keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Sitä sun tätä

Liityin Lankakomeron järjestämään yllärihuiviporukkaan ja tämähän on hauskaa. Eilen tuli toinen vihje ja heti piti päästä tikuttelemaan.

Kuvassa tosin vain eka vihjeen tulos muutaman päivän takaa. Olisin ottanut uuden kuvan, mutta kamera olikin lähtenyt töihin. No kuvataan se myöhemmin, sitten kun satutaan valoisan aikaan samaan osoitteeseen, siis kamera ja minä.

Lankana huivissa on Wool ja puikkoina 5 mm pyöröt. Ohuempi lanka olisi ollut varmaan parempi mutta kun sitä ei ollut ja tuota Woolia taas oli. Sain sen avokin tyttäreltä joululahjaksi eli kiitos Milja.

Tuolla aiemmin Kangaskasa kyseli Riikinkukko-sukan ohjetta. Se on melkein sama kuin Ison Gnun pitsisukkaohje (kuvan harmaa sukka), mutta laitetaanpas jokunen sana.

Nämä molemmat sukat on neulottu Nalle-langalla 2,5 mm puikoilla ja samalla silmukkamäärällä.

Luo 58 s (niistä 37 on 1 o, 1 n resoria ja 21 s mallikertaa).
Aloitus krs: 1.puikko: 19 s 1 o, 1 n(viimeinen s o).
2.puikko: 2 n, 9 o. (mallikerran silmukoita)
3.puikko: 8 o, 2 n. (mallikerran silmukoita)
4.puikko: 18 s 1 o, 1 n. Puikkojen silmukkalukua voi säätää mieleisekseen

Mallikerta:
1 krs: 2 n, 3 o, 2 o yht, 7 x (lk, 1 o) lk, 2 o takareunoista yht, 3 o, 2 n
2 krs: 2 n, 2 o, 2 o yht, 15 o, 2 o takareun. yht, 2 o, 2 n
3 krs: 2 n, 1 o, 2 o yht, 15 o, 2 o takareun. yht, 1 o, 2 n
4 krs: 2 n, 2 o yht, 15 o, 2 o takareun. yht, 2 n

Noita neljää kerrosta toistetaan 2. ja 3. puikoilla koko ajan. Kantapää ja kärkikavennus oman mielen mukaan. Mm. Ullasta löytyy hyviä ohjeita tekniikkapuoleen.

Kolmas asia. Sain Viron hahtuvaa vaihtokaupassa, kiitos Katja ja Janne. Kun olen neulonut Pirtin hahtuvasta kaksinkertaisena lapasia, niin olen ottanut hahtuvan sekä kiekon sisältä että ulkoreunasta ja väritys on mennyt mallikkaasti. Mutta kuinkas tässä tapauksessa kun väritys ei satukkaan kohakkain, käy niinkuin näiden tumppujen kans? No joo, toimiihan tuo sävytys noinkin, mutta näissä uusissa kiekoissa väritys on vähän toisenlainen.

Olis tietenkin helpointa jos ois kaksi samanlaista kiekkoa. Pitääköhän tässä keriä osa hahtuvasta omalle kerälleen? Vinkkejä otetaan vastaan.

26 kommenttia:

  1. Minäkin aloitin yllähuivia, tai kahta samanaikaisesti, eri langoista ja mukavalta näyttää.

    VastaaPoista
  2. Minä olen noiden viron hahtuvien kanssa tehnyt niin, että kerin langan kolminkertaiseksi ennen neulomista. Kun olen tehnyt lähinnä vaippahousuja, niin kaksinkertainenkin on tuntunut Pirtin kehräämön hahtuvan jälkeen liian ohuelta.

    VastaaPoista
  3. Yllätyshuivi, kuulostaa hauskalta - vaikka en oikein paljon mitään tajunnutkaan ... monta ihmistä tekee samaa hommaa jossakin puolella maailmaa - idis ? Tykkään.

    VastaaPoista
  4. Kiitos sukkaohjeesta, kattelin jo aiemmin noita sillä silmällä, että olisivat aivan täydelliset sukat mummolleni! :) Ja oikeaa lankaakin sattuu kotoa löytymään.

    Yllätyshuivia olisi tarkoitus itselläkin aloitella, pitäisi ensin vain keksiä joku sopiva lanka :P

    VastaaPoista
  5. Minä olen kerinyt nuo liukuvärjätyt hahtuvat kaksinkertaiseksi ennen neulomista. Värinvaihdot menevät väärässä järjestyksessä jos ottaa suoraan yhden säikeen ulkopuolelta ja toisen sisältä, joten vähän on joutunut säätämään eli vaa'an kanssa olen yleensä jakanut kahtia ja sitten kerinyt kaksinkertaiseksi.

    VastaaPoista
  6. Onpa täällä paljon kaikkea kivaa, taisin jäädä koukkuun :)

    VastaaPoista
  7. Viehkoja sukkia, kiitos ohjeesta. Ai niin, upea uusi tukka siulla, en ole muistanut vielä kommentoida.

    VastaaPoista
  8. Paljon kiitoksia ohjeesta! Täytyy testata.

    VastaaPoista
  9. Mä tein tuollaisen hahtuvan kans niin, että yksinkertaisesti tempaisin sieltä kiekon sisältä pois puolet (tai siis tietysti riippuen montako kertaa sama väri toistuu. Toinen lanka tuli siis pieneltä kiekolta ja toinen renkaasta ja hyvin toimi, hiukan piti sitä tarkkaa värinvaihtumiskohtaa hakea.

    VastaaPoista
  10. Voisi myös ajatella, että on kiva, jos värit vaihtuvat vähän miten sattuu - tulee eläväistä ja kiintoisaa...?

    VastaaPoista
  11. Noi yllätyshuivit on koukuttavia, mutta tuohon en lähtenyt mukaan, ainakaan vielä... Alku näyttää kivalta ja sopivan kokoiselta. Mä olen ollut mukana muutamissa, joissa vihjeitä tuli muutaman viikon välein ja neulottavaa oli niin paljon että meinasi stressi iskeä. Viron hahtuvien kanssa mulla on käynyt just silleen hassusti ;)väri vaihtuu miten sattuu, mutta ei se aina ole niin tarkkaa!

    VastaaPoista
  12. viron hahtuva on pirtin hahtuvaan verrattuna niin ohutta, että musta se on hyvä joka tapauksessa keriä etukäteen, tai niin ainakin itse teen. niin se ei sitten katkeile yhtä paljohn neulottaessa.

    VastaaPoista
  13. TeSa: Sinä se ootkin niin ahkera :)Kiva nähdä kuinka langan vahvuus vaikuttaa lopputulokseen, siis tutkivaa neulonismia :)

    Taija K: Hyvä idea. Ei nuista kaksinkertaisella langalla neulotuista tumpuista kyllä kovin paksut tulleet.

    Sari: Sitä se onkin. Päivi Lankakomerosta antaa ilmeisesti kerran viikossa ohjeet ja myö neulotaan. Saas nähdä mitä tuleman pitää :)

    Monaliz: Ollos hyvä ja kiva että mummo saa sukat :)

    Minä en ole ollenkaan varma onko tuo minunkaan lankavalinta kovin kaksinen mutta onpahan oikein yllärihuivi senkin puolesta :)

    Hasbu: Juu, minäkin huomasin sen nuita tumppuja neuloessa. Hyvä idea tuo keriminen, kiitos :)

    Dashutka: Kiva, lämpimästi tervetuloa :)

    Christina: No kiitos kiitos sanoo hän ja punastuu :)

    Kangaskasa: Toivottavasti se tuli oikein ja jos tulee ongelmia, ota ihmeessä yhteyttä.

    Raijis: No hitsi, eipä tullut mieleenkään että noinkin voisi tehdä. Kiitos vinkistä :)

    Limeadine: Kyllä vain, tulis ylläripylläriväritystä :)

    Helena: No minäkin vähän mietin että tuleeko stressi jos ei ehdikkään neuloa, mutta Päivi sai vakuutettua ettei moisesta huolta, saapi tehdä omaan tahtiin tai olla tekemättä. Niin että iloisella asenteella jatketaan :)

    Heidi: Aivan tosi ja eikös se saa hiukan "kierrettäkin" kerittäessä ja sehän on vain hyvä.

    VastaaPoista
  14. Mulla on sellainen epätieteellinen tapa lähestyä noita virolaisia hahtuvia. Niissä kun ei laatu ole koko kiekassa muutenkaan samanlainen vaan osassa kohden on paksumpaa ja osassa ohuempaa. Niinpä yleensä otan ja neulon molempia tumppuja yhtäaikaa niin, että pätkin sitä hahtuaa tasapuolisesti oikealle ja vasemmalle ja tarittaessa jossain kohden laitan kolminkin kerroin jos on oikein ohutta kohtaa. Liu'uttelen värejäkin niin,että kahdella neulottaessa toisena saattaa mennä hiemna eri sävy kuin toisena..näin värien rajoista tulee epätasaisemmat eikä eroja näy niin helposti. Aika hankala selittää, pitäs näyttää ;o) Yritin selailla omia kuvia, mutten löytänyt yhtään..eli ei ole tullut kuvattua.

    VastaaPoista
  15. Krista: Tuohan kuulosta hauskalta, kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
  16. Tupuna: Kiitos :)Minua viehättää varsinkin harmaan langan ja pitsineuleen yhdistäminen, outoa.

    VastaaPoista
  17. Hei! Et välttämättä näe tätä, kun näin vanhaan tekstiin kommentoin, mutta aina kannattaa yrittää. Aloin tekemään pitsisukkaa ja tunnen itseni todella typeräksi, nimittäin vaikka olevinani teen ohjeen mukaan, niin itse ''pitsi'' jää puuttumaan, eli siis nuo reiät puuttuu! Osaisitko neuvoa mikä menee vikaan, pääni olen kuluttanut puhki enkä vaan keksi, ihan hävettää. Kiitos etukäteen jos satut näkemään kysymykseni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tulee sähköpostiin ilmoitus kaikista kommenteista, joten kyllä huomasin tämän. Ja eikä mitään häpeilyä, hyvä kun kysyt, mutta katsotaanpa osaisinko neuvoa. Reikärivi tulee mallikerran ensimmäisellä rivillä, jossa tehdään langankierto jonka jälkeen neulotaan yksi silmukka oikein. Tämä toistetaan 7 kertaa ja loppuun lisätään vielä yksi langankierto eli yhteensä langankiertoja tulee 8. Kun neulot ne seuraavalla kierroksella oikeiksi silmukoiksi, niin niistä pitäisi tulla ne reiät. Onkohan sulla kuinka tiukka käsiala, että voisko se johtua siitä vai teetkö langankierrot jotenkin toisin? No kurkkaappas tätä videota, siinä ne neuleen alussa tehdyt langankierrot on tehty niinkuin minä ne teen ja aina on syntynyt reikiä :)
      https://www.youtube.com/watch?v=4rz9C4tW5CE

      Poista
    2. Pitkän pohdinnan jälkeen keksin mistä tämä johtui, tai en tiedä olisiko ongelman toisinkin voinut korjata, mutta sain asian korjattua näin: 2. kerroksella kun niitä kierrettyjä lankoja neulotaan, niin ne silmukat pitääkin neuloa ns. ''yläkautta'' eikä alareunasta kuten olen oikeat silmukat tottunut neulomaan, jos ymmärrät mitä tarkoitan. :) Kiitos mukavasta ohjeesta, palasin nyt sen pariin ja on helppoa ja mukavaa neuloa.

      Poista
    3. No hyvä että ratkaisit ongelman, tosin en ihan ymmärrä mitä tarkoitat yläkautta neulomisella. Jos itse haluan ettei langankierrolla luodusta silmukasta jää reikää, niin neulon sen kiertäen eli takakautta. Hmm. no pääasia että reikä tulee silloin kun pitää :)

      Poista
    4. Nyt vasta tajusin katsoa tuon videon ja tajusin, että olen aina tehnyt langankierron ''väärinpäin'' eli otan langan eri päin puikolle. Tästä johtuen myös neulominen on pitänyt tehdä juuri päinvastoin, eli sieltä takakautta, jotta jää reikä :)

      Poista
  18. Moi! Noista riikinkukkosukista olisi kysymys. Jostain kumman syystä mulla katoaa aina mallikerran 1 krs jälkeen 3. puikolta yksi silmukka. Kun aloitan mallikerran 2. krs: ksen niin 3. puikolla on ikään kuin se viimeinen silmukka kadoksissa. Monta kertaa olen aloittanut alusta, enkä vaan ymmärrä. Osaisitkohan auttaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mallikerran eka kerroksella toistetaan 7 x langankierto + 1 oikein ja sen jälkeen tulee vielä yksi langankierto. Voisiko olla että sinulla on jäänyt tekemättä tuo viimeinen langankierto? Minä taisin neuloa nuo sukat kolmella puikolla eli silleen, että kakkos ja kolmos puikon eli mallikerran silmukat olivat samalla puikolla. Oli jotenkin helpompi hahmottaa se kuvio. Kantapään kohdalla sitten vaihdoin silmukat neljälle puikolle.

      Toivottavasti tästä oli apua.

      Poista
  19. Noista riikinkukkasukkien kärkikavennuksista kyselisin. Ohjeen mukaan saa itse päättää kärkikavennuksen, mutta en nyt oikeen hahmota mikä olisi sopivin. Mikä kärkikavennus sulla on noissa malleissa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, muistaaksenni noissa oli sellainen nauhakavennus, joka katkuu ihan loppuun saakka. Nykyään teen kärkikavennuksen siten, että teen nauhakavennuksia + yksi välikerros kunnes joka puikolla on 6 silmukkaa, sitten silmukoin etupuolen 12 ja pohjapuolen 12 simukkaa.
      YouTubesta löytyi hiiiiiirmu pitkä video siitä kuinka nauhakevennus ja silmukointi tehdään
      https://youtu.be/iBcqXQuovuI

      Poista