Villasukkakilttejä

Kävin joulukuun alussa katsomassa Reijo Honkosen tekstiin pohjautuvan monologinäytelmän Puputtaja. Yksi tarinoista kertoi siitä, kuinka epäoikeudenmukainen joulupukki voikaan olla. Jotkut lapset saavat aina toivomansa lahjat vaikkeivät olisi yhtään kilttejä ja toiset, jotka ovat oikeasti tai ainakin yrittävät olla kilttejä saavat vain villasukkia ja suklaarasioita. He ovat kuulemma niitä villasukkakilttejä. Kylläpä pisti hymyilyttämään sillä meillähän tätä lajia piisaa :)

Avokin tyttärelle neuloin Olga-sukat Regia Stripemania colorista. Koko jotain 39-40, langanmenekki kolmosella neulottuna reilu 100 g.

Lapsenlapsen toiselle mummille neuloin sukat Regia 4-fädig langasta. Malli on melkein kuin Siiri-sukissa paitsi että kavennus/lisäys kohdat ovat aina samoin päin. Langanmenekki kakspuolosilla neulottuna noin 70 g, koko 39.

Myös nuoren perheen sukat on neulottu Regiasta. Oikealla oleviin vävypojan sukkiin sain idean Stephanie van der Lindenin Anni-sukista. Mallista on neulottu vain ensimmäinen osa eikä sitäkään ihan ohjeen mukaan (oikeat vaakaraidat ovat kolme kerrosta korkeat, ohjeessa kaksi). Keskimmäiset eli esikoisen sukat ovat taas yksi versio Rye-mallista. Pikkuiselle pojalle neuloin raitasukat isän ja äidin sukkien väreissä. Niistä tuli sattumalta just oikean kokoiset mutta saas nähdä mahtuvatko enää lopputalvesta jalkaan.

Kuopuksenkin sukat on neulottu yksinkertaisista aineksista eli siis omasta päästä.

Poika toivoi paksuhkoja sukkia ja sai sellaiset. Malli on ihan perussukka maustettuna varren nurjilla, harmailla raidoilla. Kuva on otettu hetkeä ennen pojan poislähtöä, joten alla oleva sukkaryhmäkuva jäi yhtä villasukkakilttiä vajaaksi :)

Ja sainhan minä yhdet lapasetkin neulottua.

Hihii, pikkupeukalon satuttaminen oikeaan koloon voi olla vähän haastavaa :)

Ja lopuksi vielä potkupallo, jonka väkertäminen olikin aika mielenkiintoinen homma. Virkkaaminen ei tuottanut vaikeuksia, vallankin kun löysin hyvät ohjeet.

Eikä kai kokoaminenkaan olisi ollut kovin vaikeaa, jos olisi käyttänyt vain kahta väriä, mutta useamman värin hahmottaminen pisti jo miettimään. Onneksi löysin kokoamiskuvan, jonka avulla homma helpottui huomattavasti.

Mietitytti vähän, jotta kuinkahan täytevanu tursuaa nuista pienistä reiistä, joita jäi väkisten tuohon pintaan. No kaveri vinkkas, että pallon voi täyttää vaikka muovipusseilla ja teinkin sitten niin, että laitoin parikolme kaupan hedelmäpussia päälekkäin, työnsin ne valkoisen viisikulmion kokoisesta aukosta pallon sisään ja täytin sen vanulla ja keskelle pistin vielä herneillä täytetyn kindermunan sisuksen noin niinkuin ääniefektiksi.

Hyvää ja neulerikasta uutta vuotta meille kaikille!

Vanhoja leluja

Puuvillaneule ei ota valmistuakseen joten esitellään taas Wiikon Wanha. En tiedä keitä tässä kuvassa on, melko varmasti eivät ole sukua.

Leluista päätellen siinä on paremman perheen lapsia kera palvelijan. Aika erikoisen näköinen lelu tuossa oikeassa reunassa. Onkohan se kenties naamari?

Pöpi-nalle

Wiikon Wanhoissa jatkuu leluteema. Kuvassa tämänpäiväinen synttärisankari (onnea vaan kovasti tyttökulta) nallensa kanssa lähdössä ukin synttäreitä juhlimaan.

