Niin vai näin

Minulla on nyt neulepulma. Oikeastaan ihan pöhköä esitellä sitä täällä kun kuitenkin joudun itse tekemään päätöksen, mutta antaa mennä. Tilanne on tämä: Olen jo pidemmän aikaa etsiskellyt sellaista raglanhihasista mallia, jossa istuvuutta on parannettu lyhennetyin kerroksin. No löysin mieleisen mallin Ravelrystä eli tämän  Gaufresin. Langan ja värin pähkäily vei oman aikansa mutta löytyihän se mieleinen eli Louhittaren luolan Pohjan Akkan Vilja (tosin ois se Tiilikin voinut olla hyvä :)

Ohje on kirjoitettu selkeästi ja neule on edennyt suht joutuisaan paitsi että näin paksun langan neljäpuolosilla neulominen ei ole herkkua minun ranteille. Siksipä purkaminen ei nyt oikein houkuttais, mutta äh, sitä ei voine välttää. Ohjeesta poiketen neuloin hihan ennekuin aloitin helman mallineuleen. Halusin varmistaa, että mallineule alkaa molemmissa samalta korkeudelta ja koska ohjeessa on hiukan lyhyemmät hihat, ei tuijottanut sen mittoihin. Nyt kun tuota hihaa katsoo, niin langasta muodostuu tuollainen selkeä kierreraita eli se poikkeaa miehustan pinnasta. Hiha olisi ehkä kannattanut neuloa kahdelta kerältä, pari kerrosta toiselta ja pari toiselta. Tämä siis ensimmäinen pulma ja ratkaisukin siihen on tiedossa; purkaminen. Ja toinenkin pulma ratkeaisi sillä, meinaan kun tuo hihansuu on minusta turhan leveä. Se on vähän epäkäytännöllinen noin.

No sitten se suurin pulma. En ole ollenkaan varma kumpi puoli tuosta mallineuleesta olisi parempi. Tuossa alla olevassa kuvassa näkyy nurjapuoli ja siinä on jotenkin sellainen kudotun sidospinnan tuntu, joka miellyttää vanhan kutojan silmää :)

Ohjeessa mallikerta muodostuu neljästä kerroksesta, joista kaksi keskimmäistä on sellaisia, joissa jokatoinen silmukka otetaan neulomatta. Muutoin noudatin ohjetta, mutta neuloin toisen noista keskimmäisistä keroksista ilman noita neulomattomia silmukoita, siis neuloin ne. Siksi mallineuleen pinta ei ole ihan yks yhteen ohjeen kanssa, mutta aika lähelle kuiten. Selvimmin eron huomaa nurjalla puolen.

Nyt neule on siinä vaiheessa, että tarttis päättää kuin päin mallineule tulee. Päätänpä niin tai näin, purkuhommiin joudun jokatapauksessa kun tuota hihansuuta pitää kaventaa. Mutta purkaanko hihan kokonaan, kas siinäpä pulma. Että tämmöstä.

Ihailen,

te ootte sitten fiksuja kun arvasitte neulekirjakuvien olevan 80-luvulta ja nimenkin tiesi moni eli kyseessähän on Lis Paludan Villit virkkausmallit vuodelta 1981. Liekö tuo ollut suosittu aikaan, kenties, mutta ehkä se ei ole jäänyt mieleeni kun olen enemmän näitä neuleimmeisiä. Tämän taitaa kyllä tietää kaikki :)

Kun käyn läpi näitä poistettavia kirjoja niin tulipahan vaan mieleen, jotta mikä tekee esim. neulekirjasta klassikon. Tietenkin ajattomuus, kiinnostavuus ja suosio eli lainamäärät näin kirjaston kannalta, mutta miten sitä pitäis suhtautua tällaiseen aikansa tuotteeseen? Islantereita ja perinneneuleita neulotaan aina, mutta entä näitä? En nyt kysy ammatillista neuvoa vaan ihan kiinnostuksesta utelen.

