sunnuntai 8. toukokuuta 2011

No joo, osa 3

ja toivottavasti myös viimeinen osa tästä pitkäksi venähtäneestä projektista. Tässä on taas ehtinyt tapahtua yhtä sun toista edellisen postauksen jälkeen, mutta nyt tuntuu siltä, etten enää jaksa kohkata koko asiasta joten ihan lyhyesti totean vaan, että

a) uudet hihat tuli neulottua
b) vanhat jäi hyödyntämättä
c) tulipahan neulottua lyhkäshihainen pusero
d) tulipahan uudelleen värjättyä eräs lyhkäshihainen pusero, valkoinen puuvillatakki ja punaiset pellavahousut, jotka eivät suostu vaihtamaan väriään, ei sitten millään

Puseron väri on melkein kuin Brunbergin tumma suklaa ja takki kuin Maraboun maitosuklaa. Uskon että takkia tulee käytettyä enemmän ruskeana kuin valkoisena. Alla olevassa kuvassa myös pilkahdus punaisista pellavahousuista, joista tuli asteen verran tummemmat kuin aiemmin, mutta ois saanu tulla vieläkin tummemmat.

Ja ehkä tätä puseroakin tulee käytettyä, vaikka siitä tulikin vähän lyhyenläntä. Uudet hihat eivät kiristä yhtään, melkeinpä tuli liikaakin leveyttä ja siitä johtuen hihoja joutui syöttämään aikalailla istutus vaiheessa. Napit eivät ole oikeasti noin kiiltävät kuin tuossa kuvassa, vaan enemmänkin pronssin väriset.


Ja tässä jo hieman kyseiseen rojektiin kyllästynyt neuloja poistuu näyttämöltä


eikä aio sittenkään tehdä sitä kuuluisaa tuluskukkaroa.

Ja vielä ehtii toivottaa hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja sen mielisille!

7 kommenttia:

  1. Ihanaa Äitienpäivän iltaa. Kylläpä olet tehnyt upean neuleen. Väri sopii Sinulle upeasti.

    VastaaPoista
  2. Nuohan ovat kaikki tosi kivoja! Varsinkin tuo ylin neuletakki :) Tykkään kovasti.

    VastaaPoista
  3. Tunnistan tunteen. Työnnä ne hetkeksi kaapin perukoille. Kun TUNNE on haihtunut, pystyt tarkastelemaan niitä VAATTEINA, ei takunneena neuleprojektina.

    Hienoilta ne minusta näyttää.

    VastaaPoista
  4. Ihanaa suklaata :)
    Minusta lyhythihainen pusero on todella kivan näköinen alimmassa kuvassa, kun se on rennosti auki. Sillä tavoin käytettynähän leveyskään ei haittaa. Ja nuo hihat antavat neuleelle persoonallisen ilmeen. Toivottavasti kyllästymisen tunne menee pian ohi ja kuljet kesän onnellisena ruskeassa :)

    VastaaPoista
  5. Nättejä neuleita ovat, usko pois. :)

    VastaaPoista
  6. enkulin käsityöt: Kiitos. Tiiä häntä sen upeudesta mutta väri on ainakin mieleinen.

    Sara: Jospa niille tulis käyttöä, toivotaan :)

    Solveig: Kiitos vinkistä, jonka taidankin toteuttaa :)

    Käsityönopettaja: Minustakin tuo pusero toimii mukavasti tuollain aukinaisena. Tunnustan, että virkkasin helmaan nurjalle puolelle ketjusilmukkarivin, estääkseni helman liepotuksen. Toimii.

    Tiina: No uskotaan juu :)

    Rosalie: Thank you :)

    VastaaPoista