Mieleinen nalle oli isotätien Lontoon tuliainen tyttärelle. Kun mietittiin nimeä uudelle tulokkaalle kerroin vihjailevasti kuinka englannissa kutsutaan poliiseja bobeiksi, että eikö oliskin hyvä nimi? Joo, nallen nimi on Pöpi, tuumi lapsukainen eikä hän suinkaan tarkoittanut, että se olisi ollut jotenkin tyhmä tai idiootti. Bobby taipui lapsensuussa Pöpiksi vai pitäisko se kirjoittaa Böbi vai Böpi. Ja eihän se nimi miestä pahenna, eikä nalleakaan.

Kuva on otettu lokakuun lopussa vuonna 1985. Alkuperäinen kuva oli niin tumma, että sitä piti käsitellä roisisti saadakseen sävyjä esiin. No, tulipa sitten testailtua eri filttereitäkin :)

Vanhat nuket

Tämänkertaiset Wiikon Wanhat ovat nukkeja 1960-luvulta. Siihen maailmanaikaan leikittiin vielä kovasti nukeilla, ei tieten kaikki mutta minä ainakin. Rakkain ja varmaan ensimmäinen nukkeni oli Jaana. Hän on säilynyt todella hyvin siihen nähden, että hänellä on leikitty paljon, ensin minä ja jonkun verran myös minun lapset. Niskassa on pieni halkeama ja toinen silmä ei aina meinaa pysyä auki, mutta muuten nukke on priima kunnossa.

Tässä Jaana on puettu velipojan lapsuusaikaiseen trikoo-asuun, joka sekin on 50-60-luvun vaihteesta.

Tässä yhteispotretissa istuu vasemmalta lukien Jukka, joka on näköjään puettu mekkoon, Jaana ja nimetön, ei niin kovin tärkeä nukke.

Jukan kaveri Pekka ei päässyt kuvaan, kun sen naama oli niin kovin litistynyt aikojen saatossa.

Nämä nukkekodin asukit ovat esiintyneet täällä jo ennekin, mutta on ne niin somia, että kehtaa toiseenkin kertaan esitellä.

Ja nämäkin on aiemmin nähty eli barbiepariskunta Kari uudessa villatakissaan ja sukissaan:

sekä puolisonsa Helena tyköistuvassa silkkimekossaan:

Ja sitten on vielä tällainen erikoinen yksilö, joka on saanut asukseen vanhan sukanvarren:

Lieneekö hän barbien ISOäiti, pituutta on nimittäin n. 40 cm ja muodoissakin löytyy. En kyllä muista leikkineeni tällä kovin paljon enkä ole kellään nähnyt samanlaista.

No voi harmi kun nuket eivät ole nyt täällä, että olisin voinut tarkistaa leimat ja etsiä mahdollista tietoa netistä. Kuvasin nämä viime kesänä kun tyhjensimme varastoa ja kävimme läpi säilytettäviä tavaroita. Nyt lelut ovat tuolla työhuoneelle kylän toisella puolen.

Liivit liivit

lauloivat meidän muksut pieninä kun katselivat Olipa kerran elämä-sarjaa. Siinähän laulettiin alussa ruotsiksi että livet livet...öh, tämä oli kömpelö aasinsilta. Siis tuli villaisen liivin tarve joten neuloin sellaisen itselleni. Pahoittelen kuvien hämärähköä tunnelmaa.

Hih, tässähän on jotain samaa kuin edellisen postauksen kuvassa. Hauska vahinko. Eipä tuolla takapihalla kyllä kauan pystynyt patsastelemaan kun oli niin kylymä.

Valokuvaaja Linssi kysäisi, että onko tämä nyt kirjastotätilookkia? Vois vaikka ollakin. Töitä silmällä pitäen tämän neuloinkin. Joskus tuntuu, että villatakki on liian kuuma, mutta ilman sitä tulee helposti vähän kylmä eli liivi voisi olla hyvä ratkaisu. Testataanpas ensi viikolla.

