni. No se selvinnee lähipäivinä.


Tähän minulla ei ollut mitään valmista mallia vaan kehittelin sen omasta päästä. Päähineessä ei ole yhtään saumaa ja muotoilustakin tuli aika hyvä, mutta kehiteltävää jäi. Onneksi ainakin yksi vauva on tulossa lähipiiriin syksymmällä, joten jatkoa seuraa.


Malli vähän Dropsilta ja Haapsalu Sall kirjasta, loput omasta päästä
Koko hyvin pieni
Lanka muinainen Novita Butterfly, menekki mekkoon ja hattuun 100 g
Puikot 3 ja 3,5 mm pyöröpuikot
Muuta 5 nappia


Tyhjistä suklaarasioista saa muuten hyviä pakkausrasioita neulelahjoille.


Hyvää, aurinkoista kesää ja kesämieltä kaikille :)

Matkaneulesukat

Parin viikon sisään on mahtunut pari pidempää reissua ja nämä sukat tuli aloitettua ihan niitä silmällä pitäen. Ei se tieten ainut syy ollut joten sanotaanpa vaikka että ihan neulomisen riemusta neuloin.

Malli omasta päästä
Koko 38, silmukkaluku alussa 64, palmikon jälkeen 56
Lanka Austermann Step classic, yhteensä n. 62 g
puikot 2,5 mm

Ja mitä näistä nyt sitten sanois? Punaiset villasukat. Luulin keksineeni hauskankin kuvion, mutta se vaatii vielä jatkokehittelyä. Äh, en jaksa analysoida enempää.


Jokohan sitä tarttis ajaa nurmikko? Tosin tuommonen kukkaniittyhän vois olla aika hauska.

Muutamat sukat

Voi kuinka sukkien kutominen osaakin olla mukavaa ja rentouttavaa. Sekin hyvä puoli ettei siinä ainakaan kovin helposti voi mennä ihan päin mäntyä (vert. ed. neuleproj. :). Olen yleensä yhden neuleen ihminen eli en aloita uutta ennenkuin meneillään oleva neule on valmis, mutta aina silloin tällöin pitää aloittaa sukat ihan vaan sen takia, että on a) telkkarineule ja b) tarpeeksi pieni neule mukaanotettavaksi. Tähän viimeinittuun vaihtoehtoon lukeutuu maaliskuussa aloittamani sukat. Olin lähdössä kuuntelemaan Markku Pölösen luentoa ja mikään ei ole niin mukavaa kuin kuunnella ja neuloa yhtäaikaa, joten ei kun sukat alulle.


Malli omasta päästä
Koko 38, silmukkaluku alussa 64, palmikon jälkeen 56
Lanka Drops Fabel ja Austermann Step classic, yhteensä n. 70 g
puikot 2,5 mm

Kuten olen jo varmaan moneen kertaan maininnut, pidän sukista, joiden varret ovat napakat, siis eivät löpötä, siksi taas resoria. Malli on aika simppeli ja niin kehityskelpoinen (vaikkei se oikein näykkään tuossa kuvassa), että aloitinkin perjantaina uuden sukkaversion (matkaneuletarve). Raidoitukseen en ole ihan tyytyväinen paitsi siinä mielessä, että sain upotettua harmaata lankaa, jota oli jemmassa senverran vähän, ettei niistä yksivärisiä sukkia saa millään. Jäi niitä silti vielä vähän. Ja nuo kirjolangat, huokaus. Ei usko pieni ihminen että vaikka ne kerällä on kuinka houkuttelevan näköisiä niin ei välttämättä neulottuna. No, oisko nuo niiko jäkälä ja kaverva.

Jokunen viikko sitten tuli kutsu serkkupojan viiskymppisille ja eikun lahjasukkia neulomaan. Ja taas haksahdin kirjolankaan. Malliksi valikoitui yksi Knitting Vintage Sokcs kirjan malleista ja tällaiset niistä tuli


Malli Gentleman's fancy sokcs, Nancy Bush (rav link)
Koko 45
Lanka Austermann Step, menekki n. 100 g
Puikot 2,5 mm

En ole tuntenut tarvetta käyttää sukkamuottia ennen tätä työtä. Nämä sukat näyttivät valmiina niin hassunkurisilta, hirmu kapeilta ja pitkiltä että mietin jo josko sittenkin ois menty päin mäntyä. Kastelin sukat ja puolikuivina pujotin ne pahvista tehtyihin sukkamuotteihin, vai miksi niitä virallisesti kutsutaankaan. No rupesi näyttämään jo paljon paremmalta, helpottunut huokaus. Eilen sitten oltiin synttäreillä, hauskaa oli eli kiitos vaan E. ja kumppanit.