Vaan nyt minä lähden katsomaan kartanoromantiikkaa ja neuloskelemaan. Sohva on sopivasti neuletuolin vieressä ja se näyttää/on näyttänyt jo jonkin aikaa tällaiselta:

Väriterapiaa kerrassaan. Kiitos muuten edellisen postauksen kommenteista ja hyvää viikon jatkoa kaikille :)

Jos ei mittään, niin tokhan jottain

eli ei ole kovin kummoisia tuotoksia valmistunut viime aikoina. Suuritöinen (onhan se kun purkaa ja neuloo, purkaa ja neuloo) villatakki odottelee tuolla hihoja. Jossain vaiheessa epäilykset neuleen onnistumisesta olivat aika masentavat, mutta eiköhän siitä jotain syntyne.

Kuvassa olevat kappaleet on jo koottu liiviksi, joka siis odottelee niitä hihoja. No, toivottavasti minä tällä viikolla pääse niiden kimppuun. Tekisi niin mieli aloittaa kevätneule vähän vaaleimmista langoista, mutta tuo on saatava ensin valmiiksi. Voipi kyllä olla, että napinmetsästykseen menee taas oma aikansa eli Kuopion reissu edessä.

Tässä joutoajalla, siis sillä mikä on jäänyt kun en ole tarttunut härkää eli hihoja sarvista, olen neulonut yhet kärjestä aloitetut tiimalasikantapäiset sukat

kakkosen puikoilla Pro Lana Meine Wolle Sockenwolle langalla neuloen. Tästä samaisesta langasta neuloin joku aika sitten sormikkaat, joita olen käyttänyt ahkerasti. Ja sen kyllä huomaa. Lanka nöyhtääntyy hupaisasti ja nyt näyttää siltä niinkuin sormikkaisiin olisi alkanut muodostua harmaata homekasvustoa. Kaikki jotka ovat olleet joskus mansikkapellolla töissä tai muuten vaan poimimassa tietävät miltä sellainen näyttää. Jään mielenkiinnolla seuraamaan homehtuvatko nämä sukatkin. Vuoden päästä vois taas tehdä sellaisen ennen/jälkeen postauksen näistä sukkalangoista.

Ja toinen joutoaikatekele on tämä suojapussukka/palli, jonka virkkasin ontelokuteesta palapelimattopaloille, jotka ostin neuleiden pingotusalustaksi täältä. On muuten kätevät palat, testattu on.

Kannen kiinnityssysteemi on vielä mietinnässä. Jahka ehtisin sinne nappikauppaan, niin hommaisin 9 suurta nappia, joilla saisin tuon kannen pingotettua paikoilleen, siksi nuo renksulatkin on tuossa. Vaan jos se ei toimi, niin ehkä sitten vetoketju. Olipa aika fyysistä vääntämistä tuo virkkaaminen. Taitaa jäädä meikäläiseltä tekemättä se suuri, pyöreä virkattu matto, josta olen haaveillut.

No joo, osa 2

Ennen neuleasiaa pitää todeta että kylläpäs oli mainiot ilman pääsiäisenä, niin mainiot että ulkona on tullut pelattua, kahviteltua, ruokailtua, muuten vaan touhuttua ja tietenkin neulottua.


Huonosti istuvan puuvillapuseron tuunaus on edennyt vaiheeseen. Suunnitelma oli seuraavanlainen; a) otan hihat pois huonosti istuvasta puserosta, b) neulon kädentiekaitaleet ja kiinnitän ne hihattomaan puseroon eli saan liivin, c) neulon hihoille uuden takin ja d) värjään neuleet ruskeaksi.