Malli omasta päästä
Lanka Sandnes Peer Gynt (100% villa)
Menekki 400 g
Puikot 4 mm pyöröpuikot
Muuta 10 nappia

Kuten tavallista, neuloin helmaosan pöyrönä eli liivistä tuli kokonaan saumaton. Oman kylän kaupasta sattui parahiksi löytymään just oikean väriset ja kokoiset napit. Jottei mallista olisi tullut ihan tylsä, tein tuonne taakse pystyraitoja, joiden välissä tein viisi kavennusta eli aloitin siis liivin helmasta. Kaarrokkeen kavennuksiin otin hieman vinkkiä mohairvillatakin mallista (nro 30), joka löytyi Modasta 5/2008. Kaarrokkeen lyhennettyjen kerrosten ansiosta istuvuudesta tuli oikein hyvä, tosin ne, siis lyhennykset näkyvät hieman, mutta haitanneeko tuo.

Simppelihän siitä tuli mutta niin oli tarkoituskin.

Kivoja pieniä asioita on tapahtunut. Kiitos Sarille muistamisesta. Oli niin kaunis kirjekuorikin että piti oikein varovasti aukaista. Sisältä löytyi ihana mustavalkoinen kortti, joka on nyt peilin kupeessa. Ai kun uskaltaisi ottaa elämän ja kaikki sen haasteet vastaan noin avosylin ja rohkeasti kuin kuvan nainen.


Ja Annalle kaunis kiitos tunnustuksesta. Olen tehnyt paljastuksia ennenkin mutta tehdäänpä vielä kerran.

1. Olen yhden neuleen ihminen, eli harvoin aloitan uutta ennenkuin entinen on valmis.
2. Edellisestä johtuen minulla ei juuri ole keskeneräisiä neuleita. No ehkä joskus joku.
3. Olen yksiväristen ystävä, tosin nyt tekee hirveästi mieli punaista raitavillatakkia.
4. Suurin osa neulomuksistani on omasta päästä. Minusta on mukava sävellellä itse, tosin ohjeiden kirjoittajana ole laiska.
5. Harkitsen ja suunnittelen pitkään minkä aloittaisin seuraavaksi. Joskus ajatus muhii hyvinkin pitkään, joskus taas lähtee liukkaasti.
6. Minulle neulominen on tapa rentoutua ja mietiskellä.
7. Haluan pitää neulomisen harrastuksena ja siksi en ole erityisen innostunut tilaustöistä.
8. Pidän luonnokuiduista ja enemmän ohuista kuin paksuista langoista.
9. Minulla ei ole suurta lankavarastoa.
10. Pidän melkein aina villasukkia paitsi kesäisin jolloin olen paljainjaloin.

Enkä malta olla lisäämättä tänne loppuun kuvaa erikoisesta nukestani, kun kerran nukeista on puhe:

Hänestä lisää joskus myöhemmin.

Pikkaraisista vielä

sen verran, että ne olivat parasta mitä 3-vuotias esikoinen tiesi. Niinpä mummokin sai 50-vuotislahjaksi herra Pikkaraisen ja se näyttää olevan kuvassa Pojan kädessä.


Huomatkaa kuvan oikeassa laidassa kuinka keskittyneesti Pikkaraisia laitetaan ojennukseen kuvausta varten:


Tähän väliin tuli jotakin selkkausta; oliskohan Mummon Pikkarainen ollut väärissä käsissä tai jotain. Pidettiin pienet neuvottelut, jonka jälkeen synttärikuvaus jatkui, tosin toisilla hieman myrtynein ilmein.

Että semmosta elämää vuonna 1987.

Ja lopuksi vielä nimpparionnittelut esikoiselle ja kaikille muillekin asianomaisille :)

Nukkekoti

Eilen tyhjennettiin varastoa ja vietiin Pojan kans minun tavaroita paikasta a paikkaan b. Voi luoja mikä hamsteri minä oon. Homma oli aikas hidasta, kun piti kurkistella laatikoihin ja varmistaa sisältö. Pidempi tauko tuli kun käsiin sattui nukkekodinkalustelaatikko. Olen jo aiemmin aikonut kuvata nukkekotia eli nyt tuumasta toimeen. Sitä kun ei tiedä milloin sen viitsii kaivella taas esiin. Ja tämähän käy vallan mainiosti Wiikon Wanhasta.

Sain isän tekemän nukkekodin joululahjaksi joskus 60-luvun puolivälin jälkeen. Talo muistuttaa huomattavasti esikuvaansa (Lundby) tosin ilman rappusia. Se ei minua haitannut ja nukkekoti oli yksi mieluisimmista leluistani.

Koti on melkein alkuperäisessä kunnossaan. Muutama seinä tapetoitiin omien lasten leikkiessä tällä ja näkyypä tuonne keittiöön ja vessaan vähän seinäpaperia jääneen.

Kalustin talon alkuperäisillä huonekaluilla kuvausta varten. Muutama katkennut jalka uusittiin pikapikaa, mutta älkää antako sen häiritä :) Matot eivät ole 60-luvulta ja verhoja en ruvennut väkertämään.

Kurkistetaanpa keittiöön:

Takaseinällä on puiset keittiökalusteet, oikein teräspäälysteinen tiskipöytä hanoineen, seinäkaappi, jossa aukeavat ovet ja vetolaatikot sekä sähköhella(puuta :), jonka luukku aukeaa.

Ja pöytäkin on jo katettu. Tänään syödään näköjään kanaa (yli 40 vuotta vanhaa :). Taustalla häämöttävä kattila on uudempaa tuotantoa, mutta se sopi niin somasti hellalle etten voinut vastustaa kiusausta. Pitäähän sitä jollakin riisit keittää :)

Olohuone näyttää hieman autiolta. Jossain jemmassa on laatikko, joka sisältää korjattavia nukkekodinkalusteita ja siellä lienee myös olkkarin pöytä. Seinällä olevat taulut ovat uudempaa tuotantoa mutten raskinut ottaa niitä pois.

Takassa on näköjään vieläkin pari koivuklapia.

Sohva on tyylikästä 60-luvun muotoilua. Muistan kun nitkuttelin tuon selkänojan irti silloin aikoinaan. Pitihän sitä nyt vuodesohva saada kun tuli vieraita yökylään :) Ei saa katsoa etujalkoja.

Olohuoneen takaosassa oli aikoinaan tyylikäs lipasto ja ruokailuryhmä, mutta ne ovat nyt jossain muualla. Täytynee tunnustaa ettei tämä meidän arkistointi/varastointi systeemi ole oikein kauhean looginen. Varsinkin leluja on vähän siellä sun täällä (Lapset, tehkää pian lapsenlapsia että pääsen jakamaan nuo lelutlaatikot!). Kuvassa näkyvät kirjahyllyt ovat uudempaa tuotantoa, mutta kun ovat puuta ja sopivat muutenkin tunnelmaan, pääsivät kuvaan.

Vanhempien makuuhuoneessa oli aikanaan kaksi sänkyä, yö- ja peilipöytä. Sängyssä on alkuperäiset petivaatteet.

Lastenhuoneesta löytyvät ainoat muovihuonekalut, kerrossängyt:


Vessan kalusteista on maali päässyt lohkeilemaan (oiskohan tullut laitettua vettä lavuaariin ja ammeeseen).

Silloin 60-luvulla nukkekodin asujaimisto näytti tältä:

Kuvassa ei ole koko porukka. Muistaakseni siellä olivat isä, äiti, ukki, mummo ja ainakin kolme lasta. Missä lienevätkään.

Talo oli kovassa käytössä myös jälkikasvulla. Pikkaraisten suuri suku muutti taloon joskus 80-luvulla.

Silloin oli tarkoitus tehdä nukkekotiin pari uutta kerrosta, mutta niinpähän vain jäi tekemättä. No ehkä sitten kun lapsenlapset (vinkvink) mahdollisesti leikkivät tällä. Tai sitten olisi kiva tehdä aivan uusi talo. Tälle en välttämättä tekisi mitään, kun se on kuitenkin aika hyvässä alkuperäiskunnossa.