sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Puolukanpunaiset sukat


Kun tässä kerran sukkaa on pukannut viime aikoina tasaiseen tahtiin, niin ajattelinpa liittyä toistamiseen yhteiseen sukkasadonkorjuuseen. Minut löytää Perunalaarista ja tässä on ensimmäinen tuotos. Ensimmäisen sukan aloitin jo elokuun puolella kun en millään malttanut jarrutella sukankutomisintoa, mutta toisen aloitin vasta ensimmäinen syyskuuta :)

Malli oma eli Joanna-sukat
Lanka Lana Gatto Filfer 6 (70% villaa, 30 nylonia)
Menekki n. 110 g
Koko n. 37 (varren alussa 60 s., nilkassa 56 s., jalassa 58 s.)
Puikot 2,5 mm sukkapuikot

Tämä on neulottu samalla mallilla kuin aiemmatkin Joannat, paitsi että toteutin tuon kantapään jälkeisen kavennuksen niinkuin jo aiemmin suunnittelin eli kavennuksen tein nurjan silmukan kohdalle (2 nurin yhteen). No, onko se sitten parempi noin, en tiedä. Lanka oli ihan uusi tuttavuus ja kylläpä oli mukavaa neulottavaa plus että neulepinta tuntuu miellyttävältä ihoa vasten. Muttamutta, enpäs älynnyt ostaessa tutkia vyötettä kunnolla. Yleensä ostan vain sellaisia sukkalankoja, jotka voi pestä koneessa, mutta tälle langalle suositellaan käsinpesua. No omissa sukissa se ei haittaa, sillä yleensäkin pesen sukat villapyykissä, mutta lahjasukat olis varminta tehdä konepestävästä langasta, ettei vain sattuisi vahinkoja. Voishan sitä tietenkin testata, tekis pienet sukat ja katsois kuinka konepesu niitä kohtelee. Kertokaa jos on kokemuksia kyseisestä langasta.

Ja taas kerran totean kuinka hankalaa on punaisten sukkakuvien värin määrittely, huokaus. Mutta kyllä nämä puolukanpunaisilta näyttää. Kohta lähdenkin tästä metsään kun on niin kaunis ilma ja jos siellä on puolukkaa, niin sittenpähän voin verrata. Mutta en minä noita sukkia jalkaani laita, ne menee pukinkonttiin :)

18 kommenttia:

  1. Sukanneulomisinto? Voi että sitä minulla ei ole. Mutta toisaalta pari viimeistä loka-marraskuuta on mennyt sukkien kanssa taistellessa, joten voihan se olla, että sukat ei puhu minulle vielä tähän aikaan vuodesta. Upeat sukat olet tehnyt. Näyttää jotenkin niin lämpimältä tuo sävy. Outi sieltä harmaasta arjesta

    VastaaPoista
  2. Kauniit sukat ja ainakin minun näytölläni väri on hyvin herkullinen, oli se sitten oikea tai ei!

    VastaaPoista
  3. Joannat näyttävät upeilta ja punainen värikin on kaunis. Taisit lupailla näihin ohjettakin?

    VastaaPoista
  4. Lammas: Kiitos :)

    Outi: Niin, jos se on sinulla sellainen myöhäissyksyinto joka antaa odotuttaa itseään :)

    Hepsi: Kiitän :)

    helena: No on tuo punainen aika lähellä oikeaa väriä, mutta kuvissa vilahtava matto ei ole oikean värinen. Vaan eipä tuolla taida olla suurta merkitystä :)

    Sanna: No niinpä taisin lupailla. Hitsi kun tässä on nyt vähän kiire, niin ettei maka ehdi suurempaa ohjetta väsätä, mutta lupaan pikaohjeen piakkoin :)

    Pirjo-Riitta: Kiitos :)

    VastaaPoista
  5. Oletko julkaissut näihin ohjeen jossakin?

    VastaaPoista
  6. Meiju: Kiitoskiitos. Ei ole vielä ohjetta, mutta kyllä tulee :)

    VastaaPoista
  7. Tosi kauniit sukat! Tykkään kovasti sekä mallista että väristä.

    VastaaPoista
  8. Ihanat sukat! Toivottavasti eivät joudu epäsopivaan pesuun.

    VastaaPoista
  9. Sara, enkuli ja Marika: Kiitoskiitos. Minustakin punainen on jotenkin niin sopiva sukan väri :)

    VastaaPoista
  10. Kaunis mallineule.Se näkyy paremmin tässä värissä kuin noissa viimeksi kutomissasi Joannoissa.

    VastaaPoista
  11. famu: Kiitos ja juu, niinpä taitaa näkyä. Nyt olen tekemässä harmaita. Saas nähdä miltä ne tulee näyttämään.

    VastaaPoista
  12. Mistä löysit tämän puolukanpunaisen langan ?

    VastaaPoista
  13. Mistä löysit tämän puolukanpunaisen langan?

    VastaaPoista