Kalina ja Malina

Olen seurannut Ilun Handu duunaa -vlogia siitä lähtien kun Ilu alkoi julkaista sitä. Eräässä jaksossa Ilu kertoi neuleideastaan, joka lähti kansanlaulusta (jakso 35, Pahoinvointijakso). Se poiki hersyvän neulemallin, muutaman iloisen teams-tapamisen laulun merkeissä ja paljon hauskoja, persoonallisia neuleita. Ja kaikki tämä lysti ilmaiseksi.

En koe olevani kummoinen kirjoneuloja ja koska vierastan pitkiä langanjuoksuja, kuvion isot mummelit vaikuttivat hieman haasteellisilta. Aikani pähkäiltyä päätin kokeilla mummojen kutistusta ja kokeeksi tein rannekkeet. Mummo se on tämäkin :)

 

Pikkumummot asettuivat hyvin kaarrokkeeseen ja levennykset tein suurin piirtein samoissa kohdissa kuin ohjeessa.

Mummojen naamat ja hiukset tein jälkikäteen kirjomalla ja samoin kuin essujen ja hameiden helmat. Naamatauluista tuli kyllä aikamoisia, jotkut ihan spuukeja :D

Malli Kalina ja Malina omin muokkauksin
Lanka Tekstiiliteollisuuden huopalanka
Menekki liiviin n. 300 g ja liivihameeseen n. 630 g

Koko M
Puikot 3,5 mm pyöröpuikot
Fiilis Olipa kerrassaan hauska neulottava:)

Tarkoituksella tein neuleesta liivin enkä puseroa. Taisin muutaman kerran käyyttääkin neuletta, mutta hyvin tyköistuvana se kyllä korosti aikalailla vaatsanympärystä. En ollut satavarma tulisiko tätä käytettyä sittenkään. No eikun pähkäilemään olisiko mitään tehtävissä.. 

Tulin siihen tulokseen, että ehkä neuletta tulisi käytettyä paljon enemmän jos se olisikin liivihame. Olin haaveillut villahameesta/mekosta jo jonkin aikaa ja nythän mulla oli jo yläosa valmiina. Purin vihreän raidan pois ja aloitin heti sydänrivin jälkeen levennykset siten, että levennyskerroksella lisäsin yhteensä kahdeksan silmukkaa (oletettujen sivusaumojen molemmin puolin kaksi sekä etu- ja takakappaleisiin kaksi). Toistin lisäyskerroksia noin kolmen sentin välein.

Raidoitusta en suunnitellut etukäteen vaan annoin mennä fiilispohjalta ja niillä langoilla mitä laatikosta löytyi. Helmaan virkkasin lopuksi pykäreunan ja kirjoin keltaisen raidan reunan vaaleanpunaisella.

Tästä tuli kyllä iloinen, hyvätuulen mekko. Kiitos ohjeesta Ilu ja kiva kun kokosit sivuillesi Kalina ja Malina tietopaketin. 

Pikkuneuleita

Jaahas, se on näköjään melkein vuosi vierähtänyt viime postauksesta. En suinkaan ole ollut neulomatta, mutta jotenkin postaaminen on vaan jäänyt. Ei muka ole aikaa tai paremminkin niin, että sekin aika minkä menisi blogin päivittämiseen, menee neulomiseen. Mutta kokeillaanpa miltä tämä tuntuu. En kerro neulomuksista kronologisessa järjestyksessä, koska en edes muistaisi tekojärjestystä ja eihän sillä loppujen lopuksi ole edes merkitystä. 

Minulla on ollut monta vuotta tavoitteena pienentää lankavarastoa ja siitä syystä aloitin aikanaan vauvanutun neulomisen. Niihin ei mene paljon lankaa eli lankanöttöset saa hyvin hyödynnettyä. Kivat väritkin löytyivät; harmaa, vaaleanpunainen ja valkoinen. Malliksi valikoitui Klompelompen kesälapset -kirjasta David-villatakki.

