Rekehen, rekehen

nouse matkaamaan, lumi alla jalasten se laulaa lauluaan...

Hyvää Joulua!

Ei kahta ilman kolmatta

Täällä ei nyt esitellä mitään suunnittelun tahi neulonnan riemuvoittoja vaan ihan tavallinen punainen villatakki. Tämä ei tarkoita etteikö olis aihetta tyytyväisyyteen. Sain kuin sainkin istuvan takin Tuulian tailorinopeilla, eli eipä mennyt kurssi hukkaan.


Mallina tässä on oma Hiirulainen, joita tein kaksin kappalein muutama vuosi sitten. Erotuksena aiempiin on, että pohjaneule ei ole pelkästään 3 oikein, 1 nurin vaan joka neljän kerros on pelkkää oikeaa. Tästä oli apua palmikkokiertojen suhteen, siis varsinkin kohdassa jossa letti tekee suuremman mutkan. Ulkonäkö on silti aikalailla samanlainen.


Malli oma Hiirulainen Tuulian tailoriopeilla
Lanka Gjestal Maija, menekki 420 g
Koko kerrankin sopiva eli jotain 38
Puikot 3,5 mm pyöröpuikot
Koukku 3 mm virkkuukoukku
Muuta 9 nappia

Maija-lanka ei ollut niitä miellyttävimpiä neulottavia. Se oli jotenkin muovisen oloinen nitkuteltava, vaikka onkin 85 % villaa. No, pesu ja huuhteluaineella huuhtelu tekivät kyllä tehtävänsä eli takista tuli ihan mukavan tuntuinen ja käyttökelpoinen. Väriin olen oikein tyytyväinen. Kuvista ei ehkä tule totuus esiin, näillä hämärillä kun on tuskastuttava kuvata ja varsinkin punainen on ylen haasteellinen. No tämä takki olis niinku lähellä puolukan punaista, ei kylläkään ihan. Sitten tämän pimeyden lisäksi on toinenkin tuska. Minä en tykkää pätkääkään olla kuvattavana, eikä mielikuvitus tahi naama riitä mihinkään ihmeelliseen. No voishan sitä kuvata henkarissa roikkuvaa takkia, mutta totuus tulee paremmin ilmi näissä elävämalli kuvissa kuten seuraavassa:


Aika hyvin istuva takki, no ainakin verrattuna siihen edelliseen. Olen ihan tyytyväinen ja lähinnä juuri siihen, että onnistuin tässä saumattomassa tekniikassa. Tein jopa rintamuotoilut wrap and turn tekniikalla ja tuli siistiä jälkeä. Ehdottomasti käytän tulevaisuudessakin tätä tekniikkaa, mutta Hiirulaisia tuskin tulee enää. Vähän latistaa tyytyväisyyttä tuo niin arkinen malli, samalla vaivalla olisi voinut tehdä jotain uutta ja erilaista, mutta nyt ei rahkeet riittäneet tämän enempään. Eli hyvä näin.

Tein töihin joulukoristeita myymättä jääneistä poistokirjoista. Malli oli jossain lehdessä, oiskohan ollut Sinä Osaat tai jouku.


Joku asiaks sanoi, jotta kuinka raskitte kirjoja silputa. No tuskin kukaan jää kaipaamaan esim. Ydinaseet ja suurvaltapolitiikka kirjaa vuodelta 1982. Tosin siinä oleva teksti ei ole kovin jouluista. Tein muutaman sydämen jostain insinöörien pääsykoekirjasta, matemaattisia kaavoja ja laskuja. Mielestäni kauneimmat tulivat Taaborilta Golgatalle kirjasta vuodelta 1901.


Jouluntuoksuista viikonloppua itse kullekin.

Kaisan päivää

Tämän kertainen Wiikon Wanha on kuva kauniista tytöstä viehättävässä takissaan. En tiedä kuka hän on, mutta voisipa olla vaikka Kaisa tänään olevan nimipäivän kunniaksi.


Ennen vanhaan Kaisan päivä on ollut vuoden tärkein keritsemispäivä. Lampaan villa on kuulemma parhaimmillaan juuri tähän aikaan. Jossakin on sanonta "Kaisan villa ei katoa", mitähän se sitten tarkoittaneekaan. Säihin liittyviä uskomuksia on myös paljon. Tänään pitäisi kuulemma olla suojasää, mutta ei ainakaan täällä. Tuulee vallan mahottomasti ja on kylymä. No, jos vanhoihin on uskomista niin jouluna on samanlainen sää. Toisaalta Jämsäläiset uskoo että
"Kun Kattina (pakkanen) kapsaa, niin jouluna (vesisade) napsaa".

Nähtäväksi jää.

Vauhtiraitasukat sun muuta

Kuten edellisen postauksen lopussa uumoilin, en malttanut olla aloittamatta punaista Hiirulaista ennen sukkaputken loppua. Olen jo ohittanut kriittiset kohdat, sovitellut neulosta ja näyttäisi, että siitä on mahdollisesti tulossa jopa oikean kokoinen. Nyt vaan pösötellään helmaan asti.


Meinasi jäädä yhden synttärilahjasukat kesken kun Hiirulainen vei mennessään, mutta sankari ei onneksi pahastunut vaikka saikin sukkansa pari viikkoa myöhässä. Ja sitten se vielä kiltisti poseerasi kuvaajalle :)


Seiskaveikasta (130 g) kolmepuolosilla neulottu.

Laitetaanpa tänne myös kuva tossukoista, jotka lähetin aiemmin syksyllä vuosipäiviä viettäneen tätsyn jalkoja lämmittämään.


Poikakullallekin tein tossut vaan enpä ehtinyt kuvata niitä kun lähtivät jo maailmalle.

Näitäkin on nähty

eli nyt on jäänyt jumi päälle. Tuutista tulee samanoloisia sukkia kuin aiemminkin.


Erona aiempiin on vain silmukkaluku ja resorin oikeat silmukat, jotka on neulottu takareunoistaan.


Mitenkä tästä sais kiskastua itsensä jonkun uuden pariin. Punainen villatakki odottaa tulemistaan. Malli on selvillä, mallitilkku odottaa laskijaa, excell-taulukko odottaa lukuja, puikot odottavat silmukoita ja mitä tekee hän? Neuloo vaan sukkia. Tässä velipojalle synttärisukat eli Onnea Tampeleelle!


Tässä on mukavan raukea olo parituntisen tanssin ja hyvän ruoan jälkeen. Mitäpä jos en tekiskään opiskeluhommia vaan ottaisin härkää (tässä tapauksessa kylläkin Hiirulaista) sarvista ja keskittyisin neulomiseen tai siis sen aloittamiseen. Ah, niin houkutteleva ajatus.

Kuin kaksi marjaa

Selailin torstaina uusinta Suuri Käsityölehteä (11-12/2010) ja yllätyin kovasti nähdessäni hyvin tutunoloisen sukkamallin. Sivulla 14 on Minna Metsäsen suunnittelemat tytön ja naisen pitsisukat, joista jälkimmäisen ulkonäkö ja mallikerta on just sama kuin vuonna 2007 suunnittelemissani Siiri-sukissa.


Tai no, lehden mallissa on kaksyhteen/langankierto kerrosten välillä yksi välikerros, kun taas minun mallissa niitä on kolme. Ja kärkikavennus näyttää olevan erilainen. Tuleekohan näistä se kuuluisa 10 % erilaisuus, jolloin malli tulkitaan uudeksi? Ohjetiedusteluihin vastaa, ylläriylläri Novita.

Tässä muutama vanha kuva tekemistäni Siiri-sukista, joiden ohje on ollut tuosta oikealla sivupalkissa jo useamman vuoden.


Että tämmöstä.

Vuodet kuluu

Tuntuu, että vuodet vierii paljon vikkelämmin näin vanhemmiten (noh, kulostaapa hassulta näin nuoren suusta :). Wiikon Wanhan tai oikeammin 20 vuotta vanhan kuvan siivittämänä lennätän lämpimät synttärionnittelut Tytölleni sinne opiskelukaupunkiin.


Kuva on otettu joulukuussa 1990. Hyvä Ystäväni tuli vauvoineen auttamaan minua ristiäisten järjestämisessä. Hän olikin mainio apu, minä sain ihan rauhassa leipoa ja touhuta vaikka kuinka, sillä tarpeen tullen hän imetti molemmat vauvelit. Voivoi, oli ne mukavia aikoja mutta tätä kuvaa katsellessa tulee suuri haikeus, sillä Hyvä Ystäväni (vasemmalla) kuoli yllättäen seitsemän vuotta sitten.