Kaikki tuo on nyt tehty. Neuloin hihoille takin, laitoin lankaa vyyhdelle ja pistin sen neuleiden kanssa koneeseen värjäytymään. Se onnistuikin mainiosti Nitor koneväreillä, jälki on todella tasaista ja tykkään väristä. Leikkasin hihat puserosta huoliteltuani sitä ennen reunat muutamalla kolmipistosiksakkierroksella. Neuloin kädentiekaitaleet ja kiinnitin ne hihattomaan puseroon koneompeleella


ja liivihän siitä tuli


mutta vähän nörttisellainen :)


No ehkä alla olevaa puseroa vaihtamalla saa muka vähän lievemmän nörttivaikutelman. Saas nähdä tuleeko käytettyä.

Mutta voivoi, ne hihat ei istu, ei sitten millään. Ja hihoille neulotusta takista tuli ylläri ylläri aika nafti ja lyhyenläntä. Harsin hihat takkiin nähdäkseni miltä näyttää


vain todetakseni että ei hyvältä. Mutta minähän en näin vähällä luovuta. Aloitin päivällä neulomaan uusia hihoja ja teen noista vanhoista vaikka ne kuuluisat tuluskukkarot, jos en muuta keksi.

Vauhtiraitasukat sun muuta

Kuten edellisen postauksen lopussa uumoilin, en malttanut olla aloittamatta punaista Hiirulaista ennen sukkaputken loppua. Olen jo ohittanut kriittiset kohdat, sovitellut neulosta ja näyttäisi, että siitä on mahdollisesti tulossa jopa oikean kokoinen. Nyt vaan pösötellään helmaan asti.


Meinasi jäädä yhden synttärilahjasukat kesken kun Hiirulainen vei mennessään, mutta sankari ei onneksi pahastunut vaikka saikin sukkansa pari viikkoa myöhässä. Ja sitten se vielä kiltisti poseerasi kuvaajalle :)


Seiskaveikasta (130 g) kolmepuolosilla neulottu.

Laitetaanpa tänne myös kuva tossukoista, jotka lähetin aiemmin syksyllä vuosipäiviä viettäneen tätsyn jalkoja lämmittämään.


Poikakullallekin tein tossut vaan enpä ehtinyt kuvata niitä kun lähtivät jo maailmalle.

Ihan pihalla

En ihmettele yhtään, että muinaiset kansat palvoivat aurinkoa. Lämpö ja valo houkuttelivat minutkin ulos neulomaan ensimmäistä kertaa tänä keväänä.

Käsissä ja pöydällä velipojan villatakin etukappaleet. Mulla on tapana neuloa kaikki sellaiset neuleet, joissa on kaksi samanlaista osaa yhtäaikaan. Tuntuu, että siten saa muka nopeammin valmista ja tulee varmasti samankokoista. Kuvassa on vielä villatakki päällä, tosin myöhemmin sen sai riisua kun oli niin ihanan lämmintä. Tuo on muuten pätevä vaatekappale neuloessa, saa nimittäin apupuikon kätevästi rinnuksiin kiinni, kuten kuvassa. Enää en sujauttele puikkoja tuolin tai sohvan reunaan, yks kunnon rokotus riitti :)

Kesän Lapsi ilahdutti minua tällaisella tunnustuksella:

Lämmin, sydämellinen kiitos :)

Aina se vain on yhtä vaikeaa valita muutama yksilö, kun täällä on niin suuri joukko taitavia, ihania ihmisiä. Mutta laitetaanpas tämä vaikka Solveigille, Sanille ja Helenalle. Sitten kiittäisin vielä neulovia Lyylejä eilisiltaisesta, olipas taas mukavaa ja virkistävää :)

Ja tavoilleni uskollisena muistelen taas menneitä. Joskus teinivuosina kuuntelin Americaa ja varsinkin tämä biisi toi aina kevään mieleen, vaikkei sen sanoitus siihen viittaakkaan, tosin onhan siellä se sunshine. Ja entäs tämä. Jaa jaa, vähän lässyä mutta sillain mukavalla tavalla :)