Mikä neuvoksi minulle?

Kalevalan päivän kunniaksi Wiikon Wanhana laulu numero 55. Kantelettaresta, jossa kerrotaan mielenkiintoinen keino suhtautua murheisiin. Voisi toimia nykyäänkin :).

Mikä neuvoksi minulle,

mikä neuvon antajaksi?

Neuo neitonen minua,

opastellos orpolapsi!

Ei neijestä neuvojata,

orvosta opastajata,

neuottu itseki neiti,

opastettu orpolapsi.

Enkä huoli huolimahan,

suuresti sureksimahan;

Annan huolia hevosen,

murehtia mustan ruunan,

rautasuisen surkutella,

suuripäisen päivitellä.

Hevosell' on pää parempi,

pää parempi, luu lujempi,

koko ruumis runsahampi,

kaulasuonet kantavammat.

Muutama vuosi sitten löysimme tämän aarteen kirjaston poistomyynnistä; Kantelettaren ensimmäinen painos vuodelta 1840, präntätty J. Simeliuksen lesken tykönä.

Ystäväni

Kuinkahan monella minun ikäpolven ihmisellä on ollut lapsuudessaan Ystäväkirja, se sellainen johon kirjatiin lempiaineet, inhokit ja haaveet? Muistaakseni omilla tytöillänikin oli sellaiset, mutta miten lie nykyään? 

Tämän kertaisena Wiikon Wanhana muutama ote omasta Ystävänikirjasta, joka on ilmeisesti vuodelta 1971. Tähän villiin johtopäätökseen tulin siitä, että melkein kaikkien kavereiden urheilijaihenne oli Juha Väätäinen (EM-mitaleita juoksusta samaisena vuonna). Muistaakseni sain kirjan lahjaksi Eeva-tädiltäni, joka on täyttänyt ensimmäiset sivut. Hänen hartain toiveensa on ollut paljon aikaa. Lieneekö se vihdoinkin toteutunut tuoreella eläkeläisellä :)

Seuraavaksi kirjaa on täyttänyt kouluaikojen paras ystäväni. Hänestä ei tainnut tulla sihteeriä vaan jotain paljon taiteellisempaa. Siitä puolesta oli vinkkejä jo silloin lapsuudessa. Kovasti paljon piirreltiin ja suunniteltiin kaikenlaista, jopa musiikkivideoita (Led Zeppelinille) vaikkei niitä edes ollut olemassa siihen maailman aikaan :)

Enoni hartain toive on ollut oikein suuri lohi. Sen hän lienee saanutkin, mutta aikomus tulla vanhaksi ei toteutunut, sillä hän kuoli tapaturmasiseti muutaman vuoden kuluttua tuosta.

Aina ei haaveet toteudu, mutta joskus sentään. Minusta ei sitten tullut laulajaa, mutta velipojasta tuli urkuri. Kirjan liikuttavimman Miksi aion tulla vastauksen oli kirjoittanut meidän luokan mukavin poika. Ei enempää eikä vähempää kuin hyväksi ihmiseksi. Aika hienosti tuumittu kymmenvuotiaalta.

Hyvä ystävänpäivää kaikille! Pidetään huolta toinentoisistamme ja ollaan hyviä ihmisiä :)

"North with Finland's Lapps

Big in Heart and Hospitality Are the Little People of Lapland - and a Taxi Will Take You to an Arm of the Artic Ocean" 

Tällainen otsikko ja johdanto sekä tieten juttu löytyy The National Geographic Magazine lehdestä elokuulta 1954 (vol. CVI, number two). 30 sivun pituisen jutun ovat kirjoittaneet ja kuvanneet Jaen ja Franc Shor. En ole vielä lukenut kaikkea vaan lähinnä ihaillut valokuvia, joita on runsaasti. 

Saamelaiten kansallispäivän kunniaksi tämän kertaiseksi Wiikon Wanhaksi valitsin kuvan pienestä, vanhasta ladystä, joka kurottautuu sytyttämään Franck Shoren piippua.

Kuvatesti suomennettuna: "Lapinmiesten keskipituus on 1,52 cm ; tämä Nilppa mummo mitattiin kuusi tuumaa lyhemmäksi (1,37 cm). Koosta riippumatta lappalaiset ovat jänteviä, ketteriä ja vahvoja"

Samasta aiheesta puhuttiin myös Taustapeili ohjelmassa, jossa Petri Rinne haastatteli Suvi Westiä ja Kirste Aikoita, tyttöjä jotka ovat tehneet Märät Säpikkäät ohjelman. No, mitäkö olen mieltä tuosta TV-ohjelmasta? Osa jutuista on todella hauskoja, varsinkin ne kansatieteelliset katsaukset, mutta osa vähän turhan härskejä. Vaan kyllä minä net kaikki aion kattoa. Ja lopuksi kiitos sukulaismiehelle, joka tiesi kiinnostukseni ja ystävällisesti lähetti kyseisen lehden minulle.