Tervehdys pitkästä aikaa

Rakas blogi, anteeksi kun olen laiminlyönyt sinut. Neuleita ynnä muita käsitöitä on kyllä kertynyt, mutta aikaa niiden postaamiseen ei muka ole ollut, vai liekö kyse motivaation puutteesta. Käyköhän täällä enää ketään, kirjoittaako kukaan nykyään blogeja vai onko kaikki neulojat siirtyneet vloggaamaan? No jospa tätä blogia herättelis henkiin ihan vaan omaksi iloksi ja pitäisi vähän niinkuin käsityöpäiväkirjana itselleen.

Viime kesänä retkuiltiin Ivalon seutuvilla ja yhtenä päivänä kavuttiin Vanhapäälle. 

Ompelin paksuhkosta flanellista itselleni retkipaidan muistaakseni Suuri käsityö -lehden kaavoilla. Harmi kun en muista lehden numeroa. Tämän takia olisi hyvä kirjata blogiin kaikki töihin liittyvät tiedot. Olisi sitten helppo jälkeen päin tarkistaa yksityiskohtia tarpeen mukaan. No, paidasta tuli oikein mainio vaikkakin aika väljä. 

Tässä kesän kynnyksellä alkaa taas veri vetää noihin maisemiin. No sieltähän sitä melkhein ollaan kotoisin.

Karanteenikäsityöt osa 4, pellavamekko

 Ja nyt tulee kevään karanteeniajan viimeinen käsityö. Kerkesinpäs postata ennen vuoden vaihdetta. 

Ostin ihanaista Iltapäivä-pellavakangasta Kässäkerho Pompomista varmaankin vuosi sitten. Piti pitkään miettiä ja harkita mitä tästä ihanuudesta tekisi, sillä kangas oli sen verran tyyris, ettei uskaltanut suinpäin ryhtyä ompeluhommiin. Kun sitten vihdoinkin sain päätettyä mallin, loppu olikin helppoa.

Nolottaa kun en muista millä kaavalla mekko on ommeltu eli se tämän postauksen infomatiivisyydestä. Mekko on ihan simppeli, hieman sivuilta helmaan levenevää mallia. Helmassa ja hihansuissa on halkiot. Kaula-aukko on sen verran iso, että mekko sujahtaa pääntien kautta päälle.  

Parhautta tässä on tietenkin taskut.

Minulle käy joskus niin, että uudet vaatteet jää pitkäksi aikaa käyttämättä. Saattavat seisoa vuodenkin kaapissa odottamassa oikeaa ulostuloa. Tämänkin kanssa on käynyt niin, tosin kaappiin asti se ei ole vielä päässyt vaan roikkuu ihaltavana  työhuoneen hyllykössä. 

Pellavaiset vaatteet ovat ihania, mutta ne rypyt. Mitä jos tähänkin jää pysyvät rypyt jos käytän sitä vaikka töissä, jossa istun suurimman osan ajasta? Toisaalta jos vaate päällä ei tohdi istua, niin kovin vähäiseksi jää käyttö. No näyttelyihin, museoon tai messuille vois mennä, mutta näinä aikoina ei sinnekkään. Alkaa jo kyllästyttämään tämä korona, mur.

Karanteenikäsityöt osa 3, Inarinsaamen arkipuku

 Meikällä on asiat joskus pitkässä mietinnässä ja juoksussa. Monta, monta vuotta olen haaveillut tekeväni itselleni Inarinsaamen arkipuvun ja lakin vaan mistäpä ohjeet? Karen Jomppasen Lapin käsitöitä -kirjasta (WSOY 1982) oli kyllä apua, mutta vasta Ella Sarren Anarâš pivtâstem -kirja (Sämitigge 2012) sai kipinän syttymään oikein kunnolla. Viime mainittu kirja on tosin saamenkielinen, mutta oli siinä sen verran selkeä kuvitus, että pääsin juonesta kiinni.

Lakin tein jo tammikuussa 2019 ja kesällä leikkasin puvun kaavat ja tein lakanakankaasta sovitusversion ja kun vihdoin löysin sopivaa kangasta, leikkasin lopullisen puvun. Homma seisahtui kun tuli syksy ja muut harrastuskiireet. No tänä keväänä kaivelin osaset laatikosta ja rohkaistuin jatkamaan ompelemista.

Pääntien kanssa oli vähän värkkäämistä ja helmaa pähkäilin tovin. Yleensä helman punaisen raidan jälkeen on vielä pohjakangasraita, mutta päädyin punaiseen helmaan. Leikkasin punaisen kankaan poikkisuuntaisesti, taitoin kahtia ja ompelin helmaan.

 Takakappaleen kiilat tuovat pukuun kauniin muodon ja voi miten somasti tuuli heiluttelee helmoja.

Kuvasimme puvun viime kesänä äidin suvun maisemissa Tupavaaralla ja Inarin rannalla. Koivunoksa ei ole pelkkä rekvisiitta, vaan selviytymisväline, oli meinaan mäkäräisiä ihan mahottomasti. Kun tarkkaan katsoo, niin niitä näkyy pieninä pisteinä alla olevassa kuvassa.

Niisivyön on tehnyt isoisotätini Nili-Aili eli Aili Mattus. Onneksi tämä sympaattinen vyö on juuri sopivan mittainen. Jos tästä vielä pulskistuu, niin on tehtävä uusi vyö. Se onkin ollut haaveena pitkään, mutta noinkohan osaisin? 

Anssi on kuvannut ja kuvaa yhä edelleen kansallispukuisia ihmisiä upeissa maisemissa. Näistä kuvia on koottu Suomalaisuuden kirjopukineet fb-sivun. Sieltä löytyy myös otoksia pohjosen saamelaispukuisista neitosista.

Vuoden 2018 satoa

Minusta tuntui etten tehnyt viime vuonna mitään muuta kuin sukkia. Tunne johtunee sukkakirjan tekoon käytetystä ajasta. Eipä mitä, kivahan sitä oli tehdä ja kerrankin sain paneuduttua ohjeiden kirjoittamiseen. Ensimmäisessä kuvakollaasissa Villasukkia Strömsöstä -kirjan satoa a'la Anna Kaisa.

Mitään oikein suurta/työlästä en saanut viime vuonna aikaan. Tuo pieni bolero oli kyllä mieluinen neulekokemus, ihana lanka ja ihmeen istuva malli. Kovasti olen tykännyt ja käyttänyt. 

Jahas, tästä kollaasista puuttuukin helmikuussa valmistunut iki-ihanainen punainen Kiuru, josta myös pidän erityisen paljon.

Ompelu- ja kirjontainnostusta oli myös havaittavissa viime vuonna. Onhan sitä muinakin vuosina ollut, mutta nyt näköjään sain jotakin aikaan. Klara-mekon kaavalla tuli ommeltua yhtä sun toista. Kaikki omepelukset ovat olleet käytössä, mutta navettamekko ja ensimmäinen makkarankuoriklara vain kotikäytössä. Voipi olla, että teen navettamekosta hameen eli leikkaan yläosan pois. Ehkä siitä siten tulisi enemmän käyttövaate.

Ehdottomasti mieluisimpia käsitöitä olivat nuo kirjotut puutarhat.

Ai niin, tulihan sitä kansallispukukurssillakin jotain tehtyä. Opin kuin opinkin nypläämään ja sain valmiiksi kirjotun tyllipitsin reunaan tulevan pitsin ja niinpä tuulettelin kesällä ensimmäistä kertaa myös tykkimyssyäni, jonka olin tehnyt edellisvuonna. Ompelin myös uuden liivin vanhaan, kunnostettuun Perä-Pohjolan pukuuni.

kuva Katariina Pölkki

Saas  nähdä mitä sitä tänä vuonna saa aikaan. Hyvää ja neulerikasta uutta vuotta kaikille!

Salainen puutarha eli kirjotut tyynyt

Hahaa, löysin salaisen puutarhurin itsestäni. Minä jolla ei ole ollenkaan viherpeukaloa onnistuin loihtimaan kukoistavat puutarhat Tiia Erosen ihanilla Taito-lehdessä olleilla ohjeilla.

Aloitin kirjonnan maaliskuussa. Tarkoitus oli tehdä vain yksi puutarha, mutta kun pohjakankaita siunaantui kaksin kappalein ja kun uutta vinkkiä odottavan aika kävi pitkäksi, kirjoin molemmat kankaat. Varmistaakseni lankojen riittävyyden kirjoin ohuemmalle kankaalle kahdella säikeellä pienen puutarhan.

En tehnyt etukäteen mitään värisuunnitelmaa vaan valitsin kuvioon sopivan värin tuosta lahjoituslankavarastostani. Ostin ainoastaan yhden dokan mustaa lankaa. Oli jotenkin ihanan vapauttavaa maalailla langoilla ilman sen kummempia suunnitelmia.

Paksummalle pellavakankaalle syntyi suurempi puutarha.

Olen tyytyväinen lopputulokseen, vaikka näin jälkikäteen ehkä tekisi jotain toisin. Minä olen ihan mahoton jahkailija ja siihen nähden on ihme etten joutunut kuin yhden kerran purkuhommiin. Vaihdoin punaiset pallukat eli ranskalaiset solmut tuon oikeassa alareunassa olevan pyöreän kukan keskiöstä valkoisiksi. En sitten tiedä olisivatko ne punaiset sittenkin sopineet lopulliseen kokonaisuuteen, mutta jotenkin nuo valkoiset rimmas paremmin vaaleanpunaisen kanssa.

Iso puutarha on kirjottu muutoin ohjeden mukaan, paitsi että lisäsin mustia viivoja viimeisenä kirjotun linnun pyrstöön, jotta se olisi tasapainossa mustalla reunustetun kukan kanssa.

Harmi, että kangas oli sen verran pieni, ettei siitä saanut 50 x 50 cm kokoista tyynyliinaa. Kuvio olisi tullut siinä koossa paremmin esiin. No, jospa minä jostain saisin hommattua hieman pulskemman 40 x 40 tyynyn tuonne alle niin lopputulos olisi pulleampi. Kelpaa se kyllä tuollaisenakin ja hyvin on jo kotiutunut kotisohvalle.

Pikkupuutarhan kuvio on suurentamaton ja se on kokonaan kirjottu kahdella säikeellä. Kuvioiden täytteissiin pistelin vähän omiani, lintuun varsinkin kun en malttanut odottaa viimeistä vihjettä.

Ei tullut tästäkään oikean kokoista tyynyä. Kuvion puolesta 30 x 30 cm tyyny olisi ollut optimaalisin, No en etsinnöistä huolimatta löytänyt sen kokoista tyynyä ja kun en laiskuuttani viitsinyt ruveta pienentämään isompaa tyynyä, niin päädyin sitten suurentamaan tyynyliinaa kokoon 40 x 40 cm. Sauman peitteeksi tälläsin vaaleanpunaista nauhaa etupuolella

ja takapuolella tein napinlävet nauhaan. Aika tavaran kaupitsee pitää todistettavasti paikkaansa. Tilasin aikaa sitten sydännapit Napiton-kaupasta ja nyt ne päätyivät juuri oikeaan paikkaa.

Tein pikkutyynyn tyttärenpojalle joululahjaksi. No arvaahan sen, ettei pehmeä paketti niin kovin poikaa innostanut mutta ehkä sentään äitiään.

Tämä vuoden mittainen kirjontamatka oli kyllä ihan mahdottoman mukava ja palkitseva. Vinkit tulivat siihen tahtiin, että hitaanpikin ehti hyvin kirjoa ennen seuraavaa vinkkiä. Oli kiva nähdä millaisia tuloksia syntyi eri värityksillä ja ihailla toisten töitä. Opin monta uutta pistoa ja kirjontainnostus eikun kasvoi. Kiitos yhteisestä matkasta.

Hurlumhei ompelua

Sisäinen sulovilen pääsi valloilleen viime kesänä. Paikallisessa kangaskaupassa (Kangas-Kaarina) oli tarjolla kohtuu halapaa raidallista pellavaa ja kun loppusummasta sai vielä tingittyä pienen siivun, niin kaupathan siinä syntyi. Eipä mitä, pellava on kyllä maanmainio materiaali, ainut mikä jäi vähän mietityttämään oli kankaan väritys.

Aattelin että jos ostan jotain yksiväristä raidallisen kaveriksi, niin ehkä lopputulos olisi parempi ja niinpä ostin punaista pellavaa. 

Mielikuvitus on huipussaan näiden ompeluiden kanssa eli taas sitä Klaara-mekon muunnelmaa tekemään (ne taskut, ne ihanat taskut nääs). Voisi olla parasta, että oikeaoppiset ompeluihmiset eivät jatka lukemista, sillä aion paljastaa kuinka hepposesti suunniteltu ompeluprosessi pahimmillaan etenee.

Leikkasin kaavat ja aloin suinpäin ommella ilman mitään harsimisia ja sovituksia. No niinhän siinä kävi ettei mekko mahtunut ollenkaan päälle. Mikä neuvoksi? No eikun takakappale halki keskeltä ja sinne ompelemaan kymmenen sentin levyinen kangassuikale. Linssin mielestä se olisi pitänyt tehdä punaisesta kankaasta, että olisi tullut graafinen ilme, mutta minä pistin sinne vaakasuuntaista raitakangasta. Hyvähän se kyllä, mutta yhä vaan oli mekko kireä ja eipä auttanut kuin halkaista myös etukappale keskeltä.

Tässä vaiheessa tuli pakostikin päätettyä, että tästä tulee sitten napillinen mekko ja mikäpä se siinä. Vielä kun ompelin punaisen pääntien ja helman niin enpähän voinut kuin todeta, että kummasti alkaa lopputulos muistuttamaan navetta- tai siivousmekkoa.

 Että jee. Ei ehkä kannattaisi ostaa kangasta jos ei ole minkäänlaista visiota lopputuloksesta. Saattaapi olla, että tämäkin jää ihan vaan kotimekoksi, kotisiivousmekoksi. Nyt eikun intoa odottelemaan, siivous sellaista nimittäin

Löydettiin kirpparilta soma punainen räsymatto, josta sai mainion penkinpäällisen vanhaan Valluun. Kylläpä karjakko sointuu niin somasti auton väritykseen.

Vielä yksi ompelus. Tikkelitanssi-niminen kangas löytyi Majapuun löytölaarista. Kangasta oli just sen verran, että sain pitkähihaisen puseron itselleni asettelemalla kaavat raidoituksen kannalta miten sun sattuu. Ei se tämänkään ompelu mennyt ihan niinkuin strömsöössä. Ensimmäisessä versiossa joustava trikoo oikein nuoli pyöristynyttä vatsanseutua ja näky oli suorastaan koomisen masentava. No mikä neuvoksi? Kiilatpa tietenkin ja ne kun ompeli sivusaunoihin, niin jopa tuli käyttökelpoinen pusero.

Tätä vaatetta kehtaa käyttää muuallakin kuin kotona ja mustan tunikan kanssa se on just hyvä.

Yksi mielenkiintoinen ompelus tuolla odottelee tekijäänsä, mutta sitä ei paranekaan tehdä hurlumhei-meiningilla, joten tekeminen kestää aikansa. Olen minä neulonutkin jotain pientä, joten niistä seuraavaksi.

Taskumekkoja ja -tunikoita

Näin syksyllä on kiva muistella mennyttä kesää ja hellemekkoja.

Nyt tais jäädä sama levy jumittamaan oikein kunnolla. Tuolla aiemmin mainitsin, että taidan tehdä kolmannenkin version PaaPiin Klara-mekosta. No tein sen ja monta muutakin :)

Tässä kolmas Marimekon pallokuosinen versio, joka on ommeltu samalla Klara-mekon kaavalla kuin se edellinenkin versio, tosin helmaa ja hihojen pituutta lyhentäen.

Ihmettelin, kun tämä tunika ei istu ollenkaan niin hyvin kuin mekko. Tutkin kaavoja ja ihmeekseni huomasin, että takakappaleen kädentie oli monta senttiä pidempi kuin etukappaleen. Tunika kirraa jotenkin hassusti hihojen kohdalta kuten tuossa takaapäin otetusta kuvasta huomaa. Ei tämä käyttämättä jää, mutta sen verran jäi vaivaamaan, että seuraavaan eli hellemekkoversion tein hieman toisin.

Olin pitkään sitä mieltä, ettei kankaita voi ostaa netistä kun ei niitä pääse hypistelemään. Vaan oli ihan pakko uskaltautua tilaamaan, kun en löytänyt kaupoista mieleistä kangasta ja ompeluinto oli aivan hirmuinen. Majapuun valikoimista löytyi ihanan nostalgista Retrokukka-trikoota ja siitäpä vasta mieleinen mekko syntyikin.

Tähän neljänteen versioon ei jäänyt Klarasta kuin sivukiilat taskuineen, etu- ja takakappale ovat Ottobreessä 5/13 olleesta tunikan kaavasta. Huollittelin pääntien ja hihansuut ompelemalla nurjalle puolen vuorin. En meinannu millään älytä, kuinka hihansuut saadaan ommeltua niin, että sauma jää nurjalle. Onneksi lähipiirissä on yksi ompeluopin saanut kaveri, joka osasi neuvoa homman tekstiviestillä.

Tykkään ihan älyttömästi tästä mekosta ja olen niin tyytyväinen, että kuitenkin uskaltauduin tilaamaan ja varsinkin että sain mieleistä kangasta nettikaupasta.

Rantakuvat otettiin loppukesästä Savon rivieralla eli Ritoniemessä.

Seuraavan eli viidennen mekon tein samoilla kaavoilla kuin tuon kukkamekon. Kankaana on napakka puuvillatrikoo-elastaani yhdistelmä.

 Tästä se vasta mieleinen tulikin, tosin pituutta olisi saanut olla jokunen sentti enemmän (pitäisköhän tehdä vielä kuudes, pitempi versio :). Todennäköisesti tulen käyttämään tätä tunikan tyyliin leggingsien ja t-paitojen kanssa.

Mulle on tullu viime aikoina kiloja sen verran, että moni vaate, pusero varsinkin näyttää ihan makkarankuorelta. Nytpä voin käyttää niitä tuon mekon alla ihan huoleti.

Kuvausreissulla kävimme naapurikyllällä, josta löytyy ihanan kuvauksellinen vanha silta. Täällä on käyty ennenkin ikuistamassa tuotoksia.

Vielä on muutama ompelutyö odottamassa postausta, mutta eiköhän tässä sitten aleta pikkuhiljaa siirtymään neuleiden pariin.

Ai että oli ihanan lämmin ja ehkä juuri siksi niin pitkältä tuntunut kesä, mutta on se syksyssäkin omat puolensa niin että tervetuloa vaan.

60-luvun kuoseja

Äitini oli aikoinaan innokas ompelija ja suurin osa meidän vaatteista oli hänen tekemiään. Mieleen ovat jääneet 60-luvun värikkäät kuosit. Jokunen vuosi sitten olin töissä Joroisten kirjastossa ja samaan aikaan siellä sattui olemaan tekstiilisunnittelija Mirja Tissarin näyttely. Oli kuin olisi tehnyt aikamatkan lapsuuden kangaskaupaan.

Lapsuuden vaatteista ei ole kovin moni säilynyt, mutta jokunen sentään.

Pikku Anna Kaisan kesämekkoja vuodelta yks ja kaks.

Äidin tekemä hellehattu on 60-luvun lopulta ja muistaakseni hänellä oli myös mekko samasta kankaasta. Harmi ettei se ole säilynyt, tosin tuskin se mahtuisi meille kellekkään enää. Hattukaan ei sopinut kuin äidilleni ja tyttärelleni ja koska he eivät olleet siitä yhtä innoissaan kuin minä, päätin suurentaa sen itselleni sopivaksi.

Hattu alkuperäisessä kuosissaan tyttäreni päässä.

Jahkailin pitkään onnistuisinkohan se. Tämän kesän helteet saivat tarttumaan tuumasta toimeen ja eikun saumat auki.

Onneksi saumavaroja oli sen verran, että sain kuin sainkin suurennettua hatun ympärysmitan itselleni sopivaksi. Hyvä niin, mutta siinä samassa lierin leveys hieman kapeni. Nyt se ei näytä enää 60-luvun hellehatulta muuta kuin kuosinsa perusteella, mutta hyvä näinkin. Yleensä en ole edes tarvinnut hellehattua, mutta tänä kesänä se on ollut oikein tarpeellinen kapistus.

Kahdessa alimmaisessa kuvassa en ole etelän rannoilla vaan Manamansalossa ja taustalla siis kirkas ja kaunis Kainuunmeri eli Oulujärvi.

Parhautta on taskut

Etsiskelin pitkään taskullisen mekon kaavaa ja kas, sellainen löytyi PaaPiin kaavakirja lapsille -kirjasta. Klara-mekko on yksinkertaisen kaunis ja mikä parasta, siinä on isot taskut. Siis eikun ompelemaan.

Ensimmäisen version ompelin ostamastani vaaleasta joustotrikoosta. Kangas aiheutti epäilyksiä (miksihän ylipäätään olin ostanut sen?), mutta ajattelin, että testaan sillä mekkomallin toimivuutta. Ja hyvä oli, että testasin.

Muokkasin ohjetta sen verran, että laitoin helmaan ja hihoihin lisää pituutta. Muutaman päivän yritin tulla sinuiksi mekon värityksen kanssa vaan kun en tullut, pistin koltun väriliemeen. Onneksi jostain aiemmista värjäyksistä oli jäänyt punaista (en muista tarkalleen värin nimeä). Lopputuloksesta voi olla monta mieltä, mutta itsestäni se on parempi kuin alkuperäinen.

Tuo trikoo on aika ohutta ja sen sisältämä elastaania tekee siitä hyvin joustavaa. Mekoon tuo väljyyttä taskulliset sivukappaleet suorareunaisten etu- ja takakappaleiden välissä. Koko olisi voinut ehkä olla hieman isompi, sillä nyt juurikin etu- ja takakappaleet nuolivat vartalon (kumpuilevia) muotoja. Ai armotonta miten pömppömaha tuli selkeästi esille. Vyön avulla tilannetta voi hieman parantaa :)

Vaikka olenkin pitkäkätinen, taskut tuntuivat olevan hieman liian alhaalla. Mietinkin josko olisin parantanut tilannetta tekemällä vyötärösauman eli siis olisin leikannut mekon vyötärön kohdalta poikki, leikannut muutaman sentin pois ja ommellut osat jälleen yhteen. Mutta en ole ainakaan vielä tehnyt sitä sillä luulen, että tämä mekko jää vain kotikäyttöön. Hyvä kuitenkin että tein mekon, sillä nytpä tietäisin miten tekisin seuraavan version.

Muokkasin kaavoja siten, että nostin sivukappaleet alkamaan noin 10 cm ylempää kuin ensimmäisessä versiossa. Tämä tarkoitti, että jouduin piirtämään sivukappaleiden kaavat uudelleen, sillä  kappaleiden jyrkkyyskulma muuttui hieman (onkohan tämä nyt ymmärrettävää tekstiä ollenkaan). Muokkasin etu- ja takakappaleita siten, että viistosin reunoja jotta sain helmaan noin viisi senttiä lisäleveyttä eli yhteensä helma leveni 20 cm. Lisäsin nytkin helman pituutta, sillä näillä polvilla en viitsi kovin lyhyttä mekkoa käyttää.

Pallotrikoon ostin Marimekon myymälästä. Kangas on ryhdikästä puuvillatrikoota, joka ei paljon veny ja sitä oli helppo leikata sekä ommella ja voi miten kauniisti se laskeutuu.

Pääntiekaitaleen ompelin vinoon leikatusta kaitaleesta, joka venytyksestä huolimatta nousee hieman "pystyyn". Tämän jos oisin arvannut, niin eipä olisi tarvinnut leikata vinokaitaletta vaan kauluksen olisi voinut tarkoituksella tehdä pystyversiona. Ihan hyvä tuosta kauluksesta tuli näinkin. Koska minulla ei ollut pallopäistä ompelukoneen neulaa, ompelin helman ja hihansuut käsin.

Mietin kyllä, tulisiko mekosta yöpaitamainen ja ehkä se sitä vähän on, mutta kun laittaa vyön, niin ilme muuttuu kummasti.

Ja kun nostaa vyötä vielä hiukan ylemmäksi, ilme eikun paranee. Vyönä on pelkkä kangassuikale, mutta pitänee se ehkä huolitella.

Tuuli oli tänään kuvausapuna ja sai helmat heilumaan oikein veitikkamaisesti.

Olen hyvin tyytyväinen mekkooni ja voisin tehdä kolmannenkin version, vaikkapa sellaisen tunikamittaisen jos vaan löytäisin kivaa kangasta. Tai no, jäihän tätä pallokangasta vielä eli joskopa siitä tekis vielä yhden version.

Isäntä innostui vanhoista autoista ja hommasi itselleen Plymouth Valiantin vuodelta 1964 ja hups, kuinka hauskasti maastoudun auton ihanan punaiseen syliin näissä tamineissa :)