Yleensä minulla ei jää neuleet kesken, mutta tämän kanssa meinasi käydä niin. Se saattoi osaltaan johtua siitä, että neuloin tämän ohjetta ohuemmasta langasta ja jouduin hieman säätämään kaarrokkeen levennyksiä enkä oikein tiennyt kenelle olin tätä tekemässä. Helpostiko semmoinen neule meinaa jäädä unholaan. Vaan sitten kävi niin iloisesti, että tänä keväänä kummityttöni sai tyttövauvan ja sepä innosti minut tarttumaan puikkoihin ja tekemään neuleen valmiiksi.

Lankana tässä on Sandnesin Baby Ull ja valkoinen on jotain konepestävä merinovilla. Muistaakseni kakspuolosilla neuloin. Napit löytyivät omasta varastosta. Nyt ei ole sovituskuvaa esitellä, sillä neule on ehkä sopiva vasta syksyllä.

Jaana-nukke esittelee tässä pipoa, lapasia ja polvisukkia, jotka menivät lämmittämään serkkutytön tyttären poikaa. Kaikki on neulottu jämäsukkalangoista, mutta eipä tässä lankavarasto paljon vajunnut.

Nämä norjalaismalliset vauvamyssyt menivät KYSiin keskososastolle.

Ja lopuksi kaikkein pienimmät neulomukset. 

Kaunis curvy-barbieni Kate sai villasukat. Neuloin ne kirjolangasta 1,5 mm puikoilla. Pitäisköhän ensi talveksi tehdä myös polvisukat.

Neuletakki serkutytölle

 Pidän kovasti Dropsin Cotton Merino -langasta. Olen neulonut siitä itselleni ja tyttärelleni puserot sekä lapsenlapselle takin ja nyt viimeksi tämän neuletakin. Lankaa on todella mukava tikutella ja neulepinnasta tulee miellyttävän tuntuinen. Ainut miinus on pesun jälkeinen nukkaantuminen, en sitten tiedä johtuiko se väärästä pesusta. No, nukastahan kyllä pääsi eroon nyppimällä eli ei se iso ongelma ole.

Haaveena oli raglahihainen, taskullinen, puolipitkä takki. Silmukkaluvut sovitin Veera Jussilan ylhäältä alas neulottavaan Muisto-neuletakin ohjeeseen. Samaisella ohjeella neuloin myös mieluisaksi tulleen punaisen takkini.

Yläosan punaisella osuudella sekä kauluksessa, nappilistoissa ja hihansuissa on ainaoikein kerroksilla ja nostetuilla silmukoilla neulottuja raitoja.

Jäkikäteen harmittelin punaisen osuuden pituutta. Se olisi saanut olla reilusti pidempi. Yritin tasapainottaa  mittasuhteita ompelemalla virkattuja ympyröitä punaisen osuuden alle. Hmm, tiiä sitten onnistuinko.

Malli Muisto by Veera Jussila omin muokkauksin
Lanka Drops Cotton merino
Menekki n. 600 g

Koko M
Puikot 4 mm pyörö- ja sukkapuikot
Fiilis Mikä ettei :)

Itselleni olin takkia tekemässä, mutta sitten välähti, että josko tämä nyt vihdoin olisi se neuletakki, jonka olin luvannut neuloa serkkutytölleni vuosikymmeniä sitten. Värit ja koko ovat just passelit serkulle ja on kuulemma ollut mieluinen ja lämpöinen vaate eli loppu hyvin, kaikki hyvin ja lupaukset lunastettu.

Kolme alimmaista kuvaa on otettu viime kesänä Konesvaaran rinteellä. Taustalla siintää Ivalojoen suistoalue ja ihana Inari saarineen ja rantoineen. Sinnepä kaipaa ihmisen mieli nytkin.

Pitkästä aikaa kaarrokeneuleen parissa

 Tämä islantilaisneuleiden tai ehkä paremminkin kaarrokeneuleiden buumi taisi imaista minutkin mukaansa. Ensimmäisen islantilaisneuleeni tein joskus 1970-luvun puolivälissä. Se oli paksu vaaleapohjainen luonnonharmailla ja -mustilla kuvioitu hupullinen villatakki. Harmi ettei siitä jäänyt edes kuvamuistoa. Takki hävisi aikanaan jonnekin neuvostomaahan. Seuraavan kaarrokeneuleen eli Revontulipaidan tein vuonna 1990. Se on tallella, mutta on aivan liian tyköistuva tähän nykyiseen vartaloon. Johan tässä olikin korkea aika palata kaarrokeneuleiden pariin.

Etsin hieman ohuemmalle langalle suunniteltua mallia, jossa pääntien muotoilu tehtäisiin lyhennetyin kerroksin. Luurailin Ravelryn neulemaailmassa ja ihastuin Jenn Steingassin malleihin. Monesta hyvästä vaihtoehdosta valitsin Midcoast-mallin. 

Olin jo aiemmin tilannut Maisa Tikkasen kuituvärjättyä Lieko-lankaa muihin tarkoituksiin, mutta hoksasin että sehän soveltuisi paksuuden puolesta juuri tähän villapaitaan. No eikun äkkiä tilaamaan hieman lisää lankaa ja värejä. Näitä Lieko lankoja oli markkinoilla jo 90-luvulla vai oliko peräti jo 80-luvulla, tosin ei muistaakseni tuolla nimellä. Neuloin niistä aikanaan paljonkin ja myöhemmin vielä muokkasin vanhasta uutta mm. takin ja pipon.

Tätä Lieko lankaa myy ainakin Pielisen kaluste ja Valtimodesign.

No, kun malli- ja lanka-asiat oli saatu kuntoon, piti vielä hommata sopivat puikot. Kuopion napista ja nauhasta tuli 3,25 mm pyöröpuikot postin välityksellä hyvin sutjakkaasti. Ja sitten eikun neulomaan.

Oli jo Ravelryssä katsellut muiden paitoja ja eräs neuloja oli muokannut mallia siten, että ripotteli pääntien jälkeiset lisäykset tasaisemmin kuin ohjeessa, jossa ne on tehty jo mallikerran 12. kerrokseen mennessä. Tämä sai aikaan pientä pullotusta varsinkin jos pääntie ei ollut kovin avara. No minäkin sitten jakamaan lisäyksiä pidemmälle, mutta eihän se niin vain onnistunutkaan jos oletuksena oli, että kuvio säilyisi ohjeen mukaisena. 

Sain ripoteltua lisäykset 12 kerroksen sijaan 24:lle kerrokselle ja niihän siinä kävi, että kuvio muuttui hieman. Ja AI KAMALA, vasta näitä kuvia katsoessa huomasin, että tuoltahan puuttuu monta valkoista tiplua kuvion loppupäässä. No nehän saa sinne tieten silmukoimalla, mutta vähän naurattaa tämä huolimattomuusvirhe.

En noudattanut ohjeita muutenkaan orjallisesti. Koko vaihtoehtoja oli peräti kuusi. Neuloin pienimmän koon silmukkamäärällä kirjoneuleen loppuun saakka. En ole varma millä koolla vartalo-osuus tuli, kun en enää siinä vaiheessa seurannut ohjetta. Tein sivulle lisäksiä, jotta sain puserosta a-linjaisen. Helmassa oli lopulta 230 silmukkaa. Hihansuihin tein resorit kirjoneuleiden sijaan.

Malli Midcoast by Jenn Steingass (Rav link)

Lanka Lieko 100 % suomalaista villaa 125x2 tex, kuituvä

Menekki murrettu oranssi (440) n. 280 g, sininen (230) n. 50 g, 

valkoinen (100) n. 30 g, keltainen (420) n. 10 g, yhteensä n.370 g

Koko  aloitettu pienemmällä koolla, yhdistetty isompia kokoja

Puikot 3,25  mm 

Fiilis no mikä ettei

Konepesin valmiin puseron käsinpesuohjelmalla, huuhteluaineena pyykkietikkaa. Puseron hieman karhea tuntu pehmeni mukavasti ja neulekäsialakin tasaantui. Pähkäilin pitkään kuinka saisin helman, joka ei rullaudu. En sitten ethnytkään i-cord päättelyä, vaan neuloin oranssin värin viimeisen kerroksen nurin, sinisellä eka kerros oikein, seuraava nurin ja päättelykerros oikein. Eipä rullaannu.

Olen suht tyytyväinen lopputulokseen vaikka kirjoneulomisessa on vielä parantamisen varaa. Lyhennetyin kerroksin tehty muotoilu pääntiellä takasi sen, ettei kaulus etupuolella paina kurkkua eikä puseroa tarvi kiskoa etupuolelta alas. Pituus on vielä vähän mietinnässä. Hieman lyhyempänä pusero kävisi myös hameiden kanssa pidettäväksi. No makustellaan nyt jonkin aikaa tätä kokonaisuutta. 

Karanteenikäsityöt osa 4, pellavamekko

 Ja nyt tulee kevään karanteeniajan viimeinen käsityö. Kerkesinpäs postata ennen vuoden vaihdetta. 

Ostin ihanaista Iltapäivä-pellavakangasta Kässäkerho Pompomista varmaankin vuosi sitten. Piti pitkään miettiä ja harkita mitä tästä ihanuudesta tekisi, sillä kangas oli sen verran tyyris, ettei uskaltanut suinpäin ryhtyä ompeluhommiin. Kun sitten vihdoinkin sain päätettyä mallin, loppu olikin helppoa.

Nolottaa kun en muista millä kaavalla mekko on ommeltu eli se tämän postauksen infomatiivisyydestä. Mekko on ihan simppeli, hieman sivuilta helmaan levenevää mallia. Helmassa ja hihansuissa on halkiot. Kaula-aukko on sen verran iso, että mekko sujahtaa pääntien kautta päälle.  

Parhautta tässä on tietenkin taskut.

Minulle käy joskus niin, että uudet vaatteet jää pitkäksi aikaa käyttämättä. Saattavat seisoa vuodenkin kaapissa odottamassa oikeaa ulostuloa. Tämänkin kanssa on käynyt niin, tosin kaappiin asti se ei ole vielä päässyt vaan roikkuu ihaltavana  työhuoneen hyllykössä. 

Pellavaiset vaatteet ovat ihania, mutta ne rypyt. Mitä jos tähänkin jää pysyvät rypyt jos käytän sitä vaikka töissä, jossa istun suurimman osan ajasta? Toisaalta jos vaate päällä ei tohdi istua, niin kovin vähäiseksi jää käyttö. No näyttelyihin, museoon tai messuille vois mennä, mutta näinä aikoina ei sinnekkään. Alkaa jo kyllästyttämään tämä korona, mur.

Karanteenikäsityöt osa 3, Inarinsaamen arkipuku

 Meikällä on asiat joskus pitkässä mietinnässä ja juoksussa. Monta, monta vuotta olen haaveillut tekeväni itselleni Inarinsaamen arkipuvun ja lakin vaan mistäpä ohjeet? Karen Jomppasen Lapin käsitöitä -kirjasta (WSOY 1982) oli kyllä apua, mutta vasta Ella Sarren Anarâš pivtâstem -kirja (Sämitigge 2012) sai kipinän syttymään oikein kunnolla. Viime mainittu kirja on tosin saamenkielinen, mutta oli siinä sen verran selkeä kuvitus, että pääsin juonesta kiinni.

Lakin tein jo tammikuussa 2019 ja kesällä leikkasin puvun kaavat ja tein lakanakankaasta sovitusversion ja kun vihdoin löysin sopivaa kangasta, leikkasin lopullisen puvun. Homma seisahtui kun tuli syksy ja muut harrastuskiireet. No tänä keväänä kaivelin osaset laatikosta ja rohkaistuin jatkamaan ompelemista.

Pääntien kanssa oli vähän värkkäämistä ja helmaa pähkäilin tovin. Yleensä helman punaisen raidan jälkeen on vielä pohjakangasraita, mutta päädyin punaiseen helmaan. Leikkasin punaisen kankaan poikkisuuntaisesti, taitoin kahtia ja ompelin helmaan.

 Takakappaleen kiilat tuovat pukuun kauniin muodon ja voi miten somasti tuuli heiluttelee helmoja.

Kuvasimme puvun viime kesänä äidin suvun maisemissa Tupavaaralla ja Inarin rannalla. Koivunoksa ei ole pelkkä rekvisiitta, vaan selviytymisväline, oli meinaan mäkäräisiä ihan mahottomasti. Kun tarkkaan katsoo, niin niitä näkyy pieninä pisteinä alla olevassa kuvassa.

Niisivyön on tehnyt isoisotätini Nili-Aili eli Aili Mattus. Onneksi tämä sympaattinen vyö on juuri sopivan mittainen. Jos tästä vielä pulskistuu, niin on tehtävä uusi vyö. Se onkin ollut haaveena pitkään, mutta noinkohan osaisin? 

Anssi on kuvannut ja kuvaa yhä edelleen kansallispukuisia ihmisiä upeissa maisemissa. Näistä kuvia on koottu Suomalaisuuden kirjopukineet fb-sivun. Sieltä löytyy myös otoksia pohjosen saamelaispukuisista neitosista.

Karanteenikäsityöt osa 2, huivit Alavuden puvun väreissä

 Lähipiiri tietää, että olen innostunut kansallispuvuista ja silloin tällöin sattuu siihen liittyviä mieluisia lahjoituksia. Sellainen oli Alavuden kansallispuku tai oikeastaan kuoropuku, joka kotiutui meille jokunen aika sitten. Tämä meille tullut yksilö oli pienehkö, mutta ei hätää. Irroitin liivin hameesta, vekitin ja rypytin hameen uudelleen ja ompelin sopivan vyötärönauhan ja niinpä sain kauan himoitsemani tuunnaamunperinnehameen nimenomaan Alavuden kuosilla. TMP eli tuunamunperinne tarkoittaa, että pukeutumisessa käytetään jotakin kansallispukuun kuuluvaa osaa muun vaatetuksen kanssa. 

Halusin hameeseen sopivan sinivoittoisen huivin, mutta oikean värin löytäminen olikin hiukan haasteellista. Värimuistiin ei voi luottaa, joten lankaostoksille piti lähteä hame päällä. Juuri ennen karanteenin alkua olimme Jyväskylässä ja samalla reissulla piipahdin Titi Tyy -lankakaupassa. Sieltä löytyi kuin löytyikin oikeaa sinistä sekä oranssia ja mustaa. 

Olen niin tykästynyt Janina Kallion hiukan epäsymmetrisiin kolmiohuiveihin, että tälläkin kertaa se valikoitui malliksi. Raidoituksesta tai kuvioinnista en ollut vielä varma ja loppujen lopuksi kävi niin, että huiveja siunaantuikin kaksin kappalein. Ensimmäiseen huiviversioon tein ohuita raitoja oranssilla langalla. 

Kattelin sitä aikani ja tuumin, jotta yksivärisenä toimisi paremmin. No eikun purin raitaosuuden ja neuloin sen yksivärisellä uudestaan. Hyvä niin. Nyt huivia voi yhdistellä monipuolisemmin muiden vaatteiden kanssa.

                                    Malli vähän niinkuin Tidelines by Janina Kallio

                                    Lanka Filcolana Arwetta Classic (20 %nylon, 80 % merinovillaa)
                                    Menekki n. 120 g

                                    Koko  n. 160 x 50 cm (kolmion kärjen korkeus)
                                    Puikot 3,75  mm 

                                    Fiilis just hyvä

Toisessa huivissa on edelleen sama malli, mutta nyt ilman reikärivejä. Raidoitus on kopsattu suoraan Alavuden hameesta. Oranssi taisi olla Isager Alpaca -lankaa, joka oli paksuudeltaa samaa kuin sininen ja musta lanka. 

Kävimme kesäisellä kuvauskeikalla Kalvitsan asemalla. Siellä on kesäkahvila, jossa kannattaa piipahtaa. Takapihalta löytyy resina, jolla pääsee huristelemaan pienen matkan. Edellisestä resina-ajelusta olikin vierähtänyt muutama vuosikymmen.

Molemmat huvit ovat tunnultaan miellyttävän pehmeitä eli kyllä voi sukkalangastakin huiveja neuloa.

Tarinakoukun Käsityön kirjallisuudessa -jaksossa vilahtaa tämä sininen